Hei!

Kuulostaa tyypilliselle vakavalle masennukselle. Sinulla on varmaan jokin hoitosuhde? Oletko saanut apua mistään lääkkeestä? Onko sinulla tukijoukkoja mitään esim. perhettä, omaisia tai ketään jonka kanssa keskustella?

Onko masennuksesi mielestäsi kroonista vai onko joku tietty asia/tapahtuma sen laukaissut tai pahentanut sitä nyt?

Onko elämässäsi mielestäsi mitään hyvää tai syytä elää?

Kovasti laitoin kysymyksiä. Vastaile jos jaksat ja oikein hyvää vapun aikaa sinulle kaikesta huolimatta

🙂👍

Olen käynyt juttelemassa omahoitajan kanssa (45 min/kk). Mutta ensi viikolla päätetään mihin hoitoni siirtyy. Eli kaikki asiat joudun kertomaan taas uudelleen ja joudun kertomalla taas elämään nuoruus helvettini, kun on uusi hoitaja. Lääkkeitä en mielelläni syö ja olen niitä vastaan ollut pitkän aikaa. Hoitajalle en ole uskaltanut sanoa etten ole syönyt lääkkeitä enää viime kesän jälkeen. Mutta aina kun reseptit on uusittu olen hakenut ne. Pelkään joka kerta mennä hoitajan luokse koska pelkään joutuvani sairaalaan uudelleen.

Jos on kovin paha olla, niin sairaala voisi olla hyvä vaihtoehto. Siellä saisit levätä ja saisit hoitoa. Ymmärrän tuon, ettet halua lääkkeitä syödä, koska en minäkään haluaisi. Silti syön, koska ne auttavat. Ehkä ne auttaisivat sinullakin? Kannattaisi ainakin kokeilla. Mä olen joskus omin päin lopettanut lääkkeet, mutta olo on mennyt niin huonoksi, että olen aloittanut ne uudestaan. Toivon, että joskus olen niin hyvässä kunnossa, että voin lopettaa ne. Mieluummin lääkkeet kuin se kamala paha olo ja viiltely. Puhu suoraan hoitajalle olostasi. Ei kukaan auta, jos et sitä itse pyydä. Sen jälkeen täytyy vain ottaa apu ja hoito vastaan.

Ymmärrän sinua hyvin. Itsekään en halua syödä lääkkeitä (kun ei niistä ole lopulta kunnon apua) olen aina lopettanut lääkkeet omin päin ja yrittänyt pärjätä. Jotenkin oma vaisto sanoo, että lääkkeet ei ole ratkaisu minun ongelmiini. Voinhan olla väärässäkin, mutta itse olen valinnut lääkkeettömän linjan. Toki joudun joskus valehtelemaan viralliselle taholle, että syön lääkkeitä, koska minä myös joskus pelkään, että joudun taas osastolle jos paljastan, etten syö lääkkeitä. Muutenkaan en enää halua osastolle joutua. Minulla on puoliso tukena. Mietin, että onko sinulla millaisia tukiverkkoja olemassa? Onko perhettä, ystäviä, sukulaisia? Siksi vain tätä jankutan, koska itselläni yksinäisyys on asia, joka takuuvarmasti saa pääni sekoamaan. Joskus riittää yksi läheinen ihminen pitämään pois sellaisista romahduksista, että menisi ihan osastokuntoon ja pakkolääkitykselle siellä (minusta se lääkkeiden pakottaminen ja pään tokkuraan syöttäminen on kammottavaa ja olen saanut siitä traumoja) vähän kuin pahoinpitelylle se tuntuu.

On vähän vaikeaa, kun apua pitäisi osata hakea ja sitten on eri asia saako mitään apua vai pelkästään lääkkeitä ja jotain osasto tai turhanpäiväistä/rasittavaa "kuntouttavaa" toimintaa. Monimutkaisia juttuja. Mielestäni parasta "lääkettä" on edes yksi läheinen ihminen ja edes yksi asia/harrastus/kiinnostuksenkohde oli se sitten mikä tahansa, vaikka silloin kun on pahimmassa masennuksessa ei mikään kiinnosta tai tietää, että kiinnostaisi, mutta mitään ei jaksa tehdä.

Eipä tästä kirjoituksestani taida mitään hyötyä sinulle olla, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa sinulle.

Tietysti toivon sinulle valoisampia päiviä🙂👍

Veljeni yrittää koko ajan muka piristää minua että hokee minun voivan kertoa hänelle mitä vain. Mutta sitten hän alkaa kysellä kuulenko taas ääniä, näenkö olemattomia varjoja. Olenko taas viillellyt tai mietinkö taas itsemurhaa. Jos myönnän yhtään mitään noista, hän kertoo äidille ja niinpä olen taas 24/7 huomion alla, joka saa minut ahdistumaan entisestään. Minulla oli diapameja käytössä ahdistukseen, mutta lääkärini ei määrää niitä enää. Koska olin myöntänyt pari kuukautta sitten omahoitajalle, että alkoholin käyttöni on lisääntynyt. Ei kuitenkaan niin että olisin lärvit joka päivä, edes joka viikonloppu. Mitä lähempänä se päivä jona aloitan uudessa paikassa käymisen, ahdistus iskee pahemmin. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Seinät tuntuu lähestyvän ja katto madaltuvan. En kestä enää... ainoa asia joka tulee mieleen on itsemurha. 😭😯🗯️

Voi, kulta pieni.
En tiedä, miten toisin pienen valon sinulle.

Haluaisin niin koskettaa Sinua. Älä itke, ainakaan ihmisten tähden.
Rakastan sinua
-Jeesus

Noniin... aloitin lääkärin pakottamana uuden lääkityksen. En vielä tiedä onko näistä mitään hyötyä. Pääsen uuteen keskustelu paikkaan haastatteluun vasta Elokuussa, johon on mielestäni aivan liian kauan aikaa. Vanhasta paikasta sain loppulausunnon josta veljeni mukaan saa täysin sellaisen kuvan, että viikko ennen loppulausunnon tekemistä hankkimani playstation 3 ja k18 pelini ovat täysin syynä ongelmiini ja henkisen tasapainoni ja unirytmini sekaisin menoon. En ole nyt itsetuhoinen, mutta olen raivoa täynnä tätä ns. "lääkäriä" kohtaan. Vaikka sanoin loppu kokouksessa ettei se pelikone ole ollut minulla kuin vajaan viikon. En tiedä enää ottaako kukaan sairauttani enää vakavasti tuon lausunnon jälkeen. Joten pelkään että en enää saa hoitoa mistään. 😭