Etiikasta ja oikeasta ja väärästä terveydenhuollossa
Uskoni terveydenhuollon etiikkaa, käsitykseni hoitavan tahon moraaliin ja käsitykseen siitä, miten potilasta kohdellaan on murtunut. En enää nää terveydenhuoltoa samanlaisin silmin kuin lapsena, jolloin luottamukseni oli sataprosenttinen. Kun terveydenhuollossa tapahtuu selkeä hoitovirhe, en voi käsittää sitä, että yhteiskunta omalla tavallaan hyväksyy sen. Oma moraalintajuni on ainakin se, että tietyt asiat ovat terveydenhuollon ammattilaisilta ehdoton ei mitä tulee hoitosuhteeseen. Tämä saatetaan myöntää virheen tapahtuessa potilaalle, mutta mihinkään ei nähtävästi kirjata ns hyvin vakavia hoitovirheitä. Se on väärin. Terveydenhuollon ammattilaisia sitoo hoitohuoneessa selkeät säännöt koskien mm. seksuaalisuutta. Erityisesti jos on kyse nuoresta, seksuaali-identiteettiään vasta etsivästä asiakkaasta on järkyttävää, että tällanen tapahtuma ei järkytä enää tämän yhteiskunnan mieltä. Mielestäni yhteiskunta silloin hyväksyy vääryyden, ja se voi romuttaa muidenkin terveydenhuollosta apua tarvitsevien uskon siihen, että uskaltaako esim. syömishäiriöissä enää hakeakaan apua. Tällaisen kelaamista pidetään jauhamisena. Minulle se on tapa sanoa: se on ehdottoman väärin. Minulle terveydenhuolto ei enää ole vain hyvä ja terveydenhuollon ammattilaiset vain hyviä ja eettisesti ajattelevia ihmisiä. Minulle terveydenuollon ammattiliset edustavat oman nuoruuden seksuaali-identitteettiäni vaurioittaneen kokemukseni nykyään vuoksi myös pahuutta, epäeettisyyttä, ja vastuuntunnottomuutta. Eikö tätä muka saisi sanoa ääneen, vai pitäisikö hyväksyä terveydenhuollon väärään suuntaan kehittyminen? Koskaan ei saa lakata taistelemasta mielestäni sitä vastaan, että ihminen pystyy luottamaan siihen, että terveydenhuollossa on myös suhteellisuuden taju säilynyt. Oikean ja väärän tajusta puhumattakaan.
Tarkoitin, että koskaan ei saa lakata taistelemasta en PUOLESTA, että jne.
Kyse on siis siitä, kenen käsiin elämänsä uskaltaa enää antaa. Monet pitävät tällaista lausetta ihanteelisena, mutta omasta mielestäni vain riittävän ihanteellinen ja eettinen ihminen pystyy auttamaan. Auttaminen on mielestäni ihmisen persoonassa parhaimmillaan. Jos sanot: tällaista nyt vain tapahtuu, niin samalla hyväksyt väärän teon. Sellaista ei saisi tapahtua. Nuoren hyvästä maailmasta lähtöisin olevan juuri itsenäistymisvaiheessa olevan ihmisen maailman muuttuessa pahaksi sillä tavoin, että ei enää nää ihmisissä hyvyyttä, eikä vois siksi enää luottaa elämän kantavaan voimaan on mielestäni erittäin vakava asia.
Ihminenhän voi valita missä tahansa asemassa hyvän ja pahan väliltä. Hyvän valinta kannattaa aina ja eettisys ja kyky tajuta mikä on oikein ja mikä on väärin kannattaa aina. Jos terveydenhuoltoa alkaa leimaamaan välinpitämämättömyys ihmiselämästä, ollaan menetetty luottamus jokaisen ihmisen oikeuteen saada hyvää hoitoa. Ammatiksi auttaminen on parhaimmillaan muutakin kuin auttajan tulon lähde. Se voi olla väsyttävää, jos ihmiset eivät ole kiitollisia saamastaan avusta, mutta kyse on asiakkaan reaktioissa usein siitä, että asiakas kokee tulleensa kohdelluksi välinpitämättömästi. Jos sen sijaan asiakasviestintä on ihmisarvoa kunnioittavaa ja asioihin suhtaudutaan riittävän vakavasti, asiakaskin on tyytyväinen. Kyse on siis myös ihmissuhdetaidoista, ja siitä että otetaan vakavasti ennenkuin on liian myöhäistä. Auttaminen on mielestäni kasvamista ihmisenä. Jos kokee ammattiauttajana motivaatiopulaa, ei sitä kannata purkaa asiakkaaseen. Asiakas vaistoaa silloin, että hänestä ei välitetä. Parhaimmillaan ammattiauttamiseen työnä on jokin sisäinen motiivi. Silloin auttajakin jaksaa työssään, koska tietää miksi on valinnut kyseisen ammatin.