En jaksa mitään

En jaksa mitään

Käyttäjä aaiha aloittanut aikaan 13.10.2022 klo 12:36 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä aaiha kirjoittanut 13.10.2022 klo 12:36

En jaksa tehdä mitään. Olla vain. Haluaisin vaan olla makuulla, somettamatta tai tekemättä muutakaan. Minulla on päätetyö, mutta en ole kuukausiin saanut mitään järkevää aikaan. Tuijotan vain näyttöä lamaantuneena välillä selaten uutisia. Tai pikemminkin odottaen että olisi jotain uusia uutisia luettavana. En ymmärrä miksei minua potkita jo pihalle. En välitä oikein mistään, potkuistakaan, kaikki on yhdentekevää. Ennen kesää olin usein tuntenut tarvetta päästä pois ja hahmotellut suunnitelmia, mutta saatuani lääkityksen en ole juuri miettinyt itsemurhaa. Johonkin ne lääkkeet ilmeisesti vaikuttaa. Toimintakykyni on silti edelleen olematon ja olemassaoloni itselleni merkityksetön.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten. Syy: Äidinkieli
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 13.10.2022 klo 13:30

Samanlaisia mietteitä välillä mullakin. Mulla on käynyt todella paska tuuri elämässä. En nyt rupea tässä erittelemään mitä kaikkea on tapahtunut 33 vuoden aikana, mutta paljon on tullut kuraa niskaa. Viime aikoina varsinkin.

Minua myös vaivaa tuo että koko elämä tuntuu täysin merkityksettömältä. Enkä ole ns. uskonnollinen, joten en luota korkeamman voimankaan apuun tässä tilanteessa. Vaikka se alkaa olla viimeinen toivo ehkä.

Minulla on jo monta vuotta kiertänyt itsetuhoiset ajatukset päässä. Eläminen on välillä kitumista päivästä toiseen. Minulla ei ole työpaikkaa, joten senkin takia elämä tuntuu merkityksettömältä. Vaikka eipä työkään välttämättä sitä merkitystä tuo.

En toki tiedä enää, miksi edes kirjoittelen tänne tai miksi käyn juttelemassa ammatti-auttajan luona. Elämä on tätä samaa kitumista silti ja viime päivinä olen tosissaan miettinyt, että minkä takia jatkan koko ajan tätä olemista. Filosofi Schopenhauer kirjoitti että ihmisellä on sokea elämisentahto. Voi olla.

Kuitenkin mulla on aina se toivo mielessä, että ehkä huomenna asiat on paremmin...

Käyttäjä Rosina kirjoittanut 18.08.2023 klo 13:06

Minulla sama tilanne kuin aloittajalla. En enää tiedä, mitä teen. Lääkkeet käytössä, tuntuu että kaikki keinot kokeiltu. Tarvinko yksinkertaisesti vielä vain lepoa vai pitäisikö yrittää pakolla aktivoitua, vaikka se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta? Olen jotenkin aivan hukassa ja epätoivoinen. Mistä saisin energiaa ja jaksamista ja pääsisin edes vähän toipumaan? Raskas tilanne kyllä takana, joka alkanut kesän aikana vähän hellittää - olenko vain liian malttamaton siitä, että haluaisin taas elää ja jaksaa tehdä ja kiinnostua asioista? Kun aloitan jotakin, uuvun vain hetkessä ja aivosumu iskee päälle ja käy samoin kuin aloittajalla: tulee vain väsynyt, raskas olo tehdä mitään ja tuijotan vain ruutua ja pyörittelen hiirtä, ajatukset eivät kulje ollenkaan. Osaisiko joku auttaa?

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 8 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
Käyttäjä ancelalindeman7 kirjoittanut 21.08.2023 klo 11:08

itse olen loppu jaksamiseen ja sen yrittämiseen on mennyt elämässä viimeaikoina tosi jyrkkä alamäki mulla menehtyi serkku viimeaamulla ja tuntuu että ei jaksa enään mitään

Käyttäjä Momotius kirjoittanut 24.08.2023 klo 15:10

Vähän samoilla fiiliksillä mennään.

En tunne olevani työssä, josta nauttisin. Pelkään jatkuvasti virheen tekemistä ja sitten teenkin niitä. Ihmettelen miksi minua ei potkita pihalle vaikka tuntuu etten osaa mitään tai kehity missään. Minun pitäisi korvata kollegani parin vuoden sisällä, mutta se tuntuu tällä hetkellä ihan mahdottomalta. En uskalla erota, koska pelkään ettei kukaan palkkaa minua kun enhän mä osaa mitään.

Maailmantilanne ahdistaa kun vanhat miehet ympäri palloa pölhöilee ja höpisee sodasta, aseista ja ties mistä. Me aktiivisesti tuhotaan meidän maapalloa, eikä tämmönen yksi ihminen voi asialle mitään.

Samalla yritän etsiä psykoterapeuttia, mutta kaikkialta tulee vaan eioo:ta. Aavistelen, että jos sitä juttukaveria ei pian löydy, niin tästä syksystä tulee taas suhteellisen vaikea.

Lääkkeitä en oo suostunut tähän mennessä syömään. En koe että niistä olisi mitään hyötyä. Oikeesti haluaisin saikulle. Pitkälle saikulle, enkä jollekin tuhnulle 1vko saikulle, vaan oikeesti kuukauden tai parin saikulle, et saisin vaan olla ja vetää päikkäreitä koiran kanssa. En pystynyt viettämään kuin 2vkoa kesälomaa, joten sekään ei auttanut.

Vapaa-ajalla on paljon kaikkea kivaa tekemistä, mut en haluaisi että tää työssä tuntemani pahaolo valloittaisi tilaa mun vapaa-ajasta.

Tsemii kaikille, jotka tän näkee.

Käyttäjä Vielä_täällä kirjoittanut 24.08.2023 klo 15:45

Jos ei jaksa mitään eikä ole voimia niin ehkä viisainta on vaan maata ja tuijottaa kattoa. Se saattaa jopa auttaa masennukseen. Itsensä aktiiviseksi pakottaminen on... vähän siinä ja tässä. Sitä on joskus tehtävä. Toisaalta, olen joskus voinut vielä huonommin, kun olen pakottanut hymyn kasvoille ja itseni "terveeksi". Sen takia vaan helpottaa välillä olla sitä mitä on, eli sairas.

Käyttäjä Vielä_täällä kirjoittanut 24.08.2023 klo 15:49

Momotius... naurahdin tuolle "vanhat miehet höpisee" 😀 😀 Kiitos päivän nauruista!

Ja siis, fiilaan. Vanhat miehet on sekaisin ja on kaikkea sotahöpötystä ynnä muuta. Kyllä näitä itsekin oon joutunut kelailee. Ilmastoahdistusta koin joitakin vuosia sitten monta vuotta. Nyt en enää jaksa olla ahdistunut siitä. 😀

Ei kannata liikaa miettiä vanhojen miesten sekoilua. Sille ei mahda yhtään mitään, jos joku sota on syttyäkseen. Siihen asti pitää olla ihan rennosti vaan. Ja jos jotain tapahtuu niin reagoi vasta sitten.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 24.08.2023 klo 17:28

Momotius kirjoitti:
Vähän samoilla fiiliksillä mennään.

En tunne olevani työssä, josta nauttisin. Pelkään jatkuvasti virheen tekemistä ja sitten teenkin niitä. Ihmettelen miksi minua ei potkita pihalle vaikka tuntuu etten osaa mitään tai kehity missään. Minun pitäisi korvata kollegani parin vuoden sisällä, mutta se tuntuu tällä hetkellä ihan mahdottomalta. En uskalla erota, koska pelkään ettei kukaan palkkaa minua kun enhän mä osaa mitään.

Maailmantilanne ahdistaa kun vanhat miehet ympäri palloa pölhöilee ja höpisee sodasta, aseista ja ties mistä. Me aktiivisesti tuhotaan meidän maapalloa, eikä tämmönen yksi ihminen voi asialle mitään.

Samalla yritän etsiä psykoterapeuttia, mutta kaikkialta tulee vaan eioo:ta. Aavistelen, että jos sitä juttukaveria ei pian löydy, niin tästä syksystä tulee taas suhteellisen vaikea.

Lääkkeitä en oo suostunut tähän mennessä syömään. En koe että niistä olisi mitään hyötyä. Oikeesti haluaisin saikulle. Pitkälle saikulle, enkä jollekin tuhnulle 1vko saikulle, vaan oikeesti kuukauden tai parin saikulle, et saisin vaan olla ja vetää päikkäreitä koiran kanssa. En pystynyt viettämään kuin 2vkoa kesälomaa, joten sekään ei auttanut.

Vapaa-ajalla on paljon kaikkea kivaa tekemistä, mut en haluaisi että tää työssä tuntemani pahaolo valloittaisi tilaa mun vapaa-ajasta.

Tsemii kaikille, jotka tän näkee.

Tässä on paljon samansuuntaisia tuntemuksia kuin itselläni.

Pidän kyllä sinänsä työstäni, mutten jaksa työn epävarmuutta, sirpaleisuutta ja jatkuvia muutoksia. 0-tuntisopimukset ovat sieltä ja syvältä. 😡 Oma lukunsa vielä jatkuva mokaamisen pelko ja hirveä ahdistus sattuneista sähläyksistä, eikä työnantajan sitoutumattomuus tätä helpota. Työt eivät ole kunnolla edes alkaneet kesäpaussin jälkeen, mutta jo nyt on sellainen olo, että toivoisin sairastuvani ja pääseväni edes hetkeksi saikulle rauhaan tältä paskamyllyltä ja ahdistukselta.

Ja kun sen työsilpun aiheuttama ahdistus nimenomaan valuu vapaa-ajallekin. Sekin syö jaksamista.

Ja maailmantilanne... Niin kuin ilmastonmuutos, korona (taas uusi variantti), hintojen nousu ja sota eivät riittäisi, niin on vielä uhkaava lintuinfluenssa ja täällä Suomessakin kiristynyt (ja edelleen kiristyvä) ilmapiiri. Ei ole mikään ihme, jos ihmiset eivät voi hyvin.

Mutta tekstissäsi on kuitenkin yksi itseäni ilahduttava valonpilkahdus, nimittäin tuo lääkkeettömyys. Yksi syy omaan avun hakemattomuuteeni on, että olen kuvitellut lääkkeiden ja terapian kuuluvan kiinteän erottamattomasti yhteen. Että sitä juttuseuraa ei edes saa, jos ei käytä myös lääkkeitä. Helpottavaa tietää, ettei näin aina ole.

Jaksamista kaikille!

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 28.08.2023 klo 12:08

Olen samaa mieltä ettei kannata hirveästi mitään lääkkeitä syödä, paitsi jos on ihan pakko.

Ihminen ei pysy järjissään jos ei välillä saa levätä. Toivottavasti Momotius pääset saikulle.

Itse ajattelen, että turha olla huolissaan koko ajan kaikesta. Esim. koronan uudesta aallosta yms. Pitää vaan elää tätä hetkeä... Vaikka toki helpommin sanottu kuin tehty...

Työmaailma voi olla aika armoton joskus... Ahdistava... Olen miettinyt että maailma on sinänsä epäoikeudenmukainen paikka, että joillakin ihmisillä on sellaiset geenit, että ahdistuu herkemmin. Ja sitten jotkut ihmiset saavat voiton geeni-lotossa. Joten maailma ei ole tasa-arvoinen paikka. No, ajattelen että sitten jos saa ns. ahdistus-geenit, niin sitten pitää vain taistella elämän läpi... Juurikin pelkotiloja vastaan yms...