Mulla on vielä jonkin verran aikaa 30vuoteen mutta on se mulle rajana siihen, että kaikki pitäisi olla silloin valmiina ja sitten vaan eläisi sen kanssa lopun elämän. Ammatti on jo mutta opiskelen lisää ja kotia ei ole ollut sen jälkeen kun muutin kodista pois. Olen asunut milloin missäkin missä työ tai opiskelupaikka on. Joskus vaan teltassa. Nyt asun neljä vuotta samalla paikkakunnalla mutta asunto vaihtuu koko ajan.

Kun olen 30v, pitäisi olla aviopuoliso, koti ja ehkä lapsiakin. Jos ei silloin niitä ole, ei niitä sitten varmaan koskaan tulekaan. Ei 30v enää ole nuori.

Minä olen nyt 34-vuotias. Omasta mielestäni 30 vuotta ei ole raja yhtään mihinkään. Ei ole olemassa mitään rajoja. Elämää ei voi eikä kannata elää minkään "sääntöjen" mukaan, että pitäisi olla jotain. Se ei mene niin.

31-vuotias täällä. Vähän on kaksijakoiset fiilikset kolmenkympin täyttämisestä. Olen nimittäin onnistunut täyttämään muutaman unelman, mutta toisaalta jaksaminen on aika heikkoa.

30 vuotta täytettyäni sain pysyvän, hyvän parisuhteen, vakituisen työn sekä ostin oman asunnon. Asiat on vakiintuneet jollain tavalla verrattuna aikaisempaan. Vielä 29-vuotiaana elin aika riekaleista ja päihteiden tahdittamaa elämää. Että sikäli tuo 30 on aika selväkin merkkipaalu omassa elämässäni.

Toisaalta olen luopunut monista asioista, kuten opiskelusta, kavereista, läheisestä suhteesta vanhempaani, monista mielenkiinnon kohteista ja yleisestä saavuttamisen halusta. Vähittellen on myös tapahtunut tietynlaista kyynistymistä, joka ehkä voisi liittyä tuohon mainitsemaasi oppimiseen siitä, ettei kaikki ole kivaa. Tai ei ehkä niinkään, tajusin sen kyllä paljon ennen kolmea kymmentä.

Olen huomannut myös, että asiat, joista nykyiset parikymppiset ovat kiinnostuneita, eivät enää kiinnosta itseäni. Se on tavallaan herätellyt itseäni siihen, kuka oikein olen taas. Mulla on kavereita, jotka ovat alle 25-vuotiaita, mutta koen etääntyneeni heistä. Katselen silloin tällöin striimejä Twitchistä ja olen huomannut, että en oikein jaksa katsoa niitä, jos juontaja on pikkuisen päältä parikymppinen. Jutut ei enää kohtaa. Tähän syynä taitaa kuitenkin olla iän sijaan yleinen elämänasenteen erilaisuus ja juuri tuo ajan mittaan kyynistymiseni.

Yhdyn kyllä mielipiteeseen siitä, että 30 ei ole mikään raja saavuttaa mitään, vaikka omassa elämässäni on näin käynytkin tietyssä mielessä. Ehkä juuri kymmenen vuotta sitten saatoin itsekin kuvitella tietynlaisia rajoja asioiden saavuttamiselle, mutta olen oppinut, ettei elämä oikeastaan noudattele mitään rajoja tässä suhteessa.

Mie en ole koskaan ymmärtänyt miksi 30 vuotta on mikään ihme rajapyykki mihinkään... Itehän olen jo 34 vee, ja edelleen tuntuu siltä että oon jumissa siellä jossain 15 vuotiaan tasolla yleensä. Toisaalta taas on niin monta asiaa mitä olisin halunnut tehdä 20 vuotiaana, ja sain kuulla amiksessa pari vuotta sitten olevani "legenda" koska olin yli kolmekymppinen ja ekaa kertaa amiksessa???

Ei mulla oo yhtään sen enempää järkeä päässä ku kymmenen vuotta sitten, mut niin paljon kokemuksia, joita muut on käyneet läpi teininä tai kakskymppisenä multa puuttuu et hävettää... Ehkä se on mun kolmenkympin kriisi, jota en vaan halua myöntää. xD (40 vuotta saattaa ehkä tehdä vähän kipeetä.)

Mun mielestä 30 vuotta on sellainen raja, että sen jälkeen viimeistään pitää ottaa vastuu omasta elämästään. Siis ainakin omalla kohdalla se meni niin, että parikymppisenä olin välillä aika huningolla. Elämä oli kaoottista silloin. Ei ollut sitä kuuluisaa elämänkokemusta tarpeeksi. Elin liian impulsiivisesti. Hyvä puoli siinä nuoruudessa oli se, että jaksoi urheilla enemmän.

Jokaiseen ikään kuuluu tietyt murheet ja vaikeudet, luulen. Ei elämä kai koskaan helppoa ole. Se tuntuu olevan fakta. Ihan sama minkä ikäinen on. Mutta parempi että elämä on vaan vaikeeta kuin että se olisi helvetillisen vaikeeta...