Olen niin väsynyt tähän. Hetken jo luulin pystyväni elämään normaalia elämää. Nyt 23v ja 8 vuotta ollut ahdistusta ja paniikkia ja se tietysti sitten vielä masentaa.
Nyt keväällä kaikki paheni. Päivittäin vain itken, saan kohtauksia, minulla on paha olo, huimaa, oksettaa, silmissä näköhäiriöitä, kipuja.. En enään jaksa, mutten tiedä mitä tekisin. Minulla on kunnon hoito suhteet, terapeutti vain on lomalla ja niin kai lääkärikin,en ole varma mutta aikaa hälle ei saanut kun soitin, vain soitto ajan, jossa hän käski lisätä lääkitystä (sertralin 50mg + 25mg )
Käyn kuntoutuspolilla, mutta sieltäkin omahoitaja jäi lomalle.
En enään vain jaksa. Nää fyysiset oireet on pahimpia.
Oikein rauhallista ja ihanaa joulua teille kaikille ☺️❤️
Hei taas kaikki.. vuosi ei ole lähtenyt mitenkään hyvin käyntiin.. valmistuin koulusta ja olen koittanut etsiä omaa paikkaani, sitä löytämättä. tietämättömyys ahdistaa. olen nyt tehnyt siivous työtä muutaman tunnin viikossa, mutta se ei oikeen tunnu kannattavalta tai hyvältä. Olen mukana eräässä hankeessa (vapaaehtoista), mutta siitäkin tullut vain pahaa mieltä. Ressiä on keväällä riittänyt, puhumattakaan ahdistuksesta vatsatauti ajasta. Pelkään kuollakseni tautia, oksentamista ja pahaa oloa.
Koin yhden pahimmista peloistani erään sunnuntai päivänä kirkossa.. se paikka, jonne olen voinut mennä rauhoittumaan. siellä alkoi eräs poika yhtäkkiä oksentamaan lattialle. sain kamalan kohtauksen. kukaan ei kyllä siellä tajunnut, pystyin rauhallisesti poistumaan tilasta, mutta sitten koti matkalla ja kotona, tärisin vain. Tästä on jo muutama viikko, mutta en ole unohtanut tapahtumaa ja se kaivaa vieläkin mieltä. en uskalla enään mennä kirkkoon.
Kävin myös aikuisrippi koulun tässä keväällä, senkin vuoksi tuo kirkko tuli tärkeämmäksi, mutta nyt jotenkin tuntuu kuin se olisi kääntänyt selän.
En tiedä miten selviän tulevasta kesästä ja ahdistuksesta taas. pakko oli purkaa.. kiitos.
Hei Byllerö - törmäsin tuohon sinun viimeisimpään kirjoitukseesi, ja halusin vain kommentoida sitä ja antaa vertaistukea. Itsekin pelkään pahoinvointia ja oksentamista, jopa fobian mitoissa asti. Eniten varmaankin siksi, että pelkään tämän huteran psyyken "romahtamista", jos alan voida tosi huonosti. Että jospa tämä muutenkin niin ahdistunut pääkoppa ei jotenkin kestäisi vielä sitäkin.
Yleisesti ottaen - valvoin viime yönä ja mietin, että mitä järkeä minun on täällä yrittää väkisin vääntää eteenpäin. Tajusin, että pelkään elämää niin paljon enemmän kuin kuolemaa. Jatkuvat terveyskrempat, ahdistukset, jotka palaavat kaikesta terapiasta, työstä ja vaivannäöstä huolimatta, ja entistä pahempina... Äh. On aika veemäistä jaksaa eteenpäin vain velvollisuudentunnosta läheisiä kohtaan. En vain VOI tehdä heille sitä, että tappaisin itseni. Siinä olisi liikaa kannettavaa ihmisille, jotka ovat tehneet niin paljon eteeni. Mutta miten jaksan elää pelkästään ollakseni olemassa muita varten!? 😭
Miksihän aikaisemmat viestit näkyvät vucynä ja toiset byllerönä? no kuitenkin, sama ihminen.. on todella sekaisin nyt. Te ketkä viime kesän viestejä luitte, ymmrrätte että huonossa jamassa olin. tää kesä ollu parempi, mut ei silti hurrata. MUTTA. sain juuri tietää että olen raskaana. koko elämä sekaisin. erosin kesän alussa, kesä heila ollut tossa.joka siis on isä. mikään ei ole nyt selvää. enkä tiedä kestäisinkö raskautta, synnytystä, lasta.. en osaa edes kirjoittaa asiasta enempää..
Olen päättänyt keskeyttää raskauden. Viikon ollut tietoinen asiasta ja olen nyt jo niin stressaantunut ja ahdistunut, etten näe muuta vaihtoehtoa. ei minusta ole siihen vielä. vaikka se kuinka pahalta tuntuu. mutta pelkään myös sitä fyysistä kipua mitä abortista tulee.. miks ihminen joutuu kestämään kipua ja miksei ihmistä ole luotu kestämään kipua=??
Hei byllerö, ent. Vucy!
Sulla on nyt tosi vaikea tilanne, ja sen tähden kehotankin sinua juttelemaan jonkun ammattiauttajan kanssa, esim. papin kanssa. Sun täytyy saada keskustellenkin, ei vain kirjoitellen, selvittää tätä tilannettasi. Mutta viestittele meille, miten jaksat ja olet selviytynyt eteenpäin. Haluamme tukea sinua, jos siihen pystymme.
...kivulla ja tuskalla...sanotaan isossa kirjassa.
En tiedä miksi ja miksi se kipu ja tuska on naisilla.
Näinhän se on.. pahoinvointia jatkunut viikon ja tuntuu että kuolen jo siihen. olen niin herkkä ihminen etten kestä mitään. sitä kautta taas tunnen itseni huonoksi ihmiseksi.. äiti kävi kylässä ja sai miettimään taas.. äiti tukee, päätin sitten mitenpäin vain, mutta onhan hänellä jo mummi toiveita.. mutta onko musta siihen? mistä sen tietä? entä jos tajuan viikolla 20 etten pysty??
Hei,
Oletko miettinyt lapsen antamista adoptioon? Tämä tuli mieleeni, kun kävin itse juuri luovuttamassa munasoluja. Tunnen monia lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia, jotka pitävät jo noita minun hassuja solujani taivaan lahjana. Voisit antaa jollekin näistä pareista heidän elämänsä ylivoimaisesti suurimman lahjan ja samalla lapsellesi kodin, jossa häntä on todella odotettu ja toivottu.
Tämä on tietysti vain yksi vaihtoehto eikä välttämättä sovi kaikille. Anteeksi jos tein väärin mainitessani asiasta!
Hei, keskeytin raskauden, siinä hormoni vaiheessa se tuntui järkevältä, en olisi pystyny siihen. nyt tietysti vähän mietityttää teinkö oikein, mutta pakko luottaa siihen että näin on hyvä.. ahdistus on kasvanut muutenkin, raskauden myötä sekä yleisen stressin, parin viikon päästä muutto yksin, pois exän luota yhteisestä omistus asunnosta. ikää vasta 24 niin jotenkkin tuntuu kamalalta. yksinäisyys pelottaa ja ahdistaa.