Heipä hei, Vucy!
Tuntui todella kivalta, kun sinä kysyit minun tarinani perään. Kyselihän siitä aikaisemmin tosin myös Animi, mutta en ole aikaisemmin rohjennut kertoa tarinaani. Seuraavassa siis jotakin:
Minä olen keski-ikäinen nainen ja olen kotoisin maalta. Isäni kuoli, kun olin 8-vuotias (melkein 9-vuotias), ja äitini halvaantui muutamaa vuotta myöhemmin. Näiden tapahtumien väliin mahtui myös muutto maalta kaupunkiin.
Kun äitini halvaantui, olin 12-vuotias. Löysin äitini puolikuolleena lattialta ja olin ihan shokissa tapahtuneen vuoksi. Muistan ajatelleeni tuolloin, että nyt minulla ei ole enää äitiäkään... Koin, että olin menettänyt tuohon päivään mennessä isäni, lapsuuskotini ja äitini. Äitini ei kuitenkaan kuollut vielä tuolloin, mikä oli hyvän Jumalan vastaus, kun huusin Häneltä apua. Koin kuitenkin, etten voinut enää taakoittaa äitiäni omilla murheillani, koska hän oli sairastunut vakavasti. Tämä oli minun lapsenajatukseni, ei siis äitini viesti minulle.
Äitini kuoli vuosikymmeniä myöhemmin (2008) hoitovirheiden ja valelääkärin toimien seurauksena. Kun valelääkäritapaus tuli julkisuuteen viime marraskuussa, minä meinasin seota. Oli todella järkyttävää lukea, että äitiäni viimeiset viikot hoitanut lääkäri olikin valelääkäri, siis rikollisin perustein toiminut "lääkäri". Se oli ihan kamalaa, enkä minä ole siitä vieläkään täysin toipunut.
Se että olen tällä hetkellä jollain lailla täysijärkinen (??), johtuu siitä, että olen saanut käydä vuosia psykoterapiassa, ja psykoterapeuttini on ottanut vastaan kaikenlaiset purkaukseni ja mielenilmaukseni mitä ikinä olenkaan kantanut sisälläni. Lisäksi olen keskustellut lukuisia kertoja papin kanssa, mikä on tuonut toisenlaista ulottuvuutta asioihin.
Olen sairastellut aika paljon. Ensimmäisen kerran olin leikkauspöydällä 4-vuotiaana, kun minulla todettiin aivokasvain. Tämän jälkeen en sitten olekaan nähnyt terveitä päiviä... 2000-luvun alkupuolella minulta leikattiin aivoverisuonen aneurysma, ja taas pääkallo avattiin... Mutta hyvä Jumala on kulkenut kanssani kaiken tämän mielettömyyden keskellä.
Masennuksesta ja alakulosta olen kärsinyt varmaan jollain lailla koko ikäni, mutta sitä alettiin hoitaa tuloksellisesti vasta 2000-luvun alussa.
Tällä hetkellä en ole työelämässä, mutta tilanteen mukaan olen tehnyt toimistoalan sijaisuuksia terveydenhuollon laitoksissa. Minulla on kaksi ammattia, mutta viime vuodet olen työskennellyt vain toimistoalan tehtävissä.
Raamatussa Psalmien kirjassa on kohta, johon haluan päättää tämän juttuni. Siinä puhutaan Jumalalle ja puretaan Hänelle tuntoja. Vaikka otsikossa lukeekin "Vanhuksen rukous", sitä voi rukoilla ja lukea muutkin: "Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat. Kohota minut takaisin kunniaan ja lohduta minua jälleen..." (Psalmi 71:20-21, uusi käännös)
Toivotan edellä kerrotusta huolimatta ja kaiken sen kokeneena aurinkoista kesäpäivää kaikille!
Vaeltaja-ihmettelijä