Voi apua, olen vasta pari päivää sitten löytänyt tälle vaivalle nimen ja yleensäkin tunnistanut sen olemassa olevaksi neuroosiksi tai sairaudeksi. Luin brittiläisestä sanomalehdestä jutun dermatillomaniasta kärsivästä henkilöstä, ja tajusin itsekin kärsivän samasta ongelmasta. En vain ole aiemmin kunnolla tajunnut, että tämä pakonomainen nyppiminen ja yhden tietyn alueen vahingoittaminen linkittyy mielenterveysongelmiini (masennus, kontrolloimisen tarve....).

Jo muutaman vuoden ajan olen nyppinyt päänahassani olevia rikkinäisiä kohtia, mutta parin viime vuoden aikana koko touhu on mennyt uusiin ulottuvuuksiin, kun nypin ja revin JATKUVASTI yhtä tiettyä aluetta päänahassani, josta on jo ajat sitten muodostunut hiukseton ja vereslihalla oleva pläntti päähäni. Tämä tuhoamani alue on kasvanut kasvamistaan, tällä hetkellä se on ehkä n. 5 sentin kolikon kokoinen. Siitä vuotaa verta ja kirkasta nestetä aina kun nypin sitä, ja aina rikkoessani ja nyppiessäni tätä kohtaa sormeni ovat veressä ja välillä kirkasta nestettä tihkuu niin kauan, että alue taas kuivuu kunnes alan nyppimisen uudestaan.

Kohokohta on se, kun olen hetken ollut nyppimättä aluetta ja veri ja neste ovat kuivuneet ja muodostaneet kovia "rupia", joiden repimisestä saan suunnatonta mielihyvää. Tiedän, että tämä on sairas ongelma, mutta en voi lopettaa! Joskus hiukseni eivät edes peitä tätä vereslihalla olevaa aluetta ja se näyttää kuulemma kaamealta.... Poikaystäväni on jo todella pitkään kommentoinut asiasta ja sanoo touhuni olevan sairasta, ja päivittäin käskee minua pitämään näppini erossa tästä kohdasta päässäni. En kuitenkaan pysty lopettamaan nyppimistä, teen sitä jatkuvasti varsinkin kotona ollessani ja joskus julkisillakin paikoilla!
Ihan missä tahansa ollessani löydän itseni nyppimästä päänahkaani ja sormissani on sen jälkeen verta. Saan nyppimisestä vain niiin paljon "tyydytystä", varsinkin jos tunnen sormillani kuivuneita reunoja ja kohtia, joita voin repiä irti, ja ah sitä ihanuutta kun saan revittyä palan kuivunutta ihoa irti ja vedettyä sen hiusteni lävitse ja hypisteltyä sitä sormissani! Ja kaiken tämän sairaan touhun lisäksi aina vielä HAISTAN sormiani, joissa on kuivunutta nestettä ja verta! Siis oikeasti koko ajan nypin ja haistelen, sormi päänahkaan ja sitten nenän alle! Mikä mua vaivaa?!

Tätä siis todellakin on jatkunut jo ehkä parisen vuotta, ja viimeisen 1,5 vuoden ajan tämä nyppimäni kohta on varmaankin ollut tulehtunut koko ajan. Sormeni eivät todellakaan aina ole puhtaat nyppiessäni, ja alue on jatkuvasti päivän mittaan auki ja verinen, ja kirkasta nestettä erittyy siitä monia kertoja päivässä. Olen miettinyt lääkärille menemistä, mutta nyt kun löysin tämän dermatillomania-termin, niin tajusin, että normaali lääkäri ei voi tälle vaivalle mitään... Varmaankin vain katsoisi sitä sanoen, että "aika pahalta näyttää, on se varmaan tulehtunut". Psykiatrisen puolen juttuhan tämä varmaan olisi?

No niin, minäkin opin tässä itsestäni koko ajan uusia asioita. Tämä nyppiminenhän on ollut mulle vain luonnollinen asia teinivuosista lähtien. Toki pahentunut koko ajan ja on tosiaan hyvin pakonomaista. Mutta en tajunnut, että tälle on olemassa ihan nimikin ja oma kategoria hoitoineen.

Mulla oli teininä tosi paha akne, josta tää todnäk lähtöisin, olen syönyt usean ab-kuurin ja lopulta roaccutan-kuurin, joka vasta auttoi. Finnejä on edelleen, muttei siinä mittakaavassa kuin nuorempana. Mä en kestä, jos ihossa on näppyjä, ne pitää saada pois keinolla millä hyvänsä.

Nyt on tullut muutama pieni rasvapattikin. Kirurgin veitsellä ja neuloilla olen niitä operoinut. Ei kai sekään ihan normaalia ole. En tunne suurempaa kipua viiltäessä, ainoastaan helpotusta. Liittynee myös vakavaan masennukseeni ja syömishäiriöön...

Olen niin moniongelmainen, etten usko pääseväni tästä(kään) ongelmasta eroon koskaan.

Mullakin on ollut aina akneongelma, mutta koskaan en ole näppylöitäni nyppinyt tai puristellut. Minusta on aina ollut outoa, miten jotkut pakkomielteisesti haluavat puristaa iholle ilmestyviä finnejä tai mustapäitä. Taino, en voi enää ajatella senkään olevan outoa, kun itse revin tuota päänahkaani 😀 nyt oma akneni on onneksi e-pillereiden myötä lähtenyt, tosin jälkiä on vieläkin iholla.

Tämän päänahka-pakkomielteen lisäksi nypin jatkuvasti myös kynsiäni, ja ne ovat aivan kamalan näköiset ja niin lyhyet kuin vain voivat olla. En edes muista, koska kynteni olivat viimeksi normaalipituiset. Pureskelen ja revin niitä jatkuvasti, ennen söin kynnen palaset mutta nyt olen alkanut sylkeä ne pois,koska tajusin, että kynsien nieleminen ei varmaan ole hyväksi ärtyneen suolen oireyhtymälleni... Mutta ihan sairasta tämä kun KOKO AJAN on pakko nyppiä ja repiä jotain omassa kehossani!

Mä oon nyppiny varsinki jalkapohjia ihan lapsesta asti, niin pienenä etten edes muista. Välillä on pahempia kausia jolloin jalkapohja vuotaa verta ja on kipeä eikä sitä kehtaa kellekkään näyttää. Vuosien tulos on se, että jos kantapää on joskus ollut paremmassa kunnossa, on sen iho liikakasvanutta. Naureskelin justiisa kun luin jotakin toista keskusteluketjua aiheesta ja joku sanoi että 90% kosmetologeista omistaa tämän vaivan.. Itsehän valmistun kosmariksi just ensi kuussa 🙂 Kun koulut alkoi, sain pidettyä jalkapohjani hyvässä kunnossa koska me tehtiin toisillemme jalkahoitoja ja muita missä piti paljon olla paljain varpain ja jotenkin sain itteni pidettyä irti jalkapohjista. Nyt kun ollaan tehty vähemmän tälläisiä hoitoja toisillemme, jalkapohjani ovat taas räjähtäneet. En itekkää ollu aiemmin tajunnu että tää liittyy nimenomaan pakko-oireiseen häiriöön. Oon ollu varma parista muustaki jutusta, että on jonkinsorttista pakko-oiretta. Lisäks käyn lekurilla paniikkihäiriön ja uniongelmien takia. Täytyy varmaan ens käynnillä ilmottaa tästä uudesta ongelmasta, nyt kun tajusin mitä se ees on....

Saffron, löysin itseni kirjoituksistasi. Nykyinen miesystäväni on puhunut minulle päänahan raapimisesta, ettei niin kannata tehdä koska se vaan pahentaa kutinaa. Olen sanonut hänelle aina ettei päätäni kutita.
En ole huomannutkaan miten paljon rapsuttelen päänahkaani. Ihmetellyt vain kun mieheni tulee ja halaa ja sanoo, että älä rakas raavi itseäsi. Teen sitä ihan huomaamattani.

Nykyään yritän tehdä sitä enemmän salassa, ettei mieheni asiasta huomauttelisi. Hänen läsnäolonsa saa minut niin rentoutuneeksi, että pelkään menettäväni tunteideni hallinnan. Pidättelen epätoivoisesti kyyneliäni, jotteivät ne karkaisi hallitsemattomana purkauksena ulos.

Lisäksi revin ja pureskelen sormiani, kynsien sivuilta.
Myös muita kehonosia raavin, rapsuttelen ja /tai revin. Sellaisia teen yleensä öisin kun muut nukkuvat.

Olen ajatellut olevani ainoa tällainen.

Hei kaikki,
tässä minä, yksi kaltaisenne. Oma ongelmani ei onneksi ole vakavimmasta päästä, mutta haluaisin kertoa kokemuksiani siitä, miten olen saanut sitä kuriin.

Aloitin jo ennen teini-ikää pääni raapimisen ja kaksihaaraisten metsästyksen. Mielestäni se ei liittynyt mitenkään stressiin, se vain tuntui hyvältä. Kun aloin saada ensimmäisiä finnejä, aloitin myös intensiivisen kasvojen nyppimisen. Muistan, että joka aamu ennen koulua meikkaamiselle piti varata tunti: naama tarvitsi useamman paksun kerroksen peitettä... Meno jatkui tällaisena noin yliopistoikään asti, jolloin samanaikaisen opiskelun ja työteon tuoma stressi sai ongelman räjähtämään käsiin ihan uudella tavalla. Otin käsittelyyn myös kaulan, käsivarret, selän ja rintakehän. Aloin saada ensimmäistä kertaa arpia: Yhtäkkiä vain huomasin, n. 2 vuotta sitten, että ylävartaloni oli täynnä valkoisia nyppimisarpia. Asia alkoi hävettää minua enemmän kuin koskaan, sillä olin saanut vihdoin aikaan pysyviä vaurioita. Lisäksi löysin silloin poikaystävän, enkä halunnut, että hän saa tietää. Selitin, että minulla on akne, vaikka se ei ollut totta.

Valmistuin yliopistosta vuosi sitten, mutta nyppimiskierre jäi päälle, vaikka stressi poistui. Paidat, jotka paljastavat selkää, ovat jääneet jo vuosia sitten käytöstä. Viime vuonna myös sellaiset, jotka paljastivat käsivarret ja rintakehän. Luin ongelmasta paljon, ja yritin tietoisesti vältellä nyppimistä. En ole keksinyt tavalleni mitään syytä, ja olen muuten tasapainoinen ihminen. Stressi pahentaa ongelmaa, mutta ei ole sen alkulähde. En ole koskaan kuitenkaan saanut ongelmaa kuriin miettimällä sitä tai tahdonvoiman avulla.

Sitten muutin yhteen mieheni kanssa, ja tuli vaikeaksi salailla tapaani. Ihmetteli, että vietän vessassa joka ilta yli tunnin. Kerroin hänelle vihdoin ongelmastani ja pyysin hänen apuaan. Hän alkoi aina hakea minua pois vessasta, jos huomasi minun jämähtäneen sinne. Hän ei antanut minun raapia päätäni, jos näki. Päänraapimisesta olen päässyt jo hyvin irti. Teen sitä noin kerran viikossa yhä, ja pystyn lopettamaan ajoissa ennen kipua ja verta.

Ihonnyppimistä oli vaikeampi hillitä, vaikka mieheni "vahtii" minua. Monesti olen hetken yksin ja teen sitä. Kymmenenkin minuuttia riittää ihon pilaamiseen viikoksi. Monesti olen päättänyt ennen vessaan menemistä, että vain katson, mutta en koske. Tämä ei koskaan toimi! Heti kun näen ihossani jotain, en saa ajatuksiani irti siitä, ennen kuin olen repinyt sen irti. Joululomalla olin perheeni luona, ja siellä yllättäen vessan peilin valo oli rikki. En onneksi nypi kasvojani missään muualla, kuin vessassa ja iltaisin, ja siellä en siis voinut tehdä sitä, vaikka olisin yrittänyt: oli liian hämärää. Iho parani hieman. Sain tästä idean, että kokeilen jatkaa samaa kotona.

Nyt olen koko tämän vuoden tehnyt niin, että ennen kuin astun vessaan, jätän käytävän valon päälle, vessan valon täysin sammuksiin ja oven aposen auki. Tämä on estänyt tehokkaasti nyppimistä, sillä 1)mieheni näkee toimintani välittömästi, jos menee ohi 2) en näe tarpeeksi selvästi hämärässä tehdäkseni sitä 3) koska en edes näe ihoni virheitä, ei ehdi edes syntyä nyppimishimoa, enkä koe tarvetta mennä sytyttämään vessan valoa. Käytävän valo silti riittää kasvojen pesemiseen. Tätä ennen olen miettinyt myös peilin poistamista kokonaan, mutta valitettavasti täysin ilman sitä on vaikea elää, esim. mieskään näkisi ajaa partaansa.

Tämä saattaa kuulostaa aika hölmöltä 'ratkaisulta', mutta minua se on auttanut. Kasvojeni iho ei ole ollut näin hyvä varmaan 15 vuoteen (paitsi joskus, kun olen onnistunut olemaan nyppimättä silkan tahdonvoiman avulla. Ennätykseni on 2 viikkoa). Myönnän, ettei ongelmani ole koskaan ollut äärimmäisen vakava, ja ihoni ei luonnostaan ole epätavallisen taipuvainen finneihin. Olen silti kokenut ongelmani nöyryyttäväksi ja elämää rajoittavaksi. Rintakehän nyppimistä on ollut vaikea estää, sillä näen sen jatkuvasti päivittäin, kun istun koneella. Mutta onneksi nyt, kun olen saanut sekä päänraapimisen että kasvojennyppimisen kuriin, myös himoni muun ihon nyppimiseen on vähentynyt. Rintakehäni iho on tosiaan täynnä valkoisia arpia, ja se on motivoinut olemaan koskematta siihen enempää. Kun ei ole liian kuuma, kotona käytän mielelläni korkeakauluksisia paitoja, joiden alle on vaikea päästä raapimaan vahingossa. Minulla ei ole onneksi koskaan ollut ongelmaa kynsien kanssa, kuten monilla muilla näyttää olevan.

Tiivistyksenä voisin siis sanoa, että nyppimisongelmani olen saanut kuriin siedettävälle tasolle (yhä käytettävä peittäviä vaatteita, mutta naama ja hiukset hyvät) seuraavin keinoin: elämän stressitason pitäminen mahdollisimman matalana, henkisen ja konkreettisen tuen saamisen kumppanilta, uusien pysyvien vaurioiden pelko, ja etenkin ensimmäisen ärsykkeen (ihovirheen näkeminen) saamisen tekeminen mahdottomaksi lopettamalla vessan valon käytön.

Toivottavasti joku kokee tämän hyödylliseksi jotenkin, ja toivotan jaksamista kaikille nyppimisongelman kanssa tälläkin hetkellä kamppaileville.

Viestiketju on näköjään pitkä, ja pitäisi ehtiä lukaisemaan se, mutta sen huomasin, että kyseessä on joku "dermatillomania", mitä nyppimiseen ja ihon repimiseen tulee. Mä olen asian kanssa jo luovuttanut. Päänahan raapimisesta on tullut sellainen automaatio, että sitä voi verrata nukkumiseen tai syömiseen. Mulla on useampi karvaton läntti päänahassa, ja työn alla pari, kolme uutta tai vanhaa kohdetta. Kun uusi rupi on muodostunut, niin suit sait kynnet käyvät siihen kiinni. Kaikki lähti alkuun siitä, kun mulla oli psoria päässä n. 25 vuotta sitten. Silloin päänahkaa kutitti, ja raavin sen usein verille. Mutta psori parani, mutta minä en, ja jatkoin tuota tapaa. Valehtelematta vain yhden vuoden ajan päänahkani on ollut terve (sen vakavan masennuksen ajan). Silloin en kyennyt edes raapimaan päätäni ( no en kyllä syömäänkään tai nukkumaan kunnolla). Stressitilanne laukaisee repimisen varmemmin (esim. keskustelu äidin kanssa), mutta myös pelkkä joutilaisuus. En enää kuvittelekaan pääseväni tavasta eroon. Tiedän, ettei repiminen ole terveellistä, ja että tulehdukseen voi kehittyä jotakin pahanlaatuista, mutta tässä kohtaa en pysty itseäni psyykkaamaan jättämään päänahkaa rauhaan, vaikka psyykkaus mulla moneen muuhun tehoaakin.

Hei. Olen aina pitänyt kaikenlaista raapimista ja nypläilyä vain itselleni ominaisena tapana. Kiva huomata ettei ole yksin.
Kun olin 4-vuotias, kysyi isäni minulta, pidänkö veren näkemisestä. Olin juuri taas vaihteeksi repinyt kynsinauhojani. Seuraavaksi sain kuulla, että muistutan 1970-luvulla itsemurhan tehnyttä mummoani, joka myös repi kynsinauhojaan.
Omistan nk. mustapääraudan. Se on oikeasti paholaisen keksintö.Sillä saa aikaan pahaa jälkeä.
Minulla on myös paha couperosa.
Lapsena pesin kasvot joskus hammastahnalla. Olin hullu ja neuroottisen hermostunut jo silloin.

Nykyisin mietin joskus, kuinka kynsinauhojeni haavat näyttävät aivan kiduksilta. Toivon joko saavani repimisen kuriin, tai sitten opettelen hengittämään näillä "kiduksilla" veden alla🙂

Moi kaikille, vaikka vaiva onkin ikävä, on mukava löytää ihmisiä, jotka painivat saman ongelman kanssa. Itse olen 30v. nainen ja olen koko ikäni nyppinyt ihoani milloin mistäkin. Jo lapsena revin jalkojeni ihoa, vaiva on vain muuttanut muotoaan vuosien kuluessa. Välillä on ollut parempia kausia, mutta viimeisen kahden vuoden aikana vaiva on jälleen pahentunut. Tällä hetkellä nipistellen ja revin kasvojen, rintakehän, käsivarsien ja olkapäiden ihoa. Jatkuva ihon nipistely on jättänyt rumat arvet ja iho onkin kys. alueilta tumman läikikäs. Etenkin yläselän, olkapäiden ja käsivarsien iho on todella ruman näköinen. Taas eilen vaatekaupan sovituskopissa totesin ihoni näyttävän aivan kamalalle ja häpesin itseäni. En ymmärrä toimintaani lainkaan. En ole ahdistunut tms. en edes huomaa milloin aloitan ihon repimiseen. Yhtäkkiä huomaan, että olen saattanut viettää tunnin ihoa repien ja puristellen. Joku oli tuolla jo aiemmin kirjoittanut tarpeestaan "puhdistaa" iho. Minulla on sama ajatus, en voi sietää, jos huomaan ihollani jonkun epätasaisuuden. Minun on pakko joko repiä rupi tai puristaa finni (tai pelkkä kohonnut ihohuokonen). Epäloogisesti ajattelen, että näin "puhdistamalla" teen ihostani kauniimman ja tasaisemman. Järki sanoo, että asia ei mene niin. Pelkkä peiliin katsominen riittää todisteeksi siitä, että toiminnallani teen kaikkea muuta kuin hyvää iholleni. Olen yrittänyt kaikkia maailman voiteita ja öljyjä ihoni parantamiseksi. Jossakin vaiheessa yritin aina levittää iholleni öljyä silloin kun huomaan sormien hakeutuvan iholle. Tämä auttoi hetken, mutta nyt tilanne on taas entisensä. En vain voi estää itseäni, tahdonvoima ei riitä. En haluaisi repiä itseäni. Häpeän kehoani, en voi käyttää paljastavia vaatteita bikineistä puhumattakaan. En voi mennä hierojalle, koska silloin joutuisin paljastamaan ihoni. Kosmetologilla olen käynyt, hänkin on todennut että ihollani ei edes ole juurikaan finnejä, vain itseaiheutettuja tulehduksia ja arpia. Vannon, että voisin puristaa täysin tasaisestakin ihosta jonkinlaisen ihomadon ulos. En voi vain katsoa, aina löytyy jotakin puristettavaa. Viimeaikoina olen myös huomannut aloittaneeni pääni raapimisen, se ei ole onneksi vielä edennyt pakonomaiseen toimintaan saakka. Olen menossa naimisiin ja häpeän jo valmiiksi ihoani, joka paljastuu häämekon alta. En tiedä miten pystyisin lopettamaan...

Moi. Mukavaa huomata etten ole ainoa jolla on tällainen ongelma!

Aloitin nyppimisen joskus ala-asteen loppupuolella ja tätä on jatkunut nyt jo varmaan 15 vuotta. Alkuvaiheessa asiaan kuului myös hiuksien nyppimistä ja päänahan turmelemista. Muistan kampaajan ihmetelleen pääni kuntoa.

Minulla on muutenkin sellainen iho, että siihen jää helposti tummia arpijälkiä ties miten pitkäksi aikaa (esimerkiksi kissan raapaisusta, vaikka olisinkin malttanut olla itse repimättä lisää). Sääret, olkapäät, rinnan yläosa ja sormenpäät ovat kasvojen lisäksi aina täplikkäitä, kun on melko tummia, enemmän ja vähemmän tuoreita arpijälkiä. Todella ällöttävää!

Minusta tuntuu todella pahalta, kun keskustelukumppanit kiinnittävät huomionsa kasvojeni moninaisiin arpiin silmiin katsomisen sijaan. Silloin tulee hirveän vaikea olo enkä osaa olla lainkaan luontevasti. Monesti esimerkiksi työpalavereissa revin sormistani kynsinauhoja ja nahkaa verille, koska olen kai hermostunut tai minun on vain pakko tehdä jotain.

Löysin vasta viime vuonna termit dermatillomania ja trikotillomania. Se helpotti oloa kun sain lisää tietämystä ja selityksiä sairaalle käyttäytymiselleni. Silti en ole arvannut kertoa tästä kenellekään muulle kuin poikaystävälleni ja terapeutilleni ja nyt tässä anonyymisti. Pelkään että minua ei ymmärretä ja että annan itsestäni vielä idiootimman käsityksen. Minulla on lisäksi toistuvaa masennusta ja estynyt persoonallisuus.

Yksin ollessa nyppimistä esiintyy enemmän ja se on jo hyvin automaattista ja rutiininomaista. En muistakaan milloin viimeksi parin vuoden sisällä olisi ollut sellaisia jaksoja että olisin ollut päivän tai useamman nyppimättä. Todella turhauttavaa ja inhoan itseäni tämän takia.

Hommasin nyt puuvillasormikkaat, joita yritän muistaa pitää kotona ollessani, esimerkiksi televisiota katsellessa tai kirjaa lukiessa, jotta ihon epätasaisuuksien haeskelu olisi mahdotonta. Lisäksi teippasin kylppärin peilikaapin valokatkaisijan, jotten saa loisteputkivaloa päälle ja unohdu siihen peilin eteen pitkäksi aikaa puristelemaan ihoa.

Haaveilen että tämä pakko-oireilu saisi vielä joskus päätöksensä. Sen jälkeen voisin ehkä mennä kuoppa-arpisen ja kirjavan naamani kanssa laserkäsittelyyn. Näillä näkymin se on vielä kaukainen ajatus, koska en ole pystynyt pitämään näppejäni erossa pahanteosta.

Miten olette tulleet toimeen nyppimisongelmanne kanssa? Onko hyviä neuvoja jaettavaksi? Olisiko joltakulta jo loppunut tämä pakko-oire kokonaan? Onko kellään tiedossa superhyviä hoitavia (esim. vaalentavia) voiteita, joita suositella? Oletteko saaneet tukea muualta kuin netistä?

Minullakin on sama vaiva ollut koko elämäni ajan. Repiminen kohdistuu sormiini, on harvinaista jos minulla ei ole yhtään haavaa sormissa. Joskus jossain sormessa oleva haava saattaa olla auki tai ruvella jopa 3 viikkoa tai enemmän koska revin ruvet jatkuvasti auki.
En keksi keinoa millä voisin lopettaa, laastareita kuluu melko paljon enimmäkseen aiheuttamieni haavojen peittelyyn. Yksin ollessani en tykkää käyttää laastareita, koska niitä saisi olla vaihtamassa jatkuvasti sillä kastuessaan ne alkavat haista... Laastareiden käyttö pitkään käytettynä myös pahentaa ongelmaa, sillä iho laastarin alla "hautuu" ja otettuani usean tunnin päästä laastarin pois, on iho mennyt sormessa ihan valkoiseksi ja pehmeäksi. Sitä on jostain syystä suuri nautinto repiä varsinkin jos ihoa repeää paljon eikä ala verta vuotamaan.
Käytän bepanthenia mutta se tuntuu turhalta koska jossain sormessa on pian taas haava.
On lähes surullista huomata että olen pilannut sormieni ulkonäön jatkuvalla repimisellä ☹️ sormeni ovat ensimmäiseen niveleen asti punertavat ja iho on joissain kohdissa paksumpi ja lähes jokaisessa sormessa näkyy viivoja ja pieniä arpia. En tiedä palautuuko sormet koskaan normaaleiksi ja vaaleiksi, kadehdin niitä joilla on kauniit sormet.
Revin sormiani tylsistyneenä, stressaantuneena ja rentoutuakseni. Ei tarvitse olla mitään syytä kun huomaan vain karhean kohdan tai riekaleen joka on pakko saada irti... Kynsisakset ovat kovassa käytössä riekaleiden leikkaamisessa ettei nahka repeäisi liian syvälle.

Joskus revin myös varpaideni kynsiä tai "kynsitikkuja", saatan ottaa pinsetit käyttöön että saan kynsitikun varpaasta, sitten saattaa verikin alkaa vuotamaan ja varvas olla kipeä monta päivää, mutta ainakin tavoitteeni on täytetty: sain kynsitikun irti. Sairastahan tämä on, kesällä en repinyt niin paljoa että en tiedä onko suurin aiheuttaja stressi vai mikä... Pikkuvarpaissani hädin tuskin kasvaa kynnet kun olen repinyt ne niin monta kertaa lähes juurineen irti.

Ennen revin myös jalkapohjiani mutta olen vähentänyt sitä kun niin helposti tulee syviä haavoja ja ne tuntuvat ikäviltä kävellessä.

Muistan jo lapsena kun koitin lopettaa sormien repimisen, yritin olla esim viikon repimättä, siinä onnistumatta.
Yläasteella kun revin sormiani ja alkoi verta valumaan, pyyhin veren pulpettiin tai vaatteisiini jos muuta ei ollut lähellä. Kotiin päästessä saattoi puolikin tuntia vierähtää kun otin kynsisakset esiin. Siinä pääsee ihankuin toiseen maailmaan, kaikki muu unohtuu. Nälkä tai väsymyskään ei mene repimisen edelle jos on joku häiritsevä kohta sormessa.

En tiedä onko muilla tälläistä, mutta yleensä repimäni haavat sormissa ovat tosi kipeitä niin kipua helpottaa jos kiedon jonkun tiukasti sormen ympärille tai painan haavan vierestä kovaa jotakin vasten, kunnes en melkein tunne sormeani. En tiedä onko kyse siitä kun haavan alue menee lähes tunnottomaksi ja kipu vähenee. Myös laastarin käyttö helpottaa hetkeksi, varmaan kun haava ei ole niin esillä. Sitten myös joskus jos varpaassa on kynsitikun repimisen jäljiltä haava niin tuntuu että voisin työntää sinne jotain terävää että helpottaisi... Painan joskus kovaa kynnellä haavaa, jostain syystä se auttaa?? Olenkohan ainoa tässä asiassa?

Olen iloinen ettei repiminen kohdistu naamaani vaikka olenkin mestari puristelemaan finnejä. Mutta on tämäkin ihan hullua ja kun tän vain sais loppumaan niin olis ehkä toivoa että saisin vielä jonain päivänä kauniit sormet.

Moikka en tiedä oletko päässyt jo ongelmastasi eroon mutta itselläni on aivan sama ongelma tuon nyppimisen suhteen. Olisi kiva kuulla jos olet saanut apua. Ongelma on ollut noin 2,5 vuotta ja vaikka kuinka olen yrittänyt lopettaa en pysty. Eniten nypin naamani ja se on täynnä arpia sekä iho on halkeillut ja punainen. Pahimpina hetkinä jotkut kohdat ovat tulehtuneet. En ymmärrä miten tämän pystyy lopettamaan. Tiedän kuinka perseestä tämä ongelma on. On myös harmillista että suomessa ei asiasta niin paljon tiedetä kuin esim briteissä.