Eronnut ja yksinäinen
Jouduin eroamaan pari vuotta sitten pitkästä suhteesta, kun mies jäi kiinni suhteesta toiseen naiseen. Meillä ei ollut lapsia, ja lapsentekoikä alkaa olla ohi.
Alun kriisin jälkeen arki sujuu, kutta olen TODELLA yksinäinen. Mieheni oli paras ystäväni, muut ystävät eivät olleet arjessa läsnä. Paljon on tuttuja, ja voisin kutsua ihmisiä kylään, mutta olen usein niin masentunut ja väsynyt, että en jaksa. Olen aktiivisesti treffipalstoilla, mutta juttu tuntuu tyrehtyvän aina kun vastapuoli näkee kuvani. Olen pyöreä, mutta en mikään rumilus. Tuntuu että en jaksa sielläkään enää pettyä.
Hiljainen koti on tosi hiljainen, nytkään ei ole mitään ohjelmaa ennen maanantaita. Tämä oli pahin painajaiseni suhteessa ollessani. Yksin, ei mitään, ei ketään. Tuntuu, että käpristyn ja menetän itseluottamukseni tätä menoa. Söin masennuslääkkeitä puolisen vuotta, mutta jätin ne pois ja pärjäsin hyvin monta kuukautta.
Yritän puuhastella kotona, keksiä menoja ja soitella kavereille. Mikään ei vain tunnu muuttavan mielialaani. En haluaisi aloittaa taas lääkitystä, mutta yksinäinen talvi pelottaa☹️
Tiedän miltä sinusta tuntuu.. Yksinäisyys on kamalaa kun ei siihe ole tottunut eikä se ole ns. vapaaehtoista. Ystäviä ei halua liikaa rasittaa ja oma-aloitteisuus on "nolla"! Minulla on lapset joka toinen viikko ja ovat isänsä luona olen niin saamaton ja yksinäinen.
Treffipalstat on kamalia mutta niin on baaritkin ystävää etsiä.
Haluaisitko alkaa kirjoitteleman ja jakamaan kokemuksia (tylsiä päiviä 🙂)?
Tiedä vaikka saisimme toisemme tsempattua liikkeelle ja takaisin elämän kelkkaan 🙂
Moi Kaatunut!
Yksinäisyys on raastava ja satuttava juttu, ja on kurjaa että olet pudonnut tilanteeseen, jota tiesit jo etukäteen pelätä. Masentuneisuus kun vielä vaikeuttaa sosiaalista touhua entisestään.
En lähde kehottamaan minkään tekemiseen, koska jos psyyke ei jaksa tai on liian murheellinen, se ei vain onnistu. Mutta siinä hetkessä, kun tuntuu, että ehkä voisikin, ja ehkä jaksaisikin, kannattaa ehkä yrittää jotain ihan uutta, omien piirien ulkopuolista. Toivon kovasti, että tilanteesi lähtee aukeamaan hyvään suuntaan.
(Osan näistä ajatuksista voi lukea, tai niihin suhtautua, se mielessä, että itse olen niin surullinen ja tyytymätön elämääni, että etsin jotain radikaalisti ratkaisevaa. Että pääsisi radikaalisti aloittamaan "alusta" kun kaikki elämässä on vuorotellen kosahtanut. Kaikki on pielessä, ei mitään mihin tarttua. On niin periksiantanut ja surullinen ja epävakaa olo, että jokainen hetki yksin näiden ajatusten kanssa on liikaa. Siinä mielessä yksinäinen, vaikka kavereita näkisikin. Hetkenkin tyhjä, ajattelua vaativa hetki on paniikki. )
Kiitos vastauksistanne!
Viikonloppu meni jotenkuten. Välillä voimaannun, ehkä sisuunnun on oikea sana. Tuntuu että vain unessa voin olla vapaa ahdistavasta olosta. En nyt jaksa kirjoittaa enempää. Halusin kuitenkin tulla kiittämään 🙂
Hei, viikonloppu ja alkuviikko ovat olleet taas vaikeita. Pysyttelen neljän seinän sisällä. Jos lähden ulos, meikkaan ja laitan siistit vaatteet. Jos joku soittaa, juttelen pirteästi. Kukaan ei arvaa, että olen todella huonossa kunnossa. Suunnittelen sulkevani puhelimen illaksi ja olevani vain yksin. Eilen,olin kaksi tuntia liikahtamatta sohvalla, ja kuuntelin jääkaapin hurinaa. Mieli vaelsi jossain rajamailla. Tuntui epätodelliselta. miten kukaan voi olla näin yksin.
Olen miettinyt olemisen tarkoitusta. En näe tietä ylös tästä suosta, enkä usko pitäväni enää työpaikkaani kovin kauan.
siirinen kirjoitti 20.7.2015 15:57
Tiedän miltä sinusta tuntuu.. Yksinäisyys on kamalaa kun ei siihe ole tottunut eikä se ole ns. vapaaehtoista. Ystäviä ei halua liikaa rasittaa ja oma-aloitteisuus on "nolla"! Minulla on lapset joka toinen viikko ja ovat isänsä luona olen niin saamaton ja yksinäinen.
Treffipalstat on kamalia mutta niin on baaritkin ystävää etsiä.
Haluaisitko alkaa kirjoitteleman ja jakamaan kokemuksia (tylsiä päiviä 🙂)?
Tiedä vaikka saisimme toisemme tsempattua liikkeelle ja takaisin elämän kelkkaan 🙂
Hei Siirinen, minä ainakin haluaisin mieluusti alkaa kirjoittelemaan kanssasi, olen myös yksinäinen, vaikka lapseni ovat minulla suurimman osan aikaa. Eronnut ja yksinäinen, olen pahoillani puolestasi, minun eroni tuli myös pettämisen johdosta, ja tunnen itsekin hirveää tuskaa asian takia.. ja näyttää täällä olevien juttujen perusteella olevan surullisen monella sama kohtalo. Tuskin tämä lohduttaa, mutta lapset erotilanteessa vain pahentavat asiaa.Yksinään voisi lähteä vaikka mihin ja aloittaa uuden elämän Itse yritän jaksaa päivän kerrallaan, muuhun ei vielä pysty. 😭
Viime päivät ovat olleet vähän parempia, työ sujuu hyvin, ja olo on päivällä ok. On ollut paljon menoja, jotka kyllä väsyttää, mutta mieli on vähän virkeämpi sitten.
En ikävöi mennyttä parisuhdetta enää, elämä vaan on tyhjää, eikä voimia ole lähteä liikkeelle.
Tänään on taas todella surkea olo. En osaa tehdä mitään. Katsoin äsken ystävien kesäkuvia facebookista ja mulle tuli voimakkaasti tunne, että en ole ollut aikuisiälläni kertaakaan todella onnellinen. Tyytyväinen, iloinen ja hymyilevä kyllä, mutta kertaakaan ei ole sydän pakahtunut onnesta.
Enkä hanki onnellisia muistoja nytkään. Istun kotona ja itken.