Itkettää, harmittaa, ahdistaa ja hävettää.
Hei!
Kirjoitin otsikkoon kaikki päällimmäiset tuntemukseni tällä hetkellä.
Olen 21-vuotias nuori nainen, ja olen ajautunut valtavaan taloudelliseen ahdinkoon. Löysin nettiä selatessani tällaisen foorumin, johon voisi tulla keskustelemaan vaikeista, omaa elämää koskettavista asioista. En ole kovin hyvä kirjoittaja, mutta nyt on sellainen tilanne elämässä, että on pakko päästä purkamaan näitä tuntemuksia.
Kaksi vuotta sitten, ollessani 19-vuotias, ajauduin kevytmielisesti velkakierteeseen. Kyllä, kevytmielisesti, minulla ei ole erityistä ”painavaa” syytä velkaantumiselleni, olin/olen ainoastaan nuori, kokematon ja typerä. Halusin kai vain saada tietää, millaista olisi helpompi elämä, kun ei tarvitsisi laskea senttejä joka kerta ollessaan ostoksilla.
Tällä hetkellä velkasaldoni on todella suuri. En tiedä, onko tälle sivulle sallittua kertoa omia velkasummiaan, mutta summa on sen verran suuri, että hyvällä tuurilla olen velaton ehkä 5-7 vuodessa. Ehkä. Velkaa löytyy luottokorttiveloista ja osamaksuista aina epämääräisiin, korkeakorkoisiin pikavippeihin/kulutusluottoihin. Ensin otin pienen, muutaman sadan euron pikavipin, jotta pääsisin ostoksille. Kaksi vuotta myöhemmin haen stressaantuneena netistä lisää lainaa (monien, todella monien muiden lainojen jälkeen) , jotta saisin maksettua vanhoja velkojani pois ja saisin ruokarahaa. Tällöin viimeistään ymmärsin olevani pahasti ja vaikeasti velkaantunut. Tällä hetkellä en saa lainaa enää mistään. Rahaa ei yksinkertaisesti ole, hädintuskin riittää syömiseen.
Tajusin, että minulla ei ole varaa maksaa velkojani pois. Ei edes minimilyhennyksiin. Olen ollut noin 3 vuotta vakituisessa työsuhteessa, jossa tienaan noin 1300-1400e/kk, siitä menee vuokraan suurin osa, muutama satanen menee pakollisiin laskuihin, sekä joihinkin laianlyhennyksiin, mihin kykenen vielä maksamaan. 100-200e on pakko jättää ”elämiseen”, eli ruokaan ja bussilippuun. En ehkä tienaa paljoa, mutta pärjäsin tuolla summalla ja olin ennen onnellinen ja täynnä energiaa. Ennen velkaantumistani elin aina kovin säästeliäästi ja onnistuin jopa säästämään rahaa. En ymmärrä missä kohtaa kaikki meni pieleen. Kumpa olisin tajunnut katkaista velkakierteen heti, ymmärtänyt että ilmaista rahaa ei olekaan, ei tule koskaan olemaan. Ensimmäinen maksuhäiriömerkintä tekee tuloaan heti näin uudenvuoden kunniaksi. Postilaatikosta paukkuu perintäkirjeitä ja maksuvaatimuksia lähes päivittäin. Näin viikonloppuisin saan jopa ajatukseni muualle, kun posti ei kulje. Puhelin soi monta kertaa päivässä kun velkojat yrittävät saada kiinni. En vastaa. En avaa kirjeitä. Sydän tykyttää aina kun näen vieraan numeron puhelimessani. Hävettää niin paljon, että tekee mieli oksentaa. Kukaan läheiseni ei tiedä ongelmastani eikä tule ikinä tietäämään, mikäli se on minusta kiinni. En muista milloin viimeksi olisin saanut kunnolla unta yöllä kun olen niin ahdistunut. Tiedän, että minulla on monta syytä olla kiitollinen, esimerkiksi hyvistä ystävistä, perheestä ja siitä että olen terve, minulla on koko elämä edessäni. Kaikki kuitenkin näyttää synkältä, seuraavat vuodet tulen elämään niukasti, selviydyn elämästäni mutta en ”elä” elämääni.
Kiitos ja anteeksi niille, ketkä jaksoivat lukea vaivalloisen, epämääräisessä järjestyksessä kirjoitetun pitkän tekstini. En ole koskaan ollut hyvä kirjoittaja, saatika osaa tiivistää asioita järkevämpään muotoon. Kaipaisin vain hiukan tukea (ja vertaistukea) ihmisiltä, jotka tietävät, miltä tuntui saada se ensimmäinen maksuhäiriömerkintä, ja kuinka siitä selvisi eteenpäin. Pitäisikö vain rohkeasti selvittää kaikki velkani ja olla yhteydessä jokaiseen velkojaan vai antaa vain kaiken mennä ulosottoon? Maksuvaraa ei ole enää kauan, aloitan opiskelut uuteen ammattin (kouluun pääsy on ollut ainoa positiivinen asia pitkään aikaan, vaikka se tarkoittaa jo ennestään pienien tulojen puolittumista) joten rahaa ei tosiaan ole. Monet yöt olen valvonut, tai itkenyt itseni uneen. En yksinkertaisesti tiedä, mitä tehdä. Kuinka saisin elämäni jotenkin järjestykseen?
Onko paikkakunnallasi jotain kaupungin tai kunnan järjestämää velkaneuvontaa? Sellaista on olemassa, olen lukenut siitä. Voisi olla mahdollista saada velat jotenkin yhdistettyä että olisi vain yksi velka jota lyhentää, en tiedä mitkä kriteerit siihen vaaditaan että voisi onnistua mutta eihän ole mitään menetettävää jos kysyisi asiasta. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja parempia aikoja ja onnea.
Tuubihuivin kanssa samoilla linjoilla. Ota yhteyttä oman paikkakuntasi velkaneuvontaan. Jos et tiedä onko sellaista tai missä lähin on, googleta. Samoin jos olet vielä vakituisessa työsuhteessa, voisi pankin kanssa koittaa sopia edullisesta lainasta, jolla kuittaisit kerralla kaikki irtovipit ym pois. Maksaisit sitten vain yhtä lainaa. En tosin tiedä mikä on lainojesi kokonaissumma, mutta tiedän että useamman tuhannen kohdalla tämä vielä onnistuu. Tiedän erään, jolla oli 5 tonnin nettilaina ja jotain pikavippejä sekä isoja, useiden satojen eurojen pakollisia laskuja tulossa. Hän sopi pankin kanssa ja sai ne hoitumaan.
Minullakin on kokemusta pikavipeistä. Olin reilu vuosi sitten todella vaikeassa tilanteessa kun exäni jätti minulle isoja laskuja maksettavaksi eron jälkeen enkä pystynyt millään selviytymään niistä. Olin eron vuoksi joutunut hankkimaan käytännössä koko asunnon irtaimiston ja osan olin ostanut osamaksulla. Laskujen kasaantuessa oli pakko turvautua pikavippeihin, jotta sai esim sähkölaskut hoidettua kun toinen vaihtoehto oli jättää maksamatta, jotta jäisi rahaa ruokaan. Valitsin vippiyhtiöt tarkkaan ja mietin kuinka nopeasti voin maksaa vipin pois. Otin vippejä ehkä kolmesta paikasta. Sellaisista, joissa ei mene kuluja ja korkoa jos maksat vaikka 10 päivän sisällä takaisin. Ilman suunnitelmallisuutta vipeistä tulee helposti kierre, kuten olet huomannutkin. On otettava uusi vippi vanhan maksamiseksi ja samalla tulee useita kymppejä lisäkuluja. Minä selvisin tuolloin tilanteestani kunnialla, nyt en ole siitä lainkaan varma.
Tällä hetkellä olen työtön ja vuokran jälkeen käteen jää 400 euroa, josta pitäisi maksaa 250 euroa vielä olemassaolevien lainojen lyhennystä. Lopulla 150 eurolla pitäisi pystyä maksamaan loput laskut: autovakuutukset, sähkö ja puhelin. Mistä rahat ruokaan? Autosta en voi luopua. Tilanne on tällä hetkellä se, että joko muutan edullisempaan asuntoon (eli neliöitä paaljon vähemmän ) tai sitten on pakko saada edes osa-aikatöitä, jolloin voisin saada soviteltua ansiopäivärahaa.
Ymmärrän, että nuorena helposti ajautuu tekemään ratkaisuja, joiden kauaskantoisuutta ei mieti. Se, että olet joutunut tähän tilanteeseen ei ole häpeällistä. Teemme kaikki virheitä ja niistä on otettava opiksi. Miksi haluat salata tilanteesi lähimmäisiltäsi? Salaisuuden kantaminen ja kulissien ylläpito on raskasta. Olet sen jo huomannutkin. Voisitko ajatella, että kertoisit esim äidillesi tai jollekin muulle läheiselle, kuka hän ikinä onkin, mikä tilanne on? Onko joku painava syy olla kertomatta? Nuorena usein haluaa osoittaa vanhemmilleen pärjäävänsä ja apua voi olla vaikea ottaa vastaan edes henkisellä puolella kun ensin pitää myöntää menneensä metsään valintojensa kanssa. Olet kuitenkin sen jo myöntänyt täällä ja asiaa paljon miettinyt kun tänne kirjoitit. Mikä voisi olla enää pahemmin? Mitä pahaa tapahtuu jos kerrot?
Yhtä asiaa en ymmärrä. Miksi ihmeessä lähdet opiskelemaan kesken kaiken jos haluat tästä selvitä? Tiedät itsekin, että opintotuki ja opiskelijan tulot eivät kohtaa edes vuokranmaksussa. Miten voit selvitä jos nytkin on vaikeaa ja opiskelijana tulot putoavat entisestään ja samalla lainat ovat ja pysyvät? Eikö olisi parempi ensin selvittää nykytilanne ja opiskella sitten? Onko opiskelu pakoyritys nykytilanteesta? Pystytkö keskittymään ja panostamaan opiskeluun kun mielessä pyörii jokapäiväinen selviytymistaistelu?
Suosittelen myös ottamaan yhteyttä sossuun (ja kertoa suoraan totuuden, ihan vaikka tuon minkä kirjoitit). En tiedä noista velka-asioista periaatteessa mitään, mutta tiedän yhden nuoren, jolla ilmeisesti on jotakin velkoja ja esim veronpalautukset menee suoraan ulosottoon. Mutta käsittääkseni hän saa toimeentulotukea. Ja vaikka tuo onkin "itse aiheutettua" niin uskoisin sosiaalityöntekijöiden ymmärtävän tuollaiset asiat. Varsinkin jos olet aloittamassa opinnot, niin sehän on vain hyvä asia, josta ei kellään pitäisi olla mitään valittamista, mutta myös totuus, että niistä rahoista ei mitään velkoja pysty maksamaan, kun hyvä jos pystyy elämään, siis opintotuella. Ja tuo edellämainittu velkaneuvonta varmaan myös. Vaikket haluaisi kertoa noista asioista läheisillesi, niin kannattaa kuitenkin jotakin kautta hakea apua, jotta saat tilanteen hallintaan, vaikka niitä velkoja onkin, eikä se olisi pelkästään sinun ajateltavana, vaan joku muukin pystyisi sanoa kuinka toimitaan.
Ja en todellakaan halua vähätellä velkaongelmaa, mutta kannattaa hakea apua etenkin ennen kuin on lisäksi muita "suurempiakin" ongelmia henkisesti.