Moi!
Vuodesta 2002 alkaen olen sairastanut sos.fobiaa/paniikkikohtauksia, aloitin cipralex 20mg ja olo kyllä helpotti ja sain itseni liikkeelle ihmisten ilmoille. Pitkään aikaan ei ollut mitään isompaa ongelmaa sairauden takia, mutta nyt on taas alkanut oireilemaan pahasti, liekkö stressi, työttömyys, rahahuolet tehneet tehtävänsä ja nyt en millään haluaisi lähteä minnekään, varsinkaan mihinkään tapaamisiin yms. sosiaalisiin tilanteihin. Olo on kamala kun joutuu taas miettimään kaikkea. Sain Alprox 0,25mg lääkäriltä. Olen sitä kokeillut, mutta en tiedä onko nyt siitä mitään apua kun tulee se väsymys ja se taas tekee vastareaktiona sen paniikin, että nyt ne huomaa että olen jtn ottanut…. Kauheaa!!! Sitten olen huomannut, että muutaman tunnin kuluttua Alproxin ottamisesta alkaa päätä särkeä.
Tekisi mieli mennä juttelemaan myös tuosta Cipralexista, auttaisiko jos kokeilisi jotain toista.
Mikä voisi olla oikea lääke ”tarvittaessa” otettavaksi? Muu kuin tuollainen mikä väsyttää?
Monesti olen miettinyt miksi minulle on tämä tullut ja en ole syytä keksinyt mikä sai paniikkihäiriön syntymään/sos.fobian jonka jälkeen automaattisesti alan pelätä tilanteita ja välttämään niitä, mutta mieleeni tuli ykskaks, että lapsena saatoin nukkumaanmennessä alkaa miettimään kuolemaa ja mietin sitä mielessäni niin kauan aina että nousin sängystä hengästyneenä ja hoin, en halua kuolla!!! Hatarat muistot lapsuudesta. Eli kärsinkö jo silloin??? Ja tämä kuoleman ajatteleminen johtunee siitä, että isäni kuoli kun olin pieni. Onko kaikki alkanut siitä ja että 2002 koulussa ollessani luokan edessä esseetä pitämässä sain paniikkikohtauksen ”ensimmäistä” kertaa ja sen jälkeen elämä ei ollut enää normaalia. Nyt pelkään erilaisia sos.tilanteita ja haluaisin tiedustella mikä lääke olisi hyvä jonka voisi ottaa ennen ko. tilannetta?
Kiitos paljon jo etukäteen jos joku haluaisi kommentoida/kertoa omasta kokemuksesta!
Koetetaan nauttia elämästä vaikka se vaikealta välillä tuntuu… ☹️
Mitään erityistä lääkettä en osaa suositella, kannattaa varmaan lääkärinkin kanssa asiaa miettiä. Tuon `ongelmasi`syntyperä saattaa olla hyvinkin tuolta kaukaa lapsuudesta, uskomattoman vahvoina vanhat jutut voivat piileskellä alitajunnassa. Lääkityksen lisäksi voisi olla paikallaan myös keskustelu ammattilaisen kanssa, ellet ole sitä jo aiemmin tehnyt. Mahdollisimman hyvää syksyä anyway.
Zau!
Ihan turhaan noita lääkkeitä mietit, kohta voit heittää ne menemään. Nimittäin:
1. Haluat ELÄÄ!
2. Olet jo alkanut itse työstämään asioitasi.
Ei muuta kuin nyt hommaat jonkun kaverin, olkoon sitten ihan ammattilainen tai vaikka joku ystäväkin, jonka kanssa voisit käydä asioitasi läpi niin hyvä tulee. Asioista kun ottaa selvää ja niitä käy lävitse niin elämä helpottuu kummasti.
En ole mikään asiantuntija mutta esim. paniikkikohtaus on vaan ominaisuus joka meihin on rakentunut joskus luolamieskaudella, kun piti juosta leijonia karkuun. Ilman paniikkia me oltais kuoltu sukupuuttoon. Ihan sisäänrakennettu ominaisuus vaan, joka nousee pintaan kun pelotkin nousee. Ja lapsuudesta juontuu paljon pelkotiloja joita kannetaan mukana ihan turhaan, esim pimeänpelko ja miksei kuolemanpelkokin. Eikun työstämään nuo pelkotilat niin voit heittää lääkkeet mäjelle ja alkaa nauttimaan elämästä!
Kiitos tekstistäsi. On vaikeaa olla liikenteessä ja koittaa pitää paniikkia hallinnassa. Vuosien varrella olen huomannut ettei cipralex auta tähän vaikka mielialaa auttaakin. Lyricasta on ollut apua. Vaikeinta on löytää ihminen kenelle voin puhua olostani ja menneisyydestäni. Myös minun isä on kuollut ollessani lapsi ja nukkuminen, lepoon ja turvaan meno siis tavallaan on ollut aina vaikeaa. Vieläkin aikuisena huomaan kuinka kroppani ei meinaa rentoutua lepoon esim niska jäykkänä. Enkä nyt tarkoita mitään rasittavasta päivästä tulevaa vaan ihan sisäistä olemustani.
Ärsyttää sellainen sanonta että päästä irti, rentoudu, anna olla vaan. Huhhuh kun ihmiset ymmärtäisivät vain.
Ymmärryksen saaminen tuntuisi hyvältä. Että joku ystävä sanoisi että sinulla on vaikeaa ja on hienoa että jaksat sen kanssa joka päivä.
Minustakin tuntuu että rauhoittavan lääkkeen otto näkyy ulospäin, samoin luulen silloin kun olen paniikissa että sekin näkyy.
Monesti olen miettinyt että paniikin kanssa olis helpompi elää jos se ei olisi niin kivulias kokemus. Mieluummin vaikka pissaisin housuun...