Palaan vielä aiheeseen. Avin kanteluani ei tutkita. Ei ole valitusoikeutta. Lääkäri valehtelee vastauksessaan puoli sivua. Häntä uskotaan. Minua ei uskota. Lääkäri voittaa, kun on sana sanaa vastaan. Avi suojelee lääkäriä, koska asiaa ei tutkita eikä saa valittaa.

Olen jotain tuollaista kokenut itsekin. Ja kipuilen siitä tällä hetkelläkin, vaikka se tapahtui jo joitain vuosia sitten. En tiedä, kuka minulle valehteli tai toimi sopimusten vastaisesti. Aikanaan syytin asiasta hoitajia, mutta viime aikoina on mieleen noussut voimakkaana myös ajatus lääkäristä, joka olisi loukannut minua. Pelkään tulevaisuutta: jos joku taas toimii noin ja valehtelee minulle. Etten saa apua, kun sitä tarvitsen!

En ole asiaa koskaan lähtenyt tätä selvittämään. Nyt tekisi mieli, mutta tapahtumista on jo niin paljon aikaa, ettei kannata. Ehkä osaston hoitajat ja lääkärikään ei ole enää samat... Mutta tuo kaltoinkohtelu tekee kipeää.

Oletettavasti useakin mt-asiakas saanut osakseen väärinkohtelua. Itse koitin ottaa tuon psykologin laajan psykologisen tutkimuksen tuloksen, jossa kirjoittaa minun olevan pysyvästi työkyvytön, sen tietävälle lääkärille puheeksi, mutta ei ottanut mitään kantaa. Ohitti asian vaikenemalla. Sillä ei nyt sinänsä ollut mitään merkitystä; eikä osaltaan vaikuttanut ratkaisevasti dg joka niinä aikoina tuli papereihin. Lääkärin taholta se tuli, ei psykologin; ja lääkärikin perusti sen papereihin, jotka itse olin tilannut nuoruuden kahdelta lyhyeltä sairaalassaoloajalta. Jos niitä en olisi tilannut, olisi kaiketi mennyt uupumuksen nimiin.

On se kuin Don Quijotella, taistelua tuulimyllyjä vastaan, jos alkaa taistelun lääkäreiden virhetulkintoja vastaan. Kukaan ei oikaise tekemiään virheitä, saati edes myönnä. Varsinkin vuosien perästä, vaikka tiedossa on aina pitänyt olla kuka missäkin ollut työvuorossa, kuka minkäkin päätöksen tehnyt jne.

Vaikeneminen johtui ehkä siitä, että ei osannut sanoa mitään. Minusta hoitohenkilöstön vaikeneminen ja näytteleminen, että uskoo (todellisuudessa ei usko) ovat pahimpia. Näissä tapauksissa ei synny aitoa keskustelua. Hoitohenkilöstö ilmeisesti pelkää joissakin tapauksissa, että potilas saa raivarin epämiellyttävästä vastauksesta. Vaikeneminen ja näytteleminen aiheuttavat pahimmat väärinkäsitykset.

Mikään ei koskaan muutu, jos ei yritä pitää puoliaan.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Lisäsin

Luonnekysymyskin tuo, kuka jaksaa yrittää edes pitää puoliaan, kun vastassa ylivoimainen vastustaja. Kyynisyyteen ei joka kohdassa aihetta, osaksi omaa asennevirhettä ollut mukana. Niihin kohtiin muutosta tullut matkan varrella. Systeemit ei muutu, jos ei jatkossa pidä tarkemmin puoliaan.

Lääkärit ovat kyynistyneet. Siksi osa heistä leimaa. Erikoissairaanhoidossa minulla on ollut hyviä lääkäreitä. He sanovat, että katsovat potilasta, ei diagnooseja.

Erikoissairaanhoidossa varmaan ollaankin enemmän neutraaleja; ongelmat hoidetaan, ihmisen persoonaan ei kajota. Jotenkin nurinkurista psykiatrisella puolella, kohtelu ei aina relevanttia. Leimakulttuuria liikaa.

Niin on paljon leimaamista. Tuntuu, että se pahenee nykyisessä, kylmässä yhteiskunnassa. Psykiatriassa hoitohenkilöstöllä on distanssi, etäisyys, välimatka, harvoin syntyy aitoa kohtaamista. Distanssi suojaa heitä. Minusta tuntuu, että näytteleminen kuuluu hoitajien ja lääkärien peruskoulutukseen. Niin paljon sitä on. Siinä on se vaara, että potilas puhuukin totta ja tulee isoja mokia.