En ole aivan varma miksi kirjoitan nyt tänne. En voi puhua ystävilleni, koska olen masennuksen vuoksi menettänyt jo liian monta ”ystävää”, jotka ovat väsyneet itsetuhoisuuteeni ja mielialanvaihteluihini.
Olen nuori aikuinen ja kärsinyt masennuksesta nyt kymmenen vuotta. Välillä on toki ollut toiveikkaampiakin kausia. Hoitosuhteeni katkesivat muutamia vuosia sitten, ja vuosi sitten masennukseni ryöstäytyi käsistä. Vasta hiljattain pystyin räpistelemään itseni jonkinmoisen hoidon piiriin ☹️ Lääkkeitä minulle tuputettiin aikoinaan kaikenmoisia, eikä yhdelläkään ollut minkäänlaisia vaikutuksia. En voi olla kadehtimatta niitä joiden tunnemaailman lääkkeet pystyvät latistamaan, itsekin olisin mielelläni turta. Nytkin käytössä on pillereitä, haluaisin uskoa että annoksen nostaminen auttaisi, näissä kun ei ole ilmennyt sivuvaikutuksia.
En tiedä kuinka pystyisin ytimekkäästi kuvailemaan tilaani. Tuntuu että elämässäni mikään ei onnistu, kun masennus nousee aina vastaan. Lisäksi alan olla entistä vakuuttuneempi siitä, että kärsin masennuksen ohella jostain muustakin psyykkisestä ongelmasta. Uusi lääkärikontaktini epäili kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Ehkä se voisikin pitää paikkansa.
Yritän tässä parhaani mukaan ilmaista itseäni, mutta se tuntuu kovin hankalalta. Olen vihainen ja katkera asioista, joita en pysty saavuttamaan. Yliopistolla jaksoin käydä puoli vuotta, kunnes voimavarani kuluivat loppuun. Pelkään etten koskaan saa opintojani suoritettua, välillä vessassa käyminenkin tuntuu vaativan yli-inhimillisiä ponnistuksia. Ennen rakkaasta liikuntaharrastuksestani en voi enää kuin haaveilla, ja lohtusyöminen onkin kerryttänyt 20 kiloa lisää elopainoa. Onneksi olin hyvin laiha lähtötilanteessa, mutta masentaa se silti.
Ihmissuhteeni ovat alkaneet tulehtua. Olen kai niin masentavaa seuraa. Minua ei enää kutsuta rientoihin kuten ennen, ja välillä tunnenkin vihaa kavereitani kohtaan. Minulla oli paras ystävä. En uskaltanut avautua hänelle tunteistani muutamia lausahduksia enempää, koska pelkäsin menettäväni hänetkin. Silti hän valitti, että puran huonoa oloani häneen. Kai se oli totta. Pahinta oli, että ensimmäistä kertaa elämässäni olin oikeasti kateellinen, hänelle. Hänellä kaikki asiat tuntuvat lutviutuvan itsestään mallikkaasti. Kaikki pitävät hänestä ja hänellä on tolkuttomasti kavereita. Pahinta oli kun hän löysi uuden parisuhteen, tuntui että menetin hänet. Olin myös superkateellinen hänen parisuhteestaan, kun näin heidän kuhertelevan onnellisina ja rakastuneina halusin vain hirttäytyä tai viiltää ranteeni auki, itse kun olen vuosikaudet tuloksetta toivonut elämänkumppania rinnalleni ☹️ Rakkaus tuntuu epätodelliselta ja saavuttamattomalta asialta. Aloin alitajuisesti haastaa riitaa tämän tärkeimmän ystäväni kanssa. Osittain olin kai perustellustikin vihainen, kun olin itse tukenut häntä aiemmin eräässä vaikeassa tilanteessa, ja itse en uskaltanut edes yrittää puhua mielenterveysongelmistani hänelle.
Tosiaan, parisuhteen puuttuminen on minulle todella kipeä asia. Tämä kuulostaa ehkä oudolta, mutta seksin puute on minulle myös kova pala, joka syö itsetuntoani ja toisinaan laukaisee masennusajatusten kierteen. Irtosuhteet eivät sovi minulle, koska vaatimustasoni ulkonäön suhteen on korkea, enkä ole small talkinkaan ystävä. (Parisuhteessa muut ominaisuudet tietysti kompensoisivat ulkonäköä, vaikkei se sattuisikaan olemaan kummoinen.)
Olen myös fyysisesti kehnossa jamassa, selkäkivut, vatsanpurut ja päänsärky ovat jokapäiväisiä vieraita. Pahinta on kuitenkin sairaalloinen väsymys, joka vaivasi minua jo reilusti ennen nykyistä masennuskauttani. Voin nukkua kevyesti viisikintoista tuntia ja tarvitsen silti päiväunet, muuten nukahdan vaikka väkisin. Minua myös huimaa usein niin paljon, ettei edes istuminen onnistu. Lääkärit ovat kuitanneet fyysiset oireeni masennuksella ☹️ aivan kuin masennus poissulkisi muut sairaudet!
Minulla ei ole harmainta aavistustakaan masennukseni syistä. Menneisyydestäni löytyy jos jonkinmoista kliseetä: vanhempien avioero ja isän ”menetys” uudelle perheelle, pedofiilisukulainen, koulukiusattuna oleminen, anoreksia, suhde narsistin kanssa, suhde väkivaltaisen miehen kanssa, osastojakso, itsemurhayritys sekä itseaiheutettuja idioottimaisuuksia yrittäessäni etsiä sisältöä ja mielihyvää ilottomaan elämääni. En kai ole siinä mielessä masentunut tyypillisesti, että luonnehtisin elämääni harmaaksi tai tylsäksi. Päinvastoin; välillä tuntuu kuin eläisin elokuvassa, melankolisessa ja synkässä tosin. Sellaisessa, jossa päähenkilö on rappioitunut alkoholismin kanssa flirttaileva antisankari eikä onnellista loppua ole.
En tiedä onko tässä avautumisessa mitään järkeä, mutta kiitos lukemisesta 🙂 Olisi mukavaa kuulla jos jollekulle heräsi hölötyksestäni ajatuksia.
Tervehdys Sinulle🙂🌻
Hienoa, että avauduit tänne. Se osoittaa jo, että olet paranemisen tien alussa, että otat kontaktia ja olet jonkinlaisen kontaktin myös hoitavaan tahoon saanut.
Hyvin kirjoitit ja osasit tiivistää tilanteesi "pakettiin". Siinä olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta koska aikani on nyt vähän rajallinen niin halusin kommentoida tuota terveyspuolta, mistä kerroit. Oma kokemukseni on, että jos on masentunut niin helposti lääkäreiden toimesta kaikki vaivat hurahtavat automaattisesti sen masennuksen piikkiin. Mietin onko sinulta tarkistettu esim. kilpirauhasarvoja ja kortisolihormonin tasoa? Näiden epätoiminnot aiheuttavat kovaa väsymystä, sekä myös psyykenoireilua ja kymmeniä muita oireita. Kilpirauhas vajaatoiminta mm. masentaa ja lihottaa. Toki myös itsessään masennus ja lääkkeetkin saattavat väsyttää ja lisätä painoa/ruokahalua. Mutta jos yhtään mietityttää masennuksen syyt ja terveys niin ei olisi pahitteeksi tarkistaa ainakin kilpirauhasarvot ja jos niissä ei vikaa, myös kortisolitaso. Onko hemoglobiini mitä tasoa? Syötkö paljon sokerista ja hiilihydraattipitoista (karkit, limsat, pullat, keksit, peruna, pasta, valkoinen riisi, vaalea leipä jne.) Vhh-ruokavalio voi auttaa väsymykseen (on myös oivallinen laihdutus ja kiinteytysruokavalio) Myös liika nukkuminen väsyttää entisestään. No, tässä alkuun ajatuksia..
Kirjoittele, kun jaksat ja mieti olisiko noissa sanomissani asioissa mitään perää? Joskus "selittämättömän" masennuksen, johon ei maselääkkeet auta, taustalta voi ihan hyvin löytyä jokin fyysinen tekijä, joka aiheuttaa masennusta, väsymystä ym.
Miten vitamiint ja ulkoilu?
Voihan kyllä olla, ettei masentuneena tällaisia jaksa edes ajatella.
Kaikke hyvää Sinulle ja Kirjoitellaan!
Etpä ole sinääkään elämässä helpolla päässyt. Masennus, kuten muutkin mielenterveyden ongelmat aiheuttavat luvattoman paljon käsimystä ihmisen elämässä. Joihinkin kirjoittamiisi kohtiin pystyin samaistumaan. Minä olen vain aika paljon vanhempi. Keski-iässä. Vaikka minulla onkin moni asia elämässäni hyvin, silti olen masentunut ja pettynyt itseeni ja joskus jopa katkera. Vaikka en voikaan tietää, mitä muiden ihmisten elämään kuuluu, silti on katkeraa seurata ihmisiä, joilta kaikki tuntuu sujuvan niin helposti. Itse olen aina pitänyt itseäni jotenkin tyhmänä ihmisenä ja ihailen suuresti älykkäitä ja sivistyneitä ihmisiä. Minulla on ihan luvattoman huono itsetunto.
En tiedä, voinko koskaan enää toipua, löydänkö enää koskaan sitä entistä, iloista ja aktiivista minää vai olenko loppuun saakka väsynyt, katkera, masentunut. Niin kauan kuin jaksan, kunnes lopulta onnistun tappamaan itseni. Olipa hilpeää tekstiä.
Kiitos kovasti vastauksistanne, oli mukavaa lukea ne 🙂 Vaikka jännitikin todella paljon tulla tänne katsomaan, onko vastauksia tullut.
Autiotalon Kuunvalo: tuota sinun "viimeinen kesä" -ketjuasi lueskelinkin ennen tänne kirjoittamista 🙂
Kilpirauhasarvoni on tarkastettu vuosien varrella moneen kertaan, itseasiassa nyt pitäisi taas mennä verikokeisiin, mutten ole saanut aikaiseksi mennä ☹️ Olen kyllä itsekin lueskellut kilpirauhasen vajaatoiminnan oireista ja miettinyt, että erittäin monet niistä osuvat minuun, kuten esimerkiksi palelu ja kuiva iho. Hemoglobiini on romahtanut huimasti, se oli viimeksi 125:n hujakoilla, vaikka vielä pari vuotta sitten oli yli 160 :/ (liittynee liikunnan lopettamiseen). En kauheasti ulkoile, koska en jaksa, ja ihmisten ilmoille meneminen ahdistaa todella paljon. Haluaisin kyllä ulkoilla... Syön jonkin verran vaaleaa leipää ja pastaa, vaikka useimmiten kyllä ruisleipää. Jostain kumman syystä suorastaan kaihdan makeita herkkuja, jos siivoaisin kaappejani, sieltä varmaan löytyisi huonoksi mennyttä suklaata ynnä muita lahjaksi saatuja pahentuneita herkkuja 😮 Viimeisen kuukauden aikana olen "kuin itsestään" pystynyt hiukan normaalia paremmin hallitsemaan nukkumistani, ja usein "jopa" 10-12 tuntia riittävät. D-vitamiinia syön kun muistan.
Repukka: tuo juuri ottaa niin päähän, seurata sellaisten ihmisten elämää joilla kaikki tuntuu sujuvan yrittämättä :/ Vaikkei lopulta voikaan tietää, millaista heidän elämänsä on. Toivottavasti löytäisit sen "entisen" itsesi!
Ja vielä kiitos vastaamisesta teille molemmille!