En tiedä onko minussa mitään hyvää
Olen jo pitkään miettinyt, että näkeekö ihmiset minussa mitään hyvää. Toissakesänä minulla todettiin keskivaikea masennus/ uupumus, ja koko viime vuosi on mennyt siinä toipumiseen. Siinä sivussa riitaannuin erittäin pahasti parhaan ystäväni kanssa eikä välimme ole olleet parantuneet, minulla ei ole ketään kenelle puhua, koska olen varma että olen rasittanut heitä jo liikaa. Olen hankaloittanut ystävieni elämää muillakin tavoin, ja yksi ”tuttu”, joka on samassa kaveripiirissä on monta kertaa jo kertonut minulle, että minussa ei ole mitään hyvää, ja hänen lempipuuhaansa on minun ärsyttäminen. Humalassa, tai kavereiden kanssa juhliessa luon vain draamaa ympärilleni (en juo usein, mutta joskus,). En omista poikaystävää, sillä miehet eivät pidä minusta. Olen ruvennut epäilemään, että tuskin koskaan kukaan haluaisikaan tutustua minuun kaikkien ongelmieni kanssa.
Usein vain mietin, että jos katkaisisin kaikki välit loppuihinkin ystäviini olisiko se parempi, ettei heidän tarvitsisi kestää minua. Tuskin he minua mihinkään tarvitsevat, luon vain enemmän ongelmia ja olen vain vaivaksi..
Toisaalta sitten taas toivon ja haluaisin uskoa, että he ovat omasta tahdostaan ystäviä kanssani, eivätkä vain sen takia, että satumme liikkumaan samassa piirissä eivätkä he kehtaa kieltäytyä seurastani. Miten ihmeessä saisin vahvistettua tuota positiivista tunnetta?!