olen 31v työtön nainen.
En tiedä mistä aloittaa mutta mulla on taustalla ollut masennusta ja ahdistusta enemmän ja vähemmän tässä viimeisen 15 vuoden aikana. Kaikenlaista tässä elämässä on tapahtunut: Koulukiusaamista, seurannut lapsesta asti vanhempien alkoholin suurkäyttöä…ja tulisi pitkä viesti jos koko elämän stooria muuta nyt viime aikasiin tapahtumiin. Tuntuu että minun elämässä kokoajan vastoinkäymisiä ja kaikki menee päin takapuolta. Mä en vain jaksa enää. Olen herkkä, kiltti ja rauhallinen.
Viime kesänä luulin että vihdoin mun elämässä on alkanut aurinko paistaa. Vihdoinkin jotain uutta ja erilaista. Tutuistuin keväällä ihanaan mieheen joka todella vei jalat alta. Me viestiteltiin koko kevät, kesä ja syksykin. Hän antoi ymmärtää että olisi kiinnostunut myöskin. Mulla on aina ollut huono itseluottamus ja menneisyydessä tapahtuneet asiat piinasi kokoajan. En pystynyt pariin ensimmäiseen kuukauteen uskomaan että hän muka olisi kiinnostunut. Mulla on aina ollut suojakuori etten päästä lähelle ihmisiä ja luotan vain harvoihin, koska menneisyydessä on ihmisiä joiden takia luottamus täysin kadonnut.
No kesällä nähtiin muutamia kertoja ja viestittely jatkui pidemmälle syksyyn. Ja mun ihastus syveni ja syveni. Pelkäsin ja aavistin kokoajan että tästä ei tule mitään. Koska olen mitä olen. Syyskuussa kerron tunteeni häntä kohtaan ja tuntui että kaikki oli täydellistä muutaman viikon kunnes selvisi asia joka loukkasi minua todella pahasti. Mutta me oltiin vain ystäviä mutta kuitenkin hän antoi ymmärtää että edelleen olisi kiinnostunut. Sitten tuli marraskuu ja asiat alkoi todella muuttua hän tuli etäisemmäksi eikä enää vastauillut viesteihin samalla tavalla. Laitoin hälle sähköpostia ja kerroin miltä musta tuntuu. Marraskuun lopulla vein hänelle joululahjan jonka häntä varten olin hankkinut. Vaikka tiesin että meidän välit oli täysin muuttuneet. Olin marraskuussa pommittanut viestejä. Samaan aikaan oli perhe kuvioissa ei niin mukavia asioita jotka stressasi.
Sitten tuli joulukuu.. hänestä ei pahemmin kuulunut mitään. Pommitin viesteillä ja itkuvirsillä. Tiesin että siitä ei hyvää seuraa. Tiesin että olin jo mokannut koko ystävyyden roikkuessani siinä ihmisessä. Tajusin että olisi pitänyt antaa tilaa. Se ihminen sai yhtäkkiä tuntemaan mut niin arvottomaksin kun olin yksin ajatusteni kanssa. Olin vaan niin syvästi ihastunut häneen. Hän lopulta vastasi että on niin kiireinen ettei kerkiä vastailla. Kuitenkin hänellä aikaa käydä muissa sosiaalisen median sivuilla ja muille viestitellä. Jouluna laitoin hänelle hyvää joulua viestin mutta ei mitään vastausta takaisin. Hän ei edes lue mun viestejä. Yritin kysellä mitä piti lahjasta mutta ei mitään vastausta. Omassa päässä mietin että varmasti heittänyt lahjan pois. En edelleenkään tiedä mitä hän siitä piti vaikka pari kertaa sen jälkeen on vastannut mun viesteihin. Viime viikolla kerroin että olen ollut sietämätön mutta tänä talvena sairastuin uudelleen masennukseen. Siihen hän vastasi kyllä yhdellä viestillä. kyseli vointia mutta ei enää vastannut siihen mitään. Uutena vuotena sentäs laittoi uuden vuoden toivotuksen kun hänelle sellaisen laitoin. Oon yrittänyt etten laita hänelle mitään viestiä enää. Mutta en vain pääse hänestä irti. Laitoin tänään että tulisin ensi viikolla heittämään tuliaiset jotka reissusta olin ostanut. Ei mitään noteerausta viestiin mutta näin että hän oli online ollut. Mä rupesin taas itkemään..ja itken tätä viestiä kirjoittaessa. Vaikka en saa vastausta niin menen kuitenkin ensi viikolla käymään hänen työpaikalla. Halua saada vastauksen joululahjasta. Mulle se oli tärkeää koska se oli sillon hankittu kun asiat meidän väillä oli hyvin. Mua ahdistaa kun ajattelen liikaa. Mä tiedän että mussa on liikaa vikoja minkä takia hän rupesi pakittamaan. Itse kiinnyin häneen liikaa enkä saa itseäni irroitettua vaikka kuinka yritän. En tiedä yhtään mitä hänen päässään liikkuu. Mitä hän ajattelee mistään. Mitä hän edes miettii meidän ystävyydestä enää. Olisin hänet edes ystävänä halunut pitää, vaikka mitään muuta ei tullut.
Pari kk takaperin juttelin tilanteesta parille vanhalle ystävälle jotka on ollu koko ajan mun tukena tässä mies jutussa koska mulla ei ole oikein kokemuksia. Teiniajoilta juu. Ystävät jo silloin sanoi että annan olla ja jatka elämää. Mutta se vaan ei ollut niin helppoa. He edes tiedä miten huonossa kunnossa olen, en ole kertonut koska heillä omat elämät. Mulla ei oikein semmoisia ystäviä edes ole jotka jaksasisi kuunnella mun murheita.
Kaikki mitä mulle on elämän aikana tapahtunut vaikuttaa todella paljon mitä olen tänä päivänä ja siksi on niin vaikea päästää irti. Halusin tänne kirjoittaa että vähän helpottaisi oloa. Vielä lisäksi työttömyys, sosiaalisten tilanteiden pelko, joskus saattaa tulla ahdistus ja paniikkikohtauksia…
Teininä kävin juttelee terapeutin kanssa ja nyt aikuis iällä kävin muutama vuosi sitten ryhmäterapiassa ja työterveyspsykologilla kun perhepiirisstä tapahtui rankkoja asioita ja samaan aikaan niin sanotut ystävät käytti mua hyväkseen ja kohteli kuin kasaa p***aa.
Monesti miettiny jos vaan hyppäisi mereen tai jotain. En halua kuolla mutta en jaksa tätä elämää enää. En jaksa itkeä. Mä oon henkisesti todella hajalla. Mulla ei oo ketään.
Ajattelin johonkin terapiaryhmään jos taas liittyisi. Saattaisi vähän olla apua tähän yksinäisyyteen ja kurjuuteen.
Haluisin saada viimeisen kerran yhteyden tähän mieheen ja saada selvitettyä asiat. Mutta mitään ei pysty sopimaan kun hän ei vastaa mun viesteihin. Mä en vaan pystyy antaa asioiden olla. Mä kerää rohkeutta ja voimia että ensi viikolla menen häntä moikkaamaan.
Varmaan mun murheet tuntuu joilleikkin niin pieneltä mutta mulle tää on isoa. Uusi vuosi uudet kujeet….toivottavasti
Kiva lukea, että tapaaminen meni hyvin ja että pääset terapiaryhmään. Sulla on kuitenki semmonen halu mennä tästä eteenpäin ja parempaa kohti. 🙂
Huomenna mulla on tapaaminen kahden eri terapeutin kanssa. Toinen on psykoterapeutti ja toinen on ennakko tapaaminen ennen terapiaryhmän aloittamista. Mietin onko liikaa kahdelle päivälle mutta kivempi päästä juttelee edes jonkun kanssa. Mulla on tahtoa päästä pois tästä kurjuudesta.
Nyt on unirytmikin ollut ihan normaali pari päivää. Tai menny nukkumaan 22-00 aikoihin ja herännyt 7-8 aikoihin.
Olin viime viikolla ekaa kertaa psykoterapiassa ja se oli ihan mielenkiintoista kun pääsi juttelee ammattilaiselle. tällä viikolla on toinen tapaaminen. haluan päästä tässä elämässä eteenpäin kun kokoajan pää pyörii menneisyydessä ja se haittaa elämistä.
pitäs jotenkin saada aikaseksi etittyä töitä mutta on niin vaikeaa lähteä ihmisten ilmoille. toivon että tästä psykoterapiasta ois apua myös tähän sosiaalisten tilanteiden pelkoon.
tuosta miehestä.. en tiedä mutta mietin häntä edelleen. laitoin eilen sähköpostia ja kerroin että minulla menee hyvin ja vihdoinkin löytänyt suunnan elämässä. en tiedä oliko hyvä idea mutta hän on sanonut että edelleen ystävä ni haluasin ystävänä kirjoittaa ja kertoa kuulumisia. kaipaan häntä niin vaikka en tiedä onko vaikeaa olla ystävä ihmisen kanssa johon on ihastunut. en tiedä enää näistä tunteista mutta välitän kuitenkin siitä ihmisestä todella paljon ja harmittaa että hänestä ei ole kuulunut sen tapaamisen jälkeen yhtään. 😞
viime yönä sain itkukohtauksen kun yritin ja yritin nukkua mutta uni ei tullut. yöllä rupeen aina miettii liikaa asioita ja yritin kirjoittaa niitä ajatuksia yös mutta siltikään ei auttanut. nyt varmasti taas yöunet venähtää koska heräsin vasta 11:30 😠
aloitin eilen joogaamaan youtube videoiden kautta. ajattelin et jotain sais näihin päiviin muutakin täytettä. kyllä huomaa että on paikat jumissa. se on semmoinen 30päivän haaste.
aurinko paistaa, olisi kiva lähteä ulos mutta jotenkin ei jaksais.