Ihmissuhdesotkuja, itsetuhoisia ajatuksia ja ajoittaisia painajaisia
Mistähän osaisin aloittaa? Tuntuu, että on niin paljon asioita, jotka vaikuttavat mielialaani nykyään. Toisaalta nämä ovat pieniä murheita, mutta yhdessä ne muodostavat sisälleni suuren möykyn, jonka haluan saada pois.
Jos kertoisin ensinnäkin siitä, miten olen menettämässä ystäviä ja pelkään siten jääväni yksin. Yhden baari-illan aikana ystävälläni ja minulla tuli kova riita, jonka seurauksena emme ole puhuneet kolmeen viikkoon mitään. Tilanteen tekee vaikeaksi se, että kolmas ystävämme on joutunut välikäteen tässä riidassa ja pelkään, että hänkin hylkää minut, jos tämä toinen ystävä onnistuu manipuloimaan hänet puolelleen. Minulla ei siis tosiaan heidän kahden lisäksi oikein ole kunnollisia ystäviä ja kavereita vaan enimmäkseen joitain hyvän päivän tuttuja. Riidasta vielä sen verran, että pyysin omasta puolestani anteeksi ja olin valmis sopuun. Tämä ystäväni ei ja hän syyttää yhä minua riidasta, vaikkei se edes pidä paikkansa. Tilanne on siis kaikin puolin vaikea.
Olen ennen tätä riitaa ollut jo pitemmän aikaan väsynyt, hieman alakuloinen ja näen toisinaan painajaisia. Muutenkin reagoin fyysisesti pahaan oloon: särkyjen pahentuminen, univaikeudet ja ruokahaluttomuus ovat usein ollut seurausta jostain mieltä painavasta asiasta. En koe opiskelevani oikeaa alaa, koen kuuluvani jonnekin muualle. Tämä riita laukaisi pahan reaktion minussa ja ajoittain olen ajatellut itsemurhaakin. Mietin vain välillä, että mitä hyötyä minusta on, kun tuhoan välit ystävienikin kanssa. Pahin aiheuttaja oireille on alkoholi, josta haluaisinkin päästä eroon. Mitä hyötyä on aineesta, joka tuhoaa ihmissuhteita ja aiheuttaa masennusta? En vain koe saavani tukea tässä asiassa, koska ympäristön painostus on kova. Eli ystäväpiirissä tavallaan kuuluu juoda. Jos siis lopettaisin juomisen, niin silloin varsinkin jäisin yksin. Eli tämä asia muodostaa eräänlaisen noidankehän.
Tämä tilanne on rankka myös miehelleni. Olemme seurustelleet pian vuoden ja hän on joutunut sivusta seuraamaan ajoittaisia masennuskausiani. Olen myös todella mustasukkainen, mutta en enää niin pahasti, mitä seurustelun alkuaikoina. Pystyn luottamaan häneen. Toisinaan vain pienetkin seikat saavat mustasukkaisuuden laukeamaan. Muuten koen, että meillä menee hyvin. Pystymme puhumaan toisillemme ja olemme rehellisiä. Koenkin, että mieheni on tärkein ystäväni ja tukeni, ilman häntä tuskin jaksaisin.
Teksti on sekavaa, niin kuin ovat ajatuksenikin. En vain oikein tiedä mitä tekisin. Koen olevani hukassa. Koen että menetän ystäväni. Pelkään, ettei rakkaani jaksa pysyä tukenani vaikeina aikoina. Perhettäni en halua satuttaa ajatuksillani. Siksi halusinkin kirjoittaa tänne. Kertokaa, mitä voin tehdä 😑❓
Hei Sammaltassu ja Ansku1966!
On hyvä vain että tästäkin asiasta tulee keskustelua, minusta on mielenkiintoista puhua näistä. 🙂 Ja itseä tavallaan lohduttaa se ajatus etten paini yksin näitten ongelmien kanssa vaan on muitakin samanhenkisiä. Haluaisin juuri, että voisin ystävieni kanssa viettää esim. juuri leffailtoja viikonloppuisin. Vaan ei, aina alkoholi kuuluu asiaan. Tilannetta varmasti helpottaa kun valmistun ja jos pääsisin muuttamaan täältä kauemmas töiden perässä. Saisi uusia ystäviä, jotka osaisivat arvostaa tätä päätöstä
Eilen tuli käytyä juomassa. Oikeastaan oli jopa mukava ilta, ei mitään ongelmia. Hyvä mieli jäi eikä rapulakaan vaivannut. Ainoa seuras oli kun paniikkikohtaus iski lievänä päälle. Näistä kohtauksista olen kärsinyt useamman vuoden eikä niihin aina liity mitään tiettyä tilannetta. Saattaa tulla siis yhtäkkiä kotona vain. Tietysti joku ajatus voi laukaista nuo oireet. Mietinkin että liittyiköhän sitten tuo juominen ja tavallaan alitajuisesti siihen liittyvä häpeä tuohon kohtaukseen. Mene ja tiedä..
Mielenkiinnosta kysyn että mitä lääkkeitä Ansku1966 käytät masennukseen? Itsellä oli aikoinaan Ketipinor käytössä, olihan siitä jotain hyötyä. Tahtoo vain olla etten mitään lääkkeitä voi syödä herkän mahan takia 😠 Minulla todettiin postraumaattinen stressi ja siihen liittyvä masennus 4 vuotta sitten ja eipä tosiaan mielen päällä asiat aina ole kunnossa..
Mielenkiinnolla odotan tulevaa psykologi-käyntiä. Ehkä tavallaan pelottaakin, mitä ajatuksia herätän hänessä. Se jää nähtäväksi. Huomenna kuitenkin erikoislääkärille on sovittu puhelinaika, jotta saisin jonkinlaista hoitoa ja lääkitystä vatsavaivoihin. Ylihuomenna sitten ortopedillä käynti, jotta polvi saadaan kuntoon. Ehkä tässä vielä ehjäksi päästään 🙂
Jaksamista sinne teille 🌻🙂🌻
Kiitos samoin Tuonenjoutsen 🙂🌻 Hyvä, että fyysisiä vaivojasi nyt hoidetaan, sillä nekin usein pistävät mielen matalaksi. Mulla todettiin kesällä seborrea kulmakarvojen alueella ja on vähän levinnyt kasvoihinkin, uniapnea todettiin unirekisteröintilaitteella ja lisäksi joudun öisin ramppaamaan vessassa usein, siihen sain lääkityksen, on hieman auttanut. Eilen nyt sitten aloitin Levozinin käytön, otin vain puolikkaan tabletin, vaikka saisin ottaa 2 kpl, mutta en aluksi uskaltanut, kun olen kuullut kaikenlaisia juttuja. Yö meni ihan pipariksi, heräilin ihan jatkuvasti eli toi oli liian pieni annostus. Ensi yöksi otan kokonaisen Levozinin eli 25 mg, lisäksi Doxal 150 mg ja Tenox 20 mg. Aamulla otan Lyrica 150 mg, Ketipinor 25 mg ja Opamox 3 x 15 mg. Välillä tuntuu hirveältä, kun illalla katson sitä lääkepinoa, mikä pitää syödä, jotta saa nukutuksi, mutta minkäs teet, uni ei tule ilman lääkkeitä. Pahimmillaan illalla otin 13 tablettia, nyt määrä on vähentynyt kuuteen.
Se muutto toiselle paikkakunnalle voisi olla tosi hyvä asia, Tuonenjoutsen. Silloin voisi tietoisesti etsiä raittiita ystäviä ja uusia harrastuksia. Mä oon taas pitkästä aikaa löytänyt lukemisen, oon nyt lähiaikoina lukenut 3 kirjaa, neljäs menossa, se rentouttaa ja siinä unohtaa kokonaan oman itsensä ja murheensa. Suosittelen teille kaikille lukemista, jos vaan pystyy keskittymään. Mukavaa alkanutta viikkoa 😍
Hei Ansku 1966!
Kyllä todella olen tyytyväinen että saa oireita hoidettua. Keliakia on nyt vahvasti epäilyksenä, koska joulun aikoihin positiivista verikokeissa näytti tulokset. Huomenna uudet testit ja jos niissä taas positiivinen tulos niin sillon ainakin kokeiluun gluteeniton ruokavalio. Toisaalta hirvittää jos joku keliakiakin on niin joutuu kyllä paljon syömistä miettimään..
Todella suurelta kyllä määrä kuulostaa 😮 Mutta hyvä jos apua kuitenkin niitä kautta saat ja jos ei isompia ongelmia aiheuta 🙂 Tärkeää kuitenkin vakavassa masennuksessa että on sekä lääkitys että terapia tukena.
Lukeminen on kyllä mieluista minullekin! Aina olen lukutoukka ollut, ei oikein saa nukutuksi jos ei ole lukenut kirjaa sitä ennen nukkumaanmenoa 😀 Syksyt muutenkin tuntuu olevan ainakin täällä erityisen vaikeaa aikaa masennuksen kannalta niin jotain tukipilaireita pitää arkielämään löytää. Liikunta, musiikki, lukeminen.. Ne ainakin auttavat. Ja tietysti kun tänne kirjoittaa ja voi jakaa ajatuksia 🙂
Moi Tuonenjoutsen! Ei mulla ole vakava masennus vaan keskivaikea, en ole terapiassa, mutta mulla on psykiatri, omahoitaja ja päihdetyöntekijä, joka pian jää pois. Terapiaa en varmasti pystyisi aloittamaan, kun siinä kaivellaan kaikki menneet niin perusteellisesti läpi, en jaksa. Mutta omahoitajan kanssa keskustelen 1-4 kertaa kuukaudes. Joo, ei näistä mun lääkkeistä mitään huomattavaa haittaa ole ollut paitsi silloin, jos joku lääke ei sovi mulle, mutta sen yleensä huomaa melko nopeasti. Viime yökin meni pipariksi kuten edellinenkin, vaikka otin Levozinia enemmän, täytyy tänään soittaa psykiatrille. Keliakia on kyllä kurja vaiva, kun joutuu niin monesta luopumaan, mutta toisaalta, hoitamattomana se aiheuttaa varsinkin vatsavaivoja ja suolistovaivoja. Tunnen monta keliaakikkoa ja hyvin he ovat oppineet elämään vaivansa kanssa. Olen taas alakuloinen kun nukuin niin huonosti 😠 Lukeminen on kyllä ihana harrastus! Mitä kirjoja sinä olet viimeksi lukenut? Mä luin Deborah Spungen: Nancy, Aino Suhola: Jaettu jano, tänä iltana Jari Sillanpää, sit luin pari Marilyn Monroen elämäkertaa ja nyt on menossa Edward Bunker: Konnakoulu. 🌻🙂🌻
Hei Ansku 1966!
Hyvä kuitenkin että jotain kautta apua saa 🙂 Sitä itsekin jännitän tulevassa psykologi-tapaamisessa että miten paljon joutuu vanhoja haavoja repimään auki. Niistä kuitenkin on vaikea puhua itkemättä 😞 Aika näyttää.
Tänään hieman huono päivä. Ortopedi pisti kortisoni-piikin polveen ja kyllä osaa olla kipeä! No, onpahan ainakin hyvä syy levätä ja käpertyä kirjan pariin 🙂 Tällä hetkellä luen Temppeliherraa (Arn-sarjan toinen osa). Muita viime aikoina luettuja Tie Jerusalemiin (Arn-sarjan kolmas osa), Majakan varjo, Pahuus... Tuo Majakan varjo on Diane Chamberlain kirjoittama, todella mielenkiintoinen! Suosittelen tutustumaan 🙂
Hei Tuonenjoutsen! Hyvä että sait sen piikin, kai se pitemmällä tähtäimellä kuitenkin auttaa? Laitanpa suosittelemasi kirjan nimen muistiin. Mä suosittelen Deborah Spungenin Nancya, aivan mieletön kirja! Järkyttävä, mutta antoisa. Mulla kävi tänään perhetyöntekijä, mitään kotihommia en jaksanut hänen kanssaan tehdä, mutta juttelimme paljon, se vähän helpotti oloa ☺️ psykiatriani en saanut kiinni, hän oli perunut puhelinaikansa, laitoin sit sähköpostia ja jätin soittopyynnön. Vähän pelottaa, kuinka ensi yö menee, kerron huomenna. Hyviä öitä 😴
Hei Ansku1966!
Kyllähän tuon kortisoni-piikin pitäisi auttaa. Nyt syksyn aikana pitäisi vielä kolme niitä laittaaa. Lekurin mukaan leikkauksen jälkeen jäänyt arpikudos vaivaamaan niin se nyt sitten kipuilisi. Toivottavasti apua olisi, ei todellakaan toista kertaa haluaisi samaa polvea leikkauttaa 😞
Olen joskus monta vuotta sitten lukenut sen Nancyn ja muistan olleen todella hyvä! 🙂 Pitäisi kyllä ottaa uudestaan luettavaksi.
Hyvä että sinulla on henkilö, jolle puhua 🙂 Se kyllä kummasti auttaa, kun on joku, jolle voi vaikeista asioista puhua. Yksin jääminen ja murheiden patoaminen on pahinta, mitä voi olla!
Illalla tuli vähän huonompi hetki täälläkin. Eräs sanoi minulle: "istut päivät tk:ssa." Se tavallaan pysäytti, olenko todella niin sairas ja nuorella iällä? Kieltämättä aika paljon joudun kulkemaan vastaanotoilla, mutta sitähän varten ne ovat, että sairaudet voidaan parantaa tai ainakin lievittää kipuja. Mutta on se kuitenkin noloa joutua siellä kulkemaan usein, tuntea lääkärit ja hoitajat siellä. Tuntuu vain, että tavallaan kukaan ei usko, että oikeasti olisin kipeä ja minun on vain pakko koittaa saada hoitoa. Aloin itkeäkin, tuntui että tätäkö se elämä nyt on? Niin fyysistä kuin henkistä kipua. Lohduton olo iskee välillä, mutta pakko jaksaa. Muut näkevät vain sen, että käyn usein tk:ssa. He eivät näe sitä, miten minuun sattuu 😞
Tuntuipa hyvältä kun sai kirjoittaa ajatuksia. Huonompia hetkiä tuntuu nykyään tulevan melko usein, mutta pakko se on eteenpäin porskuttaa. Ei tässä onneksi enää kuin pari viikkoa, niin pääsee juttelemaan psykologin kanssa. Toivottavasti siitä olisi apua 🙂
Kerrohan kuulumisia ja miten yö nyt meni 🌻🙂🌻
Jos eilinen päättyi huonosti niin tämä päivä ei alkanut yhtään sen paremmin. Luokkakaveri lupaili että pääsisin sen kyydillä tänään kouluun, koska tuota polvea vähän jomottaa vielä eilisestä. No eipä yllättäen herännyt, aina myöhässä. Menin siis omalla autolla. Kouluun tulin, teemme ryhmätyötä tämän luokkakaverin ja yhden kolmannenkin kansssa. Kumpikaan ei tullut tunneille. Minä teen aina kaiken, olen aina kiltisti paikalla enkä valita. En ole koskaan myöhässä koulusta, tämä kyydin luvannut on aina myöhässä. Olen niin kyllästynyt olemaan kiltti, tuntuu että käytetään vain hyväksi. Jos en olisi aina paikalla, ei ryhmätyömmekään edistyisi. Laitoin nyt semmosta vihjaava viestiä luokkakaverille, että olisi hyvä KAIKKIEN olla paikalla eikä vain minun. Ei oo vastannut, eli nukahtanut uudestaan.
Tuntuu että voisi vain huutaa kun ärsyttää niin paljon tämäkin asia. Oikeastaan tuntuu että nykyään hermostun pienistäkin asioista. Olisihan se tietysti helpompaa, jos ryhmätöissä olisi kavereita, joihin voi luottaa, niin ei tällaisestakaan asiasta tarvisi stressata. Tätä menoa oon kohta taas sairaslomalla, kun ei vaan jaksaminen tahdo riittää tehdä kolmen ihmisen hommia ☹️
😎 moi Tuonenjoutsen! Kurjaa, kun jotkut näkevät asian niin, että sinä muka aina olet tk:ssa. Ensinnäkin, sä et ole siellä aina, et varmaankaan joka päivä? Sitä paitsi, miten he voivat tietää sen, kuinka usein sinä siellä käyt, ovatko he itsekin aina silloin siellä? Ei mun mielestä kukaan ramppaa turhan päiten tk:ssa, kyllä sieltä käydään hakemassa apua sairauksiin, mutta sitä eivät jotkut sitten tajua, se on heidän häpeensä, ei sinun! Uskon kyllä, että sellainen tekee kipeää ja myös noi koulukaverien touhut. Kun sinä olet yksin tehnyt teidän ryhmätyön niin opehan ei voi periaatteessa antaa siitä muille kuin sinulle arvosanaa. Teit ihan oikein, että laitoit vähän viestiä koulukavereille, niin minäkin olisin tehnyt 🙂👍 Nyt on 2 viimeisintä yötä mennyt todella hyvin, herännyt vain kerran käymään vessassa eikä aamuyöheräilyä, ihanaa!!! Levozin 100 mg, Doxal 100 mg, Stilnoct 20 mg Tenoxin tilalle, lisäks Vesicare 10 mg. Mielikin on paljon parempi ja virkeämpi, kyllä unella on todella suuri merkitys mielialaan!!! Aloitin lukemaan Dostojevskin Rikos ja rangaistus, todella hyvä kirja!!! Mukavaa vknloppua 🌻🙂🌻
Moi Ansku1966!
Ei ole nyt tänne vähään aikaan tullut kuulumisia kirjoteltua, kaikenlaista ollut. Kotipuolella vanhemmilla pahoja riitoja, äiti on aivan rikki ja itkenyt joka ilta 😞 Isä haukkuu ja syyllistää äiteä kaikesta, aivan ihmeellisistä asioista suuttuu. Olen todella huolissani. Ammattiauttajaa isä tarvisi vaan eihän hän sellaiseen suutu..
Aamulla kuulin suru-uutisen, isäni sedän vaimo, joka oli todella lämmin ja ihana ihminen,lähti pois tästä maailmasta😭 Ihan hirveää miten kaikki ihanat ihmiset lähtevät..
Tänään on poikaystäväni sukujuhlat. Meillä ollut riitaa, olen pettynyt ja surullinen. En tiedä mitä teen. Raskasta koittaa olla juhlissa iloisena vaikka sydämeen sattuu.. 😞
Oli pakko kirjoittaa tänne, tuntuu ettei jaksa enää itkeä. Jotenkin on niin väsynyt ja turtunut olo.. Tunnen itseni turhaksi ja yksinäiseksi.
Miten olet itse jaksellut? Hyvä jos lääkkeistä apua, uni todellakin vaikuttaa paljon mielialaan 🙂
Hyvää viikonloppua sinne 🙂
Hei!
Kävin tänään opintopsykologin juttusilla. Tehtiin testi, kohtalainen masennus. Aivan kuin 4 vuotta sitten. Kerroin menneisyydestäni, hieman nykyisyydestä. Tapaamisia jatketaan. Toisekseen minun pitäisi jatkaa vuosi sitten päättynyttä terapiasuhdettani. Jotain puhetta oli lääkityksestäkin, mutta sitä harkitaan vielä..
Nyt on vähän sellainen epäuskoinen olo. Luulin selvinneeni, mutta niin ei olekaan. Miten tämä vaikuttaa läheisiini, rakkaimpiini? 😞 Minulla on kuitenkin usko, että selviän ja jaksan taistella, on pakko.
Miten toisin olisi asiat jos olisinkin jatkanut suoraan 3 vuotta terapiaa enkä 2 vuotta? Tai jos olisin mennyt psykiatriselle osastolle? Tiedä tuota...
Katsotaan miten käy🙂
Moi Tuonenjoutsen! Anteeksi, kun en ole aikoihin käynyt täällä enkä ollut huomannut tuota aiempaa viestiäsi. Toivottavasti olette saaneet sovittua riitanne! Kurjaa tuo vanhempiesi tilanne, isäsi todellakin tarvitsisi psykologin apua mutta ei taida suostua. Jospa häntäkin vaivaa masennus koska hän on noin ärtynyt ja hyökkäävä äitiäsi kohtaan. Käyttääkö isäsi paljon alkoholia? Hyvä kun sulla alkoi ne käynnit siel psykologilla ja terapiakin aloitetaan taas. Turha kai niitä menneitä on jossitella, eihän ne sillä muutu. Siitä vaan nyt katse tulevaisuuteen toiveikkain mielin 🙂👍 Ja koita rentoutua mahdollisimman paljon esim. kirjojen parissa, se vähän helpottaa. Mulla nyt huonompi jakso, väsyttää ja olen hermostunut, johtuu siitä kun pajalla on ollut hyvin epämieluista käydä, siellä kiroillaan paljon ja jotkut kertovat ihan kamalia juttuja, kerroinkin tarkemmin toisessa ketjussa. Mulla varmaan vaihdetaan paikkaa, en jaksa tollaisia ronskeja juttuja, tarvitsen rauhaa ja kilttejä ihmisiä ympärilleni. Voimia ja mukavaa vknloppua 🌻🙂🌻
Hei Ansku 1966!
Tässä tapahtui nyt isompi romahdus. Viiltelin illalla, sattui niin paljon henkisesti etten vain enää jaksanut taistella itsetuhoisia ajatuksia vastaan 😭 Pitemmän aikaa niitä ollut, nyt alkoi tulla ruokahaluttomuutta ja pahoja mahaoireita eli romahduksen merkit ilmassa... Poikakaverini tietää tilanteen, hänen mielestään tarvitsen apua ja nopeasti. Kaverilleni kerroin myös ja hän on samaa mieltä. Kaikista eniten pelottaa kertoa äidille, koska hän kuitenkin on niin herkkä eikä haluaisi satuttaa.. Mutta pakko kai se on, jos joskus meinaa parantua ja päästä elämässä eteenpäin.. 😞
Joo ehdottomasti vaihdat paikkaa jos tuollaista on! Masentunut on paljon herkempi kuitenkin kaikille asioille niin ei sitä varmasti jaksa tuollaisia törkeyksiä kuunnella. Jaksamisia sinne 🌻🙂🌻
Moi Tuonenjoutsen! Todella kurjaa, kun olosi on ollut niin huono! Toivottavasti olet saanut apua pahaan oloosi, tarvitset ehdottomasti ahdistusta poistavan lääkityksen, hyviä ovat ainakin Lyrica ja Ketipinor. Ja Opamox. Mulla menee nyt noita kaikkia, mutta psykiatri käski lopettamaan Lyrican, vähän pelottaa, jos ahdistusoireet tulevat takaisin. Olen vielä käynyt perjantaisin ryhmässä, mutta pian pitäisi löytyä kokonaan uusi paikka. Mä mokasin aika pahasti iltalääkitykseni kanssa, oon ottanut n.2 vkoa vahingossa kaksinkertaisen määrän Doxalia verrattuna siihen mitä psykiatri määräsi. Purkin kyljessä luki 4 tablettia, mutta se oli vanha annostus, nykyinen on 2 tablettia. Ei ihme, että olen ollut väsynyt ja vähän tokkurainenkin. Nyt vähennän siihen normaaliannokseen. Ja illassa menee muitakin lääkkeitä kuin Doxal. Olet rukouksissani, Jumala sinua siunatkoon! Voimahalaus!!!