Minulle on sattunut useampi hoitovirhe. Viimeisin tuntui suorastaan tahalliselta, koska osoitin avoimesti kritiikkiä ja epäluottamusta hoitavaa lääkäriä kohtaan. Takana on myös pitkään jatkunut ns. systeeminen hoitovirhe, joka aiheutui siitä, että olin yli kymmenen vuotta huonossa hoidossa perusterveydenhoidossa alati vaihtuvien lääkäreiden käsissä, koska diagnoosini kuuluu perusterveydenhoidossa hoidettaviin. Minun sairauteni sattuu kuitenkin olemaan hyvin vaikeahoitoinen ja se kuuluisi vaikeahoitoisuutensa vuoksi erikoissairaanhoitoon. Jäin kuitenkin yli kymmeneksi vuodeksi perusterveydenhoitoon pyörimään kunnollista apua saamatta. Nyt on sanottu, että ajoissa tehty leikkaus olisi pelastanut vuosia elämästäni sekä pelastanut minut kahdelta lisäsairaudelta, jota tässä on tullut "kaupanpäälle". Tästä hoitovirheestä on vaikea kannella, koska virhe on hoitojärjestelmässä - ei yksittäisten lääkäreiden toiminnassa. Uusimmasta hoitovirheestä kyllä kantelen niin pitkään ja monipolvisesti kuin minussa virtaa riittää.

Minulle on suositeltu erilaisia apukeinoja mm. sellaista kirjaa, jonka nimi on jotain sellaista kuin "Elämä on epäreilua". Se käsittelee anteeksiantoa. Minä saan voimaa myös pienistä kostotoimenpiteistä. Olen haukkunut yhtä lääkäriä nimettömästi netissä (kannattaa tehdä se niin fiksusti, ettei kunnianloukkaussyyte kolkuttele ovia). Lisäksi olen lähettänyt nimettömiä haukkumiskortteja lääkärin työpaikalle. Terveydenhuollon organisaatioissa sihteerit lukevat kyllä avoimet postikortit ja juoruavat asiat eteenpäin. Näin kyseisten lääkäreiden työnteko vähitellen raskautuu, kun heistä alkaa kiertää henkilökunnan keskuudessa juttua, että useampi potilas on ollut tyytymätön. Kiusaa se on pienikin kiusa. Ikuisesti en tietenkään tällaista kiusaa tee. Vain sen ajan, kun se tuottaa minulle nautintoa ja koen sen olevan kohtuullista (esim. 4-10 haukkumiskorttia vuoden aikana yhdelle lääkärille). Kannustan teitä muitakin aktiivisuuteen, jos se tuntuu omalta jutulta. Osalla lääkäreistä oma asema on kihahtanut kovasti päähän ja siitä kärsii myös heidän työkaverinsa.

Moi,

Oman lapsen kohdalla tapahtui siinä mielessä samantyyppistä ettei vanhempia otettu tosissaan. Lopulta, kun viimein lapsi pääsi yliopistolliseen sairalaan tutkimuksiin tuli samantien meno leikkausjonoon. Ortopedin tokaisu: "Miksi vasta nyt, tämä olisi pitänyt hoitaa jo vuosia sitten."

Tietty sitten leikkauksen jälkeen oli tyytyväinen, ihan sen vuoksi kun tiesi että lapsen tulevaisuus on monessa mielessä valoisampi. Silti sitä mietti, että kyseinen asia otettiin esiin jatkuvasti neuvolassa ja eri lääkäreiden kanssa, ja se että lähete lähti pitkälti eteenpäin kun ex-vaimoni viikottain soitti ja vaatii asiaa. Toki kaikenlaista risteili mielessä, riittämättömyyden tunteet, syyllisyys ja katkeruus, aikani kamppailin ja annoin lopulta olla, semmosta peruskauraa että etiäpäin vaan.

Noo sitten muutama kuukausi leikkauksen jälkeen, lapsella oli viimeinen neuvola, kerrankin lähdin mukaan. Sitä perusjuttelua ja mittojen ottamista, sitten katottiin käyrät. Ensin pituuskäyrä joka vaihtui samantien painokäyrään, jouduin pyytämään kahdesti että saan nähdä pituuskäyrän uudelleen. Voin kyllä kuvitella meikäläisen ilmeen, kun havaitsin, että lapsen pituuskäyrä on ollut useamman vuoden ajan lievästi ja tasaisesti laskeva, kun painokäyrä taas päinvastoin.

En nyt ala vuodattaa enempiä, en ole edes aiemmin mihkään tätä kirjoitellut tai puhunut. Itseäni korpee aivan tajuttomasti se ettei voi kantaa vastuuta. En näe tässä lapseni asiassa mitään järkeä lähteä mihinkään valitusrumbaan, koska se ei hyödyttäisi lasta, mutta ettei voi face-to face myöntää että mokasin, pahoitella tai jotain muuta.