Ihana pirteä sunnuntaiaamu. Nautin näkymästä ikkunasta ja haaveilen ulkoilusta. Miksi se on vain niin hankalaa saada itsensä liikkeelle. No onneksi kuitenkin neidin kanssa kävimme kävelyllä kera koiran.

Kaipaan ihmissuhdetta, mutta olen kuin jostain romaanista.. luen romanttisia kirjoja ja haaveilen jostain joka tulisi elämääni. Mutta kukapa tahtoisi keski-ikäistä ylipainosta 3 lapsen yh-äitiä.

Miksi elämä on toisinaan niin hankalaa? Miksi ihmeessä ihminen ei ole tyytyväinen siihen mitä sillä on? Moni muukin on yksin lasten kanssa ja olevat tyytyväisiä ja onnellisia, luulisin..

Haluaisin tuntea kutinaa vatsanpohjassa.. mutta deitti-ilmoitukset eivät tuota mikään ja ei sen puoleen en kyllä ole mitenkään aktiivinen kun en ole niistä niin innostunut..

Haluaisin kuitenkin että minut hyväksyttäisiin tällaisena kuin olen, en sellaisena kuin haluaisin olla.. Tokihan ihminen voisi tehdä itselleen jotain olen kuitenkin niin mukavuudenhaluinen -minulle tänne- tyyliin. Sehän ei tunnetusti toimi..

Samalla olen pohtinut lähetsyvää 40 vuotta ja sen tuomaa ikäkriisiä joka minulla on. Pohtinut miten asiat voisivat olla jos olisin tehnyt toisenlaisia ratkaisuja ja valintoja vuosia sitten.. Pohtinut elettyä elämää, saavutettuja asioita. Aivan kuin olisi palannut jälleen nolla pisteeseen josta olisi aloitettava uudelleen rakentaminen. Ja toisaalta olen oikeasti siinä nolla pisteessä, sillä minunhan täytyy rakentaa elämääni uudelleen miehen kuoleman jälkeen. Mutta tässä vaiheessa se on vaikeaa ja hankalaa, ei ollenkaan niin helppoa kuin jossain vaiheessa sen ajatteli olevan. Olen jo kerran aloittanut elämäni uudelleen, silloin vain paljon nuorempana ja virkeämpänä. Iän tullessa on tottunut jo tiettyihin kaavoihin ja asioihin. Nyt kun niitä yrittää jatkaa ei se olekaan niin helppoa kun muutos uuteen kulkee vierellä koko ajan..

Mutta kuitenkin nautitaan syksystä ja auringosta kun vielä siihen on mahdollisuus!

☹️🙂🌻