Itseluottamuksen puute uhkaa hyvää elämää
Kerron lyhyesti itsestäni. Itseluottamukseni on ollut huono niin kauan kuin muistan, mutta kerrotaan ensin niistä ok asioista. Olen pian 25-v opiskelija. Opiskelut menevät ihan hyvin ja siihen jaksan panostaa. Kuitenkin se on oikeastaan ainoa elämän osa-alue, jossa menee hyvin.
Harrastus on alkanut stressaamaan ja tuottaa enemmän harmia kuin iloa. Lähinnä siitä syystä, että sieltä en ole löytänyt kavereita ja koen, ettei minuun kunnolla luoteta. Tällä hetkellä joudun myös tekemään harrastuksen (vapaaehtoistyö) parissa asioita, joista en pidä, mutta ne pitää tehdä, jotta toiminta olisi kunnollista.
Sain ihan hyvän kasvatuksen ja vanhempani varmasti toimivat niin hyvin kuin osasivat. Kuitenkin veljeni menestys urheilussa vei usein kaiken huomion ja kaikki positiiviset kehut. Tämä on ehkä yksi keskeisistä syistä huonolle itsetunnolleni.
Lisäksi yläkouluiässä putosin eri mielenkiinnon kohteiden takia niin koulussa kuin harrastuksessa pois kaveriporukasta. Uusia kaveriporukoita on kyllä tullut (ehkä se toinen hyvä asia), mutta näissä toimiminen on hankalaa, kun en kaikissa tilanteissa osaa toimia. Tämä tekee välillä erittäin raskaaksi ottaa yhteyttä kavereihin ja välillä jään vellomaan yksinäisyyteen.
En ole myöskään kunnon töitä saanut missään vaiheessa. Tämän vuoksi tuleva kesä ja koko tuleva elämä pelottaa. Entä jos en työllisty?
Työllistymispelko yhdessä sen kanssa, että jättää kavereita tapaamatta tekee jo kahdestaan elämästä ahdistavaa ja lisää varmasti riskiä syrjäytymiselle ja yksinäisyydelle. Kun samalla tähän lisätään kolmas tekijä eli se, etten ole koskaan seurustellut ja vain kerran neljä vuotta sitten suudellut, niin ahdistus vain syvenee. Kun kaikki yläkoulu/lukio ajan kokeilut parisuhteissa jäi kokematta ja niitä ei ole vieläkään kokenut niin välillä tuntuu, että on epäonnistunut ihmisenä. Olen aina se ihan hyvä kaveri. Mutta en koskaan ole ollut kellekkään enempää.
Mitä teen väärin? Miten voin parantaa asemaani? Kuinka kauan tätä kestää? Kannattaako edes yrittää, kun pettymys on kuitenkin edessä? Tässä kysymyksiä, mitä mietin usein. En tiedä, mitä minun tulisi tehdä. Itseluottamukseni on alhainen, kaipaisin kosketusta ja läheisyyttä. Toista ihmistä. Pelkään, että syrjäydyn myös sinkkuuteni takia. Kaikilla kavereillani on parisuhde. En tiedä, mmiten kaikki muut ovat sen onnistuneet löytämään. Pelkään, että minua aletaan sinkkuna jättämään tapahtumien ulkopuolelle. Minulle ei sinkkuna kerrota parisuhdeasioita. Minulta ei kukaan koskaan kysele, kuinka voit. Olen yksinäinen. Pelkään syrjäytymistä. Pelkään, että elämä jatkuu tälläisenä.
Hei,
tekstisi oli kuin minun tarinani.
Veli jonka harrastus vie kaiken huomion perheessä, itsellä oli myös se, että kuulin vanhempien puhuvan heikosta rahatilanteesta. Minä sitten 10-13 vuotiaana päätin, että minun harrastus pitää loppua, että veljeni voi jatkaa harrastamistaan.
Kirjoitelmasi kosketti minua sydämmestä, mutta valitettavasti minulla ei ole vastauksia kysymyksiisi ja miten saada lisää itseluottamusta tai vahvistaa sitä pikku hiljaa.
Itselläni ei ole itseluottamusta enää ollenkaa (+ itsekriittisyys ja täydellinen ihminen eivät auta asiaa yhtään) ja tuntuu valtavalta työltä edes ruveta vahvistamaan sitä vauvan askelin.
Parisuhde tulee sitten kun tulee, sitä ei voi ennustaa vaikka välillä toivonkin, että olisi kristallipallo. Eikä todellakaan kannata olla huonossa parisuhteessa.
En voi muuta sanoa kuin, voimia ja jaksamisia ja kesätyöt ja tavalliset työt, niihin on muitakin hakijoita ja niistä kilpaillaan. Jos ei sillä kertaa onnistunut, sitten vaan yrität uudelleen. Et paljoa muuta voi, siinä tilanteessa olet tehnyt parhaasi ja se paikka ei ollut sinulle. Jokin muu polku on sinua varten ja sen seikkailuja varten.
Et ole yksin, virtuaalihalaus ei ole mitään verrattuna oikeaan, mutta lähetän täältä bittihalauksen!