Haluan olla onnellinen.
Olen 22-vuotias nainen, joka kärsii kovista ahdistuskohtauksista. Minulla on suuri kynnys mennä lääkäriin, koen että minua pidetään tyhmänä enkä saa tuntea niitä tunteita, joita tunnen. Muutaman kerran olen ylittänyt itseni ja köpötellyt itkien lääkärin tuolille, ainut hoito mitä olen koskaan saanut, on että lääkitystä paniikkihäiriööni on nostettu. Okei, kaksi kertaa saanut lähetteen psykologille, joille olen soittanut ja varannut ajan puolivuotta myöhemmin lähetteen saamisesta. En kuitenkaan lopulta, kumpanakaan kertana, ole psykologin luokse mennyt.
Välillä ahdistus on kasvanut niin isoksi etten ole osannut huolehtia raha-asioista tai ylipäätään mistään elämässäni. Nyt on ulosotossa useita tuhansia euroja, joita lyhennän palkastani noin 400 eurolla kuussa. Käteen ei jää oikein mitään. Pitäisi hakea sossulta rahaa. Pitäisi ja pitäisi. Aina vaan pitäisi.
Unohtelen asioita, jotka minun pitäisi päivän aikana tehdä. Usein hävitän listan, minkä vuoksi saan paniikkikohtauksen, koska en löydä listaa enkä muista mitä piti tehdä seuraavaksi. Pitäisi soitella kavereille ja pitää sosiaalisia suhteita yllä. En jaksa. Haluaisin, mutta en jaksa. Kukaan ei enää soita minulle. Ja vaikka soittaisi en vastaa, en tiedä miksi. Ahdistaa puhua kuulumisista iloisena puhelimessa.
Syön ahdistukseen. Enää en oksenna, kuten tein seitsemän vuoden ajan aina yläasteen kahdeksannesta luokasta lähtien. Yritän syödä tasapainoisesti ja säännöllisesti, mutta kun ahdistus iskee, menen tavallaan johonkin horrostilaan ja vaan vedän sitä ruokaa tai sipsiä tai ihan mitä vaan. Urheilu ja juoksulenkit ovat aina auttaneet oloani, mutta tällä hetkellä en voi juosta jalkavamman takia. Saan harrastaa ainoastaan pilatesta ja joogaa, joita rakastan, mutta joihin minulla ei ole varaa.
Nukun paljon. Hereilläoloajasta olen noin tunnin viiva kaksi virkeä. Näen outoja unia, herätessäni en tiedä mikä on ollut unta ja mikä totta. Muutaman kerran olen saanut unen aikana paniikkikohtauksen.
Vertaan itseäni jatkuvasti kaikkiin muihin, olen aina läskimpi, huonompi, rumempi. Luin muiden tekstejä ennen kuin aloin itse kirjoittamaan. Ajattelin: ”onko minulla oikeutta kirjottaa tänne? En ole yrittänyt itsemurhaa, vaikkakin ajatellut sitä, minulla ei ole niin suuria lääkityksiä kuin muilla, minulla ei ole tapahtunut tarpeeksi isoja pahoja asioita.” En tiedä miksi tunnen huono oloa, miksi minua ahdistaa ja miksi en vaan jaksa.
Olen paljon paremmassa kunnossa kuin muutama vuosi sitten, mutta en vielä terve. Haluan olla terve. En tiedä enää miten hakea apua tai keneltä. En kehtaa kävellä terveyskeskukseen, kun käyn siellä vähän väliä valittamassa mistä pikkuvaivasta milloinkin. Haluan elämässä eteenpäin, mutta tuntuu että se ei ole mahdollista ja aika vain menee hukkaan.
Kiitos että sain jakaa tämän verran kanssanne. En pidä noista hymiöistä, mutta nyt laittaisin tähän sellaisen hieman hämmästyneen oloisesti hymyilevän hymiön.
Kauniita syksypäiviä kaikille! 🙂🌻
Hei!
Ahdistus ja paniikkikohtaukset eivät tule tyyliin; hupsistaheijaa!laitellaanpa tuolle tuosta vaan pikkanen kohtaus ja vähän rinnanpuristusta, niin on elämässä sitten jotakin extraa.
Joo, ei.
Kyllä ne tulee ihan syystä. Ja että, kyllä sulla on ihan syytä hakea apua, kirjoittaa tänne tai ihan mitä vaan, mikä auttaa sinua voimaan paremmin.
Terveyskeskukset on tarkoitettu siihen, että ihminen saisi helposti apua itselleen, käsitän.
Sinulla on täysi oikeus hakea sieltäkin apua. Tuskin sinä, tai moni muukaan ihan huvikseen viittii painiskella huonoissa oloissa. Mieluiten sitä leijuisi ilossa ja tekisi kaikkea mukavaa elämässä, eikö niin.
Käsitin, ettei sinulla ole puheyhteyttä keneenkään ammatti-ihmiseen? Terapeutti, sairaanhoitaja...? Eikö siitä kannattaisi lähteä liikenteeseen? Jos sinulla on sellainen olo, ettet tiedä, mistä huono olo johtuu...niin, menisin itse ainakin puhumaan jonnekin.
Huonot olot voivat johtua tietysti pelkästään kehon kemioistakin, mutta kannattaahan selvitellä, että pääsee paremmille oloille.
Hyvää oloa toivon elämääsi.
Jos tuntuu ahdistavalle mennä psykologin puheille, niin miten sairaanhoitaja terveyskeskuksessa? Olisiko kynnys pienempi?
Ja vielä sanon, että jokaisen tunteet on omat ja niille pitää olla lupa. Lupaa elää läpi ja tuntea, muuten ei tosiaan ole hyvä olla.
Toivon, että löydät ihmisen, johon voit luottaa ja jonka seurassa tunnet turvallisuutta kertoa asioistasi, jos sille tuntuu.
Ja jos itse ei tiedä, miten omista asioista aloittaisi puhumaan, se ei haittaa. Kyllä se toinen ihminen aloittaa ja siitä se lähtee. Kannustan! 🙂
Hei! Kiitos samoin! Tottakai sinulla on oikeus kirjoittaa tänne kuten jokaisella, oli vaiva mikä tahansa ja saahan tänne terveetkin kirjoittaa. Voin kuvitella ahdistuksesi määrän, itseänikin välillä on ahdistanut aivan hirveästi, mutta siihen olen saanut avun Lyricasta ja Ketipinorista. Kannattaa kysyä niitä psykiatrilta. Kyllä sun kannattaa ehdottomasti hakeutua psykiatrille ja pyytää lääkitystä, ja olisi myös hyvä aloittaa säännölliset käynnit psykologilla tai omahoitajalla. Mulla on keskivaikea masennus,kroonistunut, ollut jo n. 14 vuotta, syön kuutta eri lääkettä + 2 verenpainelääkettä + vesicare. Sulla on siinä mielessä asiat vielä kohtalaisen hyvin, että pystyt käymään töissä. Itse olen kuntouttavassa työtoiminnassa kahtena päivänä viikossa 4 h per pvä. Käyn askartelu- ja kirjoittajapajalla, paitsi nyt varmaan vaihdetaan paikkaa, kun ahdistuin noissa aika pahasti 😞 Mä käyn säännöllisesti omahoitajalla, n. 2-3 vkon välein ja kyllä se keskustelu aina auttaa hieman ja usein omahoitajalta saa hyviä käytännön vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä helpottaakseen omaa oloaan. Nyt vaan rohkeesti hakeudut psykiatrille, pidän sulle peukkuja 🙂👍 Voimia ja mukavaa vknloppua 🌻🙂🌻