Fyysiset ja psyykkiset kivut.
Avaan uuden aiheen jolla tiedustelen kumpi on pahempaa fyysinen vai psyykkinen kipu jos niitä voi verrata?
Usein edellä mainitut kivut kulkevat käsikädessä joka vie elämästä mattoa jalkojen alta, ainakin minulla.
Minulla ainakin psyykkiset kivut nykyään on pahempia. Jossain vaiheessa oli fyysiset.
Kamalaa ahdistusta joka päivä. En aivan ymmärrä mistä se johtuu. Välillä käy ihan siinä äärirajoilla että kuinka kestää. Mutta sitten ajattelen että ihmisen elämä on kärsimistä ja se auttaa todella. Ajattelen välillä että kun vain kärsin tarpeeksi, niin kyllä se joskus palkitaan. Vaikka sitten seuraavassa elämässä...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Korjailu
Ahdistus voi olla siedettävämpää jos tietää ainakin suunnan mikä ahdistaa? Jostain se etsintä on aloitettava - mä luulen tietäväni ahdistukseni syyn jonka poistaminen ei tapahdu sormia napsauttamalla.
Ahdistunut ihminen on helpompi kohdata kuin täyttä laukkaa elävä ihminen varsinkin jos itse on ahdistunut.
Masennuksen äärirajoilla eläminen on tuskaista mutta jos kaksi ahdistunutta keskustelee tuskaisesta olostaa se voi helpottaa...
Kun on kärsinyt tarpeeksi niin ehkä se muuttaa jotain katsonta kantojamme elämää kohtaa ja se voi palkita jo tässä elämässä?
Ja mullakin on fyysiset kivut siedettävämpiä kuin psyykkiset.
Voi helpottaa, voi palkita...tää epätietoisuus raastaa myös.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
Toki sekin on jo palkinto että näkee seuraavan päivän, jos edellisenä päivänä on kärsinyt paljon. Kun tulee sellaisia impulsiivisa ajatuksia esim. öisin, että nyt menee hermot ja teen jotain itselleni. Onneksi kuitenkaan en tee.
Tuo kärsimys muuttaa ihmistä ainakin siten että hän saa ehkä jonkin näköistä luonteen lujuutta, jos ei muuta. On tärkeää hallita itseään vaikka olisi ahdistusta. Esim. jos ahdistaa lääkärille meno, niin kuitenkin kun vain hallitsee omat tunteensa ja luottaa itseensä, niin sillä jo pärjää.
Toki se on niin että ahdistuksesta on hyvä puhua. Sillä mikäpä muukaan sitä poistaisi...
"Minäitselle"
Jos saisit kolme toivomusta joilla olisi tarkoitus/yritys parantaa psyykkistä oloasi mitä ne olisivat?
"Kätellä Jumalaa - ei hyväksytä🤗)
- Mielenrauha
- Nautittava olo
- Tyttöystävä
Nämä kaikki tuskin koskaan toteutuu. Aina voi toivoa. Tuntuu vaan että on jo elänyt niin kauan eikä näistä mikään ole täysin toteutunut. Niin kauankohan tässä nyt pitää vielä venailla? Ehkä loppu elämä... 🙂
Minulla tuntuu psyykkiset ja fyysiset kivut kulkevan käsi kädessä. Kun mielen olo pahenee, niin pahenee myös kivut. Kun kroppa antaa periksi, niin antaa myös mieli. Joten sanoisin, että molemmat kivut on yhtä pahoja, erilaisia kyllä, ja niitä voi hoitaa eri tavalla, mutta linkittyy yhteen ja on ihan yhtä voimakkaita.
Se on kyllä totta että kivut linkittyvät. Minullakin välillä rintakipuja kun oikein ahdistaa.
Tuntuu että melkein aina jotain paikkaa vähän kolottaa. Ja sitten kun vielä ikää tulee lisää niin kolotuksetkin lisääntyvät. Ja ahdistus saattaa tehostaa kolotusta.
Ollut tänään jonkin verran fyysisiä kipuja. En viitsi syödä kipu lääkkeitä koska saan niistä hengen ahdistusta.
Auttaakohan se hengitysharjoituskin kipuihin? Jos antaa kivun tuntua, lieveneeköhän se kun uloshengittäessä jotain laukenee?
En ole kokeillut. Nyt kipu ihan siedettävää. En viitsi sen takia paljon lääkkeitä syödä, kun tulee melkein aina jotain haitta vaikutuksia.
Lääkkeet onkin turhakkeita. Lääkäri sanoi niin vuos sitten, kun kerroin että vähemmälle jäänyt nukahtamislääke. "Hyvä että niistä turhakkeista on päästy." Kipulääkkeet vielä vaikuttavat elimistöön (esim.maksaan, varsinkin parasetamoli). (Korona toi kyllä takaisin tuo nukahtamislääkkeen, että ei sen puoleen.)
Voihan ne ollakin. Ei mulla nyt erityisen pahoja henkisiä tai fyysisiä kipuja ole. On vain se kyllästyminen elämään. Tuntuu että sitä elää vain päivästä toiseen väkisin. Sitä hakee jotain nautintoa, vaikka koko ajan on sellainen olo että ei tässä elämässä mikään loppujen lopuksi riitä. Täytyy vain tyytyä tähän. Oli sitten kipuja tai ei. En minä enää tiedä että mitä tässä pitäisi tehdä? Aivan sellainen nuutunut olo. Kun aurinko paistaa on liian kuuma. Ja kun sataa niin liian kylmä. Tässä alkaa oleen sellainen olo että antaa olla. Täytyy nyt vain jotenkin pärjätä maailmassa, vaikka olotilat ovat tällaisia...
Tuo kyllästyminen elämään on aika tunnoton tila?
Joo. Toisaalta elämähän on vain nautintojen hakua. Tai ainakin se minulla on ollut. En keksi elämälle mitään muuta käyttöä kuin nautintojen haku. Mitä muutakaan tämä lopulta on? Ja sitten jos on noita kipuja ja ei pysty enää nauttimaan, niin mitä elämällä tekee? Toki on moraalinen puoli, että on velvollisuus elää. Muttta keksitkö loppujen lopuksi elämälle mitään muuta tarkoitusta kuin nautinnon haku?
Ei nautintojen haku ole kiellettyä jos niillä ei hajota itseä ja muita kanssa kulkijoita.
Jos tää elämä ei kuulu olla pelkkää ahdistusta niin ei se kuulu olla pelkkää nautintoakaan.
Tunteet ja tuntemukset on kai olemassa ihmisessä ohjaamaan häntä elämässä - mutta kun yksi tunne vaikka ahdistus jää päälle sanotaan sitä sairaudeksi.
ihmiselo pitäisi olla iloa, itkua, ahdistusta, toivoa, unelmia, jne. Ei tää voi olla jatkuvaa nautintoa siihenkin turtuu.
Mutta turtuuko ahdistukseen?
Ahdistus tuntuu niin "tuoreelta" joka aamu viimekuukausina - eikä merkkiäkään turtumisesta.