Voimia toivon sinulle.

Saattaa kuulostaa typerältä, mutta nämä ohjeet olen itse aikoinaan saanut.
-Unohda miehet ja ala harrastamaan mikä sinusta tuntuu hyvältä. Älä hakeudu miesten luokse, niin he alkavat hakeutua sinun luokse.
- Opettele elämään yksin, niin opit haluatko vielä lyödä päätäsi seinään. Kukaan ei silti kiellä etteikö prinssi saapuisi vielä.

Kaikkea hyvää!!!🌻🙂🌻

Luin aloittajan tekstiä ja huomasin, että muillakin on samanlaisia suruja ja murheita.
Olen myös melkein viisikymppinen nainen ja eronnut avioliitosta jo useita vuosia sitten. Sen jälkeen seurustellut muutaman kerran, pidempiä sekä lyhyempiä suhteita.
Olen myös "simpukka", viimeisin seurustelukumppani valitteli että en näyttänyt tunteitani tarpeeksi. Syynä tähän varmaan ikävät kokemukset menneisyydessä. Ystävistä suurin osa katosi erossa, kun olivat miehen ja minun yhteisiä ystäviä.
Todellista sydänystävää ei enää ole ja uutta seurustelusuhdetta on vaikea tässä iässä löytää kun ilman sitä hyvää ystävää tulee harvoin lähdettyä paikkoihin joissa mahdollisia seurustelukumppaneita voisi löytää.

heipä hei

Minulla oli nuorena tyttönä pitkä poikakaveri suhde , mikä päättyi surulliseksi.

En osannut surra sitä aikanaan mutta nyt aikuisena olen kyennyt suremaan ja jättämään sitä pois päiväjärjestyksestä.

Oli suhde mikä tahansa lyhyt tai pitkä , kaikki suhteet jättävät omansa ja sitä pitää surra ja antaa aikaa niin tunteille kuin muistoille.

Älä hätäilee äläkä panikoi, kyllä sinä vielä löydät itsellesi uuden ystävän eikä se tule etsimällä tai voivottelemalla , ei kukan haluaa tutustua sellaiseen valittajaan .

Itke ja nauraa, kirjoitaa paperille tunnemuistot hänestä, kirjoita ylös hyviä puolia sekä huonot puolet hänestä niin puntaroi sitä omalla elämänkokemuksella ja arvostaa itseesi niin että olet rehellinen itsellesi suhdetta häneen.

Kerroit olevasi tyytyväinen häneen mutta mitä odotuksia hänellä oli sinuun, kysyitkö koskaan sellaisia kysymyksiä suhteen loputtuna.

Kyllä löydät uuden ystävän kun olet valmis , kasvot ja tunteet sekä puheet toisten kanssa varsinkin vastakkain sukupuolen kanssa aistivat oletko valmis suhteisiin.

Mene ystävän kanssa tansseihin tai mene yksin mutta muistaa sinä itse omalla koko ihminen viestittää oma suhdetta itsestään. Kun kaikki on hyvin niin silloin olet valmis kohtamaan toista sukupuolta eli ystävä, mutta muistaa myös omasi elämänarvot että ne kohtaavat toisen ihmiseen elämänarvoihin.

Tärkein tästä on että löydät itsellesi tasapainoinen ihminen rinnalle.

Voimia voimia Sinulle

Hei kaikki ihanat ihmiset!

Mukava lukea viestejänne ja ajatuksianne. Kiitos niistä.

Olen pähkinyt eroni hyvin pieniin atomeihin; silti olen hämmentyneen hukassa vieläkin.
Minulla oli parempiakin aikoja ehkä noin vuosi sitten. Nyt olen taas suloisen somassa suossa tunteitteni kanssa. On päiviä, että tämä elämä on todella raskaan yksinäistä.
Yksinäisyyden tunne on joinain päivinä musertava.
Joinain päivinä tunnen olevani melko ok.

Mutta kaikki on kovin häilyvää.

Olen manipuloinut mieltäni hampaat irvessä olemaan reipas ja pärjäävä.
Käynyt ulkona viihteellä, esittänyt reippaampaa kuin olenkaan.
Joskus on tuntunut ihan hyvältä - useimmiten ei.

Keski-iässä ystävyyden solmiminen on todella vaikeaa. Lähes mahdotonta?
Tällä mielenlaadulla ainakin. Olen sosiaalinen ja toisaalta en sitten yhtään.
En avaudu helposti tuntemattomille...perusläppää säästä ym. tietysti on helppo jutella, mutta ei niistä oikeasta asioista.
Ja sellaista kaipaan juuri.

Toivoisin saavani nais/miespuolisen tosiystävän. Vähän niinkuin lapsena, kun bestikselle kerrottiin kaikki ja oltiin tosi paljon tekemisissä.
Elämänmyrskyissä vanhat kaverit (joita ei niin monta ole edes ollutkaan) ovat hävinneet maailman tuuliin.
Elämäni miehet ovat olleet samalla myös parhaimpia ystäviäni; siksi nämä erot ovat olleet niin totaalikamalia.
On menettänyt sekä rakkaansa että tärkeimmän ystävänsä.

Mitähän tässä oikein pitäisi tehdä?

Hei,

viime yönä taas tuli valvottua.

Tajusin olevani turvaton.
Minä? Aikuinen, itsenäinen nainen.
Kamala tunne ja niin kamalan totta.
Missä on se turva, johon tukeutua. Sitä ei löydy itsestä.
Olen hakenut sitä kipeästi toisesta ihmisestä.
Mutta onko se väärin?
Ihminen on sosiaalinen eläin ja tarvitsee toista ihmistä.
Mistä muusta muka voi saada turvaa?
Miten löytää turvan itsestään?

Tähän ongelmaan tarvitsen apua....