Piti vielä lisätä, että romuttui juuri usko lopullisesti tai vähintään hyvin pitkäksi aikaa yhteiskunnan turvallisuusjärjestelmiin.
Poliisi ei näytä välittävän, korkeakoulut laiminlyövät opiskelijan turvallisuuden kun hän pakoilee mahdollisesti vaarallista tilannetta hissukseen korkeakoulussa. Kaikki näyttävät olevan vaan niin helvetin täynnä itseään, että vaikka huumeidenkäyttäjä oikeasti ottaisi vaikka panttivangiksi, niin ei ketään kiinnosta. Onhan tässä yhteiskunnassa jo nähty tämä Herlin tapaus. Tuntui hyvin ikävältä olla korkeakoulussa paossa tilannetta, kun ei taas voinut luottaa kehenkään ja mitään tilannetajua ei kenelläkään minusta ollut. Helsinkiin asti jouduin ystävälle soittelemaan. Meni luottamus korkeakouluihin, oikeussaliin ja yleensä kaikkiin organisaatioihin, joihin olen oppinut luottamaan turvallisuudentunteen järkkyessä. Eipä näytä tosiaan mikään muu kiinnostavan enää ihmisiä, kuin oma ego ja tulos ja tase. Se josviime itsenäisyyspäivänä oikeasti ansioituneen lapsi pelkää huumeidenkäyttäjiä , ei kiinnosta. Kestää tosi kauan luottaa yleensäkään mihinkään organisaatioon. Muistan kyllä ajan kahdenksankymmentäluvulta, kun poliisi suojeli. Mutta eihän korkeakouluja kiinnosta rehellisen Suomen kansalaisen turvallisuus enää.

Korostan vielä, että tarkoitus ei ole hyökätä kenenkään kimppuun korkeakoulussa. Näinhän valtaa pitävä organsiaatio voi väittää, jos en perustele kirjotuksiani. Huomaan vaan, että en voi turvallisuudentunteen järkkyessä mielestäni täysin normaalista syystä (epämääräiset ihmiset) luottaa yhteenkään korkeakouluopiskelijaan tai muuhunkaan johon olen luottanut. Viesti näytää olevan, että me emme välitä mitä sinulle tapahtuu. Suurin vitsihän on siinä, että kun turvallisuudentunne pikkuhiljaa palautuu, niin eihän tätä palstaa silloin tarvitse. Kysymys onkin, mitä itse tekisit tällaisessa tilanteessa, kun on mahdollisesti vaarallinen tilanne? Fiksua varmaan korkeakouluissakin on tulla sillä tavalla kuin ihminen ihmiselle vastaan, että voi edes luottaa julkiseen tilaan. Pahoittelen, että sanon näin suoraan, mutta tuntuu kyllä niin turhalta kaikki rahasta ja maineesta puhuminen sillä hetkellä, kun itse taistelee sen ongelman kanssa, että mihin organisaatioon enää voi luottaa? Ja kehen ihmiseen? Tehtyä ei saa tekemättömäksi, ja aina kannattaa tulla vastaan. Luottamusta vaan on kovin vaikeaa saada takaisin. Sitä sosiaalista faktaa vaan ei voi muuttaa.

Mitä siis oikeastaan tapahtui?

Huumeidenkäyttäjiähän on joka paikassa, eikä kukaan voi tunnistaa suurinta osaa päällepäin. Eivätkä huumeidenkäyttäjät yleensä ole muille vaarallisia. Itselleen vain.
Ei poliisi voi puuttua johonkin epämääräisenä pitämääsi ihmiseen vain sen perusteella että hän on sinusta epämääräinen tai huumeidenkäyttäjä. Huumeidenkäyttäjäkin on ihminen.
Ja HI-virus voi tarttua sinuun vain jos harrastat seksiä tai olet verikontaktissa kantajan kanssa. Ja oletan että et harrasta seksiä huumeidenkäyttäjien kanssa.

Minäkin mietin, että mitä sinä noissa viesteissäsi oikein yritit sanoa. Ymmärsinkö oikein, että kyse on lähinnä sinun pelostasi, ei siitä, että huumeidenkäyttäjiä on. Jos näin on, silloin ongelma on sinun päässäsi eikä siinä oikein kukaan voikaan auttaa valitettavasti paitsi sinun hoitotahosi ehkä. Pelot ovat inhottavia. Minullakin on pelkoja, mutta yritän pärjätä niiden kanssa ja mennä rohkeasti tilanteisiin, jotka minua pelottavat. Ja käsittelen asiaa terapiassa. Siten yritän päästä peloistani (esim. sosiaalisten tilanteiden pelko). Toivottavasti sinä vielä pääset pelostasi. 🙂👍

Kiitos viestistäsi.
En viitsi enää kommentoida, mitä tapahtui. Pääasia, että tilanne ohi. Eikä kenenkään mahdollinen huumeiden käyttö tai alkoholin käyttö minulle kuulu. Asia on aina tulkintakysymys ja tottahan on, että ei kukaan ei tosiaan voi tehdä mitään. Ja perussääntöhän on, että älä sekaannu. Mutta kyllä se pelottaa, että jää yksin tilanteen kanssa. Esim. Ruotsissa, kun muutamia vuosia sitten seurustelin erään ihmisen kanssa ei jätetty yhteiskunnassa sillä tavoin yksin. Asiat käsiteltiin välittömästi ja uskottiin kokemus. Oltiin hyvin empaattisia. Ei siis muuta kuin hyvää sanottavaa ruotsalaisista. Tultiin vastaan. Siellä asiat puhutaan halki, niin että ihminen sosiaalisen turvaverkon avulla selviää tilanteista, jotka ovat hänelle yhteiskunnallisesti vieraita. Huumeidenkäyttö ja alkoholi ovat omia valintoja. Surullista vain, että koko yhteiskunta siitä kyllä kärsii. Sosiaaliset pelkotilat tällaisesta on se ikävä seuraus, jota on hyvin vaikeaa todistaa oikeudessa. Näin se vain on.

Hei Repukka!

Kyllä minä itse nään huumeidenkäyttäjiin liittyvän pelon ihan normaalina. Kyseiseen ongelmaan liittyy usein arvaamattomuutta, väkivaltaa, jopa rikollisuutta, oikeudenmukaisuudentajun puutetta yms. En koe, että sen enempää tarvitsisin mitään hoitotahoja siihen, jos joku käyttää jotain ainetta. Kyse minulla on ehkäpä enemminkin hyvästä perhetaustasta, joka on jopa liiankin hyvä. Eipä omalla perherevirillä.