olen 31v työtön nainen.
En tiedä mistä aloittaa mutta mulla on taustalla ollut masennusta ja ahdistusta enemmän ja vähemmän tässä viimeisen 15 vuoden aikana. Kaikenlaista tässä elämässä on tapahtunut: Koulukiusaamista, seurannut lapsesta asti vanhempien alkoholin suurkäyttöä…ja tulisi pitkä viesti jos koko elämän stooria muuta nyt viime aikasiin tapahtumiin. Tuntuu että minun elämässä kokoajan vastoinkäymisiä ja kaikki menee päin takapuolta. Mä en vain jaksa enää. Olen herkkä, kiltti ja rauhallinen.
Viime kesänä luulin että vihdoin mun elämässä on alkanut aurinko paistaa. Vihdoinkin jotain uutta ja erilaista. Tutuistuin keväällä ihanaan mieheen joka todella vei jalat alta. Me viestiteltiin koko kevät, kesä ja syksykin. Hän antoi ymmärtää että olisi kiinnostunut myöskin. Mulla on aina ollut huono itseluottamus ja menneisyydessä tapahtuneet asiat piinasi kokoajan. En pystynyt pariin ensimmäiseen kuukauteen uskomaan että hän muka olisi kiinnostunut. Mulla on aina ollut suojakuori etten päästä lähelle ihmisiä ja luotan vain harvoihin, koska menneisyydessä on ihmisiä joiden takia luottamus täysin kadonnut.
No kesällä nähtiin muutamia kertoja ja viestittely jatkui pidemmälle syksyyn. Ja mun ihastus syveni ja syveni. Pelkäsin ja aavistin kokoajan että tästä ei tule mitään. Koska olen mitä olen. Syyskuussa kerron tunteeni häntä kohtaan ja tuntui että kaikki oli täydellistä muutaman viikon kunnes selvisi asia joka loukkasi minua todella pahasti. Mutta me oltiin vain ystäviä mutta kuitenkin hän antoi ymmärtää että edelleen olisi kiinnostunut. Sitten tuli marraskuu ja asiat alkoi todella muuttua hän tuli etäisemmäksi eikä enää vastauillut viesteihin samalla tavalla. Laitoin hälle sähköpostia ja kerroin miltä musta tuntuu. Marraskuun lopulla vein hänelle joululahjan jonka häntä varten olin hankkinut. Vaikka tiesin että meidän välit oli täysin muuttuneet. Olin marraskuussa pommittanut viestejä. Samaan aikaan oli perhe kuvioissa ei niin mukavia asioita jotka stressasi.
Sitten tuli joulukuu.. hänestä ei pahemmin kuulunut mitään. Pommitin viesteillä ja itkuvirsillä. Tiesin että siitä ei hyvää seuraa. Tiesin että olin jo mokannut koko ystävyyden roikkuessani siinä ihmisessä. Tajusin että olisi pitänyt antaa tilaa. Se ihminen sai yhtäkkiä tuntemaan mut niin arvottomaksin kun olin yksin ajatusteni kanssa. Olin vaan niin syvästi ihastunut häneen. Hän lopulta vastasi että on niin kiireinen ettei kerkiä vastailla. Kuitenkin hänellä aikaa käydä muissa sosiaalisen median sivuilla ja muille viestitellä. Jouluna laitoin hänelle hyvää joulua viestin mutta ei mitään vastausta takaisin. Hän ei edes lue mun viestejä. Yritin kysellä mitä piti lahjasta mutta ei mitään vastausta. Omassa päässä mietin että varmasti heittänyt lahjan pois. En edelleenkään tiedä mitä hän siitä piti vaikka pari kertaa sen jälkeen on vastannut mun viesteihin. Viime viikolla kerroin että olen ollut sietämätön mutta tänä talvena sairastuin uudelleen masennukseen. Siihen hän vastasi kyllä yhdellä viestillä. kyseli vointia mutta ei enää vastannut siihen mitään. Uutena vuotena sentäs laittoi uuden vuoden toivotuksen kun hänelle sellaisen laitoin. Oon yrittänyt etten laita hänelle mitään viestiä enää. Mutta en vain pääse hänestä irti. Laitoin tänään että tulisin ensi viikolla heittämään tuliaiset jotka reissusta olin ostanut. Ei mitään noteerausta viestiin mutta näin että hän oli online ollut. Mä rupesin taas itkemään..ja itken tätä viestiä kirjoittaessa. Vaikka en saa vastausta niin menen kuitenkin ensi viikolla käymään hänen työpaikalla. Halua saada vastauksen joululahjasta. Mulle se oli tärkeää koska se oli sillon hankittu kun asiat meidän väillä oli hyvin. Mua ahdistaa kun ajattelen liikaa. Mä tiedän että mussa on liikaa vikoja minkä takia hän rupesi pakittamaan. Itse kiinnyin häneen liikaa enkä saa itseäni irroitettua vaikka kuinka yritän. En tiedä yhtään mitä hänen päässään liikkuu. Mitä hän ajattelee mistään. Mitä hän edes miettii meidän ystävyydestä enää. Olisin hänet edes ystävänä halunut pitää, vaikka mitään muuta ei tullut.
Pari kk takaperin juttelin tilanteesta parille vanhalle ystävälle jotka on ollu koko ajan mun tukena tässä mies jutussa koska mulla ei ole oikein kokemuksia. Teiniajoilta juu. Ystävät jo silloin sanoi että annan olla ja jatka elämää. Mutta se vaan ei ollut niin helppoa. He edes tiedä miten huonossa kunnossa olen, en ole kertonut koska heillä omat elämät. Mulla ei oikein semmoisia ystäviä edes ole jotka jaksasisi kuunnella mun murheita.
Kaikki mitä mulle on elämän aikana tapahtunut vaikuttaa todella paljon mitä olen tänä päivänä ja siksi on niin vaikea päästää irti. Halusin tänne kirjoittaa että vähän helpottaisi oloa. Vielä lisäksi työttömyys, sosiaalisten tilanteiden pelko, joskus saattaa tulla ahdistus ja paniikkikohtauksia…
Teininä kävin juttelee terapeutin kanssa ja nyt aikuis iällä kävin muutama vuosi sitten ryhmäterapiassa ja työterveyspsykologilla kun perhepiirisstä tapahtui rankkoja asioita ja samaan aikaan niin sanotut ystävät käytti mua hyväkseen ja kohteli kuin kasaa p***aa.
Monesti miettiny jos vaan hyppäisi mereen tai jotain. En halua kuolla mutta en jaksa tätä elämää enää. En jaksa itkeä. Mä oon henkisesti todella hajalla. Mulla ei oo ketään.
Ajattelin johonkin terapiaryhmään jos taas liittyisi. Saattaisi vähän olla apua tähän yksinäisyyteen ja kurjuuteen.
Haluisin saada viimeisen kerran yhteyden tähän mieheen ja saada selvitettyä asiat. Mutta mitään ei pysty sopimaan kun hän ei vastaa mun viesteihin. Mä en vaan pystyy antaa asioiden olla. Mä kerää rohkeutta ja voimia että ensi viikolla menen häntä moikkaamaan.
Varmaan mun murheet tuntuu joilleikkin niin pieneltä mutta mulle tää on isoa. Uusi vuosi uudet kujeet….toivottavasti
Toihan on hyvä ajatus hakeutua johonki terapiaryhmään... sitä kautta vois alkaa syntymään jotain uutta ja asioita selkiytyä. 🙂🌻 Minusta tollainen pettymys ihmissuhteessa ei oo mikään pikkujuttu. Itse valuin kesällä masennukseen ja itsetuhoajatuksiin sellasen miehen tähden, jota en edes kunnolla tuntenut. 😳 Olin vaan ihastunut. Sit olin ihan murtunut, kun hän alkoi seurustelemaan toisen kanssa. Vaikka eihän minun ja hänen välillä ollut vielä mitään ehtinyt ollakkaan. Tämä on joskus tämmöistä. Enää se asia ei paina.
Sä kuitenki ehdit jo rakentaa suhdetta jonkin aikaa, niin totta kai on vaikeampaa päästä yli pettymyksestä. Varsinkin, kun oot varmaan kokenu laiminlyöntiä ja hylkäämistä paljon aiemminkin, jos sun vanhemmat on ollu alkoholisteja.
Tottahan ihminen tarvii rakkautta. ☺️❤️ Sillai ei oo mitään hävettävää siinä, että haluaisit takertua kyseiseen mieheen. Rakkaus ei toimi kuitenkaan sillä tavalla; ketään ei voi pakottaa rakastamaan. Tarvii antaa toiselle tila olla vapaa. Minusta olisi parempi, että jättäisit miehen rauhaan, jos hän ei halua vastailla viesteihin. Sillä lailla voisit itsekin saada etäisyyttä tähän asiaan ja nähdä ehkä selkeämmin, mistä on kyse.
Terapiaryhmä on hyvä ajatus. Tai terapia ylipäänsä, avun hakeminen. Hylkäämiskokemukset lapsuudessa heijastuvat aikuisuuden ihmissuhteisiin. Huomaat itsekin, että riippuvuus karkottaa ja ahdistaa toisen ihmisen kauas. Riippuvuus ei ole tasa-arvoista rakkautta, vaan yritys paikata rikkimennyttä minuutta ☹️. On kohtuullista odottaa, että toinen ihminen on määrättyyn pisteeseen asti tukena myös rakkaussuhteessa, mutta jos ylitetään se raja, että toinen alkaa ahdistua tai tuntea halua paeta, niin sille ei voi mitään. Ketään ei todellakaan voi pakottaa rakastamaan.
Nuorena ajattelin, että ihmissuhde pelastaisi minut ja tekisi minut ehyeksi, mutta eihän se niin mennyt. Rakkaushuuman, (joka kesti n. 3 vuotta) jälkeen samat ongelmat odottivat oven takana. Masentuneisuus ja ahdistus. Seuraavaksi ihastuin vaikeasti tavoiteltaviin miehiin, jotka ikään kuin osasivat painaa oikeita nappeja ollen tavoittamattomia ja etäisiä, kuten omat vanhempani olivat aikanaan olleet. Tavoittamattomuus pelkästään lisäsi kiihkeyttäni ja ihastustani. Tämä kuvitelma, että joku "oikea" ratkaisisi ongelmani, romahti lopulta ja päättyi vaikeaan masennukseen.
Useimmat kaipaavat ihmistä rinnalleen ja rakkaussuhteen loppuminen on raskasta. Olet kuitenkin vielä nuori ja mahdollisuudet ihmissuhteeseen eivät ole loppuneet. Eivät ne lopu iäkkäältäkään. Toivon sulle rohkeutta ja voimia tiedostaa avuntarpeesi. Tiedostamatta saatamme ihastua juuri ns. Vääriin ihmisiin, joiden kanssa yhteinen tulevaisuus ei onnistuiskaan, ainakaan onnellinen sellainen. Sekin kannattaa pitää mielessä. Yksi askel kohti eheytymistä on se, että jätät kyseisen miehen rauhaan. Pohdiskelet rauhassa, mikä sinuun vetosi tässä miehessä ja miksi. Tiedostamisen kautta voit päästä sen juurelle, että hylkääminen toistaa kipeästi lapsuuden kokemuksia. Mutta et ole enää lapsi, eikä eloonjäämisesi riipu toisen ihmisen tunteista tai käytöksestä. Toivotan paljon voimia sinulle matkalla itseesi! Äläkä unohda käyttää ammatti-ihmisiä apuna.
Viisaita sanoja, Rina. 🙂 Pitää itsein oikein miettiä ja laittaa korvan taakse.
Mulla on unirytmi ihan sekaisin kun ei ole mitään minkä takia pitäisin sitä normaalina. Eilen oli tarkoitus että olisin yön ja koko aamun ja päivän valvonut ja illalla mennyt nukkumaan. Nukahdin kahdeksalta aamulla sohvalle.. nukuin ainakin yhteen asti siinä. Menin sitten omaan sänkyyn. Nukuin seiskaan asti ja katoin kelloa. En jaksanut nousta ja jatkoin vielä pari tuntia unta. Nousin sitten ylös 21.30 aikaan ja totesin että kauppaankin vielä kerkeää kun lähi kauppa auki yhteentoista. En tiedä oliko hyvä idea..olin saamassa paniikkikohtausta yritin vain pidätellä kunnes pääsin ulos ja kävelin bussipysäkille ja annoin kyynelten tulla. En voi käsittää miten huonoon kuntoon olen itseni saanut. Voi olla että olin sen takia herkillä kun en ollut syönyt kunnolla koko päivänä ja nestehukkakin.
Sama oli uuden vuoden aattona kun iltapäivällä olin käymässä lähikaupungissa ja olin kuuden aikaa tulossa kotiin kun alkoi ilotulitukset. Olin lupautunut kaverille että menisin uuden vuoden juhlaan mutta en vain pystynyt. Bussimatkan aikana alkoi niin paljon ahdistaa ja pidättelin kyyneliä . En haluakkaan sinne ison massan keskelle. Laitoin hälle viestiä etten pysty, olen pikkuisen kipeä. Hän ei tiedä yhtään mitään mun masennuksesta tai muustakaan vaikka 10v ollaan tunnettu.
No mutta tuohon mies kuvioon josta aikasemmin mainitsin... Mä oon tässä pari kuukauden aikana yrittänyt ajatella että mitä jos minä olisin hänen tilallaan ja saisin joka päivä viestiä ja saisin viestiä että kyllä muiden viestit voi lukea mutta ei minun. Tämän virheen minä tein itsenäisyyspäivänä. Sen jälkeen kaikki muuttui, vaikka sitä ennen jo meidän välillä asiat oli muuttunut mutta tuo oli viimeinen niitti. Mua niin hävettää mun käytös häntä kohtaan. Hän vielä joskus sanoi ettei koskaan hermostu mistään, jos ei koskaan ni nyt ainakin. Ymmärrän kyllä miksi ei vaistaile viestehini koska hän ei halua ylimääräistä draamaa elämäänsä. Sen draaman olen minä itse kehitelly päässäni. Eihän me edes seurusteltu ja mä tein ison numeron asiasta. Luin viime yönä monelaisia artikkeleita kuinka päästää irti jostain mitä ei koskaan ole ollut. Mulle se oli suurta ja erilaista. Ja olen varma että jotain tunteitä tällä miehelläkin oli, mutta koska rupesin liikaa roikkumaan hän rupesi pakittamaan. Ymmärrän nyt enempi asioita mutta harmittaa todella paljon että mokasin. Itse taisin elää jossain fantasia maailmassa ja lopulta todellisuus iski ja lujaa.
Se on totta että toista ei voi pakottaa rakkauteen ja ymmärsin senkin ehkä sitten liian myöhään. Olin vaan niin ihastuksissa kun kerrankin löysin jonkun joka välitti joka sai todella tuntemaan että merkitsen hänelle todella paljon. Mutta hänellä tuli raja vastaan.. Enkä yhtään ihmettele. Sanotaan myös että muita ei voi rakastaa ennenkuin rakastat itseäsi. Se on ihan totta. Mä vaan tajusin liian myöhään. Olin liian ihastuksissa. Liian sokea etten tajunnut antaa tilaa. Laitoin hälle vielä yhde viestin ja kerroin että ymmärrän asioita paremmin nyt ja haluaisin nähdä hänet vielä viimeisen kerran. Olen hänen numeronsa varmaan 50 kertaa poistanut ja aina lisännyt uudestaan. Yhtä monta kertaa olen meidän WA keskustelut poistanut. Nyt poistin taas. Minulla on hänet vielä FB:ssä mutta sieltä en pysty häntä poistamaan koska meillä on muutamia samoja tuttuja. Ainoa minkä tein oli etten seuraa hänen päivityksiä enää. Teki niin pahaa nähdä hänen nimensä tykkäämässä kuvista ja linkeistä ja ei koskaan vastannut mun viesteihin. Päätin että pidä sieltä sivulta taukoa. Pois silmistä, pois mielestä.
Piti joulun jälkeen ottaa yhteyttä johonkin lääkäriin tai johonkin että oon nehkisesti niin rikki etten jaksa. Mutta jotenkin selvisin tähän päivään. Nyt tuntuu taas etten pysty kulkemaan näitä polkuja. Joskus teininä kävelin päivystykseen ja itkin etten jaksa tätä maailmaa enää. Tuntuu taas siltä, mutta jotenkin hävettää ajatus et menisi sinne itku kurkussa. En tiedä. Jos maanantaihin asti jaksasi.....
Joie, Kiitos.. juurikin sitä että pelkäsin kokoajan hylkäämistä. Siksi roikuin ja roikuin tässä miehessä. Pelkäsin kokoajan menettäväni hänet ja lopulta menetin. Se ihminen sai vaan tuntemaan mut niin erityiseksi viime kesänä ja sen takia on niin vaikea päästää irti. Haluan päästää irti mutta se on niin vaikeaa. Siksi tulin tänne jakamaan murheeni jos siitä vähän olisi apua.
Rina, ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Kiitos jokaisesta sanasta. Sitä vaan ei ihastuneena tajunnut mistään mitään. Ei sitä että toiselle olisi pitänyt antaa tilaa. Monesti jankkasin itselleni että ketään ei voi pakottaa rakastamaan ja senkin että toista ei voi rakastaa ennen kuin rakastaa itseään. Mutta just siinä ihastuksen huumassa ei tajunnut mitään, vaikka kokoajan olin tietoinen asioista. Se on ihan totta että lapsuuden traumat heijastuu nyt aikuisena. Pelkäsin kokoajan että hän hylkää ja jättää vaikka meillä ei edes mitään suhdetta edes ollut. Kehittelin draaman omassa päässä vaikka mitään ei todellisuudessa ollut. Mietin ihan liikaa asioita ja siksi se sai mut lopulta hajoamaan. Kun vain pystyisin pääsemään hänestä yli. Muutamia samoja tuttuja mutta yritän silti olla ottamatta yhteyttä enää. Tahdon kuitenkin sen viimeisen kerran hänet nähdä. Mutta ensin yritän selviytyä. Olen nyt niin huonossa kunnossa etten pystyisi häntä kohtaamaan. Varsinkaan kun niin paljon hänelle viestejä ja murheita laitellut. Itse olin aikasemmin ihastunut vain varattuihin miehiin.. ja juuri sen takia kun on vaikea elämä ollut niin ei pahemmin kokemuksia miehistä seurusteluista. 19v oli eräs tapaus jossa yksi mies käytti mun tunteita hyväksi ja lopulta kertoi että on vain pitänyt mua kaverina kokoajan. Tiesin ja pelkäsin että tämän hetkisen miehen kanssa kävisi samalla tavalla. Mutta hän ei ole sanonut mitään sanonut. Lähinnä käytöksestä tiesin että asiat muuttunut. Sanotaan että aika parantaa haavat...mutta kuinka kauan pitää odottaa ☹️ Siksi tulin tänne jakamaan murheeni että vähän helpottaa oloani.
MädelOhneNamen kirjoitti 6.1.2017 4:54
Se on totta että toista ei voi pakottaa rakkauteen ja ymmärsin senkin ehkä sitten liian myöhään. Olin vaan niin ihastuksissa kun kerrankin löysin jonkun joka välitti joka sai todella tuntemaan että merkitsen hänelle todella paljon. Mutta hänellä tuli raja vastaan.. Enkä yhtään ihmettele. Sanotaan myös että muita ei voi rakastaa ennenkuin rakastat itseäsi. Se on ihan totta. Mä vaan tajusin liian myöhään. Olin liian ihastuksissa. Liian sokea etten tajunnut antaa tilaa.
Niin... se nyt on vaan inhimillistä. ☺️❤️ Kun on saanu liian vähän rakkautta elämässään, on ihan haltioissaan, kun saa joltain huomiota ja kiintymystä ja toisaalta on valtava pelko siitä, että sen menettää. Ei sun siitä asiasta ainakaan pidä itseäsi soimata. Voithan tälle miehelle selittää asian myöhemmin, kun oot itse saanu siihen vähän etäisyyttä ja toipunut.
Voin kyllä kuvitella, että toi on ollu sulle tosi kipeä kokemus. 😭 Kyllä mäkin olisin ihan hajalla tommosen jälkeen. Mee vaan lääkäriin, mielummin ennemmin ku myöhemmin. Jos saat apua asian käsittelyssä, se voi kääntyä sulle jopa "voitoksi" - jos tämän kautta pääset kosketuksiin menneisyyden haavojen kanssa ja voit parantua. Voimia. ☺️❤️
viime viikko oli jotain kamalaa enkä halua valua niin syvälle enää. Nukuin päivät ja valvoin yöt. Nukuin varmaan 12-16 per päivä. Ei ihme että mieliala oli niin maassa.
Perjantaina 12tunnin unia jälkeen ihan sekaisessa mielentilassa laitoin ilkeän viestin tälle miehelle. Sanoin että hän ei oo enää mun ystävä jos ei pysty olee ystävä ihmisen kanssa jolla on masennus. Sanoin myöskin että en jaksa enää että ihmiset kohtelee kuin kasaa p*****. Rupesin viestin jälkeen uudelleen nukkumaan ja heräsin joskus yöllä. Huomasin että hän oli vastannut mutta en uskaltanut lukea. Pelkäsin täsyin mitä hän vastaa. Lopulta uskaltauduin lukemaan. Hän sanoi että on ystävä mutta viime aikoina ollut hiljasieloa koska ollut niin paljon töissä ja todella väsynyt. että hän edelleen välittää ystävänä. Kyseli vointia myöskin. Tuntuu niin tyhmältä että menin melkein haukkumaan vaikka eihän me olla pariskunta. En vaan pääse yli että me oltiin viime kesänä niin läheisiä ja nyt se ei ole samaa enää. Mun vaan on hyväksyttävä se.. ja alkanut pikkuhiljaa jo hyväksyä. Todella paljon helpottanut että voi täne kirjoittaa ja saa vastauksia. Ymmärtää enempi.
Toissa päivänä tuli vastaan netissä Kimmo Timosen "Tunne lukkosi: Vapaudu tunteiden vallasta" kirja jonka eile kävin ostamassa ja tarkoitus sitä ruveta lukemaan. Alan ymmärtämään miksi reagoin asioihin niin voimakkaasti.
Joie, kiitos. Kyllä mä ajattelin että jossain vaiheessa hälle kerron miksi tavallaan "roikuin". Mulla edelleen häneen vahvoja tunteita ja ajattelin et nyt vähän pitää etäisyyttä. Täytyy katsoa jos häneen ehkä torstaina törmään kun hän asuu vieresessä kaupungissa ja menen vanhaa tuttua moikkaamaan joten jos hän sattuu töissä olemaan ni kävisin siellä. Mutta en tiedä. Ikävöin häntä kovasti mutta viime viikkoje jälkeen en tiedä kehtaanko häntä kohdata.
Siis kirjailija on Kimmo Takanen jolta tuo Tunne lukkosi kirja on tullunen, eikä Timonen. Melkein sama 😀
Onneks tänne voi kirjoittaa vaikka ei apua saisikaan...
alan ymmärtää itseäni ja juuri sitä miksi asioihin niin voimakkaasti reagoinut. Niin monet asiat lapsuudessa vaikuttaa mitä olen tänä päivänä. Harmittaa todella paljon koska sen takia en pysty tutustumaan uusiin ihmisiin tai karkoitan ihmiset luotani. Mua kiinnostaisi kovasti psykoterapia mutta se on niin kallista tällaiselle työttömälle ☹️
Tuosta miehestä, mä en voi käsittää miten vieläkin reagoin niin voimakkaasti. Hän ei enää vastannut kun vastasin hänelle lauantaina. Hän ei edes lukenut viestiä. Laitoin eilen saman viestin uudelleen. Mutta ei siltikään. Miksi mä en voi vaan antaa olla? Välitän hänestä liikaa ja siksi en kestä että meidän välit muuttuneet. Hän sanoi että on ystävä ja välittää mutta miten mä en usko yhtään. Kaipaan sitä huomioo häneltä mitä joskus sain. Mun täytyy hyväksyä, että se mitä kesällä meidän välillä oli ei tule koskaan olemaan samaa.
Olen huomenna tai perjantaina menossa käymään vieresessä kaupungissa jossa hän asuu. Tosin tarkoitus mennä vanhan kaverin kanssa kahville mutta haluaisin käydä tätä miestä moikkaamassa töissä. Ilmoitin hänelle viime viikolla asiasta mutta ei mitään reaktioo viestiin. Haluan hänet nähdä vaikka viimeisen kuukauden aikana ollut todella inhottava ja pommittanut viesteillä. Mutta jos ilmoitan edellisenä päivänä että olen tulossa. Tai sitten en ilmoita mitään koska hän ei mun viestejä lue niin.
Mua ärsyttää että mun pää pistää ajatuksia... Juuri sekin ettei hän muka oikeasti välitä. Hän sanoi että kiire töissä eikä kerennyt pitää yhteyttä. Se voi olla totta mutta miksi mä en vain usko. Hän sanoo että välittää ystävänä... Mutta en usko että hän olisi niin inhottava että hän valehtelisi tuollaisella asialla. Voisiko ihminen olla oikeasti niin ilkeä että masentuneelle ihmiselle väittäisi välittävänsä ja olevansa ystävä? Mä olen hänet vuoden tuntenut ja en todellakaan uskoisi hänestä sellaista. Silti joku päässä väittää toisin.. juuri se ettei vastata eikä edes lueta viestejä. Nyt rupesi kyyneleet valumaan koska rupesin miettimään voisiko joku oikeasti olla niin ilkeä. Onko mahdollista että hän on koko vuoden esittänyt toista mitä on? Rakastuinko johonkin mitä ei ole? Mun täytyy käydä moikkaamassa häntä.. mä en saa mielen rauhaa. Viestissä on niin helppo valehdella..mutta sitten kuin on kasvokkain toisen kanssa. Mietin sitä kertaa kun viimeksi näin hänet marraskuussa viimeisimmän kerran. Kerroin jo silloin että on ollut vaikeaa (en tietenkään kertonut että syy osittain hänessä). Annoin hänelle joululahjan ja hän halasi. Kun tiemme erosivat tuona päivänä kysyin saanko halata häntä vielä. Halattiin. Olin tuolloin varma että se olisi viimeinen kerta kun nähtäisiin. Mutta en vaan pystynyt päästämään irti. Siitä tapaamisesta on kuusi viikkoa.
Jos hänet tapaan ni sen jälkeen otan etäisyyttä ja yritän päästä vihdoin irti näistä tunteista. En tiedä miten pystyisi olemaan ystävä jos toista kohtaa on vahvempia tunteita. Jonakin päivänä hänelle kerron kuinka asiat ovat olleet mutta nyt se on liian aikaista.
Antaisit nyt sen miehen olla... mitä se auttaa, että menisit häntä tapaamaan ilman hänen suostumustaan? Kyllä hän varmaan totta puhuu sanoessaan, että välittää sinusta ystävänä. Ihmissuhteeseen kuuluu kuitenki rajat ja jos et kunnioita hänen rajojaan, miten hän voisi olla tekemisissä kanssasi? Minusta on hyvin ymmärrettävää, että jättää vastaamatta viesteihin, jos kokee ne vaativina ja ahdistavina ja niitä tulee koko ajan. Niin mäkin tekisin.
Anna hänen olla ja etsi itse apua ja parantumista. ☺️❤️ Voimia päivääsi!
Kun sydän sen ymmärtäisi. mutta totta. Jos hän tahtoo ottaa yhteyttä niin sitten ottaa. Nyt vaan jotenkin saatava itseni ensin kuntoon ennen kuin pystyn selvittämään asioita hänen kanssaan. Jos nyt otan sitä etäisyyttä... ehkä hän jossain vaiheessa huomaa etten enää roiku hänessä niin hän itse uskaltaa kysellä kuulumisia.
Kävin puolentoista tunnin kävelylenkin. Kävely piristi mutta kun ole kävelemässä omien ajatusten kanssa. Sain pari kertaa paniikkikohtauksen.. Koko päivän touhunnut kaikkea että pitänyt ajatukset poissa pahoista asioista mutta heti kun olen lenkillä yksin niin pahat asiat valtaa pään. Tuo on käynyt useasti. Rupean hillittömästi itkemään ja tuntuu etten saa henkeä.
Jotenkin ei jaksaisi tätä maailmaa yhtään enää. 😞
Vihdoinkin alkaa unirytmi normalisoitua.. menin nukkumaan yhdeksältä ja heräsin aamulla kuudelta. Jos aamut ei olisi niin pimeitä niin menisin aamulenkille mutta odotan että aamu alkaa valoistumaan. Voisin kävellä postiin hakemaan paketin. Tilasin muutaman kirjan jotka odottavat noutoa.
Lupasin etten laita miehelle viestiä mutta laitoin kuitenkin. Ilmoitin että tulossa käymään siellä päin. Hän vastasi että hänellä vapaa päivä mutta saattaa tulla käymään kaupungilla. En usko että hänet näen mutta se ei haittaa ollenkaan. Olen menossa ystäväni kanssa kahvilla ja en halua tätä mies sotkua siihen sekoittaa. Haluan hetkeksi unohtaa murheet... Jos sattuu että miehen näen niin olisihan se kiva. Mutta en halua pahoittaa mieltäni siitä vaikka en häntä näkisi.
Olen viime aikoina yrittänyt piristää itseäni ja ostanut värityskirjan (semmoisen aikuisten 😀 ) ja värikyniä. Yrittänyt kokeilla auttaako se todella stressiin niinku jossain lukee. En ole kuin kaksi sivua saanu väritettyä. Ostin myös vesivärit ja kokeilin taiteilla jotain. Päivät muuten pitkiä jos ei saa mitään tehtyä. 😞
Perjantai alkaa olla lopullaan. Kohtaaminen tämän miehen kanssa tosiaan sitten tapahtui. Lupasin itselleni etten laittaisi viesti ja ilmoittaisi tulostani kun sen pari päivää aikasemmin kuitenkin kerroin. Mutta pakko oli.. kysyin onko hän kolmen aikaa keskustassa ja hän vastasi että kyllä saattaa olla. Kyselin sitten kerkiääkö hän näkemään. Olin varma ettei hän enää vastaisi mutta lopulta ilmoitti että on eräässä kahvilassa missä on meidän yhteisiä tuttuja töissä. (Olin varma ettei hän halunnut nähdä). Mutta emme kuitenkaan ollut kahden mutta se ei haittaannut. Hän halasi kun annoin hänelle erään tuliasen jonka olin viime vuonna hänelle ostanut. En tiiä. Oli helpoittavaa tavata hänet vaikka ei oikein ollut mahdollisuutta kahden keskustella. Kerroin hänelle ja yhteiselle tutullemme että tästä masennuskaudesta ja siitä että olen ilmoittautunut terapiaryhmään. En kuitenkaan pystynyt miehelle kertomaan tietenkään että hän on ollut osa syypää siihen. Haluan kuitenkin hänet ystävänä pitää. Ymmärsin tänään että nyt on hyvä ottaa etäisyyttä. En laita hänelle yhtään viestiä enää. Jos hän tahtoo niin hän saa itse ottaa yhteyttä.
Minä haluan nyt keskittyä saamaan pääni semmoiseen kuntoon että pystyn kohdata ihmisiä, pystyn etsimään töitä.
Se oli iso piristys että pääsin ihmisten ilmoille, pystyin kohdata tämän miehen, näin vanhoja tuttuja ja näin kaverin jonka kanssa kahviteltiin parisen tuntia. Tästä on vain suunta ylöspäin....
Mukavaa että tapaaminen sujui hyvin. 🙂 Ootko väritellyt?
Mä olen onnellinen että tapaaminen meni hyvin vaikka pelkäsin etukäteen ettei sitä tule mitään. Mulla on tapana miettiä ihan liikaa ja oletan et asiat menee just niin kuin pää sanoo. Yliajattelu saa mut välillä ihan hermoraunioon. Pitäs joskus jättää se liika miettiminen ja antaa asioiden mennä miten menee.
Sen perjantain jälkeen tosiaan en enää ole ollut mieheen yhteydessä, vaikka kovasti häntä mietin. Mikään ei auta unohtamaan niitä tunteita jota mulla on häntä kohtaan. Eilen tuli taas itkukohtaus kun mietin viime kesää ja sitä 7kuukautta minkä ajan viestittelimme. Mä itken aina niin herkästi. Ilosta, surusta, ihanista muistoista, pettymyksistä... lähes kaikesta...
Toivon todella että jos hänelle oikeasti merkitsen jotain että hän itse laittaa viestiä kun kerkiää.
Tätä keskustelupalstaa ja monia muita nettisivuja lukiessani olen alkanut ymmärtämään itseäni ja miksi asioihin olen niin voimakkaasti reagoinut. Keskiviikkona pääsen vihdoin juttelemaan erään terapeutin kanssa jonka terapiaryhmässä aloitan helmikuussa. Toivon todella että siitä olisi apua. Haluaisin vihdoin päästä juttelemaan ammattilaisen kanssa. Kirjoittaminen on hyvää terapiaa myöskin mutta puhuminen varmasti auttaisi enempi. Olen nyt yrittänyt kirjoittaa päiväkirjaa tuntemuksista ja päivistä.
En hirveästi ole väritellyt mutta olen yrittänyt piirrellä ja muuten askarella. Askartelu on kans semmoinen mistä oon aina tykännyt kun inspiraatio iskee. Siinä saa ajatukset pois masentavista ajatuksista ja keskittyy siihen tekemiseen.