itse vastuussa?

itse vastuussa?

Käyttäjä terve88 aloittanut aikaan 03.05.2017 klo 05:48 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä terve88 kirjoittanut 03.05.2017 klo 05:48

Hei. Luin juuri mt.potilaasta joka oli ns. parantunut. Hän oli menestynyt akateemisella uralla ja päässyt töihin yms.

Mitä on mielenterveys? Entä mitä mielensairaus? Onko niin että kun jostain psyykkisestä asiasta tulee este normaalielämälle, on se silloin mielen sairauttta?

Tuo nainen, josta luin oli tajunnut jotenkin, ettei kukaan muu kuin hän itse voi parantaa häntä. Se on mullistavaa tajuta. Samalla kuitenkin se on myös pelottava ajatus. Ajatukseen sisältyy nimittäin sellainen seikka, että jokaisella on iso vastuu itsestään.

Olen välillä itse varsin itsetuhoinen. Tieto siitä, että asiat ovat itsestä kiinni ahdistaa. Minulla on sellainen olo, ettei kukaan voi auttaa minua.
Välillä mietin onko hoitooni sitoutumisessakaan mitään järkeä. Jos kaikki on itsestä kiinni, eikä kukaan muu voi sinua parantaa, onko kaikki mielenterveyshoito silloin turhaa?

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 03.05.2017 klo 10:10

En ole mielenterveysammattilainen,mutta läheltä seurannut asiaa. Kyllähän hoitotaho on käsittääkseni vastuussa silloin,kun sairaus on niin pahassa vaiheessa,ettei it kykene itsestä huolehtimaan. Mutta aika pian se vastuu siirtyy itselle. Ei ole sellaista systeemia,että joku voisi koko ajan olla vastuussa aikuisesta ihmisestä,ellei ole katsottu holhouksenalaiseksi. Hoidolla juuri pyritään antamaan valmiuksia elämässä selviämiseen ja kuntoutumiseen.
Kyllä ihminen vastaa itsestään pääsää töisesti,niin minä uskon. Kukapa edes haluaisi olla toisista riippuvaisena aikuisena ihmisenä lopun elämäänsä.