Onko täällä muita joiden diagnoosi on muuttunut matkan varrella?
tai sitä ei ole ollenkaan? Koetko – oletko kokenut helpotusta – vai leimaantumista, jos olet saanut jonkun diagnoosin? Onko yleistä, että on useampia diagnooseja rinnakkain?
Minulla on ollut se käsitys, että jos sellaisen(dg) saa, se helpottaa tilansa ymmärtämistä ja on koko elämän ajan kestävää; mikä nyt kuitenkin omalla kohdalla on toisin.
Mä koen diagnoosit tärkeiksi. Ilman diagnooseja olen vain rykelmä inhottavia, elämää suuresti haittaavia oireita, suurta epätietoisuutta ja pahemman pelkoa. Mun diagnoosit on vuosien varrella vähän vaihdelleet ja uusia hypännyt kyytiin. Olennaisinta on mulle, että diagnoosi on selkeä ja selittävä. Että kun kuulen diagnoosin, voin huoahtaa ja todeta että aha, no sehän selittikin asian. Lisäksi itsekin terv huoltoalan ammattilaisena kun tiedän paljon kaikesta, haluan saada vielä entistä parempia selontekoja diagnosoivilta lääkäreiltäni... Se ei aina kaikkia miellytä, koska kaikki lääkärit ja hoitajat eivät halua/jaksa/osaa selittää kaikkea juurta jaksain. 😉 Sori kollegat, en yritä olla hankala potilas, koen vain, et mulla on oikeus tietää kaikki itseäni koskevat yksityiskohdat...