Eriarvoisuus ei saisi olla ystävyyden esteenä, mutta joissakin tapauksissa niin on. Itse myös yh-äitinä pienessä kodissa asuvana, olen huomannut sen että tämä "paremmissa piireissä" oleva ystäväni ei käy meillä kylässä. Tai oikeastaan kun jäin yh-ksi niin kaikki ystävät katosivat. En tiedä pelkäävätkö he tartuntaa yh-ksi vai leskeksi tulemista?!

Olen kovin surullinen tästä, mutta samalla miettinyt että he eivät ole sitten ystävyyteni arvoisia.

Voisinpa väittää että niin sinun kuin muissakin tapauksissa vertailua tulee molemmin puolin. Kyllä minä myönnän että vertailen usein niin että ymmärtävätköhän he kuinka hyvin heillä on asiat, on oma koti, työ, kaksi maksajaa jne.

Mutta toisaalta kuka sanoo yh, keikkatyöläinen, olisi onnellinen..

En kyllä tiedä osasinko sanoa mitään oikein ☹️

Ennakkoasenteita sain itsekin kohdata joidenkin sukulaisten osalta ja oikeestaan tuntui, että heitä oikein ärsytti kun olin lapsestani niin onnellinen ja muutenkin pärjäämme ihan ok. Ystävyydestä vielä sen verran, että kyllä se vaan on helpompaa sellaisten ihmisten välillä joilla elämä on edes jotenkin samanlaista. JOs olisin todella arvostanut ja pitänyt ystävääni tärkeänä itselleni en olisi ehkä katkaissu välejä vain elämäntilanteen takia. Meitä ehkä yhdisti myös se, että saimme lapset lähekkäin ja niistä keskusteltiin, mutta ei meillä muuta yhteistä enää ollut. Ystäväni on muutenkin unohtanut minut niinä vuosina kun juuri uuden miehen on tavannut, eli ajattelin myös ettei hän niin hyvä ystävä läpi vuosien ole edes ollut. Paljolti hänen onnensa perustuu myös perintöön isovanhemmaltaan. En ylensäkään arvosta näitä perinnöillä eläjiä.

Ihmeellistä kerrassaan, että joku ihminen ei olisi arvostuksen arvoine, jos on saanut perinnön. Aivan normaali ihminen sitä kuitenkin voi olla.
Miltä se kuullostaa jos minä sanoisin etten sinua arvosta, koska et ole saanut perintöä?
Pitäisikö ihmisen kieltäytyä perinnöstään?
Niin, minä olen perinnön saanut ja siksi minulla oli varaa esmes puoli vuotta elää mökissä ilman töitä tai mitään yhteiskunnalta saatuja avustuksia. Jos ei olisi ollut perintöä, olisin mie kuitenkin elänyt mökissä mutta olisin saanut työttömyystukea.

Mitä taas tulee siihen ettei voisi olla köyhemmän ihmisen ystävä, niin sekin kyllä tuntuu vaan kateellisen ihmisen asialta. Eikä rikas tarvitse sitä köyhää ystäväkseen. Tarviiko edes köyhä tuollaista ystävää?
Minun poikaystäväni on köyhistä oloista perinnältään mutta emme koskaan kinastele rahasta.
Sujuvasti hän asuu mun perintötalossani ja maksaa niitä maksuja mihin palkka riittää.

Luulin, ettei näillä sivustoilla ruveta kirjoittajia haukkumaan, olin kai väärässä. Kateelliseksi on helppo leimata kuka tahansa, kannattaa muistaa, että kateellinen yleensä toivoo pahaa myös toiselle. Itse en toivo mitään pahaa ystävälleni, en vaan koe, että minulla on mitään annettavaa tähän ystävyyten ja sama pätee toisinpäin. Ystävyys voi onnistua tälläisessakin tapauksessa jos ei kumpikaan rupea tuntemaan huonommuutta.

Hei Lianna!

Kun luin tätä ketjua, voisin kans yhtyä tuohon, ku sanoit että jos ystävyyteen ei ole mitään annettavaa se ei myöskään toimi. Joskus itsellekin on käynyt niin, että ystävät ovat karisseet, noh ehkä sen takia kun sairastan somaattisia sairauksia ja kun ne ovat kuulleet siitä, niin ovat vaan häipyneet.
Mielestäni ystävyys on kahden kauppa, jossa molemmat pitää ystävyyttä yllä.

Minunkin mielestä eriarvoinen asema kaataa ystävyyden. En tiedä miksi se menee niin, ois hauska tietää. Jotenkin vaan ei kaikki kohtaa, ehkä se on erilainen maailma kun on paljon rahaa ja rahallahan saa. Ei kaikilla ole mahdollista ostaa kaikkea hienoa ja heti kun joku hajoaa. Ehkä nykypäivänä ihmiset vertaa toisiaan ja sitä mitä toisella on ja minkälainen on elämänhistoria.
Elämäntavat on vähätuloisilla ja hyvätuoloisilla niin erilaiset joka jotenkin luo muurin heidän väliin. Minusta se myös osin on ihmisestä kiinni pysyykö ystävyys kasassa eriarvoisuudesta huolimatta. Aito ystävyys ei kuitenkaan katso minun mielestäni tulorajoja.
Ehkä ihmiset on pinnallisempia kuin ennen.
Itse olen sieltä pienituloisesta päästä ja kyllä kaventaa kukkaroa. Ei voi mennä ostamaan uusia silmälaseja tai aurinkolaseja kun joitain hienoja mainostetaan. On mentävä silloin kun vanhoilla ei enää näe ja silloinkin valittava maksuksi osamaksu.

Hyvää kesää sinulle, nautitaan auringosta🌻🙂🌻

🙂🌻Niinpä,minulla ei ystäviä oikeastaan ole,sairauteni vuoksi "ystäväni"liukenivat vuosikymmen sitten,lähinnä uteliaisuuttaan tulivat katsomaan ja utelemaan ja juttuja liikui.Yksi mielestäni mukava nainen oli ystävänäni ja oli melkein pakko lopettaa se ,jauhoin asiaa pitkät tovit,mutta huomasin olevani juuri tälläinen johon oli kiva verrata itseään,asun vuokralla ja yksin.Ikävä oli todeta,mielummin olen yksin kuin kiinnostuksen kohteena muista syistä ystävyydestä.

Heippa
Niin harmi kun ystävyytesi on loppunut kun tuossa olisi ollut aineksia vaikka
loppuelämän ystävyyteen.
Mutta elämä ei aina mene niinkuin on ajatellut ja aina löytyy uusia ystäviä ja
kannattaa nauttia siitäkin ajasta kun on ollut ystävyys sillä sekin on varmasti
antanut paljon.
Muista että hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet.
Kaunista kesää sinulle.

Hei Marina3, minustakin tuntuu usein, että jotkut kaverini tykkäävät verrata omaa parempaa tilannettaan minun huonoon tilanteeseeni. Joskus tämä painaa mieltäni niin paljon, että tuntuu vaikealta uskoa ihmisiin. Minulla on kuitenkin muutama sellainen läheinen ihminen, joiden koen jättävän vertailut tekemättä. Minulta on kuitenkin kysytty jokusen kerran sitä, että uskonko todella että niin useat ihmiset ovat sellaisia vertailevia ja ilkeitä. Olen kyllä ajatellut että minunkin arvioinneissa on ollut vikaa, toivotaan että näin on meidän molempien kohdalla!

Lianna: Olen kokenut usein, että muilla kavereilllani ja tutuillani on ollut helpompaa sen takia että heidän ei ole tarvinnut ansaita leipäänsä aina itse opiskeluaikana ja kesälomia varten. Ja sitten vanhempiensa rahoilla eläessään jotkut ovat vielä ihmetelleet, että miten on mahdollista että joillakin on aina niin vähän rahaa.. Ehkäpä meidänlaisten taistelevien ihmisten tulisi arvostaa itseämme kuitenkin kunnolla, juuri siitä syystä että vaikeuksista huolimatta yritämme ja ahkeroimme parhaamme mukaan. Saattaa myös olla, että sinä olet jonain päivänä sellaisessa tilanteessa, että asut lastesi ja uuden miehesi kanssa omakotitalossa ja sinulla on sellainen ystävä, jolla tilanne taas on vaikeampi. Tällöin sinä joka olet käynyt samankaltaisen tien voit ymmärtää hänen tilannettaan ja olla tukena hänelle sillä tavoin kuin voit. Voit tehdä näin omalta osaltasi maailmasta paremman paikan. Onko sinulla muuten sellaisia ihmisiä lähipiirissäsi, jotka olisivat samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä? Saatko siis vertaistukea?

Onko teillä tulorajat, joita ystävänne eivät saa ylittää? Loppuuko ystävyys, jos ystävän vanhemmat kuolevat ja ystävä saa perinnön ja maksaa siitä hurjat verot? Miksi toinen ei saisi tienata hyvin, sitähän tekin kai haluatte? PIdättäydyttekö hyvistä tuloista, jos niitä tarjotaan? Minä olen porukan pienituloisin, mutta ei ole tullut mieleen sen takia katkaista välejä kehenkään eivätkä rikkaammatkaan ole minuun välejä katkaisseet.

Oikeestaan en enää kestänyt katsoa ystäväni hyvää onnea kaikessa. Kutsuinkin häntä joskus hannu hanheksi. Perintö jonka hän tod. näk. sai tuli siis hänen mummoltaan ei omilta vanhemmilta. Kyseinen mummo lähetti aina isot summat rahaa kaverilleni jo opiskeluaikoina. Itse en ole ikinä saanu jäätelö rahaa isompaa summaa mummoilta. Kaikki on vaan niin hyvin onnistunut hänellä, työtäkin sai kun kävi vaan kysymässä kotinsa lähellä olevasta paikasta. Kyllä voisin ehkä olla rikkaankin ystävä jos hän olisi vuosien ajan jo ollut hyvä ystävä, koettu paljon asioita yhdessä, ei kehuskele hienolla elämällään ja ennenkaikkea pitää ystävyyttä yllä myös sillon kun on parisuhteessa!

Olen itsekin tätä miettinyt juuri siltä kantilta, että elämäntavat ovat niin erilaiset jos on vähän tai paljon rahaa. Kyllä se vaikuttaa jo ihan siihenkin, minne on varaa mennä tapaamaan toista. Ja sitten on tämä nykyinen trendi lähiruokaan ja laatutavaraan. Kun rikkaampi osapuoli näistä asioista saarnaa, saa köyhä hävetä kun käy Prismasta hankkimassa halpoja elintarvikkeita ja muut tarpeet sen mukaan mihin on varaa. Toiset reissaa kaukana ulkomailla monta kertaa vuodessa ja harrastaa kalliita lajeja. Toiset on onnellisia jos pääsee viikoksi jonnekin lomalle ja käy kävelemässä lähimaastoissa. Toki paljon on asenteesta kiinni kai kummallakin osapuolella.

Tuntuu myös siltä, että "lika barn leka bäst" (samanlaiset viihtyy keskenään). Kun olin tarjouskupongilla kerran syömässä hienommassa ravintolassa, tunsin itseni aivan outolinnuksi. En kuulunut joukkoon oikein millään tapaa. Sukulaisten luona päivällisellä oli aivan erilainen tunnelma. Vaikka ruoka ei ollut lähellekään niin hienoa, viihdyin paremmin. Rikkaampien kavereittenkin kanssa tausta vaikuttaa. Duunarien lapsilla on erilainen maailmankuva vielä varallisuuden kartuttuakin kuin lähtökohtaisesti varakkaiden kulttuurikotien kasvateilla. Kuka vielä väittää, ettei Suomi olisi luokkayhteiskunta?

Ja sitten on tämä nykyinen trendi lähiruokaan ja laatutavaraan. Kun rikkaampi osapuoli näistä asioista saarnaa, saa köyhä hävetä kun käy Prismasta hankkimassa halpoja elintarvikkeita ja muut tarpeet sen mukaan mihin on varaa.

Miksi pitäisi hävetä ostoksiaan? Se on ihan itsestä kiinni, häpeääkö. Itsehän sitä useimmiten asettaa ajatuksissaan tuon rikkaamman yläpuolelleen. Häpeämällä tunnustaa toisen olevan oikeassa ja itsensä olevan väärässä. Ihan turhaan.
Jos tuntee itsensä outolinnuksi jossain, se ei tarkoita, että olisi huonomopi tai toiset pitäisivät huonompana. Pään sisällä se huonommuudentunne vain on.
Kulttuurikodit eivät ole aina varakkaita, eikä sivistynyt ihminen arvosta toisia varakkuuden perusteella. Tämän keskustelun perusteella vaikuttaa vähän siltä, että nimenomaan köyhät ovat pahansuopia. Tätä ei tietenkään voi yleistää tämän keskustelun ulkopuolelle.
Kannattaa muistaa, että Suomessa on progressiivinen verotus. On monenlaista tulonsiirtoa rikkaammilta köyhemmille. Siitä huolimatta tietysti monet ovat pahassa pulassa. Olisiko kuitenkaan parempi, jos ei olisi rikkaita maksamassa kovempia verojaan? Monen varakkuus on ahkeruudella ja taidoilla hankittua. Olisko hyvä, jos kukaan ei yrittäisi mitään eikä opiskelisi mitään? Ja vanhempien raaadannan tuloksen siirtäminen lapsille perinnöksikö pitäisi kieltää - vaikka he maksavat hurjat verot?

Voi hitsi, minä käyn Prismassa lähes aina. En ole tiennyt, että se on varattuna köyhille.
Käytän kyllä luomutuotteita lähitiloilta, koska vaihdan niitä usein omiin porotuotteisiin.
Minusta näyttää, kun katson Prismassa ihmisten ostoksia, että köyhillä on varaa ostaa laatikoittain kaljaa ja pusseittain sipsejä. Mutta sitten raha ei riitä siihen kunnon ruokaan.

Minä perinnön saajana voisin olla kateellinen köyhille jotka saavat yhteiskunnalta avustuksia tekemättä mitään työtä niiden eteen. Tukija pidetään aivan itsestään selvyyksinä. Mutta menepä jollekin sossun elätille sanomaan, että sua en arvosta, niin johan siitä tulisi sanomista oikein olan takaa.

Lianna kirjoitti 31.5.2011 17:48

Ystävälläni on hieno iso talo, aviomies, ulkomaanmatkat ja vaki työ. Oma tilanteeni tällä hetkellä: yksinhuoltaja, pikku kaksio ja keikka työt. Ystävyytemme alkoi sillon kun olimme kumpikin sinkkuja ja opiskelijoita. Onko kahden niin erillaisen ihmisen mahd. olla ystäviä, pakostakin heikommassa asemassa oleva vertaa itseään toiseen? välillä tunne on ollukin se, että ystävä kokee varmasti elämänsä niin mahtavaksi aina sen jälkeen kun minun kans on yhteyksissä. Yksinhuoltajan arki voi olla niin kovin erillaista kun kahden vanhemman perheen, itse pitää huolehtia kaikesta auton huolllosta alkaen. Kaverini ei aja edes autoa vaik kortti on. Toisaalta tulee myös tunne, että joskus ystäväni oikein ihmetteli kuinka voin pärjätä näinkin hyvin. Eli ystävyyteni päättyi vasta äsken, minun piti se päättää. Olen tuntenut itseni nyt vapaaksi jatkuvasta vertailusta mutta toisaalta mieltä painaa se kuinka kateellisena ihmisenä hän minua nyt pitää. En enää vaan jaksanut. Kyllä varmasti kateuden pistoksen myös tunsin.

Joo, mulle kanssa kävi vähän samoin. Eli tutustuin extempore ihmiseen, mutta pidemmällä aikavälillä huomasin, että arvot olivat erilaiset. Huomasin itsestäni, että omat asiat täytyy olla jotenkin edes kunnossa ja oma kateuden tuntu kanssa, ennen ennenkuin voi ´rikkaan kanssa´ olla kaveri. Mä jotenkin symppaan tota sun ratkaisua suojella itseä vertailulta toiseen suhteessa, jossa toinen on taloudellisesti varakkaampi.

Omasta kokemuksesta, niin tuntui siltä, että ei oikein osannut kankaanvalintoihin kotisisustuksessa tai valituksiin kosmeettisista asioista kuten käykö värisävyt yhteen, niin oikein osannu sanoa. Voi olla, että itellä oli ajatukset kiinni muissa asioissa eikä oman mielihyvän kanssa ollut juuri kehumista.

Se ei ole niin yksi yhteen, että sellaiset eriarvoisuuden asiat ja tunteet olisi sovitettavissa. Ite on ainakin joutunut tekee aika paljon työtä elämässä sen eteen, ettei olisi paha mieli ja ainakin silloin tällöin saisi puhua siitä eriarvoisuuden tunteesta ja että se vielä otettais vakavasti tai ainakin tosissaan. Olen tavannut vuoden aikana niukasti toimeentulevia ihmisiä ja se on vahvistanut tunnettani siitä, että olen ihan kyllin hyvä ihminen tällä niukalla elämälläni.

Olin lomareissulla, johon varani just riittivät, muttei riittänyt enää siellä perillä kaikkeen "hauskaan" mihin toiset meni. Kun jäin pois niistä sain haukut niskaan ja olin kuulemma porukan ilon pilaaja kun en lähtenyt jokaiselle retkelle mukaan. Mutten suuttunut heille, kun tajusin etteivät he ymmärrä, että elämästä voi nauttia ja iloita ilman että siitä pitää maksaa rahaa. Ja että hyvä että on näitä jotka maksavat ja on rahaa millä maksaa, sehän työllistää niitä jotka niitä palveluja antavat. Tämä oli matkailussa tapahtuva eri-arvoisuus.
On ollut rikkaitakin ihmisiä ystävinä, mutta ystävyys perustui muihin, lähinnä hengellisiin asioihin.