Tarvitsisin apua, mulla on itseluottamus ihan nollassa kun vaan ikään voi olla. Tää on kausittaista, välillä tunnen olevani vahvempi, mutta joku pieni asia voi sen saada nopeasti pohjalukemiin.
Olen hiljainen ja mietteliäs, en niinkään koe olevani ujo, tarvitsen vaan aikaa. En osaa hyväksyä itseäni tällaisena kuin olen, musta tuntuu että mun pitäisi olla jotain ihan muuta.. vaikken haluais olla. Ihmisporukassa saatan istua vaan hiljaa, kun mietin suurimman osan ajasta vaan että mitähän nuo muut oottaa mun sanovan, nyt ne aattelee kun en sano mitään blaablaa. Pää on täynnä ajatussekamelskaa, en vaan kertakaikkiaan pysty rentoutua ja liittyä keskusteluihin mukaan.
Tää kaikki tulee jostain lapsuudenajan kokemuksista, oon ollu äärettömän arka lapsi, ainakin perhe on osannut isoon ääneen kailottaa ja muistuttaa mua ujoudesta, on kiusattu ala-ja yläasteen ajat. Nyt oon tällänen jalkamatto, en osaa edes ajatella että ketään kiinnostaisi MUN ajatukset ja mielipiteet. Kaikessa on aina joku taka-ajatus, musta puhutaan pahaa, ei ketään oikeasti mun seura kiinnosta jne, tällasta mun pää on täynnä.
Eilen tapahtui jotain outoa, kun tapasin ihmistä joka on ihan täysin mun vastakohta.. isoääninen, sosiaalinen, menevä ja toimelias kaikkien kaveri. Hän sai kaiken mussa poljettua sinne maan rakoon, kaiken sen hölötyksen seassa en saanut sanottua juuri mitään.. Illalla mun päätä särki ja olin ihan sekaisin, oon edelleen. En saanu kunnolla nukuttuakaan, edelleenkään en saa kiinni oikeen mistään. Tuollaista totaali arvottomuuden tunnetta en oo koskaan ennen tuntenut. Suurimmaksi osaksi sain kaiken itse aikaan, ruokin päätäni ajatuksilla. Mua oikeen oksettaa koko eilinen.

Mistä saisin itse kerättyä voimia selvitä elämässä, kun psykoterapeuttiin ei ole varaa? Miten oppisin luottamaan itseeni, miten onnistun unohtamaan turhat ajatukset ja lopettamaan muiden mielipiteiden pohtimisen.