Pysy vielä elämän syrjässä kiinni, edes kissojen takia. Vastasin siksi, koska ymmärrän sua ton kissa-asian takia, en ehkä muuten osaa auttaa.. Mutta mullakin kissa joka todella rakas mulle, se on ehkä ainoa asia useimpina päivinä tällä hetkellä mitä kohtaan tunnen edes jotain positiivista, välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta joka tapauksessa se on tärkeä Mulle ja tiedän, että mä olen kanssa tärkeä sille.. ☺️❤️☺️

Ehkä meidän kaikkien elämä vielä kääntyy parempaan päin jos jaksetaan sinnitellä. Mä aattelin mennä nyt jo nukkumaan. Menis tää päivä nopeemmin ohi. Josko tänä yönä saisin nukuttua piiiiitkästä aikaa edes normaalisti.........

Voimia! 🙂👍

Aikani tässä itkin ja jäin sitten selaamaan näitä viestiketjuja. Vastasinkin johonkin. Jotenkin lohdullista, ja saa sellasen tunteen etten ole ihan yksin tässä maailmassa.

Otin esille kriisipuhelinen numeron kaiken varalle, jos tulee entistä pahempi olo. Psykiatrian päivystyksenkin numero on tallessa. Kaikkina näinä vaikeina vuosina sitä on oppinut varautumaan. Että sitten jos todella pengon keittössä veitsiä, niin soitan ensin jonnekin. Mä en kuitenkaan halua kuolla vielä. Ilmeisesti.

Kissan pitäminen sylissä auttaa kuin taika. Siinä se katsoo mua ja luottaa muhun. Että mä olen täällä huomennakin pitämässä siitä (niistä molemmista) huolta.

Samat ajatukset kuin sinulla, Leijonamieli! Ei ole niin yksinäinen olo kun muilla aikalailla samoja ratoja täällä menee aatokset kuin itselläkin. En jaksa enkä kyllä haluakaan yrittää omiani "oikean" elämäni läheisille selittää, eivät ymmärrä, ja parempi niin. Täällä on helpompi avautua.

Kissan tassuja on minusta ihan nuuskutella. Tuoksuvat ihanalle ☺️❤️ Ja kotiin on kivempi tulla kun joku jolkottelee jutellen vastaan. Se on rakkautta ja siihen vielä uskon. Muuten, enpä oikeastaan.

Hyvä, että sulla tukisuunnitelma valmiina!! tosi hieno juttu. Ja vaikka tänne ei heti viestit tule ja aina välttämättä heti ole vastaamassa kukaan, niin kirjoita niitä ajatuksia tänne. Mulle ainakin tämä on tällä hetkellä jokapäiväinen tuki ja mielellään luen muiden kuulumisia. Tsemppiä! 🌻🙂🌻

Eilinen ilta oli todella vaikea. Itkin vaan enkä tiennyt mitä olisin tehnyt. Otin ylimääräisen tabletin, että sain nukuttua. Vieläkin on paha olla. Samat ajatukset pyörii mielessä koko ajan. Lannistaa ajatus, että vain aika auttaa tähän.

Mä aloin miettimään kissoista luopumista. Onko kukaan antanut lemmikkiä pois vapaaehtoisesti? Mä pystyn kyllä kissoistani huolehtimaan ja olen sitä mieltä, että niillä on täällä hyvä olla. Paljon parempaa kotia ne ei voi saada. En mä edes tiedä minne mä ne veisin. Takaisin löytöeläintaloon, josta ne joskus hain? Ei ikinä. Mulle tulis kamala tuska ja ikävä siitä. Ja hirvee huono omatunto, en varmaan antais ikinä itelleni sitä anteeksi.

Vettä sataa ja se onkin ainoa hyvä asia tässä päivässä.

Niin vaan meni taas yksi päivä ja hengissä ollaan. Itkua on riittänyt tällekin päivälle, se ei vaan ota loppuakseen. Välillä en tiedä miten päin olisin. Istun sohvan nurkassa ja rutistan nenäliinaa kädessä. Välillä on ihan fyysisestikin paha olla, melkein oksettaa ja vapisuttaa. Omat ajatukset laukkaa niin ääripäästä toiseen, että välillä ihan pelottaa. Kumpa olis joku kenet voisin soittaa tänne seuraksi. Olkaa iloisia, jos teillä on joku kuka pitää seuraa silloin kun olo on kamala. Pitäkää siitä ihmisestä kiinni.

Mä kirjoitan tänne ja päiväkirjaan, että pysyisin jotenkin tolkuissani. Kirjoittaminen auttaa saamaan ajatukset johonkin järjestykseen.

Hei! Surullista, että ei ole elämänhalua.Toivottavasti se palaa. Itse olen taas suomalaisesta nykypsykiatriasta niin järkyttynyt, että en millään halua luovuttaa. Mua ei just millään täältä saa pois. Aina saan sen shokin et mitä jos olisin kuollut nykypsykiatrian takia, niin eihän sitä halua kuolemaa edes ajatella. Taitaa olla ongelmana se, että ajattelen ihan toisin elämästä kun nykypsykiatriassa. Hengissä olen, vaikka hengen meinasivat lähes viedä.

Olet oikeassa, että kun olo on kamala (kaikilla on joskus) niin se joku hieno ihminen, joka on elämässäsi ja kuuntelee niin hetkinä on elintärkeä. Koiratkin on elintärkeitä, mutta kun ne ei puhu, vaikka toisaalta ne ei myöskään lärpätä lääkäripäivillä sisäpiireissä.... 😉 Mulla oli yksi päivä niin kamala olo yhden psykiatrin takia, joka ei nähnyt mua ihmisenä oikein, että soitin hyvälle ystävälleni sen vuoksi itkien. Hän tietää kuka olen, ja näkee oikein. Hänelle olen se sama ihminen edelleen. Häntä mietin aina niinä hetkinä, kun tuntuu että ei psykiatrian takia nähdä samana henkilönä edes. Totean aina vaan että en tunnista itseäni siitä, mitä he mussa ovat nähneet. Silloin muistan kuka olen ja kuka olin ja alan eheytyä. Ei koko maailmaa voi saada puolelleen, mutta kun saa edes yhden ihmisen, joka näkee jonkun ratkaisevan jutun elämässäsi, niin sen varassa jaksaa. Mieti siis keinoja selvitä, mutta älä odota että psykiatrian ammatilaiset aina näkisivät edes ihmisinä. He näkevät niin rankkoja tapauksia kokoajan, että juuri se saattaa olla se juttu, miksi et saa apua. Tietysti saattaa olla poikkeuksia. Ei voi yleistää. Persoona vaikuttaa siinäkin.Onhan tämä vähän tekopyhää, että meidät sosiaalisuuden tarpeessamme ajetaan tänne, ja muut voivat tirkistellä... Mutta eiväthän uteliaat meitä tunne ihmisinä...

Uuteen päivään herääminen tuntuu niin vaikealta ja turhalta. Tällä päivällä tuskin on annettavanaan mitään parempaa kuin eilisellä. Paitsi että sataa taas vettä. Minä kun en ole kesäihmisiä sitten ollenkaan, niin sade vähän helpottaa oloa. Taas on pala kurkussa ja odotan itkua.

Mä en tiedä kummat on pahempia päivät vai illat/yöt. Illalla ja yöllä talo ja kaupunki hiljenee ja kaikki menee nukkumaan. Ei ketään missään, paitsi mä joka valvon ja mietin uskallanko mennä nukkumaan. Illalla ja yöllä kaikki paha olo korostuu kun huomaa olevansa yksin.

Päivät taas on vaikeita, koska uuteen aamuun herääminen tuntuu samantekevältä. Taas on yksi pitkä päivä edessä murheita täynnä. Odotan päivän kuluvan, jotta se on ohi ja tulee seuraava.

Kiitos teille jotka olette vastailleet, mukava lukea kirjoituksianne.

Voimia sinulle urhea Leijonamieli. Asioilla on tapana järjestyä. Toistan tuota mantraa itsellenikin. Joskus tuntuu, ettei jaksa. Lehdessä oli juttua, utta tutkimustietoa, että kissat jumaloivat omistajaansa. Sen takia varmaan olivat pyhiä eläimiä muinaisessa Egyptissä.

Leijonamieli, meinasin menettää kissani eilen. Kerron siitä enemmän omassa ketjussani jos haluat lukea. Siitä tuli ihan kamala olo. En pysty edes kuvailemaan miten hirveä päivä oli ja olen edelleen ihan järkyttynyt. On se kissa kuitenkin niin tärkeä. Ei sitäkään tajua todella ennenkun pitää miettiä, ettei sitä olisikaan enää. Ehkä sama ajatus pätee myös meihin ihmisiin. Jos yhtäkkiä lähtisitkin. Yritetään muistaa se 🙂🌻

He vielä! On hyvä, että sinulla on eläimiä.Joskus voi luottamus ihmisiin mennä sillä tavoin, että ei luota kuin eläimeen. Varmaan se johtui siitäkin, että eläin on luottamuksessa myös tarkka. Kissasta ja koirastakin tule häiriintynyt huonolla kohtelulla, mutta eläimen luottamuksen voittaminen on niin haastellista, että eihän ihmisen luottamuksen voittaminen omasta mielestäni ole yhtä haastavaa. Eläin on kiitollinen, kun sille ollaan hyviä, mutta toisaalta osoittaa rajansa luottamuksessa ja kohtelussa. Toisaalta täysin ilma toista ihmistä ei kukaan selviä. Mutta joskus on vain hetkiä, että huomaa, että kannattaa kohdistaa hyvyytesä eläimeen enemmin kuin ihmiseen. Ehkä sun ei vähään aikaan kannatakaan pyöriä kuin kissojesi ihanassa maailmassa.

Koska tilanteesi on ilmeisen huolestuttava, kun on elämänhalu mennyt niin tässä muutama varoituksen sana. Ihmisen on tuollaisessa tilanteessa varmasti vaikeuksia luottaa yhtään kehenkään. Siksi kannattaa harkita, kenelle uskoutuu. Psykiatreja sitoo vaitiolovelvollisuus, koska käsiteltävät asiat ovat arkaluontoisia. Kuitenkin tässäkin on mielestäni kyse kyvystä pitä asioita sisällään. Tämä kyky taas aikaansaadaan yleensä kasvatuksella, eikä sitä oikeastaan voi oppia kirjoista. Tämä ei aina näytä olevan terveydenhuollon ammatilaisille oman kokemukseni mukaan selvää kuitenkaan siinä määrin miten itse käsitän luottamuksen. Siksi, jotta saisit elämänhalusi takaisin kannattaa harkita kenelle uskoutuu. Yksi luotettava ihminen johon luotat varmaan tarvitaan. Kaikille terveydenhuollon ammatilaisille ei oman kokemukseni mukaan vaitiolosvelvollisuus ole kuitenkaan ollut tarpeeksi selvää. Se voi olla juuri ratkaisevaa, jos on kyse tuollaisista ajatuksista. Ole siis tarkka kenelle uskoudut. Joskus on parempi uskoutua elämässä ihan ystävälle.

Tässä mä taas istun ja tuijotan ikkunasta uutta päivää. Sain nukuttua ihan hyvin vähillä lääkkeillä. Aamupalakin maistui ihmeen hyvin tänään. Odotan ensi viikkoa, että pääsen psykan polilla käymään. Pakko saada puhua asioista. Yksin on niin hemmetin rankkaa kantaa tätä kaikkea.

Hei! Luottamuksen voittaminen tuollaisessa tilanteessa on usein vaikeaa, kun on kyse itse elämästä ja siitä miksi elää. Se kehen luotat on oma asiasi ja valitset sen itse. Oikea auttaminen menee autettavan ehdoilla. Tiedät itse kuka on se ratkaiseva henkilö. Kaikkiin ei voikaan tuollaisessa tilanteessa luottaa. Käytä vaistoasi, ja kunnioita omaa luottamuskäsitystäsi elämässä. Onnea elämänhalun takaisin saamiseen. Ei sen ratkaisevan jutun niin suuri tarvitse olla.

Yksi monista jokaöisistä heräämisistä. Paska elämä. Joutaisi jo pois. Mikään ei ole huvittanut kymmeneen vuoteen. Ei ole ketään. Miksi elää, kun mikään ei kiinnosta eikä ole ketään tukemassa, kun sairaus vie pyörätuoliin ja hautaan? Ensimmäinen muistoni on, kun 2 1/2 -vuotiaana tunsin itseni epäonnistuneeksi ihmiseksi. Yritin elää ja kehittyä, ei onnistunut. Pelkkä olemassaolo ei riitä elämänsisällöksi, mielihyvää ei tule mistään, vaikka yrittäisi hampaat irvessä olla positiivinen. En parane masennuksestakaan ikinä, kun se on paitsi psyykkistä myös elimellistä.