Elikkä perustan nyt tällaisen ryhmän, mihin voi laittaa itselle mieluisia runoja ja esim. elämää muovanneita. Mieluiten lyhyitä, mutta ytimekkäitä.
Aloitan tällaisella Edith Södegranin runolla:
Kohtaaminen
Kolme neitoa kulki käsikkäin yli avoimen tasangon.
Heitä vastaan tuli viittoihin kietoutunut ratsastaja.
Yksi neidoista ojensi kätensä: tule rakkaus!
Toinen polvistui: Kuolema armahda minut!
Kolmas neito kääntyi pois:
tie kaupunkiin poikeaa oikealle.
Hyvää torstaita!
Edith Södegran on yksi suosikeistani! Pidän kovasti myös Helena Anhavan runoista. Tässä kuitenkin Mika Waltarin runo:
Olin kivi joka murretaan,
olin savu joka hajoaa tuuleen,
mutta kulkija kerran,
vapise tomuni äärellä,
kaiken sen tähden mikä olisin
voinut olla.
Liikuttava runo... Ja syvällinen. Kiitos!