henkilökohtaisesta avusta
Minulla ei ole ollut mahdollisuutta saada varsinaista henkilökohtaisen avustajan tukea, vaikka jossain vaiheessa olisin sitä tarvinnutkin. Näin jälkeenpäin mietittynä olen kyllä saanut sitä mutta itse siihen hakeutumalla, etsimällä ihmistä, jolla olisi aikaa vähän aikaa pysähtyä ja joka on jollain tavalla osa tätä tämän maan systeemiä hoitoalalla. Osin sattuman kautta löytänyt.
Sita apua jota sain, sain kuntoutuksen kautta. Vuoden ajan oli tuki ns.yksilövalmentajan tittelillä olevan ihmisen kautta. Kerran parin viikon aikana oli mahdollisuus tavata ja purkaa jotain mitä silloin mielen päällä, aluksi se oli siitä puhetta mikä meni aina pieleen. Kuntoutusta edelsi vuoden sairausloma.
Toipumiseen asti päädyttyäni, mietin muita ihmisiä, joiden tiesin olevan solmussa itsensä kanssa. Alkoi herätä, olisiko niistä kokemuksista, joita minulle oli kertynyt elämäni aikana, jotain apua kenellekään missään tilanteissa. Olin kuullut olevan sellaisia kuin vertaisryhmän ohjaajan, tai vertaistukihenkilön, kursseja, mutta en rohjennut hakeutua niihin kun oman elämänkään kaikki solmut ei ole auenneet. Sitten kuulin jossain, että vertaisryhmässä on jokainen jostain kohtaa samalla tavalla solmunsa sitoma, että saa olla just se mikä on, siinä vaiheessa missä on, että jokaisen oikeus on olla sillä samalla viivalla, vaikka jollakin olisi enemmänkin asioita, mitkä saavat kantamaan vaikenemisen taakkaa. Aloin miettiä uudestaan asiaa.
Vieläkään en ole hakeutunut ryhmää vetämään. Vertaistuesta olen saanut hyviä kokemuksia. Vain löytämällä oman sairauteni kanssa samalla lailla kamppailevia ihmisiä.
Miten nämä liittyy henkilökohtaiseen apuun? Kyllä mulla joku ajatus oli
😐 ….nyt loppu virta eikä laturiakaan tähän hätään ole.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä henkilökohtaista apua sinä koet/olet kokenut jos olet saanut, tai jos sinulla on oma henkilökohtainen avustaja? Haluaisitko itse olla sellainen? Henkilökohtainen avustaja jollekin? Siitä maksetaankin, kulut peittyvät ja sisältöä tulisi elämään. Toivoisin saavani rohkeutta.
Olen saanut henkilökohtaista apua Empusta palveluohjaajan nimikkeellä. Emppussa on Mielenterveys ja päihde työntekijöitä. Pääsin heidän piiriinsä kun olin psyk.pol.asiakas ja minä harkitsin muuttoa, nyt muuton jälkeen he harkitsevat avun lopetusta.☹️
jaana6 kirjoitti 10.7.2016 20:57
Olen saanut henkilökohtaista apua Empusta palveluohjaajan nimikkeellä. Emppussa on Mielenterveys ja päihde työntekijöitä. Pääsin heidän piiriinsä kun olin psyk.pol.asiakas ja minä harkitsin muuttoa, nyt muuton jälkeen he harkitsevat avun lopetusta.☹️
Tuo just on niin, sanonko mistä - p...istä! Ketään ei auteta hankalasta pisteestä pidemmälle eteenpäin. Eikö systeemi voisi olla sellainen, että sinua avustaneet ottaisivat yhteyttä muuttopaikakunnalle ja veisi sun asian eteenpäin(ei mitenkään yksityiskohtaisesti vaan niin että mitä tukea tarvitset jne.). Eli ottaisivat vastaavaan palveluohjaajaan tai millä nimellä hän siellä töitä tekisikin, yhteyttä ja varaisivat hänelle alustavan ajan. Antaisivat sulle yhteystiedot sinne, ja menisit sitten tavallaan pohjustettua tietä pitkin taas avun piiriin.
Vai miten sinä koet? millaista henkilökohtaisen avun pitäisi olla? kun on sinusta kysymys?
Niinhän se systeemi toimiikin. Itse olen tuon kokenut henkilökohtaisesti kun muutin paikkakunnalta toiselle. Kyseessä ei kyllä ole mt-sairaus.
Mutta jossain vaiheessa kyllä kokeillaan selviääkö ihminen ilman henkilökohtaista avustajaa vai ei. Jos ei kokeltaisi vaan aina annettaisin avustajan kulkea mukana paikasta toiseen, niin ei avustettava itse kokeilisi omia kykyjä koskaan.
Koska itselläni on ollut henk.kohtainen avustaja vuosia,ei säännöllinen vaan silloin tällöin kun sairauteni pahenevat, voin sanoa, että sellainen avustaja on kaikkein paras joka yrittää mahdollisimman paljon tukea auvstettavaa elämää ilman apua.
maanvaiva kirjoitti 15.7.2016 10:7
Niinhän se systeemi toimiikin. Itse olen tuon kokenut henkilökohtaisesti kun muutin paikkakunnalta toiselle. Kyseessä ei kyllä ole mt-sairaus.
Mutta jossain vaiheessa kyllä kokeillaan selviääkö ihminen ilman henkilökohtaista avustajaa vai ei. Jos ei kokeltaisi vaan aina annettaisin avustajan kulkea mukana paikasta toiseen, niin ei avustettava itse kokeilisi omia kykyjä koskaan.Koska itselläni on ollut henk.kohtainen avustaja vuosia,ei säännöllinen vaan silloin tällöin kun sairauteni pahenevat, voin sanoa, että sellainen avustaja on kaikkein paras joka yrittää mahdollisimman paljon tukea auvstettavaa elämää ilman apua.
Minua sitten jurppii eron teko siinä onko vika apua tarvitsevassa missä, päässä vai jossain raajassa tai sydämessä(on yleistys). Tasavertaisuus ei kyllä toteudu, on olemassa karsinat. Vaikka aina on kyse ihmisten avun tarpeista. Ei sillä pitäisi olla merkitystä mistä apua lähtee hakemaan, tunturien tuolta puolen vai Hgin ruuhkien keskeltä. Kaikille pitäisi olla yhtäläinen oikeus samalla lailla apuun. Siellä missä sairaalassa toiminnot on tasapainossa, voi olettaa olevan enemmän inhimillisyyttä ihmisten kohtaamisessa ja auttamisessa. Mutta onko? - jossain päin varmasti onkin. Lähtökohtaisesti hoitoalalle hakeutuneet ihmiset ovat halunneet auttaa apua tarvitsevia.
Olen käsittänyt että hoitoalalla, on sitten kyse mt- tai muuhun sairauteen liittyvät asiat, on aina tavoitteena auttaa ihmistä siihen suuntaan, että hän ymmärtää oman toimimisen olevan paranemisen a ja o. Kuka aina haluaisi jonkun tekevän hänen puolestaan kaiken?
Sehän on kuin luovuttaisi elämänsä jnkn toisen käsiin. Olen kokenut kun pää on kuin oikosulussa (en tarkoita sähköhoitoa), voimia ei yhtään. Silloin on levosta ollut apu, oikein osuneesta lääkityksestä, ja sen ymmärtämisestä että minun (avustettavan) on jotain tehtävä - sitten kun on levännyt aikansa ja oman elämään on vähitellen tullut voimia ja uudenlaista rohkeutta ja halua elää.
Tuo omien voimien kokeilu on hyvä, jos se alkaa jo avun piiriin päästyttyä eikä niin että apua tarvitseva laitetaa kotiin kävelemään niine tyköineen kun avustuskertoja on tullut tietty määrä täyteen, mitä sosiaalilautakunta missäkin kunnassa apua tarvitsevalle on myöntänyt. Tiedän tietyssä päin asuinseutua puhelimeen vastaavan apua tarvitessa sairaanhoitaja, lääkärit kaukana tavoittamattomissa. Siihenkö tämä maa menee, lääkärit keskitetään ruuhkaisimpaan osaan maata ja muualla maakunnissa sairaanhoitajien varassa on meiidän hyvinvointi?
Tuohon tähdätään, elämään ilman avustajia. Kun alkaa olla voimia, alkaa halutakin toimia itsen parhaaksi.
Päässä sitä kyllä minulla vikaa kuitenkin on vaikkei ehkä olekaa mt-sairaus.
Ja minä saan avun keskelle tuntureita enkä ruuhka Suomeen. Hesassa kyllä lääkärit ovat täyttäneet kaikki paperit jotta saan henk.kohtaiseen apua.
Kuitenkin uskon, että Suomessa saa henk.kohtaista apua, jos siihen on tarve olkoon sairaus mikä tahansa.
Jos ihminen selviää ilman henk.kohtaista apua, ei hän silloin tarvi sitä apua eikä sitä myöskään saa. Multakin lähtee aina heti pois apu, kun näyttää siltä että pärjään yksin vaikka kuinka itsestäni aluksi tuntuu etten kyllä pärjää.