Ilkeät lääkärit

Ilkeät lääkärit

Käyttäjä Jaksaako? aloittanut aikaan 11.11.2013 klo 11:21 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jaksaako? kirjoittanut 11.11.2013 klo 11:21

😑❓ Oli käynti lekurilla. Miksi sen piti olla niin ilkeä? ”Miksi häiritset minua? Ei sinua mikään vaivaa!”. Olin hiljaa ja nyökyttelin.

Vasta tunnin päästä tuli itku. Mitä tein väärin? Mikä tekee minusta pelkän kiusankappaleen? 🤕

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 11.11.2013 klo 17:41

Olen pahoillani puolestasi. Siis ihan oikeasti! Valitettavasti olen itsekin kohdannut lääkäreitä, jollaisia ei uskoisi olevan olemassakaan, mutta silti heräsi kysymys "Missä kummassa voi olla noin inhottava lääkäri?" Olkoot sitten missä niin valitus pitäisi tehdä. Todella törkeää!!!

Miehelleni kerran hyväksi ja päteväksi mainittu yksityislääkäri (ortopedian) kysyi ensimmäiseksi "miksi oikein olet tullut tänne, kun ei sinussa ole mitään vikaa". Niin, lääkäri oli tutkinut ennakkoon mieheni paperit ja mieheni oli niin kipeä selästään, ettei pystynyt kävelemään ja tällainen oli jo vastaanotto. Suoranaista v-ttuilua, naureskelua, jopa kiroilua saimme kuulla. Se oli jo aivan uskomatonta. Ja siitä maksoimme kalliin hinnan. Käynti oli karmea, eikä unohdu koskaan. Mitään apua ei mies tietysti saanut.

Omalle kohdalleni sattunut muutama törppö lääkäri, mutta se on jo liian pitkä juttu. Inhottava lääkäri voi todella pahoittaa mielen pitkäksi aikaa, eikä sitä unohda.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 11.11.2013 klo 17:56

Onhan noita törppöjä ja suorastaan epäpäteviä lääkäreitä. Ja se on kyllä ikävää, koska ihminen menee lääkäriin monesti vasta viimeisessä hädässä, kun on kokeillut ensin kaikki omat konstit, eikä mistään ole ollut apua. Lääkärin pitäisi olla empaattinen ja kuunnella potilasta aidosti eikä pelkästään papereiden perusteella jo valmiiksi päättää, minkälainen tapaus on kyseessä. Onko sinulla mahdollisuutta mennä toiselle lääkärille? Ja jos vain jaksat, niin tee ihmeessä valitus tuosta törpöstä lääkäristä.

Käyttäjä Pinja2 kirjoittanut 12.11.2013 klo 10:33

Ikävää, että muutkin ovat joutuneet kohtaamaan tällaisia törppöjä. Minä itse menin masennuksen takia lääkäriin hakemaan sairauslomaa ja apua ihan viimeisenä oljenkortena. Se käynti oli niin kamala, että kyllä se jäi surettamaan pitkäksi aikaa.

Jos vain on voimia, niin kannattaa ehdottomasti tehdä valitus sellaisesta lääkäristä, joka ei ole mielestäni kohdellut sinua oikeudenmukaisesti.

Toivottavasti pääset eri lääkärille ensi kerralla ja saat oikeanlaista apua.

Käyttäjä Hämärä kirjoittanut 12.11.2013 klo 16:05

Minullakin on kokemusta moisista ilkeistä lääkäreistä. Olisi montakin tarinaa. Viime keväänä yritin hakea apua masennukseen (sitä on ollut ennenkin, joten tiedän merkit). Psykiatri vain totesi, että et sinä voi olla masentunut. Yms. Se siitä avusta. Nyt en uskalla mistään apua pyytääkään, vaikka tunnen, että luisun vaan syvemmälle syövereihin. Minäkin mietin, mikä minussa on vialla 😞.

Käyttäjä Charlottis kirjoittanut 12.11.2013 klo 17:01

En ymmärrä mistä he sen tietävät onko toinen masentunut eikö itse tiedä milloin on masentunut ei kukaan tule turhaan lääkäriin käymään ja kertomaan kuulumisiaan ja minulle kävi samoin kesällä ei minua otettu vakavasti vaikka masennus testi näytti korkeita tuloksia ja tiesin itsekkin ilman testiä olen masentunut pitääkö siinä olla testi. Eikö ihmistä mielummin voisi uskoa ,kun sanoa pidetään yhteyttä ja otatko vaikka jotain uusia lääkkeitä laitetaan sulle soittoaika ja kysytään noh miten lääkkeet toimivat siinä kaikki mitä yhteyden pitoa se muka on. Himaan vaan ja sanotaan emme jätä teitä yksin asianne kanssa paskan marjat. Kerran eräs lääkäri sanoi minulle hanki joku mielekäs opiskelu olin et täh mitä se auttaa jos ei saa kertoa miltä tuntuu. Psygologia en saanut koska en kuulemma ollut tarpeeksi masentunut oikeastaan eiköhän jokainen osaa itse määritellä milloin masentaa ja ahdistaa. Myös tämä lääkäri pilkkasi minua nauraen väsyneenä joka ehdotti mielekästä opiskelua tajusin että joillekin ihan sama mitä sanovat.

Käyttäjä Jaksaako? kirjoittanut 15.11.2013 klo 10:03

Masentuneelle ei pahemmin voisi sanoa kuin että "hanki harrastus", "lähde ulos", ja se kuuluisa "ota itseäsi niskasta kiinni". Tuollaisten jälkeen tekee mieli hypätä korkealta ja kovaa.

Jos masennuksesta noin helposti pääsisi, masentuneita ei edes olisi!!!!

Käyttäjä Kaikenlaista kirjoittanut 15.11.2013 klo 14:47

Olen tavannut paria lääkäriä epäsäännöllisen säännöllisesti ja käynyt parin psygin luonna juttelemassa omista ongelmistani. Minulle on tullut turhautunut tunne lääkärin luona kun on sellainen olo että se vaan pohtii että mikä sinua vaivaa, niinkuin toisaalta pitää.

psykologilla se vaan on mennyt niin että on itse saanut kertoa asioista ja toinen on kuunnellut, kuten varmaan heidän pitää työn puolesta tehdä.

Paras apu minulle on kun välillä saa jutella kaverin kanssa kenellä on myös adhd. Siinä ei jää paha maku suuhun ja on helppo puhua kun tietää että toinen ymmärtää sinua. Samalla kannustus, neuvot ja tukeminen on tuntunut ihan toiselta mitä terveydenhuollosta on saanut. 🙂👍

Käyttäjä Minä Vain kirjoittanut 15.11.2013 klo 22:47

Jaksaako? kirjoitti 15.11.2013 10:3

Masentuneelle ei pahemmin voisi sanoa kuin että "hanki harrastus", "lähde ulos", ja se kuuluisa "ota itseäsi niskasta kiinni". Tuollaisten jälkeen tekee mieli hypätä korkealta ja kovaa.

Jos masennuksesta noin helposti pääsisi, masentuneita ei edes olisi!!!!

Itsekin olen loukkaantunut tuollaisista harrastusten hankkimisen ja liikunnan tarjoamisesta lääkkeeksi, jos nuo olisivat yksinään parannuskeinoja, ei psykologeja tai lääkkeitä tarvittaisikaan.
Siitä huolimatta, kyllä ne oma-aloitteisena terapiana voivat toimiakin; ei kannata odottaa että ne parantavat ilman kenenkään ihmisen apua tai lääkkeitä, mutta esim liikunta ei kyllä kokonaistilannetta pahennakaan.
Eli ongelmaa vähättelevistäkin neuvoista voi saada hyötyä, vaikka neuvojan kyky ymmärtää masennusta kohtaan olisikin puutteellinen.

☺️❤️☺️