Olen sitä mieltä valittamisestasi, että äitisi pitäisi mennä johonkin vanhainkotiin.

Mun adoptioukkini hoidettiin kotona loppuun asti. Vaikka koti olikin lähes kuin sairaala siinä lopussa.
Kun adoptioäitini sairasti syöpää, se oli kotona kaiken mahdllisen ajan. Isäni häntä meidän muiden avustuksella hoiti. Eikä paljon välitetty minkä näköinen koti oli.
Vaikka mitä minä antaisin, jos olisin saanut hoitaa biologisen äitini vanhaksi.

Hei! Ja hienoa että olet jaksanut auttaa äitiäsi. Itse olen henk.kohtaisesti sitä mieltä että meidät on hoidettu, niin meidän vuoro on hoitaa nyt. Mutta siinäkin täytyy muistaa omat voimavarat ja mahdollisuudet hoitaa. Nykyisin on mitä ihanimpia palvelukoteja joissa he saavat asua omissa kodeissaan mutta palveut ovat silti käden ulottuvilla.

Olen töissä kotihoidossa, enkä ymmärrä tuota ettei kotihoito ei pese enää äitisi hiuksia? Onko siihen annettu mitään järkevää selitystä? Mutta sinunsa selvittäisin äitisi mahdollisuudet palveluasumiseen. Sillä miten käy kun sinä et enää jaksa?!? Enempi sinusta on äidillesi hyötyä hyvinvoivana ja auttavaisena tyttärenä kuin loppuunpalaneena.

Halauksia ja jaksamisia 🙂🌻

Äitini ei sovi omasta mielestään - eikä myöskään minun mielestäni - palvelukotiin. Koska hänellä on erittäin pienet tulot, niin mihinkään tasokkaampaan "rouvien" palvelukotiin hän ei pääse. Ainoa mahdollisuus on siis auttaa häntä kotona. Mutta tuki- ja liikuntaelinongelmainen on aika vaikea hoidettava kotona varsinkin, jos vaivat tästä pahenevat. Minkäänlaista fyysistä apua en voikaan tarjota.

minun äiti ei käy koskaan eikä soita
isä odottaa äiti hallitsee
ei ota vastaan apua
no
haluaisin olla isän kanssa kahden äiti ei lähde minnekkään - minä saatan toimintaakin suunnata tunteeni luopumissurut isästä
siskot tosi harvoin soittavat
ystävieni kanssa olen puhunut
mutta toista esim depisihmistä ymmärtää vain samaa kokenut

koulua tarttis jaksaa käydä

olisi kiva jos net tuki livessä olisi aiksuisten linja erikseen
Adele kirjoitti 10.1.2011 16:24

Minulla on vanha äiti, jolle pidän puhelimitse seuraa pari kertaa päivässä. Hänellä on niskaongelma, joten hän käy luonani tukanpesussa. Ennen - kun hän saattoi vielä taivuttaa päätä taaksepäin - kotihoito pesi hänen tukkansa, mutta nyt he ovat ottaneet pois senkin palvelun häneltä. Käyn kaupassa ja hoidan "kaikki" asioinnit.

Äitini saa tuettuja taksimatkoja. Nyt hän on alkanut käydä luonani yhä useammin ja yöpyy luonani myös. Kotiini on nyt hankittu apuvälineitä - esim. iso, hänelle sopiva tuoli ja pöntönkorotin. Nyt on vuorossa huonekalujeni siirtäminen epämääräiseen järjestykseen, jotta isolle tuolille olisi tilaa asunnossani. Tästä en pidä. Kotini tuntuu sekavalta. Äidilläni on myös erityiset kengät. Olen aikaisemmin pitänyt sitä linjaa, että ulkokengillä ei olla sisällä, mutta nyt on tyyli muuttunut. Asunnossani ollaan ulkokengillä. Selkäongelmien vuoksi minun on vaikea putsata lattioita enkä yhtään tykkää tästä ulkokenkämeiningistä pienessä asunnossani. Tavaraa alkaa olla niin paljon, että imurilla on hankala päästä siivoamaan. Koko ajan pitäisi siirtää tavaroita, mutta ei ole paikkaa minne niitä voi siirtää...

Mitä seuraavaksi? Tuodaanko asuntooni ehkä sairaalasänkykin. Tietysti olen valmis auttamaan äitiäni ja asuntooni saa tuoda hänelle tarpeelliset tavarat. Mutta tämä kuitenkin tökkii aika pahasti enkä kuitenkaan tykkää tästä mitä nyt on tapahtumassa.

Onko muita, joiden koti on muuttumassa vammaisen tai vanhuksen kodiksi apuvälineineen? Mitä mieltä olette tästä valittamisestani?

Mietin vaan, että miksi et saisi "valittaa".
Monesti helpottaa, jos saa sanoa itseä harmittavat asiat ääneen jonnekin, eikä tarvitse teeskennellä urhoollista ja jaloa. Ainakin itsellä. Jos jossain, niin tällä palstalla olet oikeutettu sanomaan, että harmittaa kun oma koti ei ole enää oma, vaan jonkun muun.

Minä en ainakaan tarkoittanut ettei saisi valittaa. Mutta kun hän itse käytti valittaa sanaa, niin minäkin sitten käytin, aattelematta ettei se olisi sopiva sana.

Oletteko nyt lukeneet siitä egyptilläisesestä isoäidistä joka kuoli. Siinä minusta omaiset tekivät väärin, kun toivat hänet itsensä luokse. Ehkä hänellä kuitenkin olisi ollut parempi omassa kotimaassaan vaikka vanhainkodissa tms.
Kun samaa aikaan on ollut juttua siitä venäläisestä isoäidistä joka kai vieläkin elää onnellisena Venäjän vanhainkodissa jonne omaiset hänet ymmärsivät siirtää.

Tuon tarkoitus oli selittää sitä näkökantaa ettei vanhuksen olotila ehkä aina olekaan paras omaisen luona.

Emme voi tietää minkälainen olotila esimerkiksi sillä venäläisellä isoäidillä on venäläisessä vanhainkodissa.

Minun äitini ei ole seniili ja hän on miettinyt, että menisi johonkin vanhainkotiin, mutta todennut, että sinne hän ei sopisi.

Itse olen nuorena tehnyt extratöitä palvelutaloissa ja kotipatrulleissa, joten olen nähnyt koteihinsa loukkoutuneita vanhuksia, sairaita ja vammaisia. Äitiäni en pakota mihinkään sellaiseen vastoin hänen omaa tahtoaan. Hän selviää kyllä vielä kotonaankin.

Ennen joulua kuoromme kävi muutamassa hoivakodissa laulamassa. Kauhulla katselin asiakkaiden olemusta ja olotilaa siellä - suurin osa istui apaattisina rullatuoleissaan ja joukossa oli muutama nuorempikin "vanhus". Heistä mietin, että miten olivat sinne jo päätyneetkin, mikä lie heidän tarinansa. Kauhulla ajattelen, että äitini joutuisi sellaiseen paikkaa - tai, että itsekin saattaisin sellaiseen muutaman vuoden kuluttua joutua, jos tuki- ja liikuntaelinongelmani pahenevat siten, että en itse selviä kodissani. Paras olla ajattelematta näitä asioita ja ottaa vain päivä kerrallaan. Jonkinlaista kauhua koen myös jos ajattelen minkälaista mt-ongelmaisilla on laitoksissa, joita on olemassa. Toivokaamme, että ihmiset saavat olla kodeissaan, mutta että eivät olisi yksinäisiä. Yksinäisyys voi tietysti olla sellainen asia, joka saattaa lievittyä, jos on jossakin laitoksessa. Toisaalta sitä voi tuntea itsensä kamalan yksinäiseksi, vaikka kuinka paljon ihmisiä olisi ympärillä, jos on väärässä paikassa.