Ensimmäistä kertaa lääkitys

Ensimmäistä kertaa lääkitys

Käyttäjä TimoS aloittanut aikaan 24.12.2020 klo 16:36 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä TimoS kirjoittanut 24.12.2020 klo 16:36

Olen kärsinyt jo vuosia ahdistuksesta, näköalattomuudesta ja masennuksesta. En saa mitään aikaiseksi, pienetkin asiat ja niiden hoito tuntuvat ylivoimaisilta.

Olen vihdoin varannut ajan lääkärille, mutta pääsen sinne vasta parin viikon kuluttua. Etukäteen oli kuitenkin puhetta lääkityksestä.

Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia niistä. Mitä kannattaisi ehdottomasti välttää jne. Ymmärrän että nämä ovat yksilöllisiä, mutta on käsittääkseni lääkkeitä joista monella on huonoja kokemuksia.

Pelottaa ne mahdolliset sivuvaikutukset jne., Googlella kun niitä katselin niin ihan kauhistuin. Eniten pelottavat:

  • Osa niistä kuulemma voi vaikuttaa jopa sydämeen / muihin elimiin.
  • Osa voi tehdä seksuaalista haluttomuutta / kyvyttömyyttä. Sitä nyt viimeksi tässä kaivataan, jos vaikka vielä joskus löytäisin ihmisen joka voisi kiinnostua minusta. Vaikka se olisikin 1 miljoonasta mahdollisuus.
  • Huolestuttaa myös että niistä tulee riippuvaiseksi.
  • Annettiin ymmärtää että ne voivat jopa lyhentää elinikää ja aiheuttaa vaikka mitä.
  • Lihoaminen. Minulla ei ole varaa lihota jos haluan pitää verenpaineeni yms. siedettävänä.
  • Muutokset persoonallisuuteen.
  • Voivat aiheuttaa pakkoliikkeitä / nykimisiä yms. jotka jäävät pysyviksi.

Olenkohan ottanut nuo jutut vähän liian hysteerisesti, vai ovatko ne oikeasti noin kamalia? Mitä tässä uskaltaa edes kokeilla? Onko elettävä tässä helvetissä vai valittava toinen helvetti tilalle?

Millaisia kokemuksia teillä on?

 

Käyttäjä Tytta91 kirjoittanut 24.12.2020 klo 20:50

Riippuu ihan lääkkeestä, kaikille ei tuu välttmättä  ollenkaan sivuvaikutuksia. Et ei kannata olla hysteerinen. Alussa voi toki olla jtn sivuvaikutusta, ennen ku elimistö tottuu. Mulla menee ketipinor, abilify, olanzapin ja sertralin. Noista lääkkeistä ei tullu alussa, ku pientä väsymystä vaan.

Käyttäjä kirjoittanut 25.12.2020 klo 09:41

Joistain lääkkeistä tulee joillekin pieniä tai suurempia sivuvaikutuksia. Silloin kannattaa olla yhteydessä hoitavaan lääkäriin, mahdollisten lääke muutoksien toivossa. Mutta se on aika harvinaista, että lääke osoittautuu epäsopivaksi. Psyyke lääkkeillä sanotaan olevan enemmän vaikutuksia hormonaalisella puolella ja lihavuudessa kuin oikeastaan on edes mahdollista, mutta onneksi se kaikki on ihmisestä riippuvaista.

Käyttäjä ask kirjoittanut 04.01.2021 klo 14:17

Jotenkin jos syö lääkkeitä niin jotenkin joskus se on myös ihan helpotus, opin sen kantapään kautta. Kokeilemalla lääkkeitä selviää ei sitä kukaan muu osaa sanoa että se sopii sulle ja toi ei. Ei kai kukaan haluaisi ottaa vastaan lääkkeitä ja jos jää koukkuun. Itse söin vähän kaikenlaisia lääkkeitä kun ennen kuin aloitin masennuslääketyksen. Mutta nyt ei tarvii syytä kuin masennuslääkkeitä. Minulla alkaa pian terapia varmaan ja jännittää myös niin paljon kuin aloitin lääkityksen. Joskus lääkkeen aloittaminen tuntuu pelottavalta, mutta vielä pelottavalta on jättää lääke syömättä. Jos lääkäri on sen määrännyt.