Hirveä velkataakka elämäntilanteeseeni nähden.

Hirveä velkataakka elämäntilanteeseeni nähden.

Käyttäjä turre12345 aloittanut aikaan 10.04.2017 klo 21:56 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä turre12345 kirjoittanut 10.04.2017 klo 21:56

Olen pian 22 vuotta täyttä nuori mies Mikkelistä. Olen aina ollut rahan suhteen täysin idiootti ja vastuuton. En osaa säästää enkä hallita talouttani millään tapaa. En tarvitse ketään kertomaan että olen päästäni vajaa. Olen ollut tyhmä rahan suhteen mutta testien ja koulumenestykseni mukaan keskiarvoa älykkäämpi ihminen.

Armeijassa taisin ottaa ensimmäisen pikavipin ja kiinnostuin kauppojen osamaksumahdollisuuksista. Eihän kymppi-pari kenenkään taloutta kaada vaikkei muuta tuloa olisikaan kuin armeijan päivärahat tai työttömyysturva. Olisinpa osannut laittaa rajan siihen. Kiroan kaikki pikavippifirmat ja muut luottoyhtiöt alimpaan helvettiin. Ymmärrän kyllä että vastuu on aikuisella miehellä itsestään mutta miten hemmetissä vuoden 2017 Suomessa on mahdollista saada 300 euron kuukausituloilla aivan järjettömän suuria ostoksia osamaksulla ja siihen perään saman firman omistamalta pikavippiyhtiöltä tonnin pikavippi? Aloin makselemaan velkoja uusilla lainoilla ja siitähän se kierre lähti. Viime vuosi meni hyvin uusia lainoja ottaen ja ongelmani on juuri siinä etten osaa stressata asioista.

Nyt näyttäisi kuitenkin tulleen stoppi. Aloitin tammikuussa opiskelun ja tuloni ovat 420 euron opintotuki + opintolainan 400e kuukautta kohden. Sain siis 2000 euroa lyhyen ajan sisään ja kaikki menivät lainojen lyhennyksiin. Tein tänään laskelman ja minulla on velkaa yhteensä 11500 euroa. Ja missään vaiheessa lainoja hakiessani tuloni eivät olleet 350 euroa korkeampia. Tarvitsisin 302 euroa vuokraan ja 857 euroa lyhennyksiin joka kuukausi. Lisäksi pitäisi jäädä rahaa ruokaan ja muihin menoihin. Kesällä on pakko saada töitä koska opintotukea ei kesäkuukausilta saa.

Olisiko jollain vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

Pitäisikö antaa mennä vaan ulosottoon kaikki velat?
Mitä opiskelijalta voidaan ulosmitata?
Jos velat menevät ulosottoon nyt ja saan luottohäiriömerkinnän, vaikuttaako se opintolainan saantiin tästä eteenpäin?

Olen viimeisen viikon vaan miettinyt kaikenlaisia vaihtoehtoja ja tuntuu että pää räjähtää kaiken tämän keskellä. Itse olen itseni tähän jamaan ajanut, en syytä ketään muuta. Tuntuu vaan pahalta kun en oikein löydä mitään iloa mistään enää. Ystäviä minulla ei ole oikeastaan ollenkaan. En halua puhua kellekään tutulle asiasta koska se hävettää ja minua pelottaa heidän reaktio. En halua tulla hylätyksi koska esimerkiksi vanhempani ovat aina saaneet pettyä minuun. En ole koskaan tuonut mitään hyvää heille, pelkkää harmia vaikka he ovat aina anteeksi antaneetkin. He luottavat minuun ja minä olen tämmoinen ihmispaska.

Tiedän että on turha inistä kun on pitänyt lainaa ottaa ja totta kai se pitäisi maksaa takaisin. Haluasin maksaa takaisin mutta tuloni eivät millään riitä ja en halua lopettaa opintojani kesken tässä vaiheessa mennäkseni töihin.

Olen pahoillani viestini sekavuudesta, en vaan oikein osaa keskittyä mihinkään kun pelko ulosotosta (tuntemattoman pelko) hiipii mieleeni aivan jatkuvasti.

Onko kellään vinkkejä?

Käyttäjä satoshi kirjoittanut 11.04.2017 klo 11:15

Suoria vastauksia mulla ei ole noihin kysymyksiin, mutta pari ajatusta ajattelin kuitenkin antaa.

Oletko aivan varma, että ulosotto on ainoa vaihtoehtosi? Mahdollinen se voi olla, mutta onko se rehellisesti ja tosiasioihin perustuen absoluuttisesti ainoa, vai oletko vain hädissäsi? Oletko ymmärtänyt tilanteen aivan varmasti oikein?

Keksitkö jonkun muun tien ulos? Oletko hakeutunut velkaneuvojan pakeille? Pystyisitkö vielä sovittelemaan velkojasi uudestaan?

11500 on kuitenkin hankittavissa suunnitelmallisella taloudenhoidolla ja tekemällä töitä opiskelun ohessa. Takaisinmaksuaikaa tarvitaan ehkä pari-kolme vuotta jotta muu elämä ei mene ihan pilalle.

Ainakin minun aikanani (2008-2015) opintotukea oli mahdollista nostaa myös kesäkuukausilta, jos todella opiskeli myös kesällä. Tuet anotaan erikseen ja Kela seuraa edistymistä. Riski on tietysti siinä, että kesällä keksii "parempaakin" tekemistä, jolloin kela perii takaisin tai lyhentää seuraavista. Sinun tilanteessasi pyrkisin kuitenkin tekemään rahaa kesällä jos mitenkään mahdollista.

Tilanteesta riippuen ulosottomiehelläkin on rajat rajat minkä verran sen täytyy jättää ulosmitattavalle rahaa elämiseen, eikä ainakaan minun tuttavani ulosotto ollut maailmanloppu. Hänkin opiskeli itselleen ammatin, pääsi töihin ja asuu vuokralla, vaikka vouti viekin valtaosan palkasta. Kaikenlaisesta siis näköjään selviää, vaikka vaikeuksiakin on kaverilla ollut.

Käyttäjä Rauhaa kirjoittanut 11.04.2017 klo 12:11

Hei!

Ota yhteyttä Takuusäätiöön (http://www.takuusaatio.fi), he voivat neuvoa ja varmasti auttaakin 🙂

Tilanne varmasti vaivaa ja mietityttää sinua enkä hakua vähätellä, mutta mielestäni summa on kuitenkin hyvin kohtuullinen (jos vertaa vaikka 50 000 euron velkaan) ja varmasti hoidettavissa hyvän suunnitelman avulla 🙂

Tsemppiä ja aurinkoa päivääsi!