Eron jälkeinen elämä pelottaa
Hei kaikki!
Kaipaisin vertaistukea ja ehkä erosta selvinneiden tsemppitarinoita ja lohtua. Olen kesän aikana eronnut 12v kestäneestä ensirakkausavioliitostani. Meillä ei ole lapsia, mutta kissa ja koira on jotka jää minulle. Minulta kuitenkin puuttuu tukiverkko lähes kokonaan. Ei ole sisarusta lukuunottamatta oikein ketään jolle asiasta puhua, mutta ex-puolisolla on kavereita mielin määrin ja hänen kauttaan minullakin oli silloin tällöin kaveriseuraa. En kuitenkaan halua sisartani kuormittaa ja vanhemmille en oikein osaa asiasta puhua.
Olemme muuttaneet aikoinaan yhdessä toiselle paikkakunnalle, lähelle hänen kotiseutuaan mutta 700km päähän omastani. Aikoinaan pienelle kotipaikkakunnalleni jäi suku ja lapsuudenystävät jotka ajan mittaan jäivät elämästäni pois erilaisten elämäntilanteiden yms. takia. Ujona ja luottamuspulaisena minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, saati ystävystyä.
Tilanne on nyt siis se, että eromme on aika lailla lopullinen ja minun täytyy etsiä itselleni asunto. Tältä nykyiseltä paikkakunnalta, jossa minulla ei tosiaan läheisiä ole, koska työni on täällä ja se on ainoa asia mikä tällä hetkellä on rutiiniksi jäävä asia, kaikki muu muuttuu. Erosta selviäminen pelottaaa, koska olen se joka jätettiin sillä puolisoa alkoi kiinnostamaan toisenlainen elämä ja uudet ihmiset. Tuntuu että minulla ei ole mitään ja en tiedä miten tästä eteenpäin. Lemmikit onneksi ovat ja ne pitävät kiinni arjessa ja koira pakottaa ulkoilemaan. Asun tällä hetkellä vielä yhteisessä kodissa saman katon alla, mutta tämä raastaa seurata vierestä kun toinen on jo siirtynyt eteenpäin ja minulle tämä tuli yllätyksenä… yksin selviäminen arjessa ja omin ajatuksien kanssa pelottaa. Sairastan masennusta joka oli pitkään hyvänä mutta nyt pelkään senkin puhkeavan uudestaan.
Kaikki tsempit, oppaat, kokemukset, kirjasuositukset, verkkoryhmät yms ovat tervetulleita!
Hei Mau_mau,
Ymmärrän hyvin pelkosi. Olitte niin pitkään yhdessä että eroaminen vaikuttaa varmasti paljon, sekä arkeen että (ehkä) myös omaan identiteettiin. Kun on lähtenyt kumppanin perässä toiselle paikkakunnalle ja jos siellä ei omia erillisiä verkostoja päässyt muodostumaan, on ihan ymmärrettävää että ns. tyhjän päälle jääminen pelottaa. Olen eronnut joskus vuosia sitten vähän samantyyppisessä tilanteessa, mutta minulla oli paikkakunnalla pari ystävää. Jollakin tavalla ero oli minulle lopulta jopa helpotus, parisuhteessamme oli ollut hankala, kuormittava jakso jo pitkään, ja silloisen kumppanini suhtautuminen joihinkin tapoihini sai minut tuntemaan itseni huonoksi tai kummalliseksi. Jotkin asiat yksin asumisessa tuntuivat vapauttavilta - voi laittaa sellaista ruokaa mistä itse pitää, pukeutua niin kuin haluaa ja katsoa vanhoja elokuvia niin moneen kertaan kuin innostaa ilman kuittailua. Ehkä minulle oli tärkeämpää tajuta, että suhteemme päättyminen ei johtunut minun ominaisuuksistani - se vain oli tullut tiensä päähän. Olisimme ehkä pystyneet pitämään sen hengissä vielä jonkin aikaa, mutta olimme kasvaneet eri suuntiin eikä meiltä löytynyt enää riittävästi yhteistä tahtotilaa asian korjaamiseen.
Kuten totesit, sinulle jäävät lemmikit ja töissäkäynti tuovat varmaan tuttuja elementtejä arkeesi. Uskon, että sillä on jopa paremmat mahdollisuudet alkaa hakeutumaan uomiinsa sitten kun olet päässyt muuttamaan omillesi. Onko sinun ja entisen kumppanisi yhteisessä ystäväpiirissä joitakin, joiden kanssa olet läheisempi ja voisit ajatella jatkavasi yhteydenpitoa myös eron jälkeen? Tai tuntuuko sinusta että jaksaisit ottaa yhteyttä joihinkin kotipaikkakunnalta tuntemiisi ystäviin? Usein pitkänkin ajan jälkeen tulevat yhteydenotot ovat iloisia yllätyksiä. Onko sinulla jotain harrastuksia tai omia tekemisiä, joista saat hyvää mieltä? Sellaisiin voisi olla hyvä uppoutua nyt, ja antaa mielen levätä parisuhde- ja arkihuolista mahdollisuuksien mukaan. Varsinkin, jos tunnistat masentuneisuuden nostavan päätään.
Toivottavasti pystyt viljelemään lempeyttä itseäsi kohtaan, sen perusteella mitä kirjoitat ero tuli sinulle shokkina, joten nyt saat ihan luvan kanssa varata aikaa toipumiselle. Ja sille että tutustut itseesi uudestaan! Mistä juuri sinä pidät, mikä juuri sinulle on tärkeää, millainen ihminen juuri sinä olet 🙂
Kirjoita joskus kuulumisiasi, olisi mukava kuulla miten tilanne lähtee kehittymään.
Hei,
Kokemusta on erosta, siitä on jo tosin kauan (v.2005), erottiin 8 vuoden jälkeen. Itselläni se laukaisi masennusjakson joka oli toinen elämässäni. Halusin itse erota, on ollut vaikein päätös elämässäni vieläkin. Ja vaikeaa oli. Olin kovin yksin kun kaveripiiri muuttui ja erossa menetin mieheni joka oli hyvä ystävä myös. Lapsia ei meillä ollut.
Mutta, tapasin aika pian eron jälkeen nykyisen mieheni ja olemme olleet yhdessä 13 vuotta. Kolme masennusjaksoani ja yhtä lasta rikkaampana 😉
En muuta osaa neuvoa kuin että katso eteenpäin. Ero on suuri kriisi elämässä ja sen kuuluukin tuntua. Älä pelkää masennusta etukäteen, tulee jos tulee. Paljon tsemppiä 🙂🌻
Kiitos ihanista tsempeistänne . Täällä vielä ollaan, suhteellisen järjissään mutta eroasiaa edelleen paljon prosessoiden. Asiaa ei tosiaan helpota että en ole vieläkään löytänyt sopivaa asuntoa minulle ja lemmikeilleni. Sen sijaan joudun katsomaan vierestä kun toinen on niin eri tasolla tässä prosessissa ja on taantunut taas parisuhdetta edeltävään nuoren miehen aikaan. Eli siis lämmittelee uudelleen välejä ikisinkkukavereihin sekä tietty tähän uuteen ihastukseen, jonka uskon olleen viimeinen niitti tälle eropäätökselle. Arvostan toki sitä, että hän on ollut rehellinen ja halusi erota ennen kuin mitään varsinaisesti on tapahtunut, vaikka koenkin että minua on henkisesti petetty.
Itse yritän tosiaan miettiä, että mikä minut tekee onnelliseksi ja mitkä ovat niitä omia haaveitani ja arjen iloja. Näin jälkiviisaana huomaa, että on ehkä kadottanut itsensä tässä parisuhdesymbioosissa ja elänyt enemmän toisen arkea ja miellyttää toista. Tunnistan myös tuon, että viime vuosina erityisesti on ihmetystä aiheuttaneet minun erityispiirteeni ja tapani. Ehkä tämä oli jo lopun alkua, hänen irtautumista minusta. No nyt saa olla niin outo kuin huvittaa! Toivon vain että pääsisin pian pois, vaikka toinen puoli minusta kokeekin turvattomuutta ja pelkoa uuteen hyppäämisessä ja täällä on edelleen tuttua ja turvallista, vaikka sitä parisuhde-elämää ei enää olekaan.
Olen lukenut niin paljon erokirjallisuutta ja erotarinoita, että tuntuu niiden kohta tulevan korvista ulos. Ja olen analysoinut kaikkea tässä viimeisen kuukauden aikana niin paljon, että alkaa riittää. Ehkä tämä on ensimmäinen askel tilanteen hyväksymisessä ja prosessin etetemisessä! 🙂👍
Hei,
Voimia sinulle 🙂
Kyllä erosta selviää, mutta siitä toipumiseen voi mennä pitkä aika.
Oletko miettinyt että voisit ehkä palata lapsuuden maisemiisi? Se voisi ehkä olla hyvä idea. Tai sitten voisit aloittaa jonkin uuden harrastuksen missä voisit tutustua uusiin ihmisiin.
Asioilla on tapana järjestyä. Älä ole huolissasi.