Ihon pakonomainen nyppiminen

Ihon pakonomainen nyppiminen

Käyttäjä Akira aloittanut aikaan 01.03.2011 klo 19:40 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Akira kirjoittanut 01.03.2011 klo 19:40

Olen puristellut naamaani teini-ikäisestä lähtien. En voinut lähtä ovesta ulos ilman meikkiä, sillä on ollut aina hyvin tärkeää, että iho näyttää hyvälle. Erityisesti iltaisin jään kylpyhuoneen peilin eteen puristelemaan ihomatoja. Joskus myös aamuisin, vaikka se on pahinta, koska iho ei ehdi rauhoittua ja meikillä on vaikea peittää punoitusta. Tiedän, että ihoni olisi kauniimpi, jos en puristelisi sitä. Minusta on tullut todella taitava peittelemään repimisen jälkiä.

On vaikea sanoa, missä kohtaa todella tajusin, että tämä on ongelma. Varmaan nykyisen parisuhteeni alussa eli noin 5 vuotta. Alkuaikoina pystyin kai jotenkin hillitsemään repimistäni, joten mieheni ei heti nähnyt sitä ongelmallisena.

Repimiseen ja ihossa oleviin jälkiin liittyy paljon häpeää. Suutun esimerkiksi äidilleni, joka saattaa julkisilla paikoilla puhua asiasta. Se on hyvin yksityinen ja henkilökohtainen asia. Jos olen joutunut tilanteisiin, että ihmiset näkevät minut ilman meikkiä, kuten uimahalliin, olen joutunut varautumaan siihen etukäteen ja hillitsemään itseäni, että voin kyseiselle reissulle lähteä. Ulkomaanmatkoilla en ole puristelusta kärsinyt. Asiaa on voinut auttaa myös se, että joissan bambumajoissa ei ole ollut peiliä 😀.

Noin 1,5h sitten olen ottanut ensimmäiset askeleet paranemiseen. Olen tietoisesti puhunut asioista useammille ihmisille. Moni on vastannut, että lopeta. Ihan kuin 15 vuotta jatkunut ongelma olisi niin helppo lopettaa. Olen yrittänyt ja kotona ollessa viikko on ollut pisin aika, jonka olen puristelematta selvinnyt.

Viime kesänä sain kakaistua terveysasemalla asiasta. Olin aiemmin harkinnut hypnoosia jopa niin paljon, että olin lähettänyt terapeuteille kyselyjä.

Olen nyt käynyt terveysasemalla psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Ensimmäisellä kerralla hän lähetti lähetteen Auroran sairaalan ryhmäterapiakeskukseen, jossa kävin haastattelussa. Haastattelun jälkeen olin todella innokas kamppailemaan ongelmani kanssa ja pystyinkin hieman hillitsemään itseäni. Puolen vuoden odotuksen jälkeen sain paikan ryhmään. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että ryhmät ovat päiväsaikaan, enkä millään voi irroittautua työstäni kerran viikossa puoleksi päiväksi viiden viikon ajan.

Tapaan nyt oman terveysasemani psykiatrista sairaanhoitajaa 6 x 45 minuuttia. Se ei millään muotoa vastaa ryhmäterapiaa, mutta motivoi minua kuitenkin painimaan ongelmani kanssa. Eilen en puristellut kuin yhtä ihohuokosta. Olin kuitenkin suunnitellut iltatoimia sen verran, että laitoin ajastimen soimaan 10 minuutin päähän iltatoimien aloittamisesta. Tämä toimi eilen.

Ongelmaani en ole osannut yhdistää stressiä enkä ahdistusta. Toimin samalla tavalla oli päivä sitten stressaava tai ei. Naaman (ja/tai dekolteen, käsivarsien, olkapäiden, reisien) ihon puristeluun voi mennä helposti parikin tuntia.

Kaipaisinkin nyt vertaistukea, joka antaisi lisävoimia ja intoa myös tuon ”terapia”jakson jälkeen. 🙂 Pitkään ajattelin, että olen yksin ongelmani kanssa ja pitkä aika meni myös löytää paikka, jonne kirjoittaa.

Käyttäjä dinah52 kirjoittanut 02.03.2011 klo 09:58

Heippa!

Mulla on ollut nyt jo n 7v ajan pakonomainen "tapa" repiä ihoa sormista,
kynsien vierestä. Siitä on tullut niin huomaamattoman automaattista, esim kun katson telkkaria, etten aina huomaa sitä edes tekeväni.
Peukalot on pahimmat, tulee ihan kovettumat ja joskus on kipeytyneet niin että alkavat särkeä.
Voi tulla jopa ihotulehdusta, ellei huomaa lopettaa ajoissa.

Olen koettanut keksiä itse erilaisia apuja ja esteitä,
esim laitoin laastarit joskus peukkujen ympärille, etten voi repiä,
no, siinä se vaara, että siirtyy sormiin, jossa ei oo laastaria 😮

Tämä "oireilu" alkoi 7v sitten, kun oli työpaikan vaihdos, asunnon muutto, ja aviosuhteessa enemmän ongelmia. Kyllä epäilen syyksi stressiä. Ja sisäistä pelkoa.
Ihan kuin haluaisin symbolisesti "irrottaa itsestäni jotain pois"
"päästä jostakin eroon" Paineista. Peloista. Epävarmuudesta.

Tsemppiä kaikille yrityksillesi, uskon, että jos tiedostaisi syyn, vaiva saattaisi
jopa huomattavasti vähentyä, tai jopa pikkuhiljaa poistua!

Koeta jaksaa, ja valoa kevääseesi! 🙂

Käyttäjä Akira kirjoittanut 04.03.2011 klo 22:13

Hei dinah52 ja kiva kun vastasit viestiini.

Onko sinua dinah52 auttanut ongelmiesi tiedostaminen? Onko ihon repiminen yhtään vähentynyt?

Olen pitänyt kirjaa repimiseen kuluneesta ajasta ja tähän mennessä olen käyttänyt maksimissaan puoli tuntia asian parissa ja se oli eilen. Toimintaani on varmasti rajoittanut tiedostamisen ja skarppaamisen lisäksi hillitön päänsärky (seurausta vähän aikaa sitten sattuneesta onnettomuudesta).

Olen miettinyt naamanpuristelua ja syitä siihen ensimmäisen viestini jälkeen. Olen kai aina ollut hieman ulkonäkökeskeinen, ainakin siitä asti, kun teini-iässä muutuin poikien silmissä kiinnostavaksi ja itsevarmuuteni kasvoi (ennen tätä koulukiusaamista ja porukan ulkopuolelle joutumista). Ulkonäkö on ollut todella tärkeä ja olenkin mielelläni nähnyt itseni onnistuneiden valokuvien kautta. Olen myös ollut todella kriittinen, minkälaisia kuvia minusta saa esille laittaa ja jopa suuttunut, kun ystävä ei ole kieltojani huomioinut.

Teini-iässä, jolloin puristelun aloitin, ei ole tapahtunut mitään dramaattista. Välit isään ovat olleet etäiset ja vasta noin 8 vuotta myöhemmin, eli jo päälle 20-vuotiaana perheessämme tuli esille pitkään kytenyttä draamaa. Isälläni olikin toinen perhe. Kävin läpi kriisin, jossa kyseenalaistin koko aiemman elämäni valheelliseksi ja jouduin rakentamaan isäsuhteeni uudelleen. Nykyään tulen hyvin toimeen uuden perheen kanssa ja pyrin välttämään keskustelua isän ja äidin välisistä asioista kummankaan kanssa, koska haluan säilyttää välini molempiin vanhempiini, enkä miettiä heidän toimintaansa heidän keskinäisessä suhteessaan.

Muuta yhtä suurta kriisiä en keksi elämässäni. Toisaalta olen aloittanut puristelun jo ennen tuota.

Kaikista suurimmat kiksit saan, kun saan puristettua ihon alta pois ihomadon. Siksi kai saankin niin pahoja jälkiä aikaiseksi, kun en osaa lopettaa mahdottoman tapauksen kohdalla, vaan saatan käyttää apuvälineitä koteloituneen finnin poistamiseen.

Olen nyt lukenut vähän matkaa kirjaa Kerrasta poikki, mutta en ole löytänyt sieltä vielä juuri mitään tarinaa, johon kokisin samaistuvani. Olen kyllä tunnistanut muutaman pienen asian itsessäni.. Jos möläytän jotain typerää, saatan käyttää todella paljon aikaa asian miettimiseen, mitä minusta nyt ajatellaan ja joudun toistamaan itselleni, ettei toinen pidä möläytystäni yhtään niin isona asiana kuin mitä itse sillä päätäni vaivaan. Mulla on myös kammo mokata toisten edessä englannin kielen kanssa. En kirjoita mitään englanniksi tarkistamatta sitä sanakirjasta tai joltain luotettavalta ihmiseltä. Pelkään, että joku huomaa virheen.

Olisi kiva jatkaa edelleen keskustelua aiheesta täällä 🙂

Käyttäjä dinah52 kirjoittanut 06.03.2011 klo 16:51

Hei Akira!

Joo, tiedostaminen auttanut sillä tavalla, että nyt huomaan sen,
ja ennen vain tein niin huomioimatta.
Joskus sanon mielessäni, että :Seis nyt ei tätä!

Joskus rauhallisempia päiviä, mutta heti kun on kovia paineita jostakin tai
jotain ikävää tapahtunut, oire pahenee selvästi!😮

Luulempa että stressi on laukaisevana (tiedostamatonkin)
ja sitten tuo just sama mihin viittaat omalla kohdallasi.

Pelkään hirveesti, että jos mokaan nyt ja jos en selviäkään "kunnialla"
niin mitä muut sitten sanovat...
Itsearvostukseni on siltäosin hukassa,
että haen sitä hyväksyntää kokoajan ulkopuolelta, toisilta.
Oletko huomannut tällaista? Että koettaa olla mahdollisimman hyvä,
ja mahdollisimman "hyvännäköinenkin" että kelpaa?

Tällaisia mietteitä tälläkertaa 🙂

Käyttäjä Furball kirjoittanut 07.03.2011 klo 21:11

Kun luin teidän viestit tästä aiheesta, tulin ajatelleeksi itseäni. Teen ihan samalla tavalla. En ole koskaan ajatellut, että se olisi sairaalloista. Nyt heräsin ajattelemaan, onko se?

Melkoisia arpia olen itselleni saanut aikaiseksi, naamaan ja muuallekin kroppaan. en vain voi sietää, sitä että ihossani on niin paljon epäpuhtauksia ja mun on vaan "pakko saada ne pois". En ole koskaan muuta ajatellutkaan. Tai en osaa yhdistää tätä tapaa mihinkään aiemmin elämässäni tapahtuneeseen asiaan. Ainakaan mihinkään traumaattiseen tapahtumaan.

Teininä ihoni oli rasvainen ja mulla oli jonkinlainen aknekin. Sittemmin iho on puhdistunut huomattavasti, eikä mulla ole enää yleensä mitään hillittömiä finnejä tms, mutta mustapäitä ja ihomatoja kyllä. Joskus ne tulehtuvat ja voi rieha, miten niitä rääkkäänkään. Tuntuu välillä, etten vain kykene lopettamaan.

Eli onhan tässä selkeästi pakonomaisesta toiminnasta kyse. Pitääpä ruveta seuraamaan omaa toimintaa. Hyvä, että otitte asian esille täällä.

Käyttäjä Avulias kirjoittanut 08.03.2011 klo 19:45

Kyllä minullekin on tuttua ihomatojen ja finnien puristeleminen. Nyt vanhempana se on jäänyt vähemmälle. Nuorempana sain nenän päältä ja leuasta ihoakin vereslihalle, kun en uskonut, että ei se mustapää suosiolla lähde ja puristelin vain itsepäisesti ihoa. Näille ihoalueille ei puuteri sitten tartukaan kunnolla, se harmittaa. Myös kaulan alapuolelta rinnasta on tullut puristeltua mustapäitä. Luomen läheltä ei saisi puristella ihoa, sillä luomi voi alkaa kasvaa ja muuttua vaikka ihosyöväksi. Olen itse poistattanut otsasta pienen ruskean luomen, kun sen keskelle tuli pari kertaa ihomato.

Luonnonmukaista aloe vera -geeliä käytetään akneihon rauhoittamiseen.

Ihon puristelusta voi tosiaan tulla vaikka minkälaisia tulehduksia. Jokin aika sitten näin TV:stä ohjelman, jossa jokin keittiöihminen, kai kokki, oli saanut haavan käteensä ja siitä oli päässyt hänen elimistöönsä harvinaisempi MRSA-bakteeri (jos nyt oikein tuon bekteerityypin muistan). Hänellä bakteeri levisi nopeasti. Häneltä jouduttiin amputoimaan toinen käsi ja poistamaan amputoidun käden puolelta rinta ja lisäksi vielä saman puolen keuhkon päältä nahka ja lihakset. Hänellä melkein näkyi toinen keuhko ja hänen piti varoa, että mikään terävä ei puhkaise hänen keuhkoaan! Eipä sen jälkeen paljon haluttanut puristella naamaa.

Kasvojen nyppiminen voi myös rypistää kasvot aikaisemmin. Itse olen venytellyt leuan alta ihoa etsiessäni ihomatoja enkä taida enää viitsiä moista tehdä, ettei "kalkkunakaula" pahene entisestään.

Monille on tuttua sormien kynsien ympärillä olevan ihon "raplaaminen". Halua raplata kiihdyttää tosiaan se, että iho kovettuu ja sitä on sitten mukavampi taas repiä. Bepanthen-voide on hyvä rikkinäiseen ihoon, jos iho ei ole tulehtunut. Myös kynsien repiminen lyhyemmäksi sormista ja varpaista voi olla monelle tuttua. Siinä on vaarana se, että repii kynnen liian lyhyeksi ja se on tosi kipeä jonkin aikaa. Kynsien pureminen vaurioittaa hampaiden kiillettä ja kiihdyttää hampaiden eroosiota.

Kantapäitä tulee "raplattua", jos niissä tuntuu kovettumia. Jostain olen lukenut, että kantapäitä ei tarvitsisi edes viilata, jos vain jaksaisi joka ilta rasvata kantapäät paksulla voiteella. Halkeamia tulee kantapäihin helpommin, jos kovettumat ovat jo paksuja tai jos on repinyt kantapäitä ja jäljelle jääviin uurteisiin tulee helposti kivulias haava. Sokeritautia sairastavalla on tärkeää se, että jalat olisivat ehjät, sille hänellä haavojen paraneminen on vaikeampaa. Hän ei edes välttämättä huomaa ja tunne, että hänellä on haava jalassa. Joku voi repiä känsiä jalkapohjista - auta armias - älkää ottako mallia!

Kyllä minäkin yhdistän näppyden puristelut yms. jotenkin mielihyvän tunteeseen ja sellaiseen rentoutumisen tunteen tavoitteluun. On varmaan sairasta sanoa, mutta kyllä on mukava katsoa, kun saa ihomadon tai finnin pois. Kyllähän se on terveyden kanssa leikkimistä, kun ei steriiliydestä tule huolehdittua ja tulehdusten vaara on todellinen. Sitä pitää itsestäänselvänä, että ei mitään tulehdusta tule, mutta ei kannattaisi pitää sitä itsestäänselvyytenä. Finni myös voi tulehtua entisestään, kun sitä puristelee. Toisaalta finni voi parantua nopeammin, kun mätä lähtee pois. Mitään "väkivaltaa" iholle ei tietysti saisi tehdä. Itse varmaan vähennän iän myötä entisestään itseni rääkkäämistä, en ole aikaisemminkaan ajatellut näiden asioiden häiritsevän liikaa elämääni. Siitä varmaan löytyy tietoa, että mistä johtuu esim. kantapäiden repiminen, sehän on sellaista itseään tuhoavaa käytöstä jollakin tapaa.

Käyttäjä Mimmu3 kirjoittanut 17.02.2012 klo 23:10

Erittäin tuttua, itsellenikin naaman nyppiminen on muodostunut pakonomaiseksi.Nuoresta asti olen naamaani nyppinyt, ja siitä on jäänyt arpia ihooni.Elämäntilanteeni on tälläkin hetkellä ihan hyvä,ilman sen suurempia ongelmia, mutta jos vähänkin tulee stressiä,ahdistusta,hermostuneisuutta,tai käteni huomaamatta eksyy naamalle,on ensimmäinen askel peilin eteen nyppimään. ☹️ Tämä on hyvin kiusallista,aiheuttaa häpeän tunnetta ja katumusta jälkikäteen kun on nyppinyt naaman ihan punaiseksi :/ Mietin että pitäisikö hakeutua terapiaan kyseisen ongelman vuoksi. Se nyppiminen kuitenkin vie niin paljon aikaa,ja aiheuttaa arpia vaan. Mullakin pisin aika ollut nyppimättä on ollut viikko. Olisiko kellään mitään hyviä kikkoja,jotta nyppiminen vähenisi tai jopa loppuisi? Saatan nyppiä naamaani ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa,aamulla,paivällä,illalla tai yöllä. Kiva todellakin tietää että ei ole ainoa,naaman nyppijä.

Käyttäjä Adni kirjoittanut 18.11.2012 klo 19:24

Viimeisestä vastauksesta tähän ketjuun on kulunut jo aika paljon aikaa. Onko muita jotka kokevat nyppimisen ongelmana?

Itse liityn joukkoon. Kyllä, aikaa kuluu näppylöiden puristeluun. Kyllä, iho on välillä huonossa kunnossa. Kyllä, olen käyttänyt apuvälineitä ihon "pahoinpitelyssä". Kyllä, veri tirskuu ja iho kuoriutuu. Kyllä, hävettää. En halua puhua asiasta ja hermostun jos joku kysyy näppylöistä. Joita ei edes tuskin näkyisi, ellen tulehduttaisi niitä nyppimiselläni.

Peitän punoittavat kohdat meikillä ja olen tullut taitavaksi näppyjen maskeeraajaksi. Arvioin ihon kuntoa ja revin pinseteillä kuivaa ihoa/rupea jotta peiteväri peittää näppyä paremmin. Ensin revin ja sitten "hoivaan" revittyä näppylää. Ja kokoajan ajattelen, että touhu on aivan idioottimaista!!! On kausia jolloin nypin ihoa enemmän, välillä vähemmän.

Kaikista nolointa oli, kun pienellä vauvallani oli hormoninäppy-ihottumaa ja tunsin itselleni yllätykseksi ja ahdistukseksi samaa halua nipistellä vauvan ihoa 😮 ! Pari kertaa vauva purskahti itkuun kun en saanut hillittyä itseäni. Ei tarvitse sanoa mitään... Häpesin ja tunsin todella huonoa oloa asiasta. Pelkäsin että vauva kuolee johonkin ihotulehdukseen. Onneksi näpyt lähtivät pian pois vauva-paran naamasta.

Minulla on myös muita pakkoajatuksia/toimintoja. Niistä en nyt toistaiseksi edes pysty puhumaan. Nolottaa. Kerään voimia puhua terapeutille.

Onko toisilla kasvojaan nyppivillä muita pakko-oireita?

Käyttäjä Siili76 kirjoittanut 20.11.2012 klo 21:12

Täällä ilmoittautuu yksi nyppijä lisää.. Minulla on ahdistus eron vuoksi tosi pahana ja sekä kynsien pielten että naaman nyppiminen on ihan ryöstäytyneet käsistä. Sormiin sattuu koko ajan ja häpeän niitä. Töissä kun välillä en saa kunnon otetta hampailla tai kynsillä, niin turvaudun jopa terävien saksien kärkeen. 😞

Kasvoista taas etsin esim. telkkaa katsellessa koko ajan jotain epätasaisuuksia, joita nypin, puristelen ja raavin. En pysty käsittämään ihmistä, joka antaa finnin parantua alusta loppuun pois sitä sorkkimatta.

Kiitos hyvästä ketjusta, jospa tämä kissan pöydälle nostaminen auttaisi taas saamaan ongelmaa vähän kontrolliin..

Käyttäjä Matala kirjoittanut 22.11.2012 klo 13:00

Osui ja upposi. Sekä nyppiminen että ihon repiminen on hallussa. Ja apuvälineet molempiin. Joskus leikkaan puukolla tai saksilla kynsinauhaa pois, että saan kuorittua ihoa ympäriltä. Sairasta 😮

Ja nyt varsinkin tämä sormien repiminen on mennyt aivan mahdottomokasi. Mulla on uusiutunut vaikea-asteinen masennus. Ensimmäisen takia olin vuoden sairaslomalla, kunne somasta päätöksestä hain ja pääsin työhän. Nyt olen viiden viikon sairaslomalla ja lääkäri sitä tahtoisi jatkaa. Ja sormet verillä. Mä en keksi keinoa lopettaa. Tuntuu kuin se olisi ainut hetki, kun olo hieman on helpompi. Kun saa oikein makoisan palan kiskastua irti.

Ja nolottaa. Kauhea häpeä. Mies läimii mua sormille, kun saa kiinni ja on vihainen. Pitää jotain keksiä. Mitä?

Käyttäjä Lili3 kirjoittanut 27.11.2012 klo 02:20

Mitä mitä? Mulla kesti ikuisuuden etsiä keskustelua/vertaistukea kyseisestä aiheesta! Tuntuu siltä, että joko ihmiset eivät tunne kyseistä sairautta tai sitten eivät vain puhu siitä! Onneksi tämä löytyi, kiitos!🙂

Mulla ihon (erityisesti kasvot) nyppiminen on ollut ongelmana jo useita vuosia. Ensimmäisen kerran muistan repineeni jo 14-vuotiaana. Siitä lähtien iho on ollut pakkomielteeni. Ennen muistan repineeni ainoastaan ennen jotain tärkeätä tapahtumaa, kuten riparia, synttäreitä tai muita juhlia, mutta nykyään teen sitä päivittäin ihan vain, että tulee se helpottunut ja rauhoittunut olo. Repimisen aikana toisaan oon kuin ihan omissa maailmoissani, ja jos joku tulee keskeyttämään, niin räjähdän täysin! Saatan itkeä ja raivota. Tottakai, niin kuin varmaan monella muullakin, repimistä seuraa pitkä alakuloisuusjakso. Sen aikana tekee mieli vaan itkeä, ja kääriytyä peiton alle. Mun sessiot kestää nykyään vähintään vartin, usein kuitenkin puolesta tunnista tuntiin, että aika vakavasta on jo kyse! Mä en vaan tajua, mut mun tahdonvoima ei yksinkertaisesti riitä tässä tilanteessa! ☹️ ja pistää niin pattiin, kun tuntuu ettei tätä kukaan ymmärrä! En ole masentunut, enkä ahdistunut, mutta en vain pääse tästä irti. Jo pelkän sanan "iho" kuuleminen ärsyttää.

Minä sain rohkeutta ottaa yhteyttä mielenterveyspolille joku aika sitten, jossa mun tilaa tällä hetkellä arvioidaan. Lääkitys pitää kuulemma aloittaa mahdollisimman nopeasti! Huh, en olis ikinä uskonut, että saan itseni noin huonoon kuntoon. Huomenna jälleen tapaaminen. Voin kertoa myöhemmiin, miten tää lähtee edistymään. Toivottavasti tästä pääsis joskus irti. Mutta ihanaa, että löysin teidät muut!🙂 pidetäänhän yhteyttä ja huota toisistamme!!

Käyttäjä pikkuinen mörkö kirjoittanut 08.12.2012 klo 19:07

Ihanaa että olette kirjoittaneet aiheesta! 🙂
Mulla on ollut tuo sama ongelma 12 vuotta. Enkä myöskään pelkästään nypi/ revi ihoa, vaan sormista huomaan syöväni sen.😝 ensin syön kynnet ja revin nahat. kun sormet on verillä ja liian kipeät alan syömään huulia ja poskia. kun huulista tulee verta on pakko keksiä muuta ja pian olen puristellut mustapäitä päivän aikana jo useita kertoja. Suihkun jälkeen otan kynsileikkurin ja leikkelen jaloista nahkaa irti.
Tälläkin hetkellä on laastaroitu pari sormea. Haavoista minulla on tapana repiä rahkat pois. se hidastaa paranemista ja tulee arpia.
Minulle on huomauteltu asiasta niin kauan kuin muistan. tuntui helpottavalta lukea kirjoituksianne. On nimittäin niin, että tiedän muidenkin harrastavan nyppimistä, mutta olen aina luullut, että olen ainut jolle se on pakkomielle. Kiitos siis avautumisesta. En olekkaan yksin.😟

Käyttäjä Matala kirjoittanut 12.12.2012 klo 22:54

Hei kaikki! Meitä on mukava ryhmä täällä 🙂

Laastari sormessa istun tässä ja ajattelin jotain kirjoitella. Tää on siis sairaus? Pitää varmaan ottaa puheeksi psy.sairaanhoitajan kanssa.

Kuulostaa niin tutulta tuo, että sitten kun ei ole mitään muuta nypittävää, niin alan pureksimaan huulia ja poskia. Mistähän ihmeestä tää tällainen johtuu? Ja mullakin jatkunut vuosikausia läpi hyvien ja huonojen aikojen. Kai pahenee näin masentuneena ja stressaantuneena.

Kyllä tuntuu niin hyvältä tunnustaa syntinsä tänne anonyyminä. Huh. Tiedän niin sen tunteen, kun syö oman ihonsa palasia. Itseinho, häpeä. Ei näistä kellekään kerrota oikeassa elämässä.

Mulla on tosiaan nyt ihan kauhea vaihe. Pakonomaisuus on sairasta. En pysty lopettamaan. Tahdonvoimaa ei ole murustakaan. Aina joskus oon kynsiä lakkaamalla saanut homman aisoihin. Kauniit ja pitkät kynnet ja terveet kynsinauhat. Mutta koko elämän aikana (30-v) ehkä kolmesti. Työn ja tuskan takana ollut moiset saavutukset. Kynsiviila heilunut ja lakkoja uusinut lähes päivittäin.

Ollaan yhteydessä! Toivottavasti useammin kuin kerran kuussa. Ajattelin, jos olis jossain vaiheessa ideaa pitää listaa yllä siitä montako päivää kukin pystyy olla ilman nyppimisiä. 🙂👍 Vertaistukea tarvitsen kovasti!

Käyttäjä Lili3 kirjoittanut 21.12.2012 klo 22:53

Moikkamoi taas 🙂 Jee, niin kiva kuulla, että muillakin on samaa ongelmaa! Itse käyn psykellä, ja välillä on niin turhauttavaa, kun hoitajat ja terapeutit ei ymmärrä tätä. On ehdoteltu masennusta ja itsetuhoisuutta (kuten viiltely), mutta olen yrittänyt vakuuttaa, että kummastakaan ei ole kyse. Ensi vuodesta aloitan lähiterapian, eli käynti viikossa tai kahdessa. Koitetaan vähän selvittää, jos lapsuudessa tai nuoruudessa on jäänyt jotain hampaan koloon. Nuorempana minulla oli akne, joka todennäköisesti oli se painavin syy tähän kaikkeen, mutta on se vähän hölmöä, kun aknea ei enää ole, ja silti olen niin "pakkomielteinen" ihoon. Jotain yritän sillä repimisellä ja nyppimisellä selvittää (ongelmia yms.)

Tällä hetkellä on laastari rinnassa, hohhoi. Onneksi ei ollut niin paha haava, mutta yritän nyt kuitenkin peitellä sitä, etten enempää koskisi. Ajattelin ensi käynniksi terapeutin luokse tulostella jotain pientä tekstinpätkää tästä dermatillomaniasta, jos hänelle vähän avautuisi tekstin kautta, mistä on kyse. Aika pahan pistit, Matala!! Pystynköhän mä olemaan päivääkään naamastani irti 🙂 Olen näitä "kuureja" kokeillut aiemminkin, tällä hetkellä ennätys on joku 4 päivää. Mutta hei, pärjäilkäähän te muut! Kertokaa mitäs teille puolestaan kuuluu🙂 Onkos teillä muilla muuten muita pakko-oireita?

Käyttäjä Siili76 kirjoittanut 22.12.2012 klo 15:24

Onpa meitä paljon.. Juuri törmäsin vielä piiitkään ketjuun toisellakin keskustelupalstalla. Minä olen oikeastaan "moniongelmainen": on krooninen masennus ja nyt kun tulin jätetyksi pitkässä suhteessa, sain vielä jatkuvan ahdistuksenkin kaupan päälle. Tämä nyppimis/repimisongelma paheni selvästi. Koirakin puree tassujaan ja kynsiään, kun on hermostunut ja lintu nyppii sulkiaan - taidetaan kaikki kantaa samaa taipumusta..

Minulla on tosiaan kaikenlaista muutakin pakko-oireen tapaista, jotka nousivat pintaan tuon tuoreen eron myötä. Kaikki ihmisen anatomiset seikat on tehneet minulla aina pahaa ja nyt olen saanut polvien ajattelusta pakkomielteen. Lapsena yksi ystäväni esitteli polviensa omituista vikaa nostelemalla polvilumpioitaan ja siirtelemällä niitä puolelta toiselle. Meinasin oksentaa. Tämän vanhan inhon aktivoi silloisen mieheni loukkaantumiset, kun hän jalkapallotreeneissä nuljautti polvensa kahdesti kunnolla sijoiltaan ja kuuntelin sitten niitä kuvauksia kerta toisensa jälkeen kaikille tutuille koettaen keskittyä hengittämiseen, etten kippaisi kesken kahvipöytäkeskustelun. Lopulta polvi leikattiin ja sitten sain katsella vierestä sitä sinistä turvonnutta polvea ja miehen hirveitä irvistelyjä, kun kömppäsi polvensa kanssa.

Nyt mietin jo kävellessäkin, että polveni vaan yhtäkkiä nuljahtaa pois paikoiltaan. Saati, jos jalka lipeää nyt liukkailla keleillä ja polveen kohdistuu vääntöä.. Yhh..! Toivottavasti tämä pakkoajatus painuisi pian sinne mistä tulikin.. 😝

Käyttäjä Matala kirjoittanut 17.01.2013 klo 19:22

Aika harvakseltaan käydään täällä. Mikä se on se toinen foorumi, jossa samanmoinen ketju?

Mulla ei ole kynsinauhojen (tai paremminkin sormen ensimmäisen nivelen ihon repimisen) kanssa paranemisen merkkejä vaikka masennus tässä jo taas vaihteeksi helpottaa. Onko tähän parannuskeinoa ollenkaan? Mullekin psyk.hoitsu vaan totesi, että kyllä sen masennuslääkkeen pitäisi tähänkin vaivaan tepsiä. Ei kuulosta vakuuttavalta. En kuitenkaan ole koko elämää tietääkseni ollut masentunut ja tää nyppiminen on kuitenkin seurannut mukana aina.

Mä en jaksa edes yrittää olla repimättä. On niitä kuureja tosiaan joskus, mutta ei nyt. Liian paha. Ei löydy syytä yrittää.