Hei Ruusunen1989 !
Ystävä on ihminen jolle voi puhua ilot ja surut, mut myös ystävää voi kuunnella.
Ystävään voi luottaa.
Ystävä kulkee aina mukanasi, menet sitten ylä tai alamäkeä.
Ystävä ei häpeä eikä ystävä päästä irti koskaan.
Täällä voit ihan hyvin vaihtaa kuulumisia 🙂 minua ainakin kiinnostaa miten sinulla menee ? ☺️❤️
Onko sinulla kesä suunnitelmia ? ☺️

Moi
Täällä ikuinen pessimisti vähän yhdessä jos toisessakin.

Mun kohdalla on samoin. Ei ystävää, ei kaveria, ei tuttavaa...
Olen nyt itse viidenkymmenen ja osaan NYT asennoitua jo niin, ettei ihmiseen voi luottaa. Tämä siis MUN näkökulmastani siitäkin syystä, että mun kohdalla aina on käynyt näin, enkä siitäkään syystä enää usko löytyvän ketään.

Sitä tulee pakostakin sellaiseksi vanhemmiten, että ymmärtää, milloin vaan on sellanen ihminen, josta kukaan ei välitä.

Vielä yli nelikymppisenä itkin ja valitin tilaani, mutta nyt...

Mulla on ollut vaikea sosiaalinen fobia, joka hoidettiin n. 15 vuotta sitten. Sen jälkeen uskalsin, opiskelin, sain hauskan ja rennon ihmisen maineen opiskelupaikossa ja muissa ryhmissä. Jopa ystäviäkin, pari.

Sitten koulun ovet meni kiinni, koulutus päättynyt ja ISO IKÄVÄ !!
Nyt olen "kouluttanut" itseäni jälleen vähemmän sosiaaliseksi, tai ainakin niin, ettei kukaan, jonka kohtaan saa minkäänlaista huomiota multa, niinkuin en saa sitä itsekään. Tämä on nykyään helppoa ja "luonnollista" mulle.

Ellei mulla olisi perhettä, kykenisin ja todennäköisesti toteuttaisinkin erakon elämän toteuttamista jossakin kaukana "sivilisaatiosta".

Uskon, ja siksi lohdutankin todellista ystävän etsijää, että on varmasti joku jossakin, jos etsii. Periksi ei kannata antaa, jos todellista halua ja tarvetta kanssamatkaajalle on.
Mun kohdallani vain oli parempi näin. Psyyke ei kestänyt enää jatkuvia pettymyksiä.

Hei

Täällä myös ilmoittautuu yksi ystävätön ja kaveriton ihminen. En kuitenkaan kaipaa jatkuvasti kavereita sillä olen tottunut tähän että vietän vapaa-aikani yksin. Mutta sillon jos haluaa tyyliin festareille mennä niin ei se ole kiva mennä yksin sillon sitä ystävää kaipaa. Tulee myös hetkiä jolloin olisi pakko saada nähdä joku muukin ihminen ja puhua mutta pääsääntöisesti olen tottunut viettämään yksin vapaa-aikaa. En edes osaa olla kaveri kun sellaisia ei ole koskaan ollut. Myös silloin kun lukee vaikka jostain bileistä facebookissa kuinka hauskaa on ollut niin tulee tunne ettei koskaan kutsuta mihinkään myös huononmuuden tunne tulee esille ja tuntuu ettei ihmiset pidä minusta tai olen kenties liian nolo ym.

*Huokaa*

Mulla mt-ongelmat aiheutti aikoinaan sen, että erakoiduin kotiin ihan tyysti ja vaikka joku pyysikin kahville oli se tietokoneella pelaaminen paljon parempi vaihtoehto kun lähteä hälisevään kahvilaan.. jopa baariin pyydettiin mutta ahdistus oli silloin niin suuri etten pystynyt sosiaalisiin kontakteihin.

Asia on nyt toisin.. En tiedä yritänkö liikaa ja miten tämän saisi pois mielestä, että hei mä pärjään kotona myös ihan hyvin.

Teen myös asioita yksin. Voin ottaa auton alleni ja lähteä vaikka käymään yksin ikeassa. Ei aina tarvitse olla kaveria.

Lisäksi olen huomannut sen, että kaverin lapset on aikamoinen taakka. Koko ajan joku roikkuu kaverini lahkeessa ja kauhee huuto ja paruminen, sitä tätä tota.
Yleensä ovat olleet alle 6v ikäisiä lapsia.

Nyt syksyksi suunnitellutkin opiston erinlaisia käsityökursseja sieltä saa sosiaalisia kontakteja vaikka ei niin kavereita saisikaan.

Mulle on joskus sanottu, että jos sä odotat koko ajan että jotain mullistavaa tapahtuu ja kavereita tänne ja heti ei sitä tapahdu. Sitten vasta kun päästät irti niin niitä joitain tuttavuuksia voi löytyä jo kulman takaa.

Ehkä mun on hyvä tuudittautua tohon ja pitää silmäni auki. Ottaa ehkä johonkin vanhaan tuttuun yhteyttä?🌻🙂🌻