Ne ei ole sellaisia unilääkkeitä, joihin voi jäädä koukkuun (niin ymmärsin). Ne on tavallaan masennuslääkkeitä jotka otetaan iltaisin kun niillä on niin voimakas vaikutus nukahtamiseen.. Itse nukahdan viim 45 min sen jälkeen kun olen ottanut sen. Korkeintaan menee kai tunti jos on syönyt hyvin sitä ennen. Siis jos olisi syönyt hyvin, muutakin kuin suklaata..

Miten te ragoitte jännitykseen? Siis alkaa ahdistaa varmaan? Mutta reagoitteko hengityksellä, vatsalla ym? Mulla menee pahassa jännityksessä hengitys tosi huonoksi ja sitten vatsa ihan sekaisin ja vessassa pitää ravata..

Nyt mä taidan taas elää jossain kokoaikaisessa jännityksessä kun ruokaa ei tee mieli mut sit tulee hetkiä kun tekee mieli syödä koko ajan (en siis oksenna tai mitään sellaista kuitenkaan -onneksi).. Ystäväni lähtee ulkomaille jouluun asti, on siis kolme viikkoo poissa ja musta tuntuu ihan kauheelta. pelottaa, jännittää ja kauhee ikävä jo nyt vaikka hän lähtee vasta huomenna.. En tiedä miten selviin..

Tervehdys!

Olen samaa mieltä ettei unilääkkeiden ottaminen ole luovuttamista vaan hyvä apukeino silloin,kun valvomiskierre on alkanut.Oma lääkärini on nihkeästi antanut minulle unilääkkeitä ja itse olisin monta kertaa niitä mielelläni ottanut,jos olisin niitä saanut.Lääkärini mielestä en niitä ilmeisesti tarvinnut.

Reagoin jännitämiseen aina vähän eri tavalla.Tänään meinasin oksentaa ennen töihin menoa ja en pystynyt syömään aamupalaa.Jännittyneenä ajatukseni kulkevat samaa rataa ja saatan ahdistuneena kulkea edes takas kämppää. Minulla jännittämiseen liittyy myös jatkuva ajatus mitä muut minusta ajattelevat? Siilloin sydämeni alkaa hakkaamaan,punoitan ja en saa järkeviä sanoja suustani.Tämä on erittäin noloa varsinkin työpaikalla. Itse syön myös suruun.Tänään meni dominokeksejä taas liian monta työpäivän jälkeen,koska koin epäonnistuneeni työpäivänaikana liian monta kertaa.Itseluottamukseni on jostain syystä aika nollissa tällähetkellä☹️ Onneksi huomenna on vapaapäivä töistä. Minulla on jännityksen lisäksi masentuneisuutta. Entä teillä? Mihin päädyit tulokseen päädyit unilääkkeiden otosta? Vaikka kaverisi on poissa voithan kirjoitella tänne. Yritetään sitten tsempata toisiamme🙂👍
Minua auttaa joskus lenkkeily koiran kanssa musiikin keenteliminen,piirtäminen,kirjoittaminen ja itkeminen. Joskus onnistun näillä purkamaan pahaa oloa.Kokeilehan sinäkin näistä jotain. kirjotellaan!

Tervehdys Melina ja Unikeiju!

luin äsken kaikki vanhat viestit ja huomasin,että sinulla Melina on ollut masennusta myöskin tänä syksynä ja sulle on alotettu cipramil.Siis otan edellisen kysymykseni takaisin. Mullekkin kokeiltiin samasta lääkettä joskus,mutta mä menin siitä lääkkeestä ihan tokkuraiseksi.Näin lääkkeet vaikuttaa meihin erilailla. Lohdutukseksi kerron sinulle,että masennulääkityksen alkaessa saattaa ensin tuntua siltä,että ahdistus ja masentuneisuun lisääntyy ja univaikeuksiakin voi olla.Parin viikon sisällä olon pitäisi tasaantua ja jos ei tasaannu kannattaa oottaa heti yhteys lääkäriin. Mun kokemus lääkityksestä on kuitenkin positiivinen,siitä on ollut minulle paljon apua.Toivottavasti myös sinullekkin🙂

Kotibileissä enään harvemmin käyn. Taidan olla hieman sinua vanhempi🙂 mutta samaa asiaa ajavat kai baarit ja muut illanistujaiset.syksyn mittaan en ole paljon missään jaksanut käydä,koska juurikin saatan vain hymyillä ja kuunnella toisten juttuja.Tämä on jännä ilmiö,koska aikasemmin olen ollut puhelias ja mielestäni sosiaalinen ihminen.Muistan muuten,että nuorempana jännitin myös kavereideni seurassa.Siinä oli pohjimmillaan kyse siitä,että kuvittelin etteivät he hyväksy minua.Asiasta olen myöhemmin joidenkin vanhojen ystävieni kanssa(kehen vielä pidän yhteyttä) puhunut.Yleensä he eivät huomanneet minussa mitää outoa tai no olin kuulemma tavallista hiljasempi....nyt taidan lähteä viemään koiraa ulos,kun kellokin on jo vaikka mitä....Tänään tuli aika sekavat kirjotukset,mutta koittakaa saada jotain selvää!

jännittäjä kirjoitti 5.11.2007 19:52

Kyselisin onko kellään samanlaisia tunteita,kuin minulla? Yritän kertoa elämästäni suht.koht lyhyesti.Sairustuin seitsemän vuotta masennukseen,paniikkihäiriöön ja lisäksi kärsin vahvasta jännittämisestä.Aloitin terapian ja lääkityksen.Masennukseni syiksi on ajateltu perinnöllisyysttä,huonoa itseluottamustani,joka osin johtui koulukiusaamisestani. Koen,että masennus ja jännitys kulkevat käsi kädessä. Olen syönyt sopivaa lääkettä noin.neljä-viisi vuotta.Jaksottain menee paremmin.Jännityksen ja masennuksen takia olen keskeyttänyt kaksi eri koulua😞 Ajattelin jo etten saa ikinä ammattia.Aloin jännittämään luokkakavereitani,esitelmiä,kouluruokailuja yms.Käytin paljon päihteitä apuna jännitykseeni,mutta eihän siitä mitään apua ole/ollut.

Sain luettua itselleni ammatin ja pääsin heti vuodeksi töihin.Tänä syksynä aloitin uudessa työpaikassa ja jännittämiseni on alkanut uudestaan,samalla itseluottamukseni on taas nolla😭. Jännitän etten osaa töissäni mitään ja hermostun itselleni pienimmästäkin mokasta.Pelkään,että minua pidetään tyhmänä ja sellaiseksi myös tunnen itseni.Jokaisen työpäivän jälkeen olen aivan puhki.En ymmärrä mihin itseluottamukseni on kadonnut? Onko kenelläkään vinkkejä itseluottamuksen vahvistamiseen? Onko kenelläkään ylipäätään jännitystä niin paljoa,että se haittaa työntekoa? Onko tavallista,että jännittäminen voi olla jaksottaista? Vai olenko epänormaali?
Olisin ilonen,jos joku jännittäjä jaksaisi vastata minulle.Kiitos jo etukäteen!

Olisin kysynyt miten sairastuit masenukseen ja paniikkihäiriöön.
Itse olin aikoinaan todella ujo ja minun oli vaikea lähestyä ihmisiä.
Otin siihen alkoholia ja kun olin juonut olin aivan eri mies ja juttelu sujui paremmin.
Jonkin aikaa meni hyvin kunnes huomasin että minulle oli tullut juomisen jälkeen todella pahoja masennuksia sekä paniikkihäiriöitä.
Alkoholi jota käytin monta kertaa viikossa ja krapula aiheuttivat sen.
Huomasin että menen entistä pahempaa kuntoon ja koko elämäni tuhoutuu ja olen koko ajan ahdistunut ja masentunut.
Aloitin juomisen kun olin 14 vuotias ja koko ajan tilanne paheni.
Vanhemmat koittivat auttaa mutta siitä ei ollut apua.
Elämä paheni koko ajan ja en pystynyt lopettaamaan juomistani.
Menetin elämässäni aivan kaiken ja kävin kymmeniä eri hoitopaikkoja tuloksetta.
Olin asunnoton ja yövyin jopa lehtiroskiksessa.
Koitin itsekkin miettiä mistä ahdistus ja paniikkihäiriöt johtuvat ja miksi minä juon ja en pysty lopettamaan.
Olin aina erillainen kuin muut ketkä joivat.
Menetin muistini jatkoin seuraavana päivänä juomista usein jos oli rahaa ja varastin ja tein kaikkea mistä sai rahaa juomiseeni.
Olin 23 vuotias kun lopulta pääsin hoitoon jossa tajusin että ahdistuneisuus ja paniikkihäiriöt olivat tulleet juomisestani ja että sairastin alkoholismi sairautta joka oli perinnöllinen.Lopetin juomisen ja sen myötä kaikki masennnus ja ahdistuslääkkeet.
aloin hoitaa itseäni ilman lääkkeitä.
Olin äärimmäisen ahdistunut ja oli kovia paniikkihäiriöitä.
pääsin töihin myyntityöhön joka oli asiakaspalvelua.
Olin vaan väkisin töissä sekä paniikissa ja ahdistunut koko ajan.
Palvelin siltin asiakkaita ja voitin pelkoni.
Jatkoin tätä hommaa ja aloin jopa vetämään yhtä ryhmää vaikka pelkäsin aivan hirveästi.Ajan mittaan sain itseluottamusta koska olin kohdannut pelkoni ja lopettanut myös juomisen.
Juttelin ja harjoittelin katsomista ihmisiä silmiin sekä olin paljon ihmisten kanssa tekemisissä.
Tilanne on nyt se että en pelkää enää ihmisiä eikä tunnu ollenkaan pahalta tehdä tätä hommaa ja sain viellä paremman paikan saman tyyppisestä hommasta ja asiat ovat oikein hyvin.Mielestäni kun kohtaa pelon ja harjoittelee puhumista ihmisten kanssa niin ahdistuksen ja pelon sekä paniikkioireet voi voittaa.
Minulla nämä mainitut asia johtuivat alkoholista.
Lopetin juomisen hoidon kautta ja kohtasin pelkoni ja näin sain itseluottomusta.

TErvehdys kameli24!

Mulla ei oikeestaan ole ollut alkoholiongelmaa.Tai kyllä mä päihteiden avulla lievitin jännittämistäni ja join murrosikäisenä aina,kun oli mahdollista.Nyt 24-vuotiaana olen alkanut tarkkailemaan juomista ja en juo enään paljoakaan.Koen,että minulla masennus ei ole johtunut alkoholista,olen vain sillä koittanut helpottaa oloani. Olen luonnostani jännittäjätyyppiä ja olin omasta mielestäni jo hyväksynyt itseni ja jännittämiseni.Jännittäminen ja masennus ei ole vaivannut minua ainakaan vuoteen.Jostain syystä se kumminkin palaa aina takaisin. Sitten iteluottamukseni romahtaa.Kesällä kävin joka puolella ja hauskan pitämiseen en tarvinnut alkoholia ja työtkin sujuivat. Murrosikäisestä asti minulla on ollut jaksottaisia masennukausia joihin liittyy jännittäminen ja syöminen suruun.Olen hieman miettinyt josko minulla olisi kaamosmasennus.Ajattelin kokeilla kirkasvalon ostamista.Luulen,että masentuneisuus johtuu suurelta osin siitä etten hyväksy itseäni,osaa käsitellä tunteitani tarpeeksi hyvin.Siksi aloitan terapian uudestaan.Masennus on myös meillä suvussa perinnöllistä.Sekin on totta,että juominen pahentaa masennusta tai ainakin karapulassa tuntuu siltä,siksie n ole nyt juonutkaan.Ai noo vaan etten ole sit tehnyt juuri muutakaan.Tai no käynyt koiran kans lenkillä,lukenut kirjoja,kattellu leffoja! olenhan mä tehnyt,mutta kai mä välillä tunnen itseni yksinäiseksi.

Hienoa,kuulla että olet selvinnyt alkoholiongelmastasi ja jännittämisestäsi.Olet erittäin rohkea ihminen. Selvinpäin jännittyneenä on välillä erittäin vaikeaa.Sekin,että opettelee taas pitään hauskaa ilman viinaa,ei sekään ole helppoa. Onko sinulla sitten välillä jännittäminen vaikeampaa? Minulla on näin,vaikken tajua syytä siihen.Ei siis tarvitse olla mitenkään erityinen päivä yms.Kiitos viestistäsi. Mulla on nyt aika sekavat kirjotuksest.Ajatukset on hieman sekasin.

Tänä syksynä jännittäminen ja masennus on kuitenkin palannut minuun.Tällähetkellä olen yksin kotona taas,koska mua ei huvita mennä minnekkään.Ystävät ja kihlattu ovat menossa pitämään hauskaa.mua ei vaan huvita. Olen samaa mieltä,että jännittämiseen auttaa vain tilanteiden läpi vieminen.Mikä on erittäian rankkaa ja mulla meneekin tällähetkellä energia siihen,että jaksan viikolla käydä töissä ja viikonloput möllötän kotona.

Tässä asioita mietittyäni niin onhan minullakin joskus viellä ahdistusta.
Jännittäminen en oikeastaan ole huomannut,mutta joskus on raskaita päiviä ja ahdistavia. On aikoija jolloin on todella raskas olo.
kestää aikansa se ja sitten taas häipyy ja palaa joskus takaisin.
Yleensä ahdistunut olo jos se on on aamuisin.
Menen töihin ja kun olen tehnyt muutaman tunnin se häipyy ja mieli on tasainen.
joskus taas se kestää jonkun aikaa ja sitten vasta häipyy eli kestää parhaimmillaan viikon.Tiedän että se on ohi menevää ja sitä ei välttämättä huomaa kukaan muu eli juttelen normaalisti ihmisten kanssa ja teen työtäni.
En sen enempää jännitä olo on vain raskaampi ja ehkä on hiukan raskaampaa olla iloinen ja jutella ja haluisi että ei ketään tänään sen enempää kysele tai juttele.
Olen ihmetellyt ja kysellyt mistä se johtuu,mutta eihän siihen ketään osaa vastata.
Mielestäni tässä on kanssa kyse perinnöllisyydestä.Niin kuin taisit mainita useaan otteeseen.
Mikäli ei olisi töitä eikä tekisi asioiden eteen jotain niin olisi asiat paljon vaikeammin.
juuri se kohtaaminen ja ihmisten kanssa jutteleminen vaikka välillä pakostakin helpottaa oloa ja se että myöntää asian ja kertoo ystäville ja juttelee jonkun kanssa.
Itse en usko lääkkeisiin koska ne ei mielestäni tuo sitä aitoa tunnetta esiin ihmisessä
Alkoholista viellä sen verran että ensimmäinen vuosi oli vaikea erittäin vaikea.
Vedin ryhmää ja juttelin ja myönsin ongelmani alkoi pikku hiljaa vuoden jälkeen helpottaa.
Siihen verrattuna tämä mitä nyt esiintyy on aika pienessä mittakaavassa verrattuna siihen mitä se oli.
Itse kun en edes pystynyt katsomaan ihmisiä silmiin.
Saatin sitten puhumaan.
Olen itse samanlainen joskus että ei kiinnosta mennä mihinkään ei ole sen enempää masennusta tai pelkoa,mutta haluaa olla rauhassa.
Viikot ja osan viikonloppua painan hommia ja sitten ei läheskään aina jaksa mennä mihinkään.
haluaa mennä ajoissa nukkumaan tai olla vaan kotona ja katsoa vaikka elokuvaa ihan yksin.
Vaikka minulla on ihmisiä jotka mielellään kaipaisivat seuraani niin en lähde.
Tätä kun harrastaa jonkun aikaa niin taas tekee mieli lähteä.
Tiedän että tämä on vain tätä ja ei kestä yleensä kauan.
Musta on erittäin kivaa että todella haluat parantaa oloasia ja käyt töissä ja yrität.
Kyllä se aina se olo siitä kohenee vaikka joskus tuntuukin että ei tule mitään.
Aina se vaan menee eteenpäin ja tulee hyvää ja tasaista aikaa.
Itse nautin myös omista saavutuksistani kun ei tarvitse olla enää mikään surkimus tuolla kadulla juomassa vaan on töitä ja asunnot ja autot.
Mikäs tässä loppujen lopuksi on ollessa.
Luotetaan siihen ja ollaan avoimia elämän suhteen.

Miten te ragoitte jännitykseen? Siis alkaa ahdistaa varmaan? Mutta reagoitteko hengityksellä, vatsalla ym? Mulla menee pahassa jännityksessä hengitys tosi huonoksi ja sitten vatsa ihan sekaisin ja vessassa pitää ravata..

Mäkin reagoin jännitykseen vatsalla. Pitää käydä monta kertaa vessassa ennen jännittävää tilannetta. Lisäksi saattaa ruokahalu olla huonompi silloin, kun se jännittävä tilanne on edessä, mutta sitten kun se on ohi , ruokahalu on normaali. Tosin myös minulla on vähän tuota herkkujen ahmimistaipumusta, silloin kun olen stressaantunut tai surullinen. Ainakin kesällä huomasin, kun oli stressiä ja olin yksin vieraalla paikkakunnalla, että saatoin syödä tosi monta keksiä peräjälkeen lääkitäkseni pahaa oloani. Tuli sellainen "ihan sama" olo ja että pakko saada jostain edes jotain lohtua. Tiedän kyllä, ettei se kovin viisasta ole, mutta joissakin tilanteissa tuntuu niin vaikealta löytää sitä lohtua muualtakaan. Tämä kirjoittaminen kyllä on hyvää terapiaa. Jännittyksessä minua saattaa myös huimata ja on sellainen fyysisesti hankala olo.

Hei Jännittäjä!
Joo, tosiaan minulla on myös masennus tässä päällä. Lääke on ehkä jo pikkuisen ruennut auttamaan. Toiset päivät menee jo paremmin, mutta toisina päivinä mieli on taas niin musta. Huomaan, että minulla jää monesti ikävät asiat pyörimään päähän, vaikka koittaisin ne unohtaa ja ajattelisin, ettei niiden murehtiminen auta asiaa ollenkaan. Ahdistavaa oloa on vieläkin ollut... mutta ajattelen, että ehkä se olo alkaa tosiaan tasaantua tässä pikkuhiljaa. Inhottavaa huomata, että saatan ahdistua esimerkiksi siitä, jos joku kävelee kadulla takanani ja kuulen ne askeleet. Se ahdistava olo vain nousee pintaan.

Olen samanikäinen kuin sinä 🙂 Ehkä niitä illanviettoja voisi tosiaan kutsua paremminkin illanistujaisiksi kuin kotibileiksi. Itsekään en oikein niissä viihdy, kun en oikein osaa niissä rentoutua ja viihtyä. Olen vain jännittynyt useinmiten ja jos meinaan sanoa jotain jännitys nousee pintaan. Viime kerralla tosin sain jännityksen voitettua ja kerrottua mielipiteeni kaikkien kuullen.

Minulla alkaa tammikuussa työt, jossa on paljon sosiaalisia tilanteita ja esiintymistä. Pelottaa, että miten sitten jaksan, jos joka päivä pitää jännittää. Vai tottuuko siihen, ettei enää jaksakaan jännittää... luulempa että minä en ihan heti ainakaan siihen totu. Miten sinulla on nyt töissä mennyt?

tervehdys Melina!

Töistä on ollut nyt lomaa ja se tekee erittäin hyvää.Olen syönyt hyvin,nukkunut,lukenut ja ulkoillút koirani kanssa. En ole läheskän yhtä ärtynyt kuin ennen. Töissä on mennyt ihan ok. Jännittäminen hieman helpottunut,mutta masentuneisuus ei juurikaan.Mielialani vaihtelevat tosi paljon. Odotin,että saisin uuden terapian alkuun jo pian tai edes hakemukset Kelaan. No eihän se niin helppoa ollutka ja olen nyt hieman pettynyt.Pitää odotella,kunnes ihmiset palaa töihinsä.Jos se terapiakin jotenkin järjestyis.Olen käynyt Helaakaliolla psykoterapiassa,mutta nyt haluaisin kogniitiivista terapiaa kokeilla ja sitä ei saa helsulta.Yritän saada muualta.

Eihän sulla välttämättä esiinny uudessa paikassa jännittämistä.Toki se jännittää etukäteen.Muakin jännittäis ihan hirveesti. Kuitenkin,jos tulevassa työpaikassasi on mukavat työkaverit,voi jännittäminenkin unohtua.mun mielestä tärkeintä on kuitenkin puhua jollekkin,ihan kenelletahansa luotettavalle ihmisele,jos ongelmia esiintyy.Itellä ainakaan pahan olon sisällä pitäminen ei auta yhtään ja josssain vaiheessa räjähtää kyllä kunnolla. Yritän ite vielä opetella pahan olon purkaamista jollakin terveellä tavalla. Tsemppiä sinulle ja jännitetään yhdessä🙂

jännittäjä kirjoitti 27.12.2007 16:42

tervehdys Melina!

Töistä on ollut nyt lomaa ja se tekee erittäin hyvää.Olen syönyt hyvin,nukkunut,lukenut ja ulkoillút koirani kanssa. En ole läheskän yhtä ärtynyt kuin ennen. Töissä on mennyt ihan ok. Jännittäminen hieman helpottunut,mutta masentuneisuus ei juurikaan.Mielialani vaihtelevat tosi paljon. Odotin,että saisin uuden terapian alkuun jo pian tai edes hakemukset Kelaan. No eihän se niin helppoa ollutka ja olen nyt hieman pettynyt.Pitää odotella,kunnes ihmiset palaa töihinsä.Jos se terapiakin jotenkin järjestyis.Olen käynyt Helaakaliolla psykoterapiassa,mutta nyt haluaisin kogniitiivista terapiaa kokeilla ja sitä ei saa helsulta.Yritän saada muualta.

Eihän sulla välttämättä esiinny uudessa paikassa jännittämistä.Toki se jännittää etukäteen.Muakin jännittäis ihan hirveesti. Kuitenkin,jos tulevassa työpaikassasi on mukavat työkaverit,voi jännittäminenkin unohtua.mun mielestä tärkeintä on kuitenkin puhua jollekkin,ihan kenelletahansa luotettavalle ihmisele,jos ongelmia esiintyy.Itellä ainakaan pahan olon sisällä pitäminen ei auta yhtään ja josssain vaiheessa räjähtää kyllä kunnolla. Yritän ite vielä opetella pahan olon purkaamista jollakin terveellä tavalla. Tsemppiä sinulle ja jännitetään yhdessä🙂

Hei Jännittäjä!
Kiitos paljon vastauksesta 🙂 Heti piristää mieltä, kun joku vastaa ja voi jakaa kokemuksia ja tuntemuksia toisten kanssa. Kiva kuulla, että olet saanut olla lomalla töistä ja olet tehnyt monia mukavia ja rentouttavia asioita. Minäkin olen lomaillut, tosin nyt on mennyt loma vähän sairastellessa flunssaa. Mulla on nyt ollu parempi mieliala ja ahdistustakin paljon vähemmän, eli lääkitys auttanut hyvin. Toivottavasti sulla järjestyy tuo terapia-asia. Oon joskus ite lueskellut noista terapioista ja kognitiivinen terapia kuulosti minustakin hyvälle. Itselle haetaan terapiaa ensi syksylle, toivottavasti onnistuu... ennen sitä käyn neuvontapsykologilla silloin tällöin.

Jännittää siinä uuden työn aloittamisessa se oma jaksaminen... että vaikuttaako se mielialaan laskevasti, jos siellä on liian raskasta... oon sellasta sressaavaa tyyppiä ja lisäks kun pitää esiintyä niin paljon, niin mietin lisääntyyykö taas ashistuskohtaukset. Ja mitä jos töissä alkaa ahistamaan... Tällä hetkellä oma vointi on kuitenkin kohentunut hyvin, mutta en olekaan nyt ollut töissä ja opiskelua ollut melko löysästi, joten oon saanut levätä paljon. Sit pitäskin yhtäkkiä taas jaksaa ja olla pirtee ja reipas töissä. Ei siellä voi näyttää omaa pahaa oloa, eikä oikein piiloutua muilta.

Luin muuten sen Ben Furmanin kirjan Perhosia Vatsassa, jota taisit suositella jossain vaiheessa. Siinä oli ihan hyviä ohjeita. Ehkä mun pitäs kokeilla sitä kirjassakin neuvottua psyykkamista, eli että psyykkaan itseäni hyviin suorituksiin ja siihen että selviydyn kyllä töissä. Siis että toistaisin mielessäni positiivisia lauseita, kuten "selviän kyllä" ja "hyvin mä osaan".

Hyvää Uutta Vuotta Sulle ja kaikille muillekin jännittäjille
🙂👍

Hei, te kaikki jännittäjät! 🙂

Täytyi minunkin laittaa tähän ketjuun viestiä, kun teidän kokemukset kuulostavat niin tutuilta! Itse en ole huomannut ajatella, että oma oireilu voisi olla jännittämistä - vaikka on kait se sitä. Itse olen nimennyt tunteen ahdistuneisuudeksi... Millaisia fyysisiä oireita teille jännitys tuo? Siis tuntemuksia? Itselläni on usein sellainen ahdistava möykky rinnassa, en ymmärrä miten sen saisi pois... Se säteilee kipuna myös keskiselkään. Ahdistuneena huokailen, ja silloin myös meinaa oksettaa, eikä ruoka maistu.

Itse olen ensimmäistä vuotta töissä, mikä ahdistaa - tai jännittää. 🙂 Yritän tehdä parhaani, ja ehkä välillä vähän ylikin.. mutta olen tosi väsynyt koko ajan. Kaikki johtunee masennuksesta, mitä olen sairastanut nuoruusiässä aina suurten muutosten -kotoa muuttamisen ja nyt työelämään siirtymisen yhteydessä. Harmittaa, sillä nykyinen lääke ei tunnu auttavan. Olen tyytymätön siis sen vaikutukseen, olenhan jo syönyt sitä aika kauan...

Koetteko, että asioista puhuminen auttaa enemmän kuin lääke? Olen niin laiska lähtemään psykologin tms. juttusille... vaikka ihan varmasti siitä olisi apua... En osaa oikein puhua tästä masennuksesta kenellekään.. Suurin pelkoni on, etten enää ikinä tule normaaliksi.. Vaikka toiveikas silti olen.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Hei Alma83!

Fyysisiin oireisiin kuuluu:käsien hikoilu,palan tunne kurkussa,levottomuus,keskittymiskyvyttömyys(aivan niin,kuin menisin ylikierroksilla koko ajan) Tuntuu,että unohtelen asioita ja että,töissä vaan juoksen paikasta toiseen enkä saa mitään aikaiseksi.Tosin näitä oireitahan kuuluu masennukseenkin,että kai jännittäminen ja masennukseni menevät vähän päällekkäin. Olen myös koko ajan väsynyt,mutta en silti meinaa saada nukutuksi. Yöllä olen ahdistunut ja mietin mitä olen tehnyt töissä väärin. Puhuminen kyllä auttaa,mutta kun mullekkin se on erittäin vaikeaa.Pitäs saada soitettua apua,mutta tällähetkellä tuntuu etten pysty.Joululomalla mielialani oli aivan erilainen,mutta nyt olen ollut töissä 4.päivää ja olen aivan puhki.Tällähetkellä olen aika allapäin.Hermot on kireällä.Terapiaa suosittelen kuitenkin lämpimästi sinullekkin.Kokeilemalla selviää minkälainen terapia sulle sopii.Tedrepioista voi kysellä terveyskekskuksista,työpaikkalääkäreiltä ja kuntasi milenterveystoimistosta. Kaiken paras terapia on ollut minulle tähän mennessä ryhmäkeskusteluterapia,josta olen saanut vertaistukea ja se on auttanut.Sullekkin varmaan ns.kirjoittamisterapia voisi olla hyödyksi,koska sinun ei ole helppo puhua.Kuulin,että jossain paikoissa järjestetään ryhmille kirjoittamisterapiaa(en muista oliko ryhmän nimi sanatarkasti tämä) .Olisi ihana päästä sellaseen.Piutäs vaan jaksaa selvittää missä sellaista on........ei vaan jaksais...kiva,että liityit ketjuumme. Miten sinulla on mennyt tämä viikko?

tervehdys Melina!

aloititko jo uudessa työpaikassa? Jos aloitit miten on mennyt? Olen loman jälkeen taas ollu töissä ja taas on mieliala romahtanut alas.Tää on niin turhauttavaa😞 . Kiva,että luit kirjan. Mä en taida jaksaa tälläkertaa kirjottaa enempää,pää on ihan tyhjä....kirjoitan paremmin myöhemmin.

Hei vain kaikki jännittäjät!!!

Onpas ihanaa kun olette aloittaneet tälläisen ketjun jännittäjille🙂 Itse ongelman kanssa jo kauan painiskelleena on ihanaa kuulla, että en todellakaan ole ainoa, jonka elämää jännittäminen haittaa. Ei sillä, että se jännittäminen mitään luxusta olisi....

Alma taisi kysellä jännittämisen oireista ja joku siihen niitä vastailikin. Mulla itselläni oireet ovat myös samankaltaisia: koskee mahaan, on vaikea keskittyä käsiteltävään asiaan (yleensä esim. opiskelutilanteessa ajatukset harhailivatkin jossain ihan muualla, koska se helpotti itse sitä jännitettävää tilannetta ja siitä selviytymistä), hartiat ja niskat jännittyy, joutuu juoksemaan vessassa, ilmaa kerääntyy mahaan, sydän hakkaa, verenpaine on varmaan 10000, nyttemmin änkytänkin aina joskus. Lisäksi tietysti mieletön itsetarkkailu, ja ajatus siitä, että toiset huomaa minun olevan jotenkin epänormaali-eli ei todellakaan mikään rento fiilis😯🗯️. Ja entäpä sitten, kun joutuu esiintymään? Päässä suhisee ja taas ei pysty keskittymään käsitteillä olevaan asiaan, pelkää mokaavansa, jne. Autossa ja linja-autossa ahdistus iskee kanssa tosi voimakkaasti; helpointa onkin nukkua, koska silloin ei aivan koko aikaa jännitä.

Helpotusta jännittämiseen? Sitä olen löytänyt lukemalla aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, harrastamalla liikuntaa ja kävin n. viisi vuotta sitten pari vuotta psykoterapiassakin, tosin päällimmäisenä syynä oli masennukseni, emmekä jännitäämiseen niin kajonneetkaan, mutta käynneistä oli apua kuitenkin. Olen myös koettanut psyykata itseäni, että en saa antaa jännittämisen rajoittaa elämääni, mutta rajoittaahan se kuitenkin☹️

Nyt äskettäin luin juuri Olavi Norosen kirjan "Jännittäjän kirja". Löysin sattumalta kirjakaupasta, ja ajattelin että tämä on juuri minua. Niinkuin olikin. Suosittelen🙂 Osin Norosen kirjan innoittamana ajattelin pyrkiä psykoterapiaan käsittelemään asiaa. Itse olen ajatellut, että jännittäminen on perua jostain lapsuuden pelosta, ja Noronen vahvisti ajatuksiani. Noronen on myös sitä mieltä, että kaikki voivat vapautua jännittämisestä, joten se kyllä luo valoa elämään, vaikka aina ei todellakaan sille tunnu. Sekin helpotti oloani, kun tajuaa, kuinka yleistä jännittäminen on; siitä ei vain puhuta, kun se koetaan niin häpeällisenä(no sillehän se tuntuu!) ja miehet varsinkin turruttavat jännittämistään alkoholin voimin (itsekin tullut kokeiltua, mutta ei anna kuin hetkellistä helpotusta).

Kiitos teille kaikille tästä henkireiästä ja koetetaan jaksaa eteenpäin. Lohduttaudutaan sillä, että meitä on moooooontaa jännittäjää ja ehkäpä pystymme toisiamme näin auttamaan. Toivon mukaan kirjoittelette vielä tänne🙂

jännittäjä kirjoitti 10.1.2008 17:49

Hei Alma83!

Fyysisiin oireisiin kuuluu:käsien hikoilu,palan tunne kurkussa,levottomuus,keskittymiskyvyttömyys(aivan niin,kuin menisin ylikierroksilla koko ajan) Tuntuu,että unohtelen asioita ja että,töissä vaan juoksen paikasta toiseen enkä saa mitään aikaiseksi.Tosin näitä oireitahan kuuluu masennukseenkin,että kai jännittäminen ja masennukseni menevät vähän päällekkäin. Olen myös koko ajan väsynyt,mutta en silti meinaa saada nukutuksi. Yöllä olen ahdistunut ja mietin mitä olen tehnyt töissä väärin. Puhuminen kyllä auttaa,mutta kun mullekkin se on erittäin vaikeaa.Pitäs saada soitettua apua,mutta tällähetkellä tuntuu etten pysty.Joululomalla mielialani oli aivan erilainen,mutta nyt olen ollut töissä 4.päivää ja olen aivan puhki.Tällähetkellä olen aika allapäin.Hermot on kireällä.Terapiaa suosittelen kuitenkin lämpimästi sinullekkin.Kokeilemalla selviää minkälainen terapia sulle sopii.Tedrepioista voi kysellä terveyskekskuksista,työpaikkalääkäreiltä ja kuntasi milenterveystoimistosta. Kaiken paras terapia on ollut minulle tähän mennessä ryhmäkeskusteluterapia,josta olen saanut vertaistukea ja se on auttanut.Sullekkin varmaan ns.kirjoittamisterapia voisi olla hyödyksi,koska sinun ei ole helppo puhua.Kuulin,että jossain paikoissa järjestetään ryhmille kirjoittamisterapiaa(en muista oliko ryhmän nimi sanatarkasti tämä) .Olisi ihana päästä sellaseen.Piutäs vaan jaksaa selvittää missä sellaista on........ei vaan jaksais...kiva,että liityit ketjuumme. Miten sinulla on mennyt tämä viikko?

Kiitos kysymästä.. työviikko on nyt ohi. Ensin, kun tulin töistä, ajattelin että HUH kun olen poikki. Mutta välillä viikolla olin todella iloinen ja rento.. Hyvin levänneenä lomalta palaajana. Välillä tuli taas sama fiilis kun ennen joulua, että ei tuska, en jaksa! Sitten huomasin, että välillä ajatukset harhailevat enkä keskity niin hyvin kuin voisin. Kamalinta oli, että sanat meni välillä sekaisin ja ulosanti tökki.. tänäänkin ihan mietin esitystä pitäessäni, että mitä ihmettä minä juuri äskettäin sönkötin. Että ei ihan täysillä voi keskittyä. 😀

Huomaan, että mitä enemmän olen stressaantunut, sitä enemmän pohdin ja märehdin asioitani - teinkö nyt jonkin virheen - sanoinko jotain typerästi ja - mitä muut minusta ajattelevat? Olenko kyllin tehokas ym.. Kamalaa. Selväähän se on, että on epävarma työelämän vasta-alkajana, mutta silti. Voisi ottaa lunkimmin. Oma työni on sellainen vaativa ihmissuhdetyö, josta saa erittäin vähän palautetta. Ja jos palautetta tulee, se tulee usein negatiivisena. Esiintymistyötä. Jätän teidät arvailujen varaan, mistä on kyse. 😉 Joka tapauksessa, palautetta pitäisi saada enemmän esimieheltä... Sitähän voisi vaatia.. Tuntuu vaan että muut työkaverit kattoo ittee vähä kieroon. Tai jotai että ei tuo pärjää.. En tiiä. Välillä sitä onnistuu omasta mielestäkin ihan jees, mutta välillä sitte tuntuu että olipa jokin taas aivan pohjanoteeraus.. Mitä fiilinkejä muilla?

Minulla oli kuvaamiasi fyysisiä oireita toissavuonna, mutta nyt elämäni on tasoittunut reilusti. Olin ihan sekaisin silloin, kun en saanut moneen viikkoon nukuttua juuri lainkaan. Oli ihan irrationaalisia pelkoja... Huh. Niin käy, kun elämä meni liian stressaavaksi.

Sitten tuohon terapia-asiaan. Kirjoitankin aika paljon, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta olen sitä mieltä, että nyt olisi ehkä valmiuksia puhua myös asioita ulos.. Ja sain varatuksi ajan, jossa minulle tehdään psykoterapiantarpeen arvio. Asia siis edistyy.. Välillä miettii, että niin, minäkö tosiaan olen menossa psykoterapiaan.. Aivan kuin havahtuu siihen.. No, apua siitä varmasti on.

Mitä ajattelet, mistä sinun jännityksesi johtuu? Onko perheessäsi samoja pulmia muilla? Itse olen perinyt luonnettani osittain äidiltäni.. Toisekseen, minua koulukiusattiin ja olin nuorempana todella herkkä. Eli näin. Mutta nykyiset paineet tulenevat työelämään siirtymisestä ja yksinäisyydestä työn ulkopuolella..