Hajoan

Hajoan

Käyttäjä tuppu00 aloittanut aikaan 02.04.2014 klo 19:27 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä tuppu00 kirjoittanut 02.04.2014 klo 19:27

Tuli tehtyä väärä uravalinta. Ottaa päähän ihan törkeästi. Syyllistän itseäni joka päivä ja uusi työ on järettömän rankkaa provikkapalkkaista hommaa. Luulin, että menestyisin aivan järkyttävästi kovalla työnteolla ja olen koko kevään tehnyt hommia kuin pieni eläin. Yhtä tyhjän kanssa. Oon meinannut törmätä autolla, koska olen nykyään niin holtiton. Kerran ajattelin että taidanpa hypätä tuosta sillalta alas kun otti niin aivoon. En nyt sentään sellaista mene tekemään, mutta en tiedä miten tulevaisuudesta selviän. Ärsyttää perheeni puolesta. Koko ajan miettii vaan seuraavaa työpäivää ja meidän ammatissa ei voi olla huonolla tuulella. Sitten ei ole kenellekään, kenen kanssa puhua. Välillä tulee sellainen ahdistus, että mietin, että en ihmettele yhtään, vaikka ihmiset käyttää huumeita ja viinaa.

Turpaan tuli ja suuret haaveet haihtui. Sitten ei saa oman alan töitä yhtään mistään. Argh!🤕

Käyttäjä tuppu00 kirjoittanut 04.04.2014 klo 22:21

onko täällä ketään 😐

Käyttäjä arka kirjoittanut 06.04.2014 klo 05:18

Hei Tuppu000!
En tiedä mitä sanoisin , haluaisin kuitenkin lohduttaa sinua. Kyllä asiat varmaan ajan mittaan järjestyvät. Jos olet tyytmätön työhösi yritä löytää jotain muuta. Itse olen kai jäämäsä sairauseläkkeelle. Vaikeaa sekin on. Rukoilen puolestasi että olosi helpottuisi. Kirjoittele lisää kuulumisiasi tänne niin saamme tietää miten sinulla menee.

Käyttäjä Jussipa kirjoittanut 06.04.2014 klo 11:05

Haluan kannustaa ja edes ripauksen saada ajattelemaan, että tuonki virheen voi vielä elämässä korvata. En halua muutoin verrata, mutta olen nelisen vuotta paininut hyvin samanlaisen ongelman kanssa ja siihen on liittynyt myös ajoittaista alkoholin käyttöä ihan haitaksi asti. Jopa niin, että se on aika ajoin alkanut vaikuttamaan työn tekemiseen.

Nyt on sikäli valoa putken päässä, että kun vain jaksaisi ottaa asioista kiinni ja tehdä riittävän isoja päätöksiä, niin toivoa olisi. Sitä vain on joskus niin hemmetin vaikea nähdä, siksi ymmärrän tilannettasi oikein hyvin. Mulla on tässä vielä avioerokin ollut käsittelyssä.

Mutta toivon parasta ja niitä pieniä ilon kipinöitä, jotka voivat yllättävästi alkaa muuttumaan isommiksi ja kantamaan. Kannustan myös hakeutumaan ammattilaisten pakeille apua hakemaan. Sieltä olen saanut ainakin itse apua. Olempa lääkkeitäkin käyttänyt ahdistukseen eikä niitäkään pidä pelätä. Niillä saa hetkellistä helpotusta, kunhan ei ota pitkäksi tavaksi.

Käyttäjä tuppu00 kirjoittanut 02.05.2014 klo 06:57

Kiitos. Tänään ajattelin irtisanoa itseni. Kolmas kerta vuoden sisällä. On ollut kyllä tosi vaikea pala. Sain perustöitä kilpailevasta firmasta. Palkka tippui vain 50%. Toivottavasti tässä pärjätään taloudellisesti. Mutta samaan aikaan huomasin, että stressi alkoi melko paljon laskea ja tulin heti sairaaksi tai oikeastaan olen ollut sairaana koko puoli vuotta.

Tässä olen paljon pohtinut sitä, että miksi sitä yleensä stressaa mistään. Miksi jotkut toiset on viilipyttyjä? Uskomatonta.

Sitä pitäisi olla tyytyväinen, mutta ylpeyteeni napsahti kipeästi, kun palasin uralla 10 vuotta taaksepäin. Olin jo saanut paljon, mutta nyt on olo kun kesätyöntekijällä, joka on töissä ensinmäistä kertaa.

Kai sitä voisi olla tyytyväinenkin. On vaan niin perusnega ja ihmettelen, että miten peruspositiivinen on tämmöiseksi muuttunut. Kiitos kirjoittajille! 🌻🙂🌻

Käyttäjä tuppu00 kirjoittanut 18.02.2016 klo 19:54

SELVIÄMISKEINOT MASENNUKSESTA:

Tervehdys, kuka sitten lienetkin. Irtisanomisen jälkeen tein työtä, jota puoleksi vihasin ja tein sitä lähinnä siitä syystä, että tiesin pääseväni jossain vaiheessa taas eteenpäin, jos vain tein homman kunnolla. No tein tätä hommaa sitten vuoden verran ja onnistuin siinä, kohtuu helpossa hommassa.

Pääsin sitten pykälää eteenpäin, en tosin lähellekään vielä vanhaa ammattia, mutta kuitenkin sellaiseen tilanteeseen, jossa tulot ja menot on plus miinus nolla. Eli selvitään.

Mun selviämiskeinot masennuksesta, kokeilin ihan kaikenlaista. Tässä parhaat.

1) PUNTTISALI - Ei voi keskittyä sekä isoihin painoihin, että murheisiin. Muuten tulee painot naamalle. Stressihormonit lähtee väkisinkin pois kehosta. Tein isoilla painoilla treeniä kaksi kuukautta ja tämän jälkeen olo helpottui huomattavasti

2) ÄLÄ VÄLITÄ - En viitsinyt panostaa esim. siihen maksoinko laskut ajallaan. Maksoin ne joka tapauksessa, mutta en ajallaan. En välittänyt enää pikku yksityiskohdista.

3) JUMALAN RAKKAUDEN KOKEMINEN - Kaveri maksoi mulle "Isän sydän" viikonlopun. Ihan uskomaton tapahtuma. Koin siellä aivan järettömän VOIMAVAIKUTUKSEN heikkouteeni. Tämä oli lyhyt väliaikainen apu, mutta auttoi myös eteenpäin. Tätä on vaikea selittää, nää vaan on olemassa. Ensin itkin tunnin ja sitten nauroin kaksi tuntia. Enkä edelleen ole tullut hulluksi.

Mutta suosittelen voimaharjoittelua masennuksen hoitoon. Uskon, että auttaa aika paljon.

Lopuksi voin sanoa, että näillä sielun ongelmien kanssa ei ole leikkimistä. Nämä pitää ottaa todella vakavasti ja näitä asioita pitää tarkkailla todella tarkalla otteella - ettei enää tule vastaavaa tilannetta. Mutta tässä kerroin hyvin rehellisesti minun kokemuksistani ja minun elämäntilanteestani ja minun voitoistani.

Voin sanoa samalla, että olen kyyneliin asti kiitollinen näistä ratkaisevista viesteistä erittäin vaikeiden aikojen kohdalla. Haluaisin halata teitä kaikkia jotka olette olleet tukemassa minua elämäni pimeimpinä hetkinä. 😍

Käyttäjä Sintukka kirjoittanut 19.02.2016 klo 11:03

Moi Tuppu00

tosi kiva, että kävit kertomassa tilanteestasi. On tärkeää meille muille kertoa myös siitä, miten vaikeista tilanteista ja masennuksesta selviää.
Muuten olen kanssasi ihan samaa mieltä: treenaaminen auttaa, siis todella helpottaa.
Samoin sitkeys ja kärsivällisyys, joista myös kerrot.
Olen iloinen kuullessani, että pärjäät nyt. Ja siinä olet oikeassa, että mielen vaikeudet pitää ottaa vakavasti.
Valoa kevääseesi.

Käyttäjä tuppu00 kirjoittanut 20.09.2016 klo 19:32

Kiitos kovasti Sintukka.

Välillä tulee sellainen peikko päähän, että mitähän tästä kaikesta tulee. Mutta täytyy yrittää jatkaa noiden edellisten kohtien kanssa työstämistä. Olen erittäin otettu siitä, että vastasit viestiini. Kiitos.

Tuppu00😍