Hermoissa vikaa

Hermoissa vikaa

Käyttäjä neurootikko aloittanut aikaan 05.07.2016 klo 11:50 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä neurootikko kirjoittanut 05.07.2016 klo 11:50

Olen 42v mies ja minulla on outo ongelma, olisi mielenkiintoista kuulla onko täällä jollain muulla samaa ja miten olette kenties päässeet siitä yli.

Nimittäin hermot.

Vaikka mitä tekisin, yksinkertaisia jokapäiväisiä asioita, olen tavattoman hermostunut. Menen kauppaan ja kun siellä ihmisten kanssa jonotan ja asioin, pulssi kohoaa. Kädet tärisevät jo siinä vaiheessa hieman kun ojennan kassaneidille rahat.

Samoin ihmisten kanssa tietyt tilanteet. Jos esim. joudun sellaiseen tilanteeseen jossa tulee jonkun kanssa hieman sanomista, siis pienimuotoista riitaa, sydän hakkaa vimmatusti ja olen ainakin tunnin sen jälkeen ihan poissa tolaltani.

Muut ihmiset tuntuvat hoitavan tuollaiset ihan rutiinilla, itselläni näköjään kaikki on niin vaikeaa. Jokapäiväiset jutut hermostuttavat suunnattomasti. Maailma on kova ja ihmiset astuvat varpailleni, koska en osaa pitää puoliani. Jotenkin niitä hermoja olisi kovetettava, mutta miten?

Onko jollain kokemusta tälläisestä, oletteko käyttäneet jotain lääkettä vai kenties harjoittelemalla päässeet tuosta yli?

Käyttäjä Aaron3 kirjoittanut 05.07.2016 klo 20:02

Käy harrastaan jotain kamppailulajia missä pystyy purkamaan turhautumiset ja paineet salilla..Niin sitten voi olla rentona kaupassa..

Myös vaikapa karate antaa itsekuria ja henkisiä voimavaroja paljon..

Käyttäjä marmoriikki kirjoittanut 09.07.2016 klo 12:14

Voi kyllä, täysin samoja juttuja. Hermostuneisuus ja ahdistus. Pelkään että jokin menee pieleen tai möhlään. Sitten jos vaikka teen yhden pienen "virheen", vaikka lompakosta putoaa jokin lappu lattialle, hengitystä pidätellen yritän vain selviytyä tilanteesta pois. Jos olen turvallisten ihmisten seurassa, se yleensä siitä eskaloituu vielä kunnon kiukuksi. Nykyään saan helposti myös paniikkikohtauksia juurikin kaupassa.

Pienet sanomiset aiheuttavat ihan kamalan olon. Olen kerran jopa pyörtynyt kun minulle moittivasti sanottiin ihan pienestä asiasta. Se oli jotenkin kamalan noloa.

Käyttäjä tuuliako kirjoittanut 31.07.2016 klo 21:18

Samankaltaisia ongelmia täälläkin. Erityisesti moitteet, huomauttelu ja riitely saavat sydämeni hakkaamaan hullun lailla. Olen aina pelännyt konflikteja ja ristiriitoja suunnattomasti. Sen vuoksi en olekaan lähes koskaan uskaltanut ilmaista ajatuksiani täysin vapaasti, paitsi hyvin läheisten ihmisten kanssa. Pelkään, että jokin sanomiseni aiheuttaa ristiriitaa. Myös virheen tekemisestä seuraava huomautus esim. työelämässä saa minut lähes itkemään ja ajattelemaan, etten ole kelvollinen ja riittävän hyvä.