ElämänValo kirjoitti 30.5.2012 0:5

Törmäsin netissä erääseen sivustoon, jossa pohdittiin eräässä kirjoituksessa, että ovatko jotkut herkempiä ja yleisesti kyllästyneitä nyky-yhteiskunnan elämään? Koetaanko asioita toisin kuin itse haluttaisiin oikeasti elää? Eikö aitoa rauhaa löydy? Ristiriidatko saavat meidän mielenterveyden järkkymään.

Viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, että ihminen (aikuinen) on kuitenkin omaa etua tavoitteleva ja sitä kautta tulee paljon ongelmia. Mahdotonta saada nykyisellä "sisäisellä ohjelmoinnilla" asioita aidosti onnelliseen suuntaan kun itse me jotenkin sen murskaamme olemalla tavalla tai toisella tyytymättömiä elämäämme tehden pitkällä aikavälillä huonoja valintoja... ja sen takia täällä palstalla olemme lopulta onnettomina...

Hei ElämänValo 🙂
Olen itse tunnistellut ja tunnistanut itsessäni herkkyyden. Mielestäni se on hyvä voimavara, kun sitä käyttää 'oikein'. Pystyy olemaan vahva siinä herkkydessä, jotta toiset ei käytä sitä omaksi hyväksi. Ne jotka haluaa jostain syystä saavuttaa itselleen jotain. 'Puhumalla' omaksi hyväksi sellaista jota 'herkkä' ihminen on sanonut. Täytyy osata tunnistaa ne rajat ja kenelle voi/ pystyy olemaan avoin siinä omassa herkkyydessä. Tämä herkkyys on myös matka omaan sisimpään ja löytää uusia lokeroita, johtimia tai sellaisen uuden alueen itsessä, joka on ollut 'uinumassa'😉.

Tuo aitous on rehellisyyttä itseensä. Kun on itselle rehellinen, niin pystyy sitä olemaan myös muille. Tämän päivän yhteiskunta on vaan mennyt siihen egon tavotteluun ja finassipolitiikkasta on tehty se status.

Valinnoista:Onko niitä oikeita tai vääriä valintoja? Mitä tarkoitit yleensä valinnoilla? Tämä valinta on vähän niinkuin porraspuut ylöspäin ja joskus on niitä tasanteita joilla levätään ja katsotaan maisemia. Ja se mitä sinä ajattelet vedät puoleesi. Se ajatuksenvoima on suuri. Miksi näin kirjoitan: On käynty ilmi omassa elämässä. Kun pyysin hyvää sain sen. Kun ajatukset olivat taloudellisita syistä negan puolella, niin sain negaa osakseni. Se kiertokulku 😍 on oleellista. Tietysti meillä...minulla, sinulla on niitä päiviä, jolloin on tyytymätön....vaan toinen päivä tuo tullessaan sen kauneuden mitä on pyytänyt.

Luulen, että pelkkä herkkyys ei ole se mielen järkyttäjä. Siihen järkkymiseen on monenmonta tekijää. Onko ne kaikki itsessä..siis yksinäisyys (löytänyt itsestä mielen järkyttäjän) ,perhe,ystävät, läheiset tai työ ja talous. Kun käy kaukana, niin pääsee lähelle.

Lähimmäisyys on vähän kadoksissa ja sen löytäminen ja tuominen esiin sillä että välittää toisesta. Vaikka vain olemalla ja kuuntelemalla tuo sitä aitoutta. Erilaisuus on myös seikka joka tuo avarakatseisuutta lähimmäisyyteen. Ja miten sen kukakin hyväksyy, kun toinen on erilainen. Tuoko se vivahteen siihen ystävyyteen ja miten sen kokee. Samanlaisuus vetää puoleensa.😉

Olen samaa mieltä, että jotkut ihmiset ovat vain herkempiä kuin toiset, siis herkkyydellä tarkoitan sitä että reagoi asioihin, sanoihin, tekoihin herkemmin.
Vuosia sitten en ymmärtänyt sitä puolta itsessäni vaan olin "tuulien" heiteltävänä. Nyt kun ymmärrän niin kykenen jo joskus ainakin hillitsemään reagointiani ensin ennen tekoa tai sanoja. Törmäyskurssillehan sitä joutuu ja huonon ihmisen kirjoihin kun ei osaa hillitä itseään, vaan seurailee herkkänä kaikkea uutta ja mielenkiintoista, joista sitten joutuu kärsimäänkin tai saa hyvää.
Nyt kun lähelläni on perusjäyhä, "tunteeton" (eli ei liikaa tunteile) ihminen joka pysyy vakaana niin huomaan miten oma käytökseni on se "vika" joka tuo hankaluuksia elämääni.
Mutten taas halua olla liian järkiperäinenkään.
Liian herkkänä tulkitsen liikaa kaikkea oman herkän mieleni mukaan, ja tulkitsen joskus ihan väärin, tai liiallisesti.
Onneksi tulin uskoon vuosia sitten ja sain Jumalan elämääni, johon uskon enemmän kuin mihinkään muuhun. Luotan että Hän ohjaa ja vartioi minua, omatuntoni soimaa jos teen väärin. Ja luotan Häneen enemmän kuin ihmisiin, en enää takerru niin paljon ihmisiin ja heidän mielipiteisiin tai tekoihin, voin jopa joskus antaa anteeksi pahat sanat tai teot. En aina kykene siihen mutta rukoilen apua silloin etten katkeroidu.
Herkkänä ihmisenä on ollut pakko "kovettaa" mieli, etten ole sellaisten lähellä joiden kans menee aina ristiin asiat. Yritin ensin "opetella" pois herkkyyttä, muttei se ole järkevää kun se on kuitenkin voimavarana minulla, sitä ei vain moni ymmärrä.

Uskon että salainen55 tajusi mistä puhun. Olen ehkä hieman liian kiltti ja muita ajatteleva, jolloin tulee törmäyskursseja silloin tällöin kun on paljon myös ihmisiä, jotka käyttävät sitä jotenkin väärin.

Välillä kuitenkin ajatukset menevät samalle suunnille kuin miltä ehkä kouluampujista ja terroristeistä tuntuu. Tuskin minusta sellaista koskaan tulee, mutta hälyttävää on se, että jotenkin ymmärrän heitä. Ehkä tämä on sitten se toinen ääripää mitä oikeasti olen.

Jonkin verran taloutta ja ihmissuhteita seuranneena huomaan kuitenkin elementin, joka järkyttää mieltäni: Itsekkyys. Ja en tietenkään itsekkään ole pyhimys. Kuitenkin jotenkin tuntuu toivottomalta tämä yksilötason kotiinpäin vetäminen kuin että ajateltaisiin yhteiskunnallisesti esim. suurten johtajien bonukset kun työläisiä potkitaan "säästösyistä" pois, jotta osakkeen omistajille riittää rahaa.

En usko, että koskaan saadaan aitoa rauhaa ja lähimmäisen rakkautta, koska meissä ihmisissä on varmaankin evoluution takia jokin selviytymismekanismi, joka kehottaa parantamaan aina vain omaa asemaa esim. valtavien rikkauksien muodossa vaikkei elämän aikana kaikkea kerkeä järkevästi edes tuhlaamaan pois. Ja aina olemme aina hieman onnettomia kun olemme jotain vailla... ja sen piirteen erityisesti herkät ihmiset aistivat...

http://www.youtube.com/watch?v=ZMW8xAv-Y6w&feature=relmfu

Hei!
Törmäsin netissä sellaisiin sivuihin kuin "Kotkansydän". Niilläkin puhutaan herkkyydestä ja paljon muustakin. Tiivistä tekstiä mutta olen lueskellut vähän kerrallaan.

Minäkin muuten tunnen myötätuntoa näitä kouluampujia kohtaan. Nytkin Hyvinkään ampujallekaan en voi toivoa mitään muuta kuin että hän saisi paljon apua vaikeassa tilanteessaan. En usko että ampujan perimmäinen tahto on ollut vahingoittaa ketään.

Minäkin olen seurannut mt-ongelmaisten herkkyyskeskustelua netissä.
Olen vähän ajatellut, että voisin itsekin olla herkkä. Ainakin valolle ja äänille olen tosi herkkä mutta ne eivät järkytä mielenterveyttäni. Niihin on ollut vaan pakko sopeutua ja käyttää korvatulppia ja aurinkolasia. Ei ole kannattanut tulla hulluksi.

Keskustelu asiasta on sellaista, että ns herkät mt-ongelmaiset vaativat ympäristöään muuttumaan heille sopivaksi.
Itse ei juuri mitään muuta asialle tehdä kuin valitetaan.
Siedätyshoito useimmiten auttaisi ja herkän ei tarvisi järkkyttyä niin paljon että menee mielenterveys.

Mulle siedätys on siis korvatulpat ja aurinkolasit.
Mitähän siedätystä uskaltaisin ehdottaa mt- herkkikselle?
En mitään.

Olen huomannut, että aistit herkistyvät kevyesti nukuttujen(tai varsinkin huonosti nukuttujen tai unettomien)öiden jälkeen.
Mielikuvitus laukkaa niinsanotusti herkemmin.
Lääke siihen on, että parasta uskoa vaan silmiään tai jos sitäkin epäilee, koskettamalla palautuu ote konkreettiseen elämään.
Jos ei voi olla varma siitä mitä näkee, voi olla siitä varma, jos siihen liittyy joku konkreettinen mahdollisuus koskettaa onko se mitä näkee tosi vai mielen tuote.

Hyvä viestiketjun aloitus. Olen itse huomannut, että ainoa todellinen asia, missä toistaiseksi herkkyydestäni on ollut apua on taide. Musiikissa herkkyyttä voi käyttää voimavarana. Herkistä ihmisistä ei usein ole maailman estradeille, koska herkkyys ei ole enää in. Joskus 1960- luvulla herkätkin taiteilijat menestyivät oikeasti. ISen ajan musiikki on edelleen mielestäni jotenkin niin kaunista. Ihmissuhteista olen oppinut sen, että herkkyys kovin harvoin on in. Kova, häikäilemätön ihminen pärjää tässä yhteiskunnassa. Mutta pitäisikö ihmisen todella peittää oma minänsä? Minusta ei. Herkkyys on parhaimmillaan voimavara myös rakkaudessa, jos toinen osapuoli osaa kunnioittaa sitä. Rakastamisen taito on osittain herkkyyteen perustuvaa. Tunneäly ja intuitio on herkkyyteen perustuvaa. Nykyään vain tämä ei enää ole in. Näin me nyky-yhteiskunnassa kiellämme oman minämme, koska työnantaja vaatii sitä ja sosiaalinen hyväksyntä tätä. Tärkeintä on kuitenkin, että ei koveta itseään elämälle. Jos säilyttää itsessään herkkyyden, näkee elämässä sen kauneuden, ja se tekee elämästä hyvin rikkaan. Et saa sillä aina suosiota, ja sinut voidaan jättää hyvinkin yksin, mutta voit tehdä omasta elämästäsi henkisesti rikkaan tällä tavoin. Hyvin surullista tuo, miten herkkiin ihmisiin nykyään suhtaudutaan. Ihan jokaisessa meissä on jokin herkkyys, kuitenkin. Itse ole aina pitänyt herkistä ihmisistä. Itku, loukkaantuminen yms. ovat kaikki normaaleja tunteita. Kun koko tunneskaala sallitaan lapselle kotona, hänestä kasvaa tunne-elämältään rikas ihminen. Näin itse ajattelen. Ongelmana herkkyyden sallivien kotien kasvateissa on vain se julma muu ympäristö. Ei kaikkien tarvitse täyttää tämän yhteiskunnan kovia arvoja.

Hei.

Löysin tämän viestiketjun ja tämä kolahti minuun heti. Olen itse herkkä ja joskus jopa yliherkkä. Olen pitänyt herkkyyttäni kirouksena jota nyt yritän kovsti kääntää positiiviseksi. Se vaan on älyttömän vaikeaa nykypäivänä kun ihmisen pitäisi olla avoin, positiivinen, soiaalinen ym. ja minä en ole noista mitään. Se että ei koveta itseään on kovin vaikeaa, sitä väkisinkin kovettuu koska sitä automaattisesti suojelee sisintään jos siihen sattuu. Olen kiinnostunut henkimaailman asioista ja yhdessä istunnossa sanottiin että minun pitää ottaa herkkyyteni positiiviseksi voimavaraksi. Yhdessä asiassa voin näin tehdä.
Mä rakastan tehdä käsitöitä ja suunnitella uusia juttuja ja joskus oikein uppoudun siihen maailmaan ja se on mahtavaa ja voimaannuttavaa, sitä kun saisi vielä työkseen tehdä. Eikös sitä joskus sanottu että kaikki suuret taiteilijat ovat hulluja. Niillä on omat oikkunsa ja outoudensa ja se sallitaan heille. "Hulluus" ja taide kuuluvat yhteen.
En tiedä oliko tässä vuodatuksessa mitään järkeä mut..tulipahan nyt kirjotettua. Olisi kiva kirjoitella ja vaihtaa ajatuksia muiden herkkien kanssa ☺️.

Pitääpä tähän todeta tuosta siedätyksestä tieto, johon törmäsin Liisa Keltikangas-Järvisen kirjassa: näyttäisi siltä, että jos meluherkkää lasta altistetaan melulle, meluherkkyys pahenee eikä suinkaan vähene. Näin itsekin koen tämän yleisen herkkyyteni - mitä enemmän olen altistunut, sitä vaikeampi on jaksaa. Lepo omissa oloissa ja hiljaisuudessa tekee hyvää, sen jälkeen jaksaa taas paremmin. Altistus ei siis aina ole se taikasana kaikkeen.

Olenhan minäkin tosiaan myös melulle herkkä, sekä muut aistit ovat herkempiä reagoimaan kuin nomraalisti, siis vertaan mieheeni. Haistan kaiken tarkemmin, huomaan asioita myös joita mieheni ei huomaa. Nuorempana en älynnyt pitää korvatulppia ja en saanut unta millään, nyt on korvatulpat ja eivät äänet häiritse. Herkkyys tuo ongelmia parisuhteessa kun reagoin asioihin niin voimakkaasti, luulen ja kuvittelen asioita tapahtuvaksi ennen kuin ne tapahtuu, mielikuvitus tekee joskus tepposia. Mutta ei aina. Kuljen paljon luonnossa ja siellä kyllä vaistoan ison eläimen lähellä olon ja haistan myös, kukaan ei sitä usko enkä sitä välitä enää kelleen kertoa.
Herkkyys on vaivanakin kun esim. estää tekemästä joskus asioita kun on tuo sisäinen varoituskello niin äänekkäänä.
Ja sitten joskus pelottaa kun herkkänä tajuan kuinka vaarallisesti jotkut elävät elämäänsä ja haluaisin varoittaa, mutten enää uskalla kun olen saanut siitä kuulla kunniani kun puutun liikaa toisen elämään. Ja ihmiset loukkaantuvat jos liian suoraan varoittaa.
Näissä asioissa rukoilen Jumalaa kun en muuta voi, etten liikaa mieti.

Herkkyys on mielestäni ihmissuhteissa riippuvainen aina siitä, miten toinen ihminen tai ihmiset kunnioittavat tätä hienoa ja arvokasta luonteenpiirrettä. Herkkää ihmistä pitää osata lähestyä oikein. Nykymaailma näyttää suosivan tunteettomuutta, mutta itse en koskaan vaihtaisi herkkyyttä tunteettomuuteen. Jos elämässä ei tunne mitään, niin elämä on elämätön. Ainut ongelma mielestäni herkkyydessä on siis toisten ihmisten kyky kohdata herkk ihminen. Toiset osaavat, toiset eivät. Sekin on taito. Herkkyys on myös intuitiota, kyky nähdä ja vaistota asioita, joita tunteettomampi ihminen ei edes tajua. Myös eläinten kanssa tarvitaan oikeanlaista herkkyyttä, jotta eläimen luotamuksen voittaa. On lukemattomia asioita joissa herkkyys on voimavara, mutta yhteiskunta ei aina osaa vain oikein suhtautua tähän luoteenpiirteeseen oikein. Se pitää oppia jotenkin aina piilottamaan. Ja älykäshän oppii. Erityisesti suomalainen kulttuuri on aika tökerö, mitä tulee herkkyyteen vahvuutena. Itse en nää sitä mitenkään huonona asiana.