Huono olo – en enää halua nousta aamuisin sängystä

Huono olo - en enää halua nousta aamuisin sängystä

Käyttäjä JustMe aloittanut aikaan 27.09.2008 klo 16:47 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä JustMe kirjoittanut 27.09.2008 klo 16:47

Minulla on epämääräinen paha olo, joka johtuu tilanteestani. Olen työtön tahtomattani, osaton, rooliton, rahaton, liian kallis asunto (sos.tsto hätyyttää muuttamaan halvempaan, mutta sellaisia ei ole) ja yksinäinen jo lähes 60-kymppinen. Ongelmistani on tehty mielenterveysongelma, vaikka taistelen, että ne eivät ole mielenterveysongelma eikä niitä voi hoitaa lääkkeillä. Näin ollen olen konfliktitilanteessa ammattiauttajien kanssa ja se rassaa minua.

Kävin äsken Alkossa ja ostin VIINAA. Ajattelin kokeilla, että saisinko hetken unhotuksen tällä tavoin. En kestä. En usko, että alkkista minusta voisi koskaan tulla, koska alkoholi ei sovi keholleni.

Haluaisin katsella vain filmejä telkkarista saadakseni unhotuksen, mutta telkkarista ei tule mitään. Katsoisin jotakin muutakin viihdettä, mutta en jaksa noita malleja ja kaikenlaisia pelkokerroin ohjelmia. Unohdusta toivoisin.

Minulla ei enää ole mitään syytä nousta aamuisin sängystä. Ruoka ei enää maistu (silti lihoan, mitä en siedä ja alan tottua päätökseen lopetta syöminen kokonaan ja siirtyä veteen).

Löytyisikö täältä ystäviä, joiden kanssa jakaa arkea jne.? En ole epäsosiaalinen, vaikka olen yksinäinen. Olen lapseton – olen tehnyt abortin, jota kadun ja synnyttänyt kuolleen lapsen. Isäni on tehnyt itsemurhan. Yksinäisyyteen olen vain ajautunut, sillä ei ole ollut paikkoja, missä tehdä uusia tuttavuuksia. Ystävät jäivät ulkomaille kun muutin takaisin tänne syntymänurkilleni pääkaupunkiseudulle. Pätkätöistä en ole saanut uusia ystäviä enkä usko enää nykytyöpaikoilla syntyviin ystävyyssuhteisiin. Tältä palstaltakin voisi löytyä joku sukulaissielu, jolla saa olla ongelmia.

Minulla on miesystävä, johon tutustuin eräässä mielenterveyspaikassa. Olemme tunteneet toisemme nyt neljä vuotta ja meillä menee hyvin suuresta ikäerostamme huolimatta (minä olen se vanhempi), joten pystyn ihmissuhteisiin. En pidä häntä mielenterveysongelmaisena vaan ongelmat ovat avioero, ylivelkaantuminen, työttömyys ja sellaiset asiat. Hän ei pidä minua mielenterveysongelmaisena vaan ihan fiksuna. Että tällaista aikuisen arkea…

Jos haluat sanoa mulle jotain, niin ota yhteyttä…Minulla on aikaa roikkua netissä ja kirjoitella sinulle ja muille päivät pitkät…

Käyttäjä bluesgirl kirjoittanut 29.09.2008 klo 14:21

ystävä hyvä minulla on samanlainen tilanne tietyiltä osin kuin sinulla.... minäkin olen työtön ja melko rahatonkin.... minulla ei tällä hetkellä ole edes kavereita kun minä olen aina se jonka pitäisi pitää ystävyyttä yllä.......minulla ei mitään minkä takia nousta sängystä......

Käyttäjä angergo kirjoittanut 29.09.2008 klo 17:19

Hei, en tiedä onko tilanteeni samanlainen, olen eläkkeellä, ollut jo vuosia.

Sekoilen tämän oman elämäni kanssa, jatkuva paha olo ajaa minua muuttamaan.
Olen siis muuttanut varmaan puolen vuoden välein jo monta vuotta, nyt taas katselen asuntoja, pakko kai tästä on muuttaa kun olen sekoillut niin.

Olen neljän kuukauden asumisen jälkeen sotkenut välini naapureitteni kanssa, olen kuulemma hermoheikko vanha rouva.
En vaan kestä jatkuvaa meteliä naapurista.
Siis joku toinen ei varmaan valittaisikaan, mutta kun olen oikeasti hermoheikko, jatkuva kova miehen ääni saa minut pelkäämään.

Liekö jostain lapsuudesta jäänyt pelkotila vihaisia miehiä kohtaa, en tiedä, onhan minulla aikoinaan ollut väkivaltainen mies itsellänikin, siksi kai pelkään, ja lapsuudessa äidilläni oli väkivaltainen mies.

Lauantai-iltana naapurissa oli "illanistujaiset" ei edes kovin myöhään, minä tietysti valitin kun en saa nukkua, he sanoivat että eihän kello ole kuin vähän yli yhdeksän. Lupasivat lopettaa ajoissa, puoli yhteentoista meteli kesti, meinasin lähteä sairaalan ensiapuun, sain niin kovat sydämen rytminäiriöt siitä metelistä.
Kumma kun ei uskota että joku voi olla kipeä eikä kestä meteliä.

Vai minne minun pitäisi muuttaa missä olisi hiljaista? En nyt vielä ole siinä iässä että vanhainkotiin tai palvelutaloon pääsisin.

Minä olen aivan yksin, minulla on yksi aikuinen lapsi joka on kovin ongelmainen, nyt vankilassa.

Siis olen täydellisen yksin. Muutama ystävä joita joskus tapaan, he eivät kestä minua, siis minun juttujan, ahditustani, yritän olla heidän kanssa vaan iloinen, vedän siis roolia.

Kun olen yksin kotona, valtaa minut synkkyys. Usein viimeinen ajatus illalla ja ensimminen ajatus aamulla on elämästä luopunen.
Joskus makaan sängyssä valveilla yöllä, yritän tahdonvoimalla saada sydämeni pysähtymään.

Minulla on nyt tilapäisesti tapaamisia kriisityöntekijän kanssa, on ollut pari tapaamista ja muutama vielä jäljellä, sitten jään taas yksin.

Minulta on niin monta läheistä ystävää kuollut vuosien mittaan, en jaksaisi enää ruveta tutustumaan, ja jos kuitenkin taas joudun luopumaan.

Voi kun voisikin vaikkapa juoda pään täyteen, mutta en voi, kun en pysty alkoholia ottamaan, jostain muusta pitäisi löytää unohdus välillä.

Käyttäjä JustMe kirjoittanut 29.09.2008 klo 18:25

Hei Bluesgirl ja Angervo

Kiva, että vastasitte. Minkälainen päivä teillä on ollut? Minä olen istunut kauan tällä koneella saadakseni unohdusta. Klimppi kurkussa koko ajan. Sitten kävin kaupassa pyörällä ja satoi vähän, vaikka muuten on ollut aika hieno ilma tänään. Katsoin telkkarista Antiikkia ja arvoituksia ja Idolin. Ja nyt taas olen tässä koneella ja löysin vastauksenne. En tiedä mitä sanoisin.

Näkisitte miltä näytän kun en jaksa välittää ulkoisesta olemuksestani, en siivouksesta enkä kotihoidosta. Kaikki tavarani häiritsevät minua - en enää halua enempää tavaroita enkä halua helpottaa oloani ostamalla jotain. Tulee vain tavaraa nurkkiin eikä ole tilaa.

Miten Angervo pystyt muuttamaan niin usein, sillä eihän asuntoja ole saatavilla. Onko sinulla joku taikasauva. Minunkin pitäisi löytää pienempi ja halvempi asunto, mutta kun sellaisia ei ole saatavilla.

En tiedä mitä tekisin huonolle ololle. Ammattiauttajat ovat muuttuneet minulle kauhistuksesksi, joten heiltä en apua hae pahaan oloon. Hoitavat minua ihan muista syistä, eivätkä välitä pahasta olostani. Olen kerran osallistunut masentuneiden itseapuryhmään, mutta sekään ei minulle toiminut. En kestänyt sitä, että kaikki kertoivat, että heille vain annetaan lääkkeitä, mutta että heidän tilanteensa ei muuten muutu.

Tulkaa tänne palstalle niin tavataan täällä toinen toisiamme. Taitaa kestää jonkin verran ennen kuin viestit tulevat näkyviin.

Olen muuten lapseton, joten aikaa minulla on kirjoitella ja voisin kirjoitella joillekin sähköpostillakin.

Voikaa hyvin.