F32.2 pärjäävän ihmisen kulissin takana

F32.2 pärjäävän ihmisen kulissin takana

Käyttäjä Zombie88 aloittanut aikaan 17.10.2012 klo 04:17 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Zombie88 kirjoittanut 17.10.2012 klo 04:17

En pysty pääsemään eroon pärjäävän ihmisen roolin esittämisestä ,mikä entisestään pahentaa masennusta. Moni läheisistäkään ei tiedä kuinka kurja oloni todellisuudessa on. Omissa oloissa, kun ei tarvitse pitää kulisseja pystyssä seinät sitten kaatuu totaalisesti päälle. Minua vaivaa jatkuva syylisyyden tunne ja pelko, että läheisille tapahtuu jotain ja se on minun syytäni.Voimakas ahdistus ja tuskainen olo ajavat miettimään itsemurhaa.Välillä tuntuu valo puuttuvan kokonaan tästä elämästä 😭.

Masennus on ollut kuvioissa jo vuodesta 2004 ja uusiutunut aina aika-ajoin. Tässä pitäisi sitten koittaa sairaslomalla saada elämänhalu takaisin ja itsensä siihen kuntoon, että jaksaa taas ponnistaa itsensä työelämään( joka on kohdallani henkisesti ja fyysisesti kuormittavaa 3-vuorotyötä).

Käyttäjä IisaMari kirjoittanut 17.10.2012 klo 12:26

Kumpi meistä kirjoitti tuon tekstin? Minäkin olen jo kahdeksan vuotta miettinyt, mitä oikein pitäisi tehdä, kun tuntuu että olen vankina omassa elämässäni. Minäkin yritän esittää olevani vahva, ja ystävänikin sanovat, ettei ongelmiani näe ulospäin. Yksin ollessa muurini sortuvat ja olen oma ruma-vihainen-tyytymätön-epätoivoinen-avuton itseni. Pelkään, etten opi koskaan hallitsemaan mieltäni enkä tiedä, kehen luottaa.

Käyttäjä Hukka73 kirjoittanut 18.10.2012 klo 13:43

Tyypillisessä lievässä, kohtalaisessa tai vaikeassa masennustilassa henkilö kärsii mielialan laskusta sekä tarmon ja toimeliaisuuden puutteesta. Kyky nauttia, tuntea mielenkiintoa ja keskittyä on heikentynyt, ja pienikin ponnistus johtaa uupumukseen. Tavallisesti uni on häiriintynyt ja ruokahalu vähentynyt. Itsetunto ja itseluottamus ovat melkein aina laskeneet, ja jopa lievässä masennuksessa esiintyy usein syyllisyyden ja arvottomuuden tunteita. Mieliala ei päivittäin juuri vaihtele, ja se on olosuhteista riippumaton. Mukana saattaa olla ns. somaattisia oireita, joita ovat mielenkiinnon ja mielihyvän menettäminen, herääminen aamuisin monta tuntia tavanomaista aiemmin, masennuksen paheneminen aamuisin, huomattava psykomotorinen hidastuminen, kiihtymys, ruokahalun puute, painon lasku ja seksuaalisen halukkuuden väheneminen. Oireiden määrän ja vaikeuden perusteella masennustila voidaan määrittää lieväksi, kohtalaiseksi tai vaikeaksi.

Käyttäjä Zombie88 kirjoittanut 18.10.2012 klo 16:55

IisaMari helpottavaa kuulla, että muillakin on samankaltainen ongelma eli tietynlainen rooli, jolla pystyy peittämään sairauden/todelliset tunteensa ihmisten ilmoilla. Kulissien ylläpitäminen vie voimat totaalisesti. Monta kertaa olen suunnitellut, että koitan avautua läheiselle ihmisille ongelmistani, mutta itse tilanteessa menen ihan lukkoon. Keskustelu etenee tyyliin näin:"On ollut taas vähän masennusta,mutta eiköhän tämä tästä..."Vähättelen siis ongelmiani ja sitten alan puhua jostain muista puheenaiheista. Kyyneleistä ei ole tietoakaan,kun lukko menee päälle. Ainoastaan omissa oloissani saatan itkeä.

Työelämään paluu pelottaa jo, vaikka tämänhetkinen sairasloma on vasta alussa.

Käyttäjä Alle50 kirjoittanut 19.10.2012 klo 19:37

Olen jälkikäteen ihmetellyt miten pitkään minä (f33.3) jaksoin vetää pärjäävän roolia, vaikka kokemusta on masennusjaksoista yli kymmenen vuoden ajalta. Nyt olisi tarkoitus tältä sairaslomalta tipahtaa jaloilleen ja ensi kertaa tietoisesti ilman mitään roolia/fasadia.

Käyttäjä IisaMari kirjoittanut 20.10.2012 klo 00:28

Ei kannata pelätä työelämää, kun vasta sairasloma on alkamassa. Se on sitten sen ajan murhe, koita nyt levätä.

Sinänsä pystyn kyllä läheisille puhumaan. Mutta aina kun uuteen ihmiseen tutustuu niin tämä sanoo yleensä kerrottuani masentuneesta olosta, että "ei sinusta kyllä näy päällepäin".

Niin, auttaisiko se sitten, että näkyisi. Joskus näkyi aivan suoraan naamastani että olen masentunut (tiedän itsekin, murjotin koko ajan), mutta nykyään yritän olla naama peruslukemilla, ettei minua pidettäisi ärsyttävänä ihmisenä kun tuolla ulkona kävelen.

En kyllä tiedä, mihin tämä kaikki johtaa ja mitä minulle käy. Olen kamalan väsynyt. Koko tämän vuoden tunsin halua pärjätä omillani ja olin ilman terapiaa yhdeksän kuukautta ja lopetin lääkityksenkin elokuun loppuun mennessä. Nyt lokakuun alku on ollut yhtä helvettiä. Tässä sitä taas ollaan? En jaksa tätä.

Tuntuu melkein, että olisi ihanaa päästä jonnekin psykiatriseen sairaalaan lepäämään, mutta sinne pääse käsitykseni mukaan vain, jos on hyppäämässä sillalta alas ja joku ehtii pysäyttää sut ja soittaa ambulanssin. Olen niin pelkuri, etten uskaltaisi mennä sillan kaiteelle ja hypätä. Ei mua siis sairaalaan otettaisi.

Alle50: Kirjoitit F33.3? Meinaatko siis vakavan masennuksen psykoottista jaksoa? Tsemppiä sinulle, toivottavasti viimein koet pärjääväsi omissa nahoissasi ja tiedät kuka olet ja mitä haluat elämältä. Ehkä minäkin tiedän joskus.