Eron jälkeen.

Eron jälkeen.

Käyttäjä hermionni aloittanut aikaan 17.06.2018 klo 13:35 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä hermionni kirjoittanut 17.06.2018 klo 13:35

Heippa!

Olen uusi tällä foorumilla, vaikka olen usein käynyt lukemassa kirjoituksia täältä. Nyt kuitenkin halusin luoda oman tunnuksen, sillä minulla on kova tarve päästä kirjoittamaan ajatuksiani ulos. Toki myös kannustavat sanat ja mahdollinen vertaistuki on aina tarpeen!

Olen siis pian 30 täyttävä nuori nainen. Erosin juuri pitkästä parisuhteesta ja olen muuttanut omilleni. Ero saatiin sovittua hyvin ja päätös oli yhteinen: suhteemme oli ollut kurjassa jamassa jo vuosia. Olen asettumassa uuteen kotiini hyvää vauhtia ja tunnen oloni vapaaksi. Samaan aikaan tunnen kuitenkin haikeutta ja surua. Pitkä suhde oli ehkä omalaatuinen, mutta kuitenkin rakas ja tärkeä.

Suurin pelkoni on varmaan aika klassinen: mitä jos ero oli virhe? Mitä jos vuosien jälkeen huomaamme, että meidän pitäisi olla yhdessä? Sikäli moinen tilanne vaikuttaa melko epätodennäköiseltä, sillä olen jo pitkään tuntenut, etten ole ollut täysillä onnellinen hänen kanssaan. Jo alusta asti tunsin epävarmuutta. Nyt kuitenkin kun ero on tapahtunut, muistan hyviä hetkiä ja toivon, että hän olisi vierelläni. Melko tavanomainen reaktio, eikö?

Minkälaisia kokemuksia ja selviytymistarinoita teillä on eroista? Kauanko kesti, että elämä voitti jälleen?