Minulla on lapsesta asti ollut voimakas häpeän tunne. Häpeä taitaakin olla suomalaisessa kulttuurissa keskeinen elementti, vaikkei niin julkinen kuin esimerkiksi Japanissa. Häpeä luo reaktioiden ja tuntemusten noidankehän, josta ei voi päästä pois ilman häpeän tunnistamista. Jo se, että on alun alkaen ollut niin heikko että on antanut periksi häpeälle hävettää. Kaikki reaktiot, mitä häpeä on synnyttänyt, hävettävät.
En halua lähteä ulos ja koiraakin ulkoiluttaessani valitsen reittejä joilla ei kävele muita ihmisiä. Hävettää näyttää naamaansa ulkona. Hävettää ettei näytä naamaansa ulkona. Hävettää puhua ihmisille, kun en osaa reagoida oikein ja olla normaali. Tuntuu paremmalta antaa toisten ihmisten elää rauhassa kuin mennä tuottamaan myötähäpeää heidän keskuuteensa, omasta murskaavasta häpeäntunteesta puhumattakaan. Holtittomuus hävettää, samoin kuin apaattisuus. Mikään ei mene oikein.
Häpeä on ainakin minulle ikuinen kumppani. Oletko havainnut samaa omalla kohdallasi? Onko häpeä syy vai seuraus, vai kenties molempia?
Lisää aiheesta:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00079