Tuskin siussa mittään vikaa on 🙂 Joskus yhteydenpito vain jää tahtomattaankin ja jotkut taasen ei vain sovi toisilleen, edes siis kaverisuhteissa. Joskus kun on niin erilainen elämänkatsomus ja mieli, niin ei vain sitten tule juttuun aina. Muttei se sitä tarkoita, että sinussa se vika olisi. Et vain ehkä ole vielä löytänyt sellaista ihmistä, joka seilailisi samoilla aalloilla kanssasi ja tuntisi, että haluaisi pitää tiiviisti yhteyttä ja nähdä usein.

Älä heitä elämääsi hukkaan, itsemurha ei ole mikään ratkaisu. Elämäsi on arvokas, älä siis riistä sitä. Äläkä myöskään tee sellaista lapsillesi, hän/he tarvitse(e/)vat sinua.

Käytkö eri kerhoissa, joista voisit saada ystäviä? Entä oletko netistä jo etsiskellyt usein, josko samankaltaisen elämänkatsomuksen omaavia ihmisiä löytyisi? Ei kannata luovuttaa, vielä se aurinko paistaa myös sinun elämääsi, aivan varmasti🌻🙂🌻

En tiedä, miten tätä kautta pystyisi saamaan kavereita, tai siis että minäkin voisin hyvinkin haluta sinut ystäväkseni jos asut suht likellä. En vain tiedä miten toimia, koska en halua sähköpostiosoitettanikaan tänne yleisesti laittaa.

Inhimillinen tekijä -ohjelmassa oli vähän aikaa sitten nainen, joka istuu loppuelämänsä pyörätuolissa. Hän oli nuorena naisena aikansa katsellut kaupungilla, minkä talon katolta hyppäisi. Sitten hän hyppäsi tuon talon katolta. Hän ei kuollut vaan heräsi sairaalassa. Hän oli onnellinen siitä, että ei ollutkaan kuollut. Puolen vuoden päästä tuosta tapahtumasta hän oli kohdannut tulevan miehensä. Nyt heillä on kolme lasta. Hän pystyi synnyttämään lapsia, vaikka oli pyörätuolissa. Kun häneltä kysyttiin, onko hän nyt onnellisempi vammautuneena kuin silloin ennen itsemurhayritystä. Hänestä tuntui, että hän saattoi olla onnellisempi nyt pyörätuolissa istuvana perheenäitinä.

Tämä tarina jäi mieleeni, koska hänellä oli ajallisesti niin lähellä tuosta itsemurhayrityksestä puolison löytäminen ja perheen perustaminen. Ja hän oli kuitenkin kiitollinen sairaalassa siitä, että ei kuollutkaan. Toki muitakin elämäniloja on kuin puolison löytäminen ja perheen perustaminen eikä se kaikilla ole elämäntarkoituskaan, mutta hänen tapauksessaan ne kohokohdat jäivät mieleeni.

Ihan samoja fiiliksiä on käyty läpi...Olen lukenut tosi paljon ammattiauttajien ohjeita näihin tilanteisiin. Yksi neuvo on, että pitää puhua tunteistaan, myös näistä itsetuhoisista. Toinen neuvo on mennä lääkäriin.

No niin. Minä olen puhunut. Ihmissuhteet ovat menneet yhä mutkikkaammiksi. Olen tullut siihen tulokseen, ettei niistä kannata puhua. Toiset ahdistuvat niistä, eikä kukaan halua ahdistunutta kaverikseen, vielä vähemmän itse ahdistua.

Lääkäriinkään ei ole mitenkään kovin helppoa päästä. Minulla on kokemus, että lääkärit vähättelevät oireitani, koska olen analyyttinen ja sanavalmis. Minun katsotaan siis aina pärjäävän omin voimin. Olen kyllä aika pitkälti pärjäillytkin, mutta itsetuhoiset ajatukset palaavat aina, tietyin väliajoin. Ei se ihan normaalia voi olla.

Ainoastaan jos olen rakastettuni kanssa, ne häipyvät kokonaan. Mutta meillä on muita ongelmia, josta olen kertonut laveasti ketjussani Seksuaaliset ongelmat parisuhteessa. Nimi on kyllä harhaanjohtava, koska meillä ei ole mitään oikeaa parisuhdetta, ongelmia kylläkin.

Mutta sinulle sanoisin neuvoksi, että eivät ihmiset aina ole välittämättä, heillä on vain täysi työ omissa kuvioissaan. Voisin kuvitella, että nuorella äidillä on niin paljon puuhaa ja huolta, ettei hän ehdi hoitaa aikuisia ihmissuhteitaan toivomallaan tavalla. Anna kavereillesi aikaa, uskon, että he tulevat kyllä luoksesi, kun hetki on sopiva.

On monta syytä, miksi ihmiset eivät vastaa viesteihin. Ei ehkä ole oikein käsitystä, mikä olisi sopiva vastaus juuri nyt, tai voihan joku ajatella vastaavansa myöhemmin ja unohtavansa sitten koko asian.

Meissä kaikissa on vikoja ja niiden märehtiminen vain lisää alakuloisuutta. Tämän tiedän kokemuksesta! Pitäisi antaa itselleen anteeksi. Kuinka voi antaa anteeksi muille, jos ei anna anteeksi itselleen? Anteeksi antaminen on uuden alun mahdollisuus.

Sitä paitsi yksinkin voi olla tosi antoisaa. Minulla on aina monta projektia tekeillä, ja yksinhän niitä valmistelen. Ne antavat elämälle sisältöä. Usein ihmiskontaktit jättävät kylmiksi, todellisen sielun yhteyden solmiminen on hyvin pitkällistä ja vaativaa, ehkä kipeääkin työtä.