Ihmisten kohtaamisesta
Olen muuttanut juuri erääseen kuntoutus osastoon. Olen ollut viikonpäivät täällä. Tunnen kovaa yksinäisyyttä, vaikka ympärilläni on paljon väkeä, n. 25 henkilöä. Yritän sopeutua tänne, mutta helppoa se ei ole. Olen kovin erillään muista.
Seuraavan runon olen kirjoittanut edelliselle hoitajalleni Tammiharjussa. Se kertoo yhden kohtaamisen niin kolkossa maailmassa.
”Syntyi silta,
näkymätön.
Tällä sillalla
voin kohdata ihmisen
ihmisen ihmisenä.
Sinä olit vain hetken
sillallani.
Nyt olet poissa
ja siltani on tyhjä.
Odotan seuraavaa,
jonka kanssa voin jälleen
tuntea olevani
ihminen.”
😟
Tämä on juuri se asia jota itse olen joskus saarnannut suutuspäissäni.. Sitä että pitäisi
osata tuntea empatiaa toista ihmistä kohtaan. Osata asettua toisen ihmisen asemaan,
nähdä asiat monesta näkökulmasta. Kuunnella eikä olla kuuntelevinaan. Olla aidosti läsnä
toisen ihmisen vierellä, eikä vain olla olevinaan. Olemaan ihminen ihmiselle, eikä olemaan
susi ihmiselle.
Ihanaa kuitenkin että olet tavannut sellaisen ihmisen joka on aidosti kohdannut sinut
ihmisenä. Vaadi että sinut kohdataan vastakin, ihmisenä ihmisten edessä, että
kuunnellaan ja ollaan läsnä sillä näkymättömällä sillalla.
Toivon heidän kaltaisiaan hetken enkeleitä elämääsi paljon, jotka arvostavat sinua juuri
sellaisena kuin olet, tulevat puolitiehen vastaan ja kuuntelevat sinua. 🙂🌻