Haluan eroon lääkkeistä
Kirjoitan, sillä kaipaan kohtalotoverien mielipidettä ja kokemuksia.
Kärsin pitkittyneestä keskivaikeasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Olen syönyt masennuslääkkeitä vuodesta 2007. En alun perinkään halunnut lääkkeitä, mutta lopulta annoin periksi, sillä en löytänyt muitakaan keinoja helpottamaan ahdistusta.
Olen 24-vuotias, muuten terve nainen, jolla on kaikki asiat hyvin. Vuosien varrella olen kuitenkin huomannut etten pääse eroon lääkkeistä ja pahasta olostani. Syön escitalopramia 15mg/päivä, sekä tarvittaessa propralia ja opamoxia.
Masennus on helpottanut lääkkeiden aloittamisen jälkeen, mutta paniikkihäiriö tuntuu vain syvenevän ja tämän takia propralin annostusta nostetaan jatkuvasti. En saa riittävää apua 20 mg/päivä, mutta 40mg annoksesta tulee huono olo.
Monta kertaa olen täysin kyllästynyt tähän kissahiiri leikkiin. Kun olo on ollut hyvä, olen jättänyt lääkkeet pois ja päättänyt selvitä ilman. Eivät ne mitään paranna, enkä halua syödä lääkkeitä lopun ikäni.
Masennus oireet kuitenkin aina palaavat entistä voimakkaampina lääkkeiden lopettamisen jälkeen. Lisäksi tulevat vahvat fyysiset oireet, väsymys, päänsärky, huimaus, pahoinvointi, hikoilu ja sydämen tykytys. Välillä tuntuu, että ongelmia on lääkkeiden aloittamisen jälkeen tullut vain lisää.
Nyt olen aloittamassa vuoden mittaista psykoterapiajaksoa, jonka toivon auttavan irti lääkityksestä. En kuitenkaan tiedä tulisiko minun jatkaa lääkitystä terapian ajan vai sinnitellä ilman.
Olen ollut nyt 6 viikkoa ilman lääkkeitä ja pärjään joten kuten. Terapian on tarkoitus alkaa syyskuussa. Saanko terapiasta kaiken irti ilman lääkkeitä? Ja toisaalta, mikäli aloitan jälleen lääkityksen, mikä on mahdollisuuteni pärjätä ilman niitä terapian jälkeen?
Olen vainoharhainen ja pelkään lääkkeiden sivuvaikutuksia sekä sitä mitä pitkäaikainen mielialalääkkeiden käyttö tekee psyykkeelle. Toisaalta jatkuva ahdistuneisuus ja masennuksen syveneminen pelottavat.
Onko täällä ketään kohtalotovereita? Onko joku päässyt irti lääkkeistä? Mitä kokemuksia kognitiivisesta psykiterapiasta? 😯🗯️
Hei
Minulla on sama lääke mutta 10mg. Sama juttu minulla että en alunperin halunnut lääkkeitä. Joka kerta kun sanoin että haluan lopettaa he vain lisäsivät annostusta. En ollut masentunut. Ja jos joku ahdisti niin se että turhaan söi lääkkeitä. Nyt lopetin ne itsekseni enkä kertonut mitään että lopetin. Laihduin samantien 5kg. Sen huomasin että lääkkeille tuli riippuvaiseksi.
Minäkään en syönyt lääkkeitä vaikka määrättiin, en uskaltanut, kun pelkäsin niiden seurauksia, en halua sellaiseksi mitä ympärilläni näin jotka söivät lääkkeitä. Ensin salaa olin syömättä ja sitten tunnustin lääkärille,lääkäri oli vihainen ja sanoi että omalla vastuulla olen syömättä. Niinpä tietenkin olin. Sain psykoterapian melko heti kun todettiin masennus ja jotain muutakin, olin myös itsemurha-altis. Kävin terapiaa monta vuotta, siinä käsiteltiin lapsuuteni ja aikuisuudenkin kipeät asiat joista traumoja oli tullut. Raitistuin ensin sitten menin terapiaan ja terpeutti kyllä sanoikin että on hyvä etten syö lääkkeitä enkä juo, oli niin kova että sanoi, jos juon niin terapia loppuu, koska siitä ei ole mitään hyötyä.
Siitä kaikesta on jo yli kaksikymmentä vuotta ja voin kertoa etten ole varma kumpi oli parempi, etten syönyt lääkkeitä ja kipuilin suotta kauheitten olojen kanssa ja jouduin eläkkeelle kun en kyennyt enää töihin, vai olisinko voinut jatkaa töissä jos olisin syönyt lääkkeitä. Jompikumpi, ei sitä voi tietää, eikä kukaan uskalla edes sanoa kelleen että jätä lääkkeet tai syö lääkkeitä, jokaisen on vain itse uskallettava tehdä ratkaisu.
Mutta ilman lääkkeitäkin paranee, jos säilyy hengissä, sillä olotilat on aika musertavia kun aletaan käymään läpi kaikkea sitä kakkaa mitä menneisyydessä on. Itkin melkein joka kerta illan kun olin terapiassa päivällä. Toisaalta minulle sanottiin että tunkio haisee mitä enemmän sitä kaivaa, läheiset eivät yhtään tykänneet että kävin menneisyyttä läpi.
En tiedä. Ehkä tänään lopettaisin juomisen, kävisin AA:ssa ja en terapiassa, en ainakaan niin syyttelisi vanhempiani kuin silloin tapahtui. Tai onhan niitä terapia malleja muitakin kuin tuo että kaikki syy on aina vanhemiissa, lapsuudessa tms.
Tulipa pitkä kirje, mutta jotenkin helpotti sanoa, että kannattaa miettiä minkä terapian valitsee, mitkä lääkkeet yms. kaikki ei ole hyväksi, vaikka hyvää yrittävätkin.