En tiedä turtuuko ahdistukseen, mutta jotenkin siihen tottuu vaikka se joka päivä tuntuukin pahalta. Minua auttaa se tieto että tällaista useiden ihmisten elämä on: taistelua ahdistusta vastaan. Kaikki me joskus ahdistutaan. Toisilla se tuppaa vain jäämään päälle.

Se on kyllä totta että pitää olla sekalaisesti kaikkia tuntemuksia. Sitä vain välillä yrittää olla stoalainen.

Sitä vain haluaisi välillä mässäillä tai rellestää, mutta kaikki sellainen kostautuu. Sen takia sitä on koko ajan sellaisessa tilassa, mistä Jordan Petersonkin on puhunut että toinen jalka kaaoksessa ja toinen järjestyksessä. Eli siinä jin ja jang kuvion keskellä. Mieli välillä laukkaa niin hurjasti että tuntuu siltä että on ihan kaaoksessa, mutta kun antaa sen ajatuksen mennä omia reittejään pois niin taas tulee mielenrauha. Vaikea pesti tämä elämä kyllä on, se on selvää. Mutta kunnialla tätä on elettävä.

Mulle riittäisi kun saisin ahdistuksen siedettäväksi - niin ettei se jyllläisi jatkuvasti päässä.

Välillä eläinten läheisyys riittää - toisinaan kaipaa ihmisen kosketusta...

Meitä ahdistuneita taitaa olla huomattavasti enemmän kuin tällä foorumilla kirjoittelee? Toiset eivät tunnista ahdistusta tai pysty nimeämään sitä - se on jotain epämääräistä pahaa oloa.

En tiedä pitääkö ura, urheilu, raha, valta ihmistä suojassa ahdistukselta?

Veikkaan, ett ei pidä. Ne voi ruokkia sitä ahdistusta, pitää yllä, se on vähän kuin ajattais itseään takaa jos oisi vaikka kettu, häntänsä perässä juoksuttaisi, ahdistus.

Voiko ahdistuksesta olla mitään hyötyä - missään tilanteessa-? hmm jäänpä pohtimaan...

Luulen että voi pitää. Itsellä hieman valoisampi olo tänään, kun olen taas alkanut opiskelemaan.

Ehkä elämän tarkoitus on menestyä. Ja saada jotain aikaiseksi...

👍👍

(Vaikken menestyisikään, saan aikaan asioita, jotka tyydyttää.)

En tiedä onko ahdistuksesta hyötyä. Ei varmaankaan, mutta sen voittamisesta on hyötyä. Sillä tosi asia on että ahdistusta on monilla. En ole itse kyllä varma minkä takia näin on, mutta kuitenkin sitä tuppaa olemaan varmaan useimmilla jollei kaikilla ajoittain. Joillakin se voi jäädä sitten päälle...

HerKaramazov kirjoitti:
Avaan uuden aiheen jolla tiedustelen kumpi on pahempaa fyysinen vai psyykkinen kipu jos niitä voi verrata?
Usein edellä mainitut kivut kulkevat käsikädessä joka vie elämästä mattoa jalkojen alta, ainakin minulla.

Molemmat voi olla pahoja. Riippuu niin kivun laadusta, onko se siedettävää. Välillä ei kipuun auta mikään lääke. Positiivinen ajattelu hiukan helpottaa, jos vaan pystyy edes hetkittäin ajattelemaan positiivisesti.

Kumpaa ahdistus on teillä enemmän - ajatusmaailman ajautumista ahtaisiin tukahduttaviin ajatuksiin - vai kehossa tuntuvaa tukalaakin oloa ajoittain?

Mielikö lamaa liikkumasta?

Ajatus vai tunne?

Minulla ahdistus on kyllä fyysistä ja psyykkistä samaan aikaan. Se on välillä hirveää. Aivan kuin yrittäisi koko ajan vain paeta ahdistuksen kammottavuutta. Mikään lääke siihen ei tunnu auttavan. Tuntuu että sitä tämä elämä on. Ahdistusta ja sen lieventämistä.

keskustelua kirjoitti:
Kumpaa ahdistus on teillä enemmän - ajatusmaailman ajautumista ahtaisiin tukahduttaviin ajatuksiin - vai kehossa tuntuvaa tukalaakin oloa ajoittain?

Mielikö lamaa liikkumasta?

Ajatus vai tunne?

Just sitä että joku ajatus jää päälle. Kai se on yleensä joku ahdistava muisto menneisyydestä tai tulevaisuudessa odottavan tilanteen pelko. (Eli tässä hetkessä läsnäolo poistaisi siis ahdistuksen...)

Läsnäolo = tilanteen kohtaaminen....  Ahdistuslääke askel 1

Ahdistuslääke askel 2 = ?

Ahdistuslääke askel 3 = ?

Mitä nämä sinun mielestä voisivat olla?

Minua ahdistaa välillä kun olen lukenut esim. jotain elämänohje kirjaa. Ja sitten siellä sanotaan jotain ristiriitaisia neuvoja. Ja alan miettiä että mitä neuvoa tässä nyt pitäisi seurata?

Kun on niin monia asioita mitä ne neuvovat. Pitäisi tehdä sitä tai tätä.

Sitten sitä ahdistuu että miten tässä nyt pitäisi olla?