Itsemurha ajatuksia

Itsemurha ajatuksia

Käyttäjä inkaliinalotterska aloittanut aikaan 17.12.2021 klo 07:04 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä inkaliinalotterska kirjoittanut 17.12.2021 klo 07:04

Mä oon miettinyt ja funtsinut et täs ei menettäs mitään vaikka tappas ittensä.
Täs ku lukenu aiheesta, täytyy sanoa et ihan järkevää. Ei mun pois menoa jää kukaan suremaan. Ei mulla mitään ihmisuhteita oo, en mä voi puhua ku tyhjille  seinille.
Ei tämä yhteiskunta tämmösiä tartte eikä kaipaa. Tai sanotaan et ainoa tehtävä täs elämässä mulla on maksaa tuloveroa.
Ei mun kännykkälaskuista löydy yhtään soittoa, ei viestin viestiä.

En mä juttele näistä kehenkään kanssa, en mä koe et kukaan minua ymmärtäisi. Hieno päivä taas fasepäivityksiä. Alkoholin kans ongelma, sitä löytyy mut ei juojia. En juo ku iloon, eli nyt vuoden kestänyt kuiva kausi.
Tää maailma on teittin paratiisi. Minun ainoa homma on mahdollistaa se teille veroja maksamalla.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta sitten. Syy: Tarkennus
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta sitten. Syy: Tarkennusta lisää
  • Muokattu moderaattoreiden toimesta 5 kuukautta sitten. Syy: -
Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 25.12.2021 klo 17:32

inkaliinalotterska, yksinäisyyden tunne on ihan kauheaa kärsimystä. Olen kokenut sitä. Olen myös huomannut, että yksinäisyyden tunnetta voi olla tai olla olematta, vaikka olosuhteet olisivat samat.

Minulla on välillä ollut riipaisevaa yksinäisyyden tunnetta. Ja välillä ei ole. Eikä mikään ole ulkoisesti muuttunut. Se on jotain psyykkistä sisälläni, mikä saa aikaan kokemuksen yksinäisyydestä.

Tunne ja paha olo on silti ihan todellista, kärsimystä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se välttämättä ollenkaan johtuisi juuri siitä, että olet transnainen. Näen asian niin, että transnaisellakin voi olla psyykkisiä vaikeuksia tai huonoa oloa niin kuin kaikilla muillakin. Meillä monilla on kamalia olotiloja, joita tietyt ulkoiset olosuhteet pahentavat.

Ei minullakaan ole ystäviä. Eikä puolisoa. Eikä juuri ketään sukulaisia. Silti välillä ei tunnu yksinäiseltä, vaikka olen konkreettisesti yksin, nytkin. Välillä kyllä tuntuu yksinäiseltä.

Olet ihmisenä yhtä hyvä kuin kaikki muutkin. Et varmasti ole transnaisena työhön kelvoton, vaikka sinusta tuntuisi siltä ja vaikka jotkut ihmiset ovat kohdelleet huonosti. Uskon kyllä, että sellaisia ajatuksia varmasti tulee, jos työpaikalla on ihmisiä, jotka käyttäytyvät ikävästi. Siitä voi tulla todella huono olo.

Käyttäjä kirjoittanut 25.12.2021 klo 20:30

Itse olen myös huomannut, että yksinäisyys seuraa. Se on minun oma tunne ja tapa nähdä itseni suhteessa muuhun maailmaan. Jotenkin erilaisena, huonompana... Se tulee varmaan jostain tosi kaukaa. Toisaalta, yhteiskunnan normit ja asenteet vaikuttaa myös siihen mitä pidetään normaalina ja kun siitä poikkeaa, tulee usein kohdatuksi jotenkin syrjivällä tai erilaisuutta korostavalla tavalla, kun haluaisi vain tulla kohdatuksi ihmisenä sellaisena kuin on. Pyrkimys mahtua ja ahtautua siihen normiin vuo luoda pahaa oloa niille, jotka siinä onnistuu ja niille jotka jää sen ulkopuolelle. Kaikille siis. Onneksi nykymaailmassa normit ja normaalin rajat on laajentuneet. Asenteet ja käytännöt laahaa perässä. Esim. yksinasujia on Suomessa hurja määrä eikä sitä enää pidetä niin harvinaisena tai paheksuttavana. Silti perhetalouksia pidetään normina ja suositaan usein mm. lainsäädännössä ja sosiaalietuuksissa. Sama pätee varmaankin sukupuolivähemmistöihinkin, jos vähemmistöstä voidaan ylipäänsä edes puhua. Heteroseksuaalisuutta pidetään normina ja normaalina, sitä koskaan kyseenalaistamatta. Muiden sukupuoli- ja seksuaaliryhmiin kuuluvien täytyy puolestaan "tulla kaapista" tai pysyä siellä.

Negatiiviset tai muuten ikäväksi koetut asenteet vähemmistöjä tai normista poikkeavia kohtaan voi tietysti olla pelkkää pahantahtoisuutta, jota maailmassa on (aina?). Mutta uskon, että paljon noista asenteista ja käytännöistä johtuu silkasta tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä. Sen vuoksi näistä asioista puhuminen (tai kirjoittaminen) on niin tärkeää. Niin kauan kuin tuntee olevansa yksin erilaisuutensa kanssa, siitä puhuminen tuntuu mahdottomalta. Netti luo mahdollisuuksia kuulua erilaisiin yhteisöihin ja saada vertaistukea matalalla kynnyksellä. Ei se kaikille tietysti sovi eikä välttämättä korvaa perinteistä sosiaalista kanssakäymistä, mutta se voi olla kanava luoda yhteyksiä vertaisiin ja mahdollisuuksia tavata samanhenkisiä ihmisiä.

Työ ja parisuhde on elämän peruspilareita. Mikä tahansa merkityksellinen, mielekäs tekeminen ja hyvät ihmissuhteet ajaa samaa asiaa. Tietysti säännöllinen palkkatyö tuo taloudellista vakautta, mikä on myös tosi tärkeää. Inkaliina, et ole mihinkään kelvoton. Kukaan ei ole, vaikka joku niin väittäisi tai antaisi ymmärtää.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 25.12.2021 klo 21:35

inkaliinalotterska kirjoitti:
Voinhan mä olla monesta asiasta kiitollinen mutta ei se tästä yksinäisyydestä tee yhtään hauskenpaa.

Teho-osastolta voisin päästä näppörästi ruumishuoneelle.

Täs ku mulla oli voimakas rintakipu, kehotettiin soittamaan 112. Pistin nukkumaan ja toivoin etten heräisi.

Mietin et jos asiat on niin huonosti et mä soitan 112  oon jo siinä kunnossa etten kykene soittamaan. On kynnystä soittaa mihinkään.

 

 

Se siinä kynnystä tekeekin, mielen luopumishalu elämästä. On kuin omassa ansassa vaikka näkee että toisten takia niin on.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 26.12.2021 klo 10:14

Inkaliinalotterska, miten sä voit? Hyvää joulua sulle🎄. Me rakastamme sinua, välitämme susta❤️🤗🌹🌹🌹. Älä tee itsaria. Elä edes meidän tähden. Sä olet kivä ihminen, ok tyyppi💃. Älä jätä meitä. Kirjoita meille miten voit ja mitä olet tehny.📝

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 4 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: Emojien lisääminen tekstiin elävöittäjiksi
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 26.12.2021 klo 10:55

Kyllä yksinäisyydestä pystyy välillä nauttimaankin, mutta tietenkin sitten jos on päivästä toiseen yksin, niin se voi käydä raskaaksi. Se riippuu aina siitä, että millainen psyykkinen ja fyysinen olotila on päällä. Jos on oikein hyvässä kunnossa, niin yksinäisyyttä voi jaksaa pitkiäkin aikoja.

 

 

Käyttäjä inkaliinalotterska kirjoittanut 27.12.2021 klo 20:31

Varsinaisestihan kaikki on hyvin. Ihan iloinen olen välillä.

Täs vaan miettinyt et ihan järjellä ajatellen kannatas ehkä kuolla. Ei tästä maailmasta mitään puutu vaikka katoisin. Ei itke kukaan perään. Joskus mietin et passi povitaskuun ja lähtis stadin rannasta käveleen jäitä pitkin niin kauas ku jää kestää. Katoisi tästä maailmasta yhtäkkiä.

Mä en oo yli vuoteen kuunnellut mitään musiikkia, en alkoholia. Mietin et uskoltaako avata pullon ja panna musiikit soimaan? Siinä saattaa tapahtua et silmät kostuu ja itken.  Et mä saan karmean itkukohtauksen, vajoan johonkin.

Siis korkki kiinni ja musiikit seis.

Käyttäjä kirjoittanut 28.12.2021 klo 18:41

Hyvä kuulla sinusta Inkaliinalotterska,

Miten joulun pyhät meni? Kirjoitit, että kaikki on sinulla varsinaisesti hyvin...pinnallisin puolin. Sinun ajatukset kuolemasta ja sen toteuttamisesta kertoo, että sinun sisällä ei ole asiat hyvin. Sinun on niin paha olla, että itsesi tappaminen tuntuu järkevältä ratkaisulta, vaikka luonto on elävät olennot "ohjelmoinut" kamppailemaan selviytymisestä. Voisiko sinun kirjoittelu tänne olla sellaista kamppailua...?

Hieno homma, että et ole alkoholiin vuoteen koskenut. Se voi viedä syvemmälle masennukseen. Kuuluuko alkoholi ja musiikki sinulla yhteen? Voisiko musiikkia kuunnella ilman alkoholia? Kun on noin paha olo, niin itkeminen on ok. Minulle se on nykyisin helppoa. Itken onnesta, kauneudesta, surusta ja myötätunnosta...muun muassa. Mikä tahansa vahva tunne saa kyyneleet silmiin. Aiemmin ei ollut näin. Häpesin tunteitani ja itkin piilossa silloin, kun kyyneleet tuli vastusteluista huolimatta. Nuorempana menin yleensä kaappiin itkemään. Ehkä ahdas pimeä kaappi pehmeine vaatteineen muistutti sylistä, jota kaipasin. Voisiko itkemistä ajatella pahan olon ulos päästämisenä, ettei se tuntuisi niin painostavalta sinun sisällä...

Voimia sinulle <3

 

Käyttäjä inkaliinalotterska kirjoittanut 02.01.2022 klo 19:28

Kiitos viestistäsi.

Joulu menk nukkuessa. Ei mitään normi viikonlopusta poikkeavaa.

Autoa ajaessa yleensä kuunnellu musiikkia, en enää. Aika paljon liittyy alkoholiin musiikin kuuntelu. Joskus saunoin pihasaunassa ja soitin jotain ja lipitin viskiä.

Jotenkin traumaattisen lapsuuen perintöä et on tavallaan ku tunteeton kaikelle. Tai sanotaan paremminkin et oppinut kaikki salaamaan. Älä tunne, älä puhu.

Parisuhteessa oon kyl kuulema ihana ihminen. Ymmärrän sen ku toisen hyvinvointi on mulle tärkeää.

Käyttäjä kirjoittanut 03.01.2022 klo 11:31

Hyvää uutta vuotta Inkaliinalotterska. Mukava kuulla sinusta. Voin tavallaan samaistua tuohon, että tunteet ja vaikeudet pitää salata ja esittää, että kaikki on hyvin vaikka kuinka sydän rinnassa mätänis.

Yleensä käyn jouluna vanhempia tervehtimässä, mutta kaiken omassa elämssä tapahtuneen myllerryksen keskellä en jaksanut. Kävin kuitenkin välipäivinä viemässä heille lahjat. Sain koottua itseni siihen uskoon, että pari tuntia pystyn esittämään reipasta tyttöä, joka pärjää kyllä vaikka mitä tapahtuisi. Ja pystyinhän minä. Ja enköhän pärjääkin, en vain tiedä miten ja millä voimilla. Tukea olen hakenut ja sitä on kyllä luvassa, mutta itse ne ongelmat on lopulta ratkaistava. Päivä, tunti ja hetki kerrallaan. Yksin en jaksa. Ei sinunkaan tarvitse jaksaa, vaikka avun pyytäminen voikin olla suuri askel.

Uskon, että olet ihana ihminen parisuhteessa, ystävänä ja kanssaihmisenä. Se, että lapsena on oppinut pitämään mölyt ja tunteet mahassa, ei tee sinusta tai kenestäkään muustakaan pahaa ihmistä. Vain kolhitun, lämpöä ja välittämistä vailla olevan ihmisen, joita on paljon sekä täällä tukinetissä että ihan joka paikassa mihin vain uskaltaa katsoa, omissa vanhemmissakin...valitettavasti. Sitä lämpöä ja välittämistäkin on jokaisessa, milloin enemmän pinnassa, milloin läpäisemättömän kuoren alla.

Uusi vuosi, uudet kujeet. Toivon että kuulen miten sinun vuosi on lähtenyt käyntiin.

 

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 06.01.2022 klo 12:22

Se on totta että tässä maailmassa joutuu pitämään tuntemukset omana tietonaan. Tai ainakaan ei katsota hyvällä, jos niistä esimerkiksi julkisesti puhuu. Se on sääli. Kun ihminen loppujen lopuksi ei ole kone. Mutta tällainen tämä yhteiskunta nyt kuitenkin on.

On vaikeaa saada suora yhteys ihmisiin. Vaikeaa se on välillä siltikin vaikka juttelisi heidän kanssaan livenä. Vaikka se yhteys on kaikkein tärkein asia.

Ja tuo avun pyytäminen on aina haaste, koska joskus se tuntuu siltä että kun pyytää apua niin siinä jotenkin alistuu. Vaikka ei se totta ole. Mutta siltä se nyt välillä vaan tuntuu.

Toisaalta se voi välillä vahvistaa että ei pyydä apua, mutta jos hirveä hätä on niin on pakko pyytää apua. Ei siinä ole mitään hävettävää.

Minäkin välillä soitan päivystykseen, kun on oikein musta hetki. Mutta joskus voi olla sellainen tilanne että juttelukaan ei tunnu auttavan. Sitten täytyy mennä kyllä lääkäriin ja jutella että jos lääkitystä muutettaisiin tai vastaavaa.

Nuo itsemurha ajatukset varmasti on sellaisia että ne aaltoilee. Eikä niille aina löydä mitään syytä. Usein kyllä se on niin että kun ahdistaa hirveästi niin silloin ajattelee että entä jos poistuisi takaoven kautta. Mutta kun se ahdistuskin aaltoilee. On hyvä muistaa että mikään ihmisen olotila elämän aikana ei ole pysyvä.

Joskus on vaan sitten levättävä jos vointi sitä vaatii. Ei kannata polttaa itseään loppuun minkään asian takia. Ulkoilu voi auttaa myös. Kyllä niitä keinoja on jaksaa vaikka välillä tuntuisi siltä ettei olisi...

Käyttäjä Maanini kirjoittanut 11.01.2022 klo 18:03

Miten menee inkaliinalotterska? Minä olen myös pyörinyt ahdistuksen ja masennuksen kanssa vuosia ja ajoittain tulee mieleen, onko elämässä järkeä jos se on vaan selviytymistä päivästä päivään. Luulen siis vähän tavoittavani ajatusmaailmaasi.

Terapeuttini kysyi joskus, että onko hengitys, joka sisässäni kulkee, arvokasta. Ja jos ei ole, niin onko se koskaan ollut? Milloin se hengitys ja elämä on ollut arvokasta? Onko se ollut arvokas, kun synnyit ja vedit ensimmäistä kertaa henkeä, oliko se vauvan, ihmisen pienen alun, henki arvokas? Mietin hetken ja tajusin, että itseni arvostaminen ja rakastaminen, arvokkaana pitäminen loppuu tosiaan syntymään. Se oli surullista. Mutta kerron tämän siksi, että terapeutti sanoi, että sitä omaa hengityksen voimaa voi oppia uudelleen arvostamaan. Mutta se lähtee sieltä pienen sinun arvostamisesta.

 

Noh, tuo oli ajatus, joka minua silloin kosketti, kun tunsin olevani kokonaan arvoton. Ehkä se resonoi sinuun tai sitten ei. Toivon sinulle hyvää 🤍

 

 

Käyttäjä inkaliinalotterska kirjoittanut 18.03.2022 klo 17:42

Näkyy tää hukkaavan kirjoituksia.

Täs huomannu et ton talon ja itseni polttamisen sen mukana toteutus ei ole vaikeaa.

Et sitä ikäänku töistä tullessa voi hakea pensaa 20l, valella kaikki paikat sillä ja tuikata tuleen. Ei siinä mitään draamaa tartte ensin.

Tää on tää kaiken turhuus, tyhjä elämä. Ei mitään sosiaalisia kontakteja. Mä ja talo kadotaan eikä edes naapurit huomaa ku enintään talon katoamisen. Asuiko siinä joku?